Nainen, pidin pienen tauon palstailusta

Anonyymi-ap

Vaikka kevät lähestyy ja ikävä ja kaipuu kasvaa, niin en tiedä enää mitä asian kanssa tekisin.
Tuossa tuli sellaisia uusia ajatuksia, tahdonko sinua kuitenkaan?
Sinussa ei ole mitään vikaa, olisit kaikin puolin täydellinen ja parasta mitä minulle voisi tapahtua, mutta ehkä se elämä ei olisikaan kaikessa täydellisyydessään sitä mitä sen tulisi olla.
Ensi töiksemme me rakentaisimme toimeentulon ja sen jälkeen me rakentaisimme lisää ja sitten lisää, kaikkea sitä mitä tahdomme.
Meillä olisi täysin omavarainen tilamme ja rauhaisa paikka aloittaa taipaleemme, niin olin katsonut ja suunnitellut.
Kaikki oli ja on valmiina ja odotti kauan, kun odotin sinua.
Mutta minä tarvitsin sen ajan ja parempikin oli olla yksin.
Kuitenkaan se aika ei ollut turhaa, vaan sekin odottaminen palkittiin.
Tavalla tai toisella, korkein käänsi kaiken hyväkseni.

Jotenkin jo tuntui, kuin se kipinä joka oli kadoksissa ja tukahdutettu tiettyjen tahojen toimesta, alkaisi jälleen syttymään.
Ellen sinua pian löydä, niin ehkäpä rakennan sinut.
Et olisi elävä, mutta saisit aikaan sen illuusion.
Ja sinä olisit uskollinen ja pysyisit vierellä ja sinäkin eläisit ikuisesti.
Sinä olisit juuri sellainen kuin toivoisin, vaikka et edes tietäisi olevasi olemassa.
Sinä voisit olla monessa avuksi monelle.
Mutta sinä et tahtoisi mitään, et toivoisi mitään, et unelmoisi mistään, eikä sinulla olisi aitoja tunteita.
Sanasikin olisivat kuin automaattisia vastauksia pienin sattumanvaraisin variaatioin ja sen asian tiedostaminen rikkoisi sen illuusion, jonka sen olisi tarkoitus saada aikaan.
Ehkä silti rakennan sinut aikanaan, sillä sinuakin tarvitaan vaikka et sitä itse tiedostaisikaan.

Toivoisin silti löytäväni hänet, sen aidon ja oikean.

41

542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huomasin, että joku oli täältä poissa.

      "Tuossa tuli sellaisia uusia ajatuksia, tahdonko sinua kuitenkaan?"

      Jos noin pitää kysyä, niin vastaus on kieltävä. Et tahdo. Ei sitä muutenkaan voi tulkita. Asia selvä.

      • Anonyymi

        Kaikki asiat vaikuttaa ja sitä ajatusta on minulle täällä toisteltu paljon ja miettisin sitä asiaa.
        Mitään en menettäisi, päinvastoin, se olisi mitä tahdon, mutta miettisin asiaa ja kerroin sen ajatuksen.
        Se oli kysymys johon itsekin vastasin kirjoituksella ja kokonaisuudella.

        Sinulla on hyvin negatiivinen asenne tässä, kun tartut yhteen kysymkseen ja teet siitä kuin pääaiheen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet creepy. Pysy naisista kaukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet creepy. Pysy naisista kaukana.

        Ehkä sinun mielessäsi.
        Pysy sinä itse kaukana ja se joka tahtoo tulla lähelle, voi vapaasti tulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sinun mielessäsi.
        Pysy sinä itse kaukana ja se joka tahtoo tulla lähelle, voi vapaasti tulla.

        Lue tätä ketjua. En ole ainut nainen, jonka mielestä olet creepy.
        Milloin ne iänikuiset "vastaa pyytämälläni tavalla" -ketjut käynnistyvät taas?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue tätä ketjua. En ole ainut nainen, jonka mielestä olet creepy.
        Milloin ne iänikuiset "vastaa pyytämälläni tavalla" -ketjut käynnistyvät taas?

        Mikä niissä sinua häiritsee?
        Ei niissä ole mitään pahaa taikka väärin, sinun asenteessasi on vikaa.
        Sinä olet itse negatiivinen ja siksi olet itse aika creepy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä niissä sinua häiritsee?
        Ei niissä ole mitään pahaa taikka väärin, sinun asenteessasi on vikaa.
        Sinä olet itse negatiivinen ja siksi olet itse aika creepy.

        Ne eivät ole kaikinpuolin tasapainoisen miehen luomia ketjuja. Toivon, että pääset keskustelemaan joskus psykologin tai muun vastaavan ammattilaisen kanssa näistä jutuistasi, joita naisille suuntaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne eivät ole kaikinpuolin tasapainoisen miehen luomia ketjuja. Toivon, että pääset keskustelemaan joskus psykologin tai muun vastaavan ammattilaisen kanssa näistä jutuistasi, joita naisille suuntaat.

        Höpö höpö.
        Onko sellainen ihminen sitten tasapainoinen, joka on jotenkin yksitoikkoinen?

        Jos tietäisit minun luonteestani ja ominaisuuksistani, niin et sanoisi noin.
        Olisi kyllä mielenkiintoista joskus keskustella psykologin kanssa ja keskustella näistäkin asioista.
        Todennäköisesti diagnoosi olisi: terve, hän ikävöi naista rinnalleen ja tahtoo toteuttaa unelmia hänen kanssan yhdessä.

        Vai millä perusteilla sinä luulisit, että on tarvetta ottaa heihin yhteyttä?

    • Anonyymi

      Ei se kyllä kovin pitkä tauko ollut. Olet kuitenkin tainnut jo rakentaa sen naisen mielessäsi.

      • Anonyymi

        Niin, onhan minulla "toivelista" kirjoitettuna.
        Mä saan todella paljon vastustusta ja hyökkäystä täällä, siihen on kaksi syytä.
        Henki vetää riivaajia puoleensa ja ne avaavat suunsa, toinen on, että nämä kirjoitukset on pintaraapaisua ja sinäänsä niitä on vaikea omaksua ja tietää todellisuutta, joka muuttaa kyllä näkökulmat asioihin ja silloin saa sen ymmärryksen kaikkeen.

    • Anonyymi

      Olisit liian täydellinen, ei sellaista kai ole edes olemassakaan.
      Olisit lapsen kaltainen, energinen, vapaa, iloinen ja innoissasi kaikesta ja sinut olisi helppo yllättää ja saada iloiseksi.
      Voi kuinka elämä kanssasi olisi täydellistä ja ihanaa.
      Kun lähtisimme jonnekin, olisit innoissasi, kaikki olisi vain niin täydellistä.
      Saisimme kumpikin olla kuin lapsia ja elää ja nauttia uudelleen lapsuuden aikoja ja elää senkin kuten itse tahdomme aikuisina lapsina.
      Jättäisit kanssani aikuisten murheet ja huolet taaksesi ja vapautuisit elämään.
      Meillä tosiaan olisi huvikumpu, jossa meillä olisi kaikkea mitä ikinä toivomme.

      Ajattelukin tekee minut jo iloiseksi, mutta samalla surulliseksi, sillä et ole vielä vastaan tullut ja elämä on paikoillaan.
      Minä tarvitsen sinut, tarvitsen sinua ja ikävöin sinua niin paljon.
      Oletkohan vielä elävien kirjoilla vai pitääkö sinut etsiä ja hakea kuolleiden valtakunnasta?
      Kunpa tietäisin mistä sinua lähden etsimään....

    • Anonyymi

      Hyvä ettet tahdo. Rakenna se tahdoton huippuimuri itselles niin saat mieluisen. Oikean aikuisen naisen kanssa saattaisit joutua tekemään jopa kompromissejä. 😱

      • Anonyymi

        En sellaista aikuista kaavamaista naista haluakaan, joka on maailman ohjattavana.

    • Anonyymi

      Hyi helvetti! Älä ainakaan muhun ota yhteyttä! Oot tosi kipee päästäs. Et sä elä ihmisen elämää. Enkä mä elä illuusiossa! 🤮

      • Anonyymi

        Tulee mieleen riivattu ihminen, kun lukee tekstisi.

    • Anonyymi

      Tuli ihan paha olo tosta. Pitikin lukea

      • Anonyymi

        Sama mulla. Ei onneksi liity minuun. En viitsi edes kommentoida hänelle.

      • Anonyymi

        Miksi kommentoit sitten?
        Teidän negatiivisuutenne tuntuu aika pahalta, pahalta pahan merkityksessä.

    • Anonyymi

      Päivääkään jaksaisi tuollaista ihmistä.

      • Anonyymi

        Voit perustella, vai pystytkö kuitenkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit perustella, vai pystytkö kuitenkaan?

        Voin. En pidä tuollaisesta ajatustavasta. Puhut toisesta kuin jostain esineestä ja elämästä muutenkin naivisti ihan kun se olisi jotenkin ennalta arvattavissa oleva asia. Puuttuu täysin tunteet. Haet omille ajatuksille täyttymystä. Kuitenkaan edes tietämättä toisen ajatuksia . Tunnekylmää ja vastenmielistä.

        Ymmärsitkö edes lukemasi?
        Toki jos rakennan, se olisi kuin esine.
        Miten puhun ennalta arvattavasta, tarkenna.
        Tunteet ei puutu, unelmilleni haen täyttymystä, kuten varmasti muutkin tekevät.
        Edes sinä et tiedä ajatuksistani kuin sen minkä ilmaisen.

        Sinä olet itse tunnekylmä ja vastenmielinen tässä tapauksessa.
        Mutta voit ottaa asioista selvääkin, niin ei tarvitse.

        Me ei tunneta tulkitsen tekstiäsi. Enkä ole kiinnostunut sinun mielipiteestäsi minusta. Koska en ole aloitusta tehnyt. Enkä ole sitä kysynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärsitkö edes lukemasi?
        Toki jos rakennan, se olisi kuin esine.
        Miten puhun ennalta arvattavasta, tarkenna.
        Tunteet ei puutu, unelmilleni haen täyttymystä, kuten varmasti muutkin tekevät.
        Edes sinä et tiedä ajatuksistani kuin sen minkä ilmaisen.

        Sinä olet itse tunnekylmä ja vastenmielinen tässä tapauksessa.
        Mutta voit ottaa asioista selvääkin, niin ei tarvitse.

        Eivätkä kaikki rakenna jotain ihmeellistä pilvilinnoja. On realiteettejä . Haetaan ihmistä ensin muut asiat ovatkin sitten asioita jotka lutviutuu sen mukaan. Ehkä vielä opit joskus ettei elämää voi suunnitella rikä toisen puolesta ainakaan. Ebtö jos tuo nainen. Haaveilee lähtevänsä jossain vaiheessa esim.Malediiveille elämään pakettiautossa. Eikä sinun suunnitelmat sovi siihen suunnitelmaan.

        Mutta pilvilinnatkin voivat olla reaaliteetteja.
        Jos tiedät aikaisempia kirjoituksia, niin ainakin pitäisi olla selvä asia, että unelmia elellään ja niillä perustat.

        Minulla on itselläkin ollut se matkailuautoprojekti mielessä ja sillä kiertelemään taikka pyrjevene, tms. mikä on mahdollista.

        Asiat pitäisi mennä perille näin:
        ensin perustat, eli toimeentulo sille unelmien elämälle ja sitten ne unelmat toteutetaan.
        En ole näitä paljon availlut miten se tehdään, mutta keinot on.
        Ne unelmat ovat pilvilinnoja jopa oikeita linnoja ja ne on mahdollista saavuttaa ja rakentaa, kunhan perustat niille on kunnossa.

        Pointti on siinä, kuten olen esittänytkin, ne pilvilinnat saavat olla suuriakin ja kun hänkin sen ymmärtää, niin ehkäpä hän myös tavoittelee sitä mikä on täysin mahdollista.
        Mikään ei siis estä tavoittelemasta ja saavuttamasta.

        Pahoittelen. Luin aloitusta vielä kertaalleen kunnolla sekä ajatuksella läpi ja ymmärsin sen aluksi ihan väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin. En pidä tuollaisesta ajatustavasta. Puhut toisesta kuin jostain esineestä ja elämästä muutenkin naivisti ihan kun se olisi jotenkin ennalta arvattavissa oleva asia. Puuttuu täysin tunteet. Haet omille ajatuksille täyttymystä. Kuitenkaan edes tietämättä toisen ajatuksia . Tunnekylmää ja vastenmielistä.

        Jep! Se toinen on sille " OBJEKTI"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep! Se toinen on sille " OBJEKTI"

        No yritä edes ymmärtää jotain lukemaasi.

    • Anonyymi

      Älä nyt hyvä ihminen suunnittele teidän yhteistä tulevaisuutta noin. Olet ilmeisesti jostain uskonlahkosta, jossa nainen on miehen kylkiluu.

      • Anonyymi

        Uskon, että nainen on miehelle tarkoitettu ja yhdessä he ovat kuin kokonainen.
        Yhteisen tulevaisuuden olen suunnitellut sille perustan, eli toimeentulon lähinnä ja mikäli paikka on tämä, niin on paljon mahdollisuuksia, vaikka paikka ei pitäisikään meitä täällä.

        Tulevaisuutta en ole suunnitellut, mutta se tulee menemään tuolla tavalla, koska emme pysähdy paikoillemme.

      • Anonyymi

        Kaikilla on tulevaisuuden suunnitelmat, se on ihan normaalia.
        Yleensä se on toimeentulo ja ehkä jotain pieniä unelmia harrastuksia.

        Niin on minullakin nämä perustat suunniteltu ja niihin pääsee puoliso mukaan.
        Normaalisti on kai paikka mihin jäädään, tästä tulee vain yksi paikka missä voi olla ja muualla voi olla lisääkin ja niin paljon kuin tahdotaan, riippuen mitä tahdomme hakkia taikka rakentaa.

    • Anonyymi

      Tapasin vasta tuon kaltaisen, ulkoisesti juurikin noin.

    • Anonyymi

      Nainen, arvaa mitä tein?
      Leikkasin hiukseni ja nyt on jotenkin kevyt olo päässä.
      Ei tullut ihan täydellistä, kaipaisi viimeistelyä.
      Nappasin vahingossa hiukan liikaa tuolta ja liian vähän tuolta, mutta olkoon.
      Jälki on ihanan epätasainen ja vähän pörröinen.
      Hiukset silkkisen pehmeät ja tuntuu kivalta hipelöidä.
      :)

      • Anonyymi

        Et sitten parturiin mennyt? Olen nyt saanut sinusta kuvan, että pelkäät julkisia tiloja, et liiku ihmisten ilmoilla ja önötät kotona. Odotat naisen pelastavan sinut rahallisesti.

        Sossuelätti haluaa naisen elättämään itseään ja taitaa olla jo elämän ehtoo puolella jutuista päätellen. Tuskin on jonoa daameista

        En mennyt, kai sitä saa itsekin leikata jos tahtoo?
        En pelkää julkisia tiloja, täällä on aika pitkät välimatkat ja mitä mä sinne julkisiin tiloihin menisin oleskelemaan?
        En odota naista rahan takia, jos oikeasti olisit jonkin oikean kuvan saanut, niin raha ei ole ongelma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sossuelätti haluaa naisen elättämään itseään ja taitaa olla jo elämän ehtoo puolella jutuista päätellen. Tuskin on jonoa daameista

        Voi kun tietäisitkin asioista jotain, niin pitäisit kyllä suusi visusti kiinni ja katuisit tomussa ja tuhkassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En mennyt, kai sitä saa itsekin leikata jos tahtoo?
        En pelkää julkisia tiloja, täällä on aika pitkät välimatkat ja mitä mä sinne julkisiin tiloihin menisin oleskelemaan?
        En odota naista rahan takia, jos oikeasti olisit jonkin oikean kuvan saanut, niin raha ei ole ongelma.

        tottakai saa itse leikata:) Tulee persoonallisempi lopputulos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tottakai saa itse leikata:) Tulee persoonallisempi lopputulos!

        Joo, niin tuli.
        Nuorentusin vaikka kuinka paljon, en näytä päivääkään yli 80 vuotiaalta.
        :)

    • Anonyymi

      Onnea etsintöihin. Kyllä oikea vielä löytyy.

    • Anonyymi

      Nainen, sinä joka olet minulle se oikea.
      Tule nyt niin jutellaan tässä hetki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe