Turkki ennustaa demokraattisesti Suomi-ratifioinnin etukäteen!

Anonyymi-ap

Aiemmin suomalainen media kutsui heitä (Erdogan & Orban) diktaattoreiksi, nyt ääni on muuttunut kellossa -

- he ovatkin vahvoja johtajia, joiden lupaus tulee nyt:
Antavat oman siunauksensa demokraattiseen parlamenttikäsittelyyn Suomen nato-ratifioinnin järjestämiseksi - ehkä yhtä aikaa molempien valtioiden kansanedustuslaitoksissa. Tämähän on sitä demokratiaa, eihän vahvat johtajat voi etukäteen luvata parlamenttien äänestystulosta - eihän?!
Onko nyt uussuomettuminen käynnissä mediamme ollessa sopuleina rähmällään vahvojen johtajien loisteessa ..?

__
https://yle.fi/a/74-20022622

"Viktor Orbán matkaa Turkkiin, ja Ylen Nato-erikoistoimittaja uskoo sen kielivän ratifioinnin etenemisestä myös Unkarissa
”On odotettavissa, että Unkari ratifioi pian”, Mika Hentunen sanoo. Unkari on aiemmin sanonut, ettei se olisi viimeinen maa, joka Suomen jäsenyyden ratifioi."

__
Neuvottelut on Natosta käyty - nyt saadaan lupaus parlamenttikäsittelyistä (!?) -

-- entä se mahdollinen yllätys, joka voi moraalihenkselit riisuneen Suomen valtiojohdon tosiaan yllättää hyvinkin, kun on olemassa olettama, etteivät niin turkkilaiset kuin unkarilaisetkaan halua tulla Suomeen taistelemaan Venäjää vastaan!

[ ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009455808.htmlHS- -, otsikoituna näin:
"Asiantuntija Niinistön Turkin-vierailusta: ”Neuvottelut on jo käyty”"
-toimittajana Hanna Freyborg.]

__
Joukkopsykoosi on nyt kiirinyt valtiojohdossa, mediassa ja poliitikkojen kasvonilmeissä ja viestinnässä jo ylimpään kvartaaliin -

.. entiset "diktaattoritkin" Turkista ja Unkarista ovat mediassa muuttuneet vahvoiksi johtajiksi ja TP Sauli Niinistökin joutunee kohta toteamaan oman alemmuutensa omaan "natoon kiihkonsa" edessä, jossa Suomen kansaa viedään kansankin ymmärtämänä lähemmäksi sotaa, jopa suursotaa, kun Nato ja Yhdysvallat saapuu Suomeen vieläkin suuremmin sotavoimin! |1 -

.. ehkä jopa vakituisin läntisen sotakoneen taistelutukikohdin - ydinaseineen (?) -

.. tänne Venäjän viereen - ydinasesuurvallan viereen, erityisesti Suomen pohjoisessa -


Lapissamme, jonka lentokentiltä on US-taistelukoneille mahdollisuus vain noin 13 minuutin rynnäköintimatkalle Venäjän strategisten ydinsukellusveneiden tukikohtiin Kuolan niemimaalla.

Tämän edellisen asian käsittely on unohtunut sotapsykoosissa olevalta medialta -

.. media on pärisyttänyt Venäjän uhkaa ja Naton autuutta omin rummutuksin enemmän kuin koskaan mitään muuta aiempaa uutista viimeisen reilu vuoden aikana -

.. mitään todellista Venäjän uhkaa ei kuitenkaan näin aikuisten oikeasti ole havaittu!

Voisimme tuon aiheettoman Venäjän uhan lietsonnan sijasta tutkia journalismin hyvien kuka / ketkä räjäyttivätkään Nord Stream 1 ja 2 maakaasuputket |E -

.. samoin voisimme pohtia USA uutta sotilasdoktriinia siltä pohjalta miten se kävi omia hyökkäyssotiaan 20 vuoden ajan vuosina 2001-21 - useissa lähinnä kehitysmaissa - ilman mitään YK-mandaattia -pl. Libya 2011.

|E ~ https://naapuriseura.fi/pulizer-palkitun-hershin-tulkinta-nord-streamin-rajaytyksesta-saa-tukea/ -
|E ~ https://yle.fi/a/74-20022522 - YLE-otsikoituna näin:
"Tanska: Tuntematon esine löytyi läheltä Nord Stream -putkien räjähdyspaikkaa"
-toimittajana Tomi Pyy.



Edellistenkin lisäksi media voisi aikuisten oikeasti pohtia "kansalaiskyselyt Natosta" -ilmiötä, kun niitä tehtailtiin yksipuolisiin tarpeisiin lähinnä kokonaan tai osaksi internet-paneelein. Miten noiden paneelien luotettavuus voitaisiin todistaa kansakunnalle aitoon kansanäänestykseen nähden, jota ei Suomen kansalle nykyisestä valtiojohdosta ja eduskunnasta haluttu järjestää!

|1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/12/mita-meilta-on-salattu-nato-isantamaa.html -

__
YLLÄTYS - Yhdysvaltojen uusi sotilasdoktriini!

USA ei halua enää lähettää omia sotilaita omiin tarvehakuisiin hyökkäystaisteluihinsa ja -sotiin vieraisiin maihin - vuodet 2001-21 opettivat konkreettisesti; liian paljon omien sotilaiden sinkkiarkkuja kotimaahan vierailta mailta - lopputuloksin, joita voidaan esimerkiksi tarkastella Afganistanista.


Nyt sotilaiden sijasta USA' sta lähetetään tappavia aseita, raskaita aseita ja aina sen mukaan miten nuo sotaa kiihdyttävät lähetykset ajavat Yhdysvaltojen omia kansallisia etuja |e -

.. sen pitäessä kaikin keinoin kiinni omasta toistaiseksi olevasta maailmanpoliisiroolistaan. Tätä aihealuetta media voisi puolueettomasti ja asiahengessä tarkastella - jopa tutkivan journalismin avuin. Samalla US omin massiivisin aselähetyksin muiden sotiin tukee erinomaisesti amerikkalaista työllisyyttä, verotuloja ja liittovaltion vaikutusvaltaa - kansallisten tarpeiden mukaisesti .

Näinkö US sodittaa Ukrainan armeijaa sen viimeiseen sotilaaseen - vain tavoitteella heikentää Venäjän konventionaalista iskuvoimaa?

|e ~ https://yle.fi/a/3-10692326 -, YLE-otsikoituna näin:
"USA uhkaa kansainvälistä oikeusistuinta pakotteilla, jos sen sotilaiden tekemiä mahdollisia sotarikoksia aletaan tutkia >

HG

123

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Entä nyt nuo lupaukset, joita nyt lunastellaan ja joita meidän kansansuosiossa oleva Sauli Niinistö menee itse henkilökohtaisesti kasvotusten vahvoilta johtajilta kuulemaan?

      Onko kyse lupauksesta ratifioida Suomen jäsenyys Natoon, vai onko lopulta kyse parlamentarismin ja demokratian hyveiden mukaisesti lupauksista, joissa nyt Turkin ja Unkarin valtion demokratiakoneistot ottavat asian huolelliseen käsittelyyn - vahvojen johtajiensa siunaamina? Näinkö - jää nyt juuri nähtäväksi ja kohta sen tiedämme!

    • Anonyymi

      Miten on tässä vaiheessa valtiojohtomme moraalihenkselit |*, kun joukkopsykoosi |2 on nyt korkeimmillaan - jopa 1941-uhoa on havaittavissa tietyistä aktiivipiireistä - varsinkin, kun kokoomus on ehkä saamassa vuosien takaisen tahtonsa läpi -

      "Natoon, ilman kansanäänestystä" ~ https://yle.fi/a/3-7696313 -, YLE-otsikoituna ingresseineen näin:
      "Kokoomuskonkarit lavalla: Natoon voidaan mennä ilman kansanäänestystä**
      Kokoomuksen pitkäaikaiset kansanedustajat Ilkka Kanerva, Pertti Salolainen, Kimmo Sasi ja Ben Zyskowicz olisivat valmiita viemään Suomen Naton jäseneksi myös ilman kansanäänestystä."
      -YLE-toimittajana tuolloin Pekka Kinnunen.

      • Anonyymi

        "jopa 1941-uhoa on havaittavissa tietyistä aktiivipiireistä "

        Kesäkuun 25. päivänä 1941 Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Turkua, Heinolaa ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella,

        Vielä samana päivänä 25.6. pääministeri Jukka Rangell totesi eduskunnasssa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.

        Uhoa tosiaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "jopa 1941-uhoa on havaittavissa tietyistä aktiivipiireistä "

        Kesäkuun 25. päivänä 1941 Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Turkua, Heinolaa ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella,

        Vielä samana päivänä 25.6. pääministeri Jukka Rangell totesi eduskunnasssa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.

        Uhoa tosiaan

        Ja silloinen tasavallan presidentti Risto Ryti jatkoi:

        "Mahdollisuutemme selviytyä tästä toisesta puolustustaistelustamme menestyksellisesti ovat tällä kertaa vallan toisenlaiset kuin viimein, jolloin yksin seisoimme idän suuren jättiläisen puristuksessa. Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat nerokkaan johtajansa, valtakunnankansleri Hitlerin komennossa, käyvät rinnallamme menestyksellistä taistelua meille tuttuja Neuvostoliiton sotavoimia vastaan."


    • Anonyymi

      ~ https://www.is.fi/politiikka/art-2000009458826.html -

      "Niinistö ylisti Suomen ja Turkin suhteita – IS seuraa historiallista Nato-päivää
      Presidentti Sauli Niinistön odotetaan tuovan Turkista mukanaan lupauksen siitä, että Turkki ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden."

      Kommentti: Voidaanko Turkista demokraattisesti antaa jo 100 prosentin ennustus parlamentaarisen demokratiajärjestelmän äänestyksestä - ennustamalla se täysin oikein etukäteen. Turkki on sitten ihmeellinen maa! Eikö?

    • Anonyymi

      Huh, onneksi näitä ilkkoja on vain yksi eikä enempää! Onneksi!

      • Anonyymi

        Yksikin on liikaa. Ilmankin pärjättäisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksikin on liikaa. Ilmankin pärjättäisiin.

        Hyvä että on, tuottaa jälkeä, joka täydentää vajaata kansalaistietoutta, sen yhdeltä kantilta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksikin on liikaa. Ilmankin pärjättäisiin.

        Luitko ajatuksella tuon avauksen? Miten ymmärsit sen?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksikin on liikaa. Ilmankin pärjättäisiin.

        Yksi on juuri sopivasti, mutta kahdessa olisi jo kolme liikaa!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Luitko ajatuksella tuon avauksen? Miten ymmärsit sen?

        Tiedät oikein hyvin, että noita tapettejasi ei jaksa juuri kukaan lukea. On se sinulle monen monta kertaa kerrottu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että on, tuottaa jälkeä, joka täydentää vajaata kansalaistietoutta, sen yhdeltä kantilta!

        Tosiaan juurikin yhdeltä, nimittäin Venäjän-mielisen lahkouskovaisuuden kantilta. 😎


    • Anonyymi

      Avauksen kohdilla |E voi olla vielä suuri vaikute, kun lopulta tekijä paljastuu. Veikkauksia siitä!

      • Älä yritä ohjailla keskustelua komentelemalla. Ethän itsekään vastaa kysymyksiin, ja mitä kiinnostavampi kysymys, sitä varmemmin et vastaa.


    • "Edellistenkin lisäksi media voisi aikuisten oikeasti pohtia "kansalaiskyselyt Natosta" -ilmiötä"

      Niin, ne gallupithan tietenkin väärennettiin NATOn eduksi. Tottakai.

      Jos kansanäänestys olisi pidetty ja sen tulos olisi ollut NATOn eduksi, sekin olisi ollut väärennetty. Tottakai.

      Oletko, Ilkka, lainkaan miettinyt miksi media ei pohdiskele aihetta "kansanäänestus NATOsta"? Niin, Ilkka, onkohan sekin SALALIITTO?

      • Anonyymi

        Se on vain tosiasia, että kansan "nato-mielipide" kysyttiin suurelta osin internetpaneelein; tiedätkö niiden tekomenetelmät?


      • Meuhkaus kansanäänestyksestä johtuu tietenkin siitä, että on koko ajan tiedetty, että sitä ei missään tapauksessa tule. Jos olisi voinut tulla, tiltuilla olisi ollut täysi paniikki, sillä kyllähän he olisivat tienneet sen tuloksen päivänselväksi.


      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Meuhkaus kansanäänestyksestä johtuu tietenkin siitä, että on koko ajan tiedetty, että sitä ei missään tapauksessa tule. Jos olisi voinut tulla, tiltuilla olisi ollut täysi paniikki, sillä kyllähän he olisivat tienneet sen tuloksen päivänselväksi.

        Lisään sen verran että lukuun ottamatta kaikkein kajahtaneimpia lahkohihhuleita, joiden uskoa siihen että Jeesus lopulta ja kerrankin tekisi jotain heidän mielikseen ei mikään tosiasia horjuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on vain tosiasia, että kansan "nato-mielipide" kysyttiin suurelta osin internetpaneelein; tiedätkö niiden tekomenetelmät?

        Vaaleilla, eli kansan äänestämällä valitsema eduskunta päätti, ettei neuvoa antavaa kansanäänestystä Suomen liittymisestä NATOon tarvitse järjestää ja pian on taas uudet eduskuntavaalit, joissa NATO-kriittisetkin suomalaiset voivat taas äänestää ehdokkaitaan.

        Ethän sinä Ilkka Luoma uskaltanut käynnistää edes kansalaisaloitetta eduskunnalle tuossa kansanäänestyskysymyksessä, vaikka sitä sinulle useammankin kerran ehdotin.
        Miksi et käynnistänyt?


    • >.. media on pärisyttänyt Venäjän uhkaa ja Naton autuutta omin rummutuksin enemmän kuin koskaan mitään muuta aiempaa uutista viimeisen reilu vuoden aikana -
      .. mitään todellista Venäjän uhkaa ei kuitenkaan näin aikuisten oikeasti ole havaittu!

      Kuten olen sinulle Ilkka monta kerta selittänyt, murhaajan ei tietenkään tarvitse todistaa kaikille erikseen olevansa murhaaja. Se uskotaan kerrasta, ja mitä harkitummasta tappotyöstä on kysymys, sitä vakaampi ja perustellumpi on yleinen usko murhaajan murhaajanluontoon.

      • Anonyymi

        Kenen kanssa juttelet, oletko täällä monimielisenä kommenttibottina?!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kenen kanssa juttelet, oletko täällä monimielisenä kommenttibottina?!

        Jos et tunnista itseäsi nimestäsi, kehottaisi ottamaan yhteyttä spesialistiin. 😏


    • Anonyymi

      Erdo antoi julkisesti hyväksyntänsä Suomen Nato-jäsenyydelle, mutta kyseessä voi olla vain mainostemppu. Äänestyksessä tämä menee nurin, ja Erdo vain toteaa ettei lopullinen päätös ollut hänen käsissään.

      • Anonyymi

        Älykäs oivallus, näinkin se voi tosiaan mennä. Entä silloin Suomen innokkuus Natoon ja saako tuolloin median Venäjän uhanluonti vettä myllyynsä.


      • Niin, voihan se niinkin mennä. Mistäs sen tietää, MUAHHAH MUAHHAH

        Löisitkö muuten kanssani tonnista vetoa tuon puolesta, MUAHHAH MUAHHAH
        Voisiko se todella mennä noin, MUAHHAH MUAHHAH
        Niin, mistäs sen tietää, MUAHHAH MUAHHAH


      • Reseptisetä taitaa olla aivan liian itserakas tuolaiseen plaaniin. Eikä sillä saa F-16:ia.


      • Ehei, oikeasti Niinistö on Turkissa kysymässä Erdoganin hyväksyntää sille että voisiko Suomi liittyä Venäjään. ja Turkin parlamentti keskustelee ja päättää voisiko tästä olla haittaa Turkille.

        Uskokaa nyt, ihan oikeasti Suomi on liittymässä Venäjään.
        Kaikki tämä NATO-haloo ja hypetys on ollut pelkästään erittäin taitavaa SUMUTUSTA valtionjohdon taholta. Venäjän me liitymme emmekä NATOon!

        Sanokaa minun sanoneen, MUAHAHAHAHAAAA


    • Anonyymi

      Turkki on naton hallitsija ja karkkein tärkein maa natossa. Yhdysvallat on vain yksi jäsen, sen näkee siitäkin kuinka asiasta Suomessa uutisoidaan.

    • Anonyymi

      Näkee kuvistakin kuinka Niinistö kättelee Erdogania. Niinistöllä ilme kuin alistuvalla koiralla, jos olisi häntä se heiluisi kovasti. Erdogan katsoo Niinistöä kuin alamaista.

      • MUAHHAH MUAHHAH

        Tiltun juttujen taso laskee kuin lehmän häntä

        MUAHHAH MUAHHAH


      • Reseptisetä ja Vihtori voivat nyt nöyryyttää meitä jos ovat niin tyhmiä (kuten voivat hyvin olla), mutta kaiken he löytävät vielä edestään. Pian.


    • Anonyymi

      Aloitus on katkeran tiltun mustuneen mielen narinaa missä väkisin yritetään löytää jotain mistä vielä voisi natkuttaa.

      Kyllä se harmittaa kun Suomi ratifioidaan Naton jäseneksi eikä tiltu voi asialle yhtään mitään.

      Joko tiltu syö hatullisen sitä itseensä😁🙂🫠🤣🤣

      • Anonyymi

        Miltä se maistui?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä se maistui?

        Miksi kysyt ..... kyllähän kaltaises rimmaamisen spesialisti, sen varmasti tietää.


    • Anonyymi

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009459298.html

      "Näin Venäjällä kommentoitiin Niinistön ja Erdoğanin tapaamista"

      Comment

      Venäjä kommentoi Naton laajentumiskehitystä yhä lähemmäksi Venäjän rajoja ja erityisesti Venäjän - tämän toisen ydinasesuurvallan - maailmallisen ydinsodan uhka - ja estojärjestelmiä; Naton ja US' n tuloa Suomen osalta Lappiin, joiden lentokentiltämme on Naton - ja USAF-taistelukoneille vain noin 13 minuutin rynnäköintimatka Kuolan niemimaan Borei-ydinsukellusveneiden kalliotukikohtiin |1, joiden tuhoamiseksi tarvitaan taktisia ydinaseita!|2 Tässäkö syy miksi Suomi ei olisi asettamassa mitään ennakkoehtoja Naton tulolle Suomeen - edes ydinasekieltona!?

      • >maailmallisen

        En tiedä ketään Ilkan lisäksi, joka käyttäisi tätä hassua sanaa. 😄


      • Anonyymi

        Norjasta on lyhin matka Natolla Kuolaan ja Baltiasta Pietariin eipä tuo ole ryssää haitannut nyt sitten Natolla on Suomesta lyhin matka sortavalaan ja käkisalmelle tuskin se ryssä housujaan sen vuoksi paskoo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norjasta on lyhin matka Natolla Kuolaan ja Baltiasta Pietariin eipä tuo ole ryssää haitannut nyt sitten Natolla on Suomesta lyhin matka sortavalaan ja käkisalmelle tuskin se ryssä housujaan sen vuoksi paskoo.

        Kuinka paljon Norjalla on maarajaviivaa Venäjän kanssa kontra Suomen raja-alueen pituus?


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >maailmallisen

        En tiedä ketään Ilkan lisäksi, joka käyttäisi tätä hassua sanaa. 😄

        Näyttäisi olevan yleinen sana, eikä mikään Ilkka Luoman yksinoikeus! Tosin Ilkka käyttää sitä nokkelasti.

        https://fi.wiktionary.org/wiki/maailmallinen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka paljon Norjalla on maarajaviivaa Venäjän kanssa kontra Suomen raja-alueen pituus?

        Kuinkas paljon se ohjus tai hävittäjä sitä maarajaa sitten tarvitsee ?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Näyttäisi olevan yleinen sana, eikä mikään Ilkka Luoman yksinoikeus! Tosin Ilkka käyttää sitä nokkelasti.

        https://fi.wiktionary.org/wiki/maailmallinen

        Ei se kovin yleinen ole, kun juuri kukaan muu kuin sinä Ilkka ei sitä käytä, paitsi tietysti uskonlahkoissa joissa sitä käytetään lahkon ulkopuolisten demonisointiin. Täysin suomen kieliopin mukainen se kyllä on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkas paljon se ohjus tai hävittäjä sitä maarajaa sitten tarvitsee ?

        Mitä ilmeisimmin on kyse Lapin lentokentistä, joita on useita ja eripaikoissa, eli USAF ja Nato voi rynnäköidä yhtä aikaa Kuusamosta - Ivalosta noin 10-20 minuutin rynnäkköaikojen myötä noihin Kuolan Venäjän Pohjoisen laivaston ydinsukellusveneiden tukikohtiin - leveällä vaikeasti torjuttavalla rintamahyökkäyksellä - näin ehkä Venäjä on oman puolustusdoktriininsa kaavaillut, jos Nato saa otteen Suomen Lapista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka paljon Norjalla on maarajaviivaa Venäjän kanssa kontra Suomen raja-alueen pituus?

        Useiden lentokäytävien yhtäaikainen rynnäköinti on tehokasta ja vaikeaa puolustaa - Suomella on satoja kilometrejä maarajaa Venäjän kanssa. Norjalla lienee joitain kymmeniä kilometrejä?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ilmeisimmin on kyse Lapin lentokentistä, joita on useita ja eripaikoissa, eli USAF ja Nato voi rynnäköidä yhtä aikaa Kuusamosta - Ivalosta noin 10-20 minuutin rynnäkköaikojen myötä noihin Kuolan Venäjän Pohjoisen laivaston ydinsukellusveneiden tukikohtiin - leveällä vaikeasti torjuttavalla rintamahyökkäyksellä - näin ehkä Venäjä on oman puolustusdoktriininsa kaavaillut, jos Nato saa otteen Suomen Lapista.

        Mutta kuules Ilkka, kun ilmahyökkäystä ei enää yleensä tehdä noin.


    • Nostetaanpas Ilkan viimeistä (?) ketjua ihan Turkin ratifioinnin varmistumisen kunniaksi!

      • Anonyymi

        Näin on. Tukki lupasi presidenttinsä suulla aloittaa Suomen natohakemuksen käsittelyn. Lopulta Turkin parlamentille jää käsiinsä hyväksytäänkö ratifiointi vai ei. Erdogan piti sanansa ja parlamenttikäsittely alkaa - lopulta myöhemmin tullaan sitten näkemään onnistuiko ratifiointi Suomen mieleisesti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Tukki lupasi presidenttinsä suulla aloittaa Suomen natohakemuksen käsittelyn. Lopulta Turkin parlamentille jää käsiinsä hyväksytäänkö ratifiointi vai ei. Erdogan piti sanansa ja parlamenttikäsittely alkaa - lopulta myöhemmin tullaan sitten näkemään onnistuiko ratifiointi Suomen mieleisesti.

        Turkin parlamentti ei ole tainnut tehdä yhtäkään Reseptisedän mielen vastaista päätöstä ainakaan sen jälkeen kun presidentin valtaa vahvistettiin. Olisiko tämä ensimmäinen? Kylläpä nyt alkoi jännittää! 😬


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Tukki lupasi presidenttinsä suulla aloittaa Suomen natohakemuksen käsittelyn. Lopulta Turkin parlamentille jää käsiinsä hyväksytäänkö ratifiointi vai ei. Erdogan piti sanansa ja parlamenttikäsittely alkaa - lopulta myöhemmin tullaan sitten näkemään onnistuiko ratifiointi Suomen mieleisesti.

        Tukki = Turkki ;-)


    • Anonyymi

      Nyt vaan ruotsia jarruttamaan natojäseneksi pääsemiseksi. On meinaan paljon kalavelkoja kertynyt ruotsilla maksettavana suomelle.
      Ei nyt nuolaista vielä, kun unkarin kanssa on vielä vääntämistä ja anteeksipyydettävää paljonkin, koska ollaan unkaria parjattu tuppuraisen voimin ja muittenkin toimesta!

      • Anonyymi

        Saattaa käydä niin, että Ruotsin kansa sanoo 'Nej' - Natolle, nythän ei edes kansanäänestystä ole sielläkään annettu ruotsalaisille suoran demokratian ilmiönä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa käydä niin, että Ruotsin kansa sanoo 'Nej' - Natolle, nythän ei edes kansanäänestystä ole sielläkään annettu ruotsalaisille suoran demokratian ilmiönä!

        Pidä nyt kiinni siitä toiveesta, älä anna periksi. Jankuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidä nyt kiinni siitä toiveesta, älä anna periksi. Jankuta.

        Onko Ruotsissa suotu kansalle kansanäänestys Natosta!?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidä nyt kiinni siitä toiveesta, älä anna periksi. Jankuta.

        Pitäisikö ruotsalaisille ja suomalaisille myöntää oikeus kansanäänestykseen Natosta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö ruotsalaisille ja suomalaisille myöntää oikeus kansanäänestykseen Natosta?

        Kyllä, mutta ei sitä sallita, valitettavasti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa käydä niin, että Ruotsin kansa sanoo 'Nej' - Natolle, nythän ei edes kansanäänestystä ole sielläkään annettu ruotsalaisille suoran demokratian ilmiönä!

        Ruotsissa toki jo oli kansanäänestys eli vaalit. Naton-vastaisuus marginaalista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko Ruotsissa suotu kansalle kansanäänestys Natosta!?

        Kyllä vain. Siellä oli viime syyskuussa valtiopäivävaalit, joissa kansa ilmaisi kantansa Natoon. 👍🕺


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mutta ei sitä sallita, valitettavasti.

        Miten voidaan olla sallimatta jotain jota ei edes haluta? Kerro mekanismi tähän, Ilkkaseni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö ruotsalaisille ja suomalaisille myöntää oikeus kansanäänestykseen Natosta?

        Ei pitäisi eikä pidä.

        Kansanäänestys olisi turhaa rahanhaaskausta, kun kansan enemmistön mielipide on äänestättäkin tiedossa.


    • Anonyymi

      Huomattavasti enemmän ääniä saa Putinin vieminen Haagin kansainväliseen oikeuteen kuin tiltun vinkuminen kansaäänestyksestä jota kansa ei edes vaadi koska meillä on demokratia ja eduskunta on päättänyt asiasta ylivoimaisella enemmistöllä.

      Mutta voittehan te pitää kansanäänestyksen Savuskinin kadulla.

      Kerro mikä oli tulos siellä.

      • Anonyymi

        Täällä Aarne Tanninen Washington.


      • Anonyymi

        Nato Tiltun vinkuminen kansaäänestyksestä jota Nato kansa ei edes vaadi.


    • Anonyymi

      Tuhon arkkitehdit ryömimässä Naton edessä, jotta Suomesta saadaan sotatanner jenkkien vallan pönkittämiseksi.
      Ruotsi on jo Naton ympäröimä, se jää vapaamatkustajaksi. Siinä on järkeä tehdä niin.

      • Anonyymi

        Ruotsi muuten vaan halusi ja hakee Naton jäseneksi, koska se haluaa jäädä Naton ulkopuolelle ja ympäröimäksi, ok.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi muuten vaan halusi ja hakee Naton jäseneksi, koska se haluaa jäädä Naton ulkopuolelle ja ympäröimäksi, ok.

        Tiltun logiikka oli jälleen kerran haponkestävää terästä. 😅


    • Anonyymi

      Yhtä asiaa en käsitä, miksi rauhan raja muutetaan petoksilla turvattomuuteen?
      Ketkä siitä tilasta hyötyvät?

      Nato jäsenyys haettiin petoksilla ja siihen otettiin iso askel isäntämaasopimuksella, joka oli selkeä perustuslakia rikkova petos.
      Turkkia kohtaan suoritettu painostus takaa Suomelle täysjäsenyyden, mutta mitä se antaa suomalaisille....vuosikymmeniä kestäneen vakauden tilalle pysyvän turvattomuuden.

      • Rajanaapurimme hyökkäsi EU-naapuriimme, ja tiltu kehtaa puhua vakaudesta... 🖕🥱


    • Anonyymi

      Tiltuko vaan puhuu totuuksia? Osaa lukea todellisuutta.
      Seksuaali Vamma kun turmelee turmelee aivot.
      Ei näe kuin negatiisivia asioita.

      Yle on jo ruotsalaistunut ei sieltä tule kuin ruotsalaisia ohjelmia, samassa hengessä tungetaan sisään ja karaistaan suomalaisia sotaan karmeilla raakuuksilla, koko ohjelmatuotanto sisältää.

      Ihminen on ihmiselle susi periaatteella, sopeudu siihen!

      Missä on rauhanrakentajat?

      • Anonyymi

        Yleisradio:

        "Analyysi: Merkit viittaavat nyt siihen, että Turkki ratifioi Suomen Natoon – mutta odotetaan vielä perjantaihin
        Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin puheet lupausten pitämisestä Suomen Nato-asiassa voivat tarkoittaa läpimurtoa, mutta tavatonta ei olisi, vaikka ne tarkoittaisivat myös keskustelujen jatkamista edelleen."

        ..
        Mahdollinen Natoon pääsyn läpimurto voi tapahtua vasta, kun Turkin parlamentti on asian käsitellyt, keskustellut ja äänestänyt! Sitten vielä Unkari ja sama prosessi. Eipäs nuolaista vielä ...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yleisradio:

        "Analyysi: Merkit viittaavat nyt siihen, että Turkki ratifioi Suomen Natoon – mutta odotetaan vielä perjantaihin
        Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin puheet lupausten pitämisestä Suomen Nato-asiassa voivat tarkoittaa läpimurtoa, mutta tavatonta ei olisi, vaikka ne tarkoittaisivat myös keskustelujen jatkamista edelleen."

        ..
        Mahdollinen Natoon pääsyn läpimurto voi tapahtua vasta, kun Turkin parlamentti on asian käsitellyt, keskustellut ja äänestänyt! Sitten vielä Unkari ja sama prosessi. Eipäs nuolaista vielä ...

        Uskot ilmeisesti että Jeesus puuttuu vielä juuri näihin tapahtumiin sinun mieliksesi, vaikka hän ei ole koskaan ennen tehnyt yhtään mitään.

        Vaikea on yrittää ymmärtää mitä päässä liikkuu, jotta tuollaiseen itsensä pettämiseen yltää.

        Unkari ilmeisesti äänestää ennen Turkkia, mutta kukaan ei ole sinulle kertonut asiaa...


    • Anonyymi

      Hetkinen! Ei Turkki luvannut ratifioida Suomea Natoon, vaan lupasi Erdoganin suulla ottaa ratifioinnin parlamenttikäsittelyyn! Ei demokratiassa voida parlamentin äänestystulosta sanoa etukäteen.

      • Ei sitä ihan äänen tarkkuudella voidakaan sanoa, mutta eipä tarvitsekaan. Se on aika lailla yksi lysti onko puolesta 90 vai 85 %.

        Se olisi tyhmä ryhmyri, joka ei tietäisi varsin hyvin miten ryhmänsä äänestää. Suomenkin oman ratifiointiäänestyksen tulos tiedettiin jo viime toukokuussa melko tarkkaan, ja itse asiassa jokainen politiikkaa seuraava osasi sen profetoida.


    • Anonyymi

      Luuletteko että turkki hyväksyy sellaisen valtion joka suosii terrorismia kuten Ruotsi ja Suomi puolustaa sitä.
      Kun Suomi pääsee Natoon niin siitä tulee Turkin vihollinen. Takinkääntö on varma.

      • Miten käy, jos ruotsalaiset saavat oman kansanäänestyksen Natosta?


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Miten käy, jos ruotsalaiset saavat oman kansanäänestyksen Natosta?

        No sellaista nyt tuskin tehdään koska Ruotsi on jo hakenut Natoon mutta mielipidemittausten mukaan mikään tuskin olisi muuttunut jos sellainen olisi joskus turhaan pidetty.


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Miten käy, jos ruotsalaiset saavat oman kansanäänestyksen Natosta?

        Entä vatsasyöpäsi?


      • ilkka.luoma kirjoitti:

        Miten käy, jos ruotsalaiset saavat oman kansanäänestyksen Natosta?

        Sellainen oli jo syyskuussa, kuten oikein hyvin tiedät. Sen nimi oli valtiopäivävaalit. Haluatko että kertaan vielä tuloksen Nato-jäsenyyden vinkkelistä?


    • Anonyymi

      Ruotsin ei kannata mennä Natoon, se on jo Naton vapaamatkustaja, joka puolelta Naton sisällä, geopoliittinen asema on sellainen.
      Ruotsi osaa esittää roolinsa hyvin, - täytyy ymmärtää yskä.

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Ruotsin ei kannata mennä Natoon, se on jo Naton vapaamatkustaja, joka puolelta Naton sisällä, geopoliittinen asema on sellainen.
        Ruotsi osaa esittää roolinsa hyvin, - täytyy ymmärtää yskä.."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Et näköjään ole koskaan katsonut karttaan: Ruotsin rannikko rajoittuu kansainväliselle merialueelle.


      • Taas yksi huima salaliitto: Ruotsin Nato-teatteri, jonka tarkoitus oli vain saada Suomi liittoon suojaamaan sveduja!

        Nerokkainta tässä oli sen alku, jossa Suomi pantiin esittämään muka Ruotsin Natoon houkuttelijaa, ja sitten Ruotsi muka lähti följyyn ja jätti hakemuksensa ihan vitsillä, minkä vain tiltut oikein tajusivat, koska Jeesus.


    • Anonyymi

      Turkki ja Unkari kutsuivat Suomen ja Ruotsin Naton jäseniksi viime kesänä, ja niin tekivät kaikki muutkin Nato-maat.

    • Anonyymi

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      "Mitä tarkoittaa nykyajan 1941-uho, viitataanko sillä tämän päivän ja eilisen päivän revanssiin ja...."

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      Olet räkyttänyt tuota uho -hokemaa vuosia ja nyt kyselet mitä se tarkoittaa! 😂

    • Anonyymi

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      ".. samoin voisimme pohtia USA uutta sotilasdoktriinia siltä pohjalta miten se kävi omia hyökkäyssotiaan 20 vuoden ajan vuosina 2001-21 - useissa lähinnä kehitysmaissa - ilman mitään YK-mandaattia."

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      No pohditaan: serbit aloittivat hyökkäyssodan Kosovoon, Afganistanista hyökättiin USAan, Saddam aloitti Irakin sodat, Jemenissä ja Somaliassa länsi auttaa laillisia hallintoja terrorismia vastaan ja sekä Syyrian Assad että Libyan Gaddafi aloittivat sisällissodat omissa maissaan.
      2003 Irakissa Saddam oli rikkonut tulitaukosopimusta yli 10 vuotta. USA oli joutunut sopimuksen valvojana puuttumaan asioihin jatkuvasti. Irakin sodalla oli lopulta laaja kannatus, mikä näkyi vapaaehtoisen koalition koossa.

      Koreassa pohjoisessa olevat kommunistit estivät vapaat vaalit ja hyökkäsivät etelään kesäkuussa 1950. Kun YK-joukot saivat tilanteen hallintaan koko Koreassa hyökkäsi noin miljoona kiinalaissotilasta rajan yli Kiinasta Koreaan ja sota jatkui vielä 3 vuotta.

      USA ei ole koskaan hyökännyt Vietnamiin, jota todellisuudessa ei edes ollut Vietnamin sodan aikana vaan maa oli jakautunut kommunistidiktatuuri Pohjois-Vietnamiin ja Vietnamin tasavaltaan eli Etelä-Vietnamiin.
      Hyökkääjä Vientamin sodassa oli kommunistien tukema Pohjois-Korea, joka hyökkäsi Laosiin, Kambodzaan ja Etelä-Vietnamiin 1955. USA tuli tukemaan hyökkäyksen uhreiksi joutuneita maita sotilasliittolaisena 1965 ja USAn osalta sota päättyi Pariisin rauhansopimukseen 1973, josta Henry Kissinger sai Nobelin rauhanpalkinnon.
      Kommunistit rikkoivat rauhansopimuksen uudella hyökkäyssodallaan ja yli miljoona siviiliä kuoli. Sota loppui vasta 80-luvulla ja jopa kommunistinen Kiina sekä sen aiemmin tukema vietnamilainen kommunistihallinto sotivat keskenään.

    • Anonyymi

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      ".. media on pärisyttänyt Venäjän uhkaa ja Naton autuutta omin rummutuksin enemmän kuin koskaan mitään muuta aiempaa uutista viimeisen reilu vuoden aikana -

      .. mitään todellista Venäjän uhkaa ei kuitenkaan näin aikuisten oikeasti ole havaittu!"

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      Sitten ongelmasi on luetun ymmärtäminen!

      Venäjän Putin, Peskov, Zaitsev ja Zaratova ovat uhkailleet Suomea koko ajan.

      "Keskiviikkona Venäjältä kuultiin jälleen uhkaavasävytteinen viesti Naton tarkkailijajäsen Suomen suuntaan. Sen esitti Venäjän ulkoministeriön tiedotusosaston varajohtaja Aleksei Zaitsev."
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/97c188e3-9d35-4cc6-9596-cf4ed44296bd

      "Venäjän ulko­ministeriön kova­sanainen tiedottaja uhkailee taas Suomea"
      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009128498.html

      Peskov https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4a142ffe-4fd4-49c0-a3fa-28de53cc82ac

      "Putin uhkasi Suomea"
      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000947421.html

    • Anonyymi

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      "Näinkö US sodittaa Ukrainan armeijaa sen viimeiseen sotilaaseen - vain tavoitteella heikentää Venäjän konventionaalista iskuvoimaa?"

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      Oletpa tietämätön ja tyhmä! Putin päätti hyökkäyssodasta Ukrainaan ja koko kansainvalinen yhteisö USA mukaanlukien vaatii Venäjää lopettamaan hyökkäyssotansa ja vetäytymään rajojensa taakse:
      https://apnews.com/article/russia-ukraine-politics-china-united-nations-6965d19c953c2f6e45f483c1dfe04a7f

      Putin voi milloin tahansa lopettaa sekä omien rynnäköinti- ja hyökkäysjoukkojen että ukrainalaisten tappamisen omalla päätöksellään - vaikka tänään!

    • Anonyymi

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      "NAAPURISEURA -LINKKI: E ~ https://naapuriseura.fi/pulizer-palkitun-hershin-tulkinta-nord-streamin-rajaytyksesta-saa- tukea/ -
      "

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅


      Yhdistyksen nimi on Naapuriseura ry. Sen pari viikkoa toiminut verkkolehti on Naapuriseuran Sanomat. "Päätoimittaja" ja seuran perustaja-puheenjohtaja on tunnettu putinisti Mauno Saari. Muut "toimittajat" ovat myös tunnettuja putinisteja. Yhteistä kaikille on erityisesti korkea ikä, aktiivitoimijoiden keski-ikä on jossain kasikympin kieppeillä.

      Jännä että nämä vanhat vallankumoushenkiset veijarit (SKP) ovat löytäneet henkisen isänmaansa Putinin Venäjästä.

      Surullinen päätös herran uralle.

      Vapaa maa, vapaa sana.

    • Anonyymi

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      "Lapissamme, jonka lentokentiltä on US-taistelukoneille mahdollisuus vain noin 13 minuutin rynnäköintimatkalle Venäjän strategisten ydinsukellusveneiden tukikohtiin Kuolan niemimaalla."

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      Kukaan ei ole hyökkäämässä Venäjälle ja nyt trollimme on lukenut liikaa Korkeajännitys - sarjakuvia.
      Eihän edes 80-luvun neukkuaseilla Ukrainaan hyökkäävä Venäjä käytä lähilentokenttiä vaan se ampuu ohjuksensa kaukaa Kaspianmeren yläpuolelta:
      https://yle.fi/a/3-12314941/64-3-70568

    • Anonyymi

      Avauksen "Idän ja lännen välinen vastakkainasettelu kiihtyy"- linkin viimeiset kommentit kertovat tylysti mistä on avauksessa kysymys:

      Viimeinen kommentti:

      "Onpa paatoksellista propagandaa - mistä tuollainen viha?"

      2. viimeinen kommentti:

      "Yhden ukkelin ristiretki mediaa vastaan jatkuu periaatteella "paskallakin on tekijänsä". "

    • Anonyymi

      <<Ruotsin rannikko rajoittuu kansainväliselle merialueelle.<<

      Aina vastarannalla Nato.
      Aivoissa on ruuti paskottunut ja tuottaa sitä itteensä!

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Aina vastarannalla Nato."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅


        Et siis tiedä, ettei Ruotsi ole NATOn jäsen etkä ole kuullut Venäjän Itämeren laivastosta ja Kaliningradista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Aina vastarannalla Nato."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅


        Et siis tiedä, ettei Ruotsi ole NATOn jäsen etkä ole kuullut Venäjän Itämeren laivastosta ja Kaliningradista?

        Pilkunviilaaja, älä vaan laske allesi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilkunviilaaja, älä vaan laske allesi!

        BUAHAHAHHAHAAAHHAAA....

        Sinut on jauhotettu ja sekös harmittaa!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BUAHAHAHHAHAAAHHAAA....

        Sinut on jauhotettu ja sekös harmittaa!!!

        Otappa lääkkeesi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otappa lääkkeesi!

        Sulle jäi jauhotuksesta kestovitutus!
        Otitko itse syöpälääkkeesi ja putsasitko avannepussin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Aina vastarannalla Nato."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅


        Et siis tiedä, ettei Ruotsi ole NATOn jäsen etkä ole kuullut Venäjän Itämeren laivastosta ja Kaliningradista?

        Gotlanti on historiassaan kokenut jo monta valloitusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulle jäi jauhotuksesta kestovitutus!
        Otitko itse syöpälääkkeesi ja putsasitko avannepussin?

        Mistäs tiesit?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Gotlanti on historiassaan kokenut jo monta valloitusta.

        On, mutta Ruotsilla se on ollut jo yli 500 vuotta lukuun ottamatta vuoden 1808 kolmen viikon mittaista venäläismiehitystä.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        On, mutta Ruotsilla se on ollut jo yli 500 vuotta lukuun ottamatta vuoden 1808 kolmen viikon mittaista venäläismiehitystä.

        Kolme viikkoa 200 vuotta sitten riittää jo historialliseksi oikeutukseksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kolme viikkoa 200 vuotta sitten riittää jo historialliseksi oikeutukseksi.

        Täysin. Mihin venäläinen saapikas kerran on astunut, se on ikuisesti Venäjää.

        Pohjoisessa Allu ykkösen joukot etenivät Uumajaan saakka...


    • Anonyymi

      Suomalaiset on paska kansa ja täysin ansaitsee kärsimyksensä.

      • Anonyymi

        Ei ole, vaan mediasta harhautettu, johon valtiojohto joukkopsykoosissaan on liimautunut!


      • Toisin sanoen Venäjän kansa se vasta paska onkin, kun kärsimykset ovat meihin verrattuna monikymmenkertaiset ja vielä vuosisatojen ajalta.

        En väitä vastaan, mutta logiikka oli tiltun eikä minun.


    • Anonyymi

      Ainahan tiltu voi laittaa kaulaansa roikkumaan pahvilapun " En ole NATON jäsen" kyltin niin muut näkevät että siinä menee kansakunnan tulevaisuuden toivo.

      • Anonyymi

        Asia selviää hyvin, kun valtiojohto eduskunnan myötä julistaa kansanäänestyksen Natosta, ehkä Ruotsikin seuraisi perässä?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Asia selviää hyvin, kun valtiojohto eduskunnan myötä julistaa kansanäänestyksen Natosta, ehkä Ruotsikin seuraisi perässä?

        Ruotsissa oli kansanäänestys eli vaalit jo syyskuussa ja meillä ne alkavat ensi viikolla.

        Miksi jankutat typerää jankutustasi, Ilkka?

        Tiedän toki oikean vastauksen: koska olet julistava lahkouskovainen hölmö.

        Se on varsin viihdyttävää, joskaan ei tarkoittamallasi tavalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia selviää hyvin, kun valtiojohto eduskunnan myötä julistaa kansanäänestyksen Natosta, ehkä Ruotsikin seuraisi perässä?

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Asia selviää hyvin, kun valtiojohto eduskunnan myötä julistaa kansanäänestyksen Natosta, ehkä Ruotsikin seuraisi perässä?"

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Sinulle ei ole selvää, että Suomessa on parlamentaarinen demokratia eduskunta on jo päättänyt, että Suomi liittyy NATOon.


      • Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Asia selviää hyvin, kun valtiojohto eduskunnan myötä julistaa kansanäänestyksen Natosta, ehkä Ruotsikin seuraisi perässä?"

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Sinulle ei ole selvää, että Suomessa on parlamentaarinen demokratia eduskunta on jo päättänyt, että Suomi liittyy NATOon.

        Eikä ainutkaan puolue halunnut kansanäänestystä.


    • Anonyymi

      Ruotsi ei sittenkään liity Natoon. Ruotsalaiset ovat vaatimassa kansanäänestystä Natosta.

      • Siellä on jo porukat kaduilla vaatimassa! 😮

        Kadunmiehet ja katunaiset eivät hyväksy, että kansa ei saa äänestää Natosta! 😡


    • Anonyymi

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      "- entä se mahdollinen yllätys, joka voi moraalihenkselit riisuneen Suomen valtiojohdon tosiaan yllättää hyvinkin, kun on olemassa olettama, etteivät niin turkkilaiset kuin unkarilaisetkaan halua tulla Suomeen taistelemaan Venäjää vastaan"

      😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

      Entä nyt kun Unkari jo hyväksyi ja Turkki hyväksynee tällä viikolla Suomen NATO-jäsenyyden?

      Mitä meinaat räkyttää jatkossa? Mistä ruplat irtoavat?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4460
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      243
      2218
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1630
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      159
      1427
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      285
      1292
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1127
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1084
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1065
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      55
      980
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      118
      957
    Aihe