Valtuutettu Rahjan eropyyntö

Anonyymi-ap

Valtuutettu Jukka Rahja hakee tulevassa valtuuston kokouksessa (20.3.) eroa kaupunginhallituksen jäsenyydestä. Syynä ero pyyntöön on mm epäilyt siitä, ettei kaupunginhallituksen toiminta ole lain mukaista. Valtuutettu Rahja on ainakin rehellinen ja rohkea kun uskaltaa tämän julkisesti sanoa. Kaupunginhallituksen viimeaikaiset toimet esimerkiksi opetus- ja sivistyspuolen johtajavalinnoissa ovat olleet taas sellaista katsottavaa, että uskallan arvella että valitusta hallinto- oikeuteen pukkaa. Mikä on tietysti ihan oikein ja tarpeellista. Nyt näyttää myös siltä että kaupungin hallintosääntöä tullaan peukaloimaan siten, että Puoskarin valtaklikki saa nimitettyä itselleen mieluisimmat ( vaan ei pätevimmät) tyypit opetus- ja sivistystoimen johtoon. Samaan aikaan opetustoimi kärsii pahasta osaajapulasta kun päteviä opettajia ja erityisopettajia ei saada , koska näillä hallinnon suhmuroinneilla on tuhottu koulujen työilmapiirin. Jälleen täytyy todeta, että on ihan täyttä kuraa mainostaa Kalajokea jonakin ” Viiden tähden paikkana”, kun todellisuus on tämä.

16

1160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täytyy olla salaliitto öyh salaliitto valtaklikki öyh...

    • Anonyymi

      Harmi että Jukka eroaa.
      Juggis - Boy saisi lähteä hännystelijöineen takaisin Puolangalle.
      Siellä lienee poroja joiden kuntoa saisi tarkastaa...

      • Anonyymi

        Joo, Rahja ollut kyllä suhteellisen asiallinen tyyppi hallituksessa, oikeastaan ihan parhaasta päästä. Nikulan Anttiko se nyt nousee Jukkan tilalle?

      • Anonyymi

        Joo on se kun sisäpiiriläisen vävypojalle pitää väkisin rehtorin paikkaa - edes apulaisrehtorin - pedata. Lait sun muut saa jäädä, kun lehmänkauppoja tehdään, yhä vain härskimmällä tahdilla. Ei mikään ihme että Kalajoen kaupungille ei saada osaavaa porukkaa, eikä entisiä vähiä pidettyä. Tervehtyminen alkaa vasta sitten kun Puoskari ja Myllylä hännystelijöineen lähtevät iäksi. Siihen menee vielä jonkin aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rileyn lähtö ollut lienee jo lähellä - ainakin auton keulasta pääteltynä.
        Tainnut tupee lähteä lentoon...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, Rahja ollut kyllä suhteellisen asiallinen tyyppi hallituksessa, oikeastaan ihan parhaasta päästä. Nikulan Anttiko se nyt nousee Jukkan tilalle?

        Vai asiallinen. Salli mun nauraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai asiallinen. Salli mun nauraa.

        Senkus naurat - halvat on huvit. Onhan se ollut hyvä, että joku on pistänyt kapuloita rattaisiin Juggiksen perseennuolijoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Senkus naurat - halvat on huvit. Onhan se ollut hyvä, että joku on pistänyt kapuloita rattaisiin Juggiksen perseennuolijoille.

        Mitä ihmettä, eikö kaupunginhallituksen työskentely tapahdukaan niin herttaisen yksituumaisuuden ja yhteisymmärryksen vallassa kuin hallituksen puheenjohtaja toistuvasti antaa ymmärtää? Onko nyt epäsovun ja erimielisyyden katala käärme päässyt luikertelemaan myös hallituksen yksimielisyyden paratiisiin? Voi mikä onnettomuus, itku ja hammasten kiristys! Nyt tarvitaan tiukkoja otteita jotta ehdoton yksimielisyys ja horjumaton ruodussa pysyminen voidaan pelastaa. Aivan ensimmäisenä hallituksen jäsenet on kaupunginjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan toimesta yksitellen ojennus puhuteltava. Lisäksi kaupunginhallituksen jäsenten tulee laatia kirjallinen uskollisuuden ja kuuliaisuuden vakuutus, joka ripustetaan kehystettynä valtuustosalin seinälle. On myös syytä aloittaa jatkossa kaikki kaupunginhallituksen kokoukset näiden vakuutusten ääneen lukemisella. Näin toimien varmasti päästään taas ihanan harmooniseen ja ennenkaikkea YKSIMIELISEEN päätöksentekoon.

        Juurikin näin on toimittava, kaikki voitava on nyt tehtävä ettei pyhä yksimielisyys hallitustyöskentelyssä vaarannu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin on toimittava, kaikki voitava on nyt tehtävä ettei pyhä yksimielisyys hallitustyöskentelyssä vaarannu.

        Kumileimasin on uhattuna.

    • Anonyymi

      Tervemenoa!

      • Anonyymi

        t: Tapio & Alpo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        t: Tapio & Alpo

        Riley & Hanna

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riley & Hanna

        Risto

    • Anonyymi

      Onko tämä nyt joku adressi? Jos on niin siinä tapauksessa Erkki ja minä otamme osaa, mitä ikinä tässä nyt sitten pahoitellaankin.

    • Anonyymi

      Jukka onkin mies rehdimmästä päästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2727
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1321
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1156
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      997
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      833
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      663
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      648
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe