Onko kenelläkään kokemuksia siitä, mitä ihmiselle tapahtuu sen jälkeen kun hän on eronnut lestadiolaisuudesta? Tuttuni oli 30 vuoden ajan VL, erosi, ja muuttui täysin, on nykyään sekavanoloinen 'vapaa-ajattelija', esim. avoimesti uskoton. Kokeilee ehkä rajoja äärimmäiseen asti. Onkohan tämä välivaihe? Mitäköhän tämän jälkeen?
Lestadiolaisuuden jälkeen
ulkopuolisena
283126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Jatko riippuu yhdestä asiasta. Onko omaksunut ainoaoikea opetuksen kyseenalaistamatta. Joskus käy niin, että ihminen kokee lestadiolaisen sääntöviidakon niin raskaaksi, että vapaaehtoisesti luopuu taivasosuudestaan huonoutensa takia ja päättää olla rehellisesti syntinen, eikä pelaa kaksinaamaista peliä. Tähän asenteeseen liittyy joko ateismiin kallistuminen tai sitten salainen toive palaamisesta myöhemmin.
Toinen asia on, jos seurakuntaoppi avautuu raamatun näkökulmasta niin voi löytää hengellisen kodin jostain muualta, jossa kokee ihmiset nöyremmiksi ja rakastavammiksi.
Lestadiolaisesta näkökulmasta ensimmäiset ovat langenneita ja jälkimmäiset eksyneitä ja jälkimmäisiin ei yleensä enää tuhlata ruutia.
Minä tunnen molempia. Itse kuulun siihen jälkimmäiseen ryhmään. Sukulaisissa on sitten noita toisia. Joillakin heistä on jopa säälivä asenne meitä kohtaan, vaikka samalla puolella vl-muurin ollaan! Ero on varmaan tuo, josta mainitsit.
Ruutia ei todellakaan tuhlata meikäläiseen sen jälkeen, kun on ääneen kyseenalaistanut seurakunnan opetukset ja tulkinnat esim. Jumalan Valtakunnasta ja ainosta oikeasta uskosta.
Ja perusteluna on tännekin kirjoitettu se, että silloin Jumala onkin vasta vihainen, kun Hän ei ole lainkaan vihainen.
Tiedän monia jotka ovat langenneet, mutta pitäneet silti oppia oikeana. Halu on ollut palata, mutta sielunvihollisen laittama kynnys on ollut korkea. Joillekkin paluu on onnistunut. He ovat sanoneet, etteivät ole koskaan nauttineet synnin teosta ja aina on ollut mielessä se, mihin pitäisi palata. Jotku on sanonut, että jos teen parannuksen, niin teen sen siihen uskoon, mikä on vanhemmillakin ollut, enkä mihinkään uuteen henkeen. Tämä uusi henki tulee esille täälläkin monien nimimerkkien kirjoituksissa. Monelle on käynyt niin, että kuolema on tullut ennenkuin on ehtinyt palata isän kotiin. Turhaan ei ole sanottu, että joka parannuksen huomiseen siirtää, se vuoteensa helvettiin rakentaa.
Niistä taas, jotka ovat uhmanneet kristillisyydestä annettuja Jumalan Sanan neuvoja, pitäneet niitä ja niiden antajia pilkkanaan, harva on saanut armon palata, vaikka ei olisi mihinkään lähtenytkään, he ovat silti kaukana. Vapahtaja sanookin heistä, että jos niin tapahtuu, että hän sen löytää.
Kovin tuomiohenkiseltä kuulostaa tuo.
"harva on saanut armon palata, vaikka ei olisi mihinkään lähtenytkään"
Lähtenyt mistä? Mistä tiedät, että tarvitsee palata, jos ei kerrn ole edes lähtenyt. Onko tämä jokin sellainen juttu, joka näkyy jotenkin päälle päin?
jo sinunkin kirjoituksessa, jos et ole ymmärtävinäsi mistä on kyse, niin ilmeisesti kalikka kalahti.
Monista kirjoituksistasi päätellen taidat tarkoittaa sellaista määrätyn formun mukaista ulkonaista esikuvaa.
Tuskin kuitenkaan sinulla on kyse todellisista Jumalan Sanan neuvoista.
Tosin esikuvakin kertoo paljon sydämen tilasta, mutta ei kaikkea. Tarkoitan ivaa, pilkkaa, panettelua, halveksuntaa kaikkea sellaista elävää kristillisyyttä kohtaan.
Vaikka kalikka kalahteleekin usein, en silti ymmärrä. Tahtoosin vain tiatustella, miksi pitää hakea kahiajakoa kaikessa.
Tarkoitukseni ei suinkssn ollut pilkata. Minulle on ongelmallista, että asioista puhutaan vain viitteellisesti sinne päin ilman, että oikeasti sanotaan, mitä tarkoitetaan. Päälle vielä ilmapiiri, jossa kyselemisestä saa harhaoppisen tai langenneen leiman, saa ihmiset aika varpailleen. Ei huva. Vilpittömästi ihmettelen jälleen.
kun se on ja näkyy. Ja on varoittavana esimerkkinä.
Niin, ilmeisesti se, että pohtii perusteluja asioille tai kyselee perinnäissääntöjen raamatullisuudesta on merkki epäuskosta ristillisyyttä kohtaan.
Olen kyllä ollut havaitsevinani, että se on askel ulos omasta vanhurskaudesta, että alkaa olla niin heikko, että tarvitsee armon kokosyntisyydelleen. Huomaa, ettei kykene itse ansaitsemaan edes murusta. Se ilo ja vapaus, joka syntyy kristuksen lunastustyön käsittämisestä kokonaisuutena omalle kohdalle, kalventaa koko sosiaalisen kilvoittelun, joksi suuri osa perinnäissäännöistä valitettavasti on muodostunut.
Ymmärrän kyllä, että on pelottavaa katsella kahleensa pudottaneita ihmisiä, jos itsellä on vielä punnukset nilkoissa. Luottamus Suureen Jumalaan ja Pyhän Hengen voimaan auttaa ylittämään nuo pelot.
Samaa minäkin olen ollut havaitsevinani!
Jopa kokenut.
Mutta miten turhalta tuntuu todistaa siitä niille, joilla on muu perustus uskomisessa. Vaikka kuuliaisuudessa seurakunnalle ja sen tulkinnoille Jumalan Sanasta!
Olet uskomattomattoman perässävedettävä, vai oletko peräti feikki?
Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että kristillisyys=esikoislestadiolaisuus? Mikäli vastaat kyllä, jättäkäämme enempi keskustelu aiheesta tähän.
"Onkohan tämä välivaihe? Mitäköhän tämän jälkeen?"
Mitähän saisit irti, jos vaikka yleisellä palstalla palstalla kyselemisen sijaan keskustelisit "tuttavasi" kanssa ja kysyisit suoraan noita kysymyksiä.
Olen itsekin aikoinaan eronnut lestadiolaisuudesta, mutta ystäväni eivät ole jääneet luulottelemaan arvoistani ja valinnoistani. Olemme käyneet monia, virkistäviä keskusteluja arvoista, niiden muuttumisesta ja niihin johtavista syistä. Hyviä ja avartavia keskusteluja ovat olleet. Minua ei ole yritetty käännyttää. Aitojen keskustelujen vuoksi olemme edelleen pysyneet myös läheisinä ystävinä erilaisita näkemyksistämme huolimatta. Tiedämme mitä toiselle kuuluu ja miksi. Miksi kuvittelet toisen elämää, miksi et lähesty toista itse?
Voi, olen kyllä lähestynyt, ollaan juteltu asiasta monta kertaa. Hänellä ei itsellään ole aavistustakaan mitä tulevaisuus tuo. Kysynkin siksi, josko jollain olisi vastaavanlaisia kokemuksia. En ole itse lestadiolainen enkä yritä käännyttää häntä:)
Ällös pelkää, lauma piskuinen...
Se on valtava vapauden tunne, kun saa ymmärtää sen, että autuuden perusta ei olekaan esikoisuus, vaan Jumalan sana, armo ja sovinto Kristuksessa.
Kun tämä nykyinen hallitus alkoi valtansa, tuntui monesta kamalalta. Sadat ovat lähteneet, äänestäneet jaloillaan.
Monet ovat taas kiittäneet siitä Jumalaa.
Jos tätä opin järistystä ei olisi tullut, elle pohja olisi ruvennut vapisemaan, olisi moni vielä siinä samassa höyryssä, jossa monet tänne kirjoittavat lappiuskoiset ovat.
Hätä näet pakotti lukemaan Jumalan sanaa.
Asiat selvenivät. Meidät on synnyttänyt evankeliumin sana elävään toivoon. Siksi me seuraamme Kristusta, emme kristillisyyttä.
Kristillisyys ei myöskään ole meidän vapahtajamme. Hän on Jeesus Kristus.
Pelkoa ei ole, Jumala varmasti pitää omistaan huolen, kuten Daavid omissa ahdistuksissaan kirjoittaa: "Sinä olet valmistava minulle pöydän minun vihollisteni eteen". Se on armopöytä, siitä eivät syö ne, jotka etsivät omaa vanhurskauttaan, pyhittävät omaa syntistä lihaansa, köyhäilevät vaatekappaleittensa ja kodin sisustuksensa kanssa - ja vainoavat niitä saarnaajia, jotka uskaltavat jonkun raittiin evanelumin sanan puhua.
Miksi pelkäisimme. Siellä, missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat. Jumala antaa sanansa niille, jotka ovat hänen omiaan.
Kun luemme Raamattua, huomaamme, että Jumalan kansaa ovat usein ne, joita hänen kansaansa ei lueta, ja päinvastoin.
Rakentakoot valtakuntansa rajoja ne, jotka nyt kerskaavat olevansa ainoassa oikeassa, Aabrahamin siemen. Me tiedämme, mitä Vapahtaja näille Aabrahamin siemenille vastasi.
kun ei ollut voimaa palata.
"Kun luemme Raamattua, huomaamme, että Jumalan kansaa ovat usein ne, joita hänen kansaansa ei lueta, ja päinvastoin."
Näinhän se on. Pilkka tulee ulkoa ja sisältä. Koska sinä vahvasti luulet olevasi oikeassa, niin et ole. Pahasti olet ennenkin ollut pielessä, jos olet pitänyt esikoisuutta autuuden perustana. Minä en ole moista kuullut ennen. Lappiinkaan ei usko kukaan, mutta lapista vahvistetaan uskomme, joka on koko Pyhän raamatun mukainen, eikä vain joku osa sieltä mikä sopii lihalliselle mielelle. Armo kelpaa, mutta totuus unohdetaan.
Mutta tuo edellinen kirjoittaja on oikeassa.
Paitsi Kristusta ei ole iankaikkista elämää.
Ristillisyys ei riitä, pitää uskoa Kristuksen veren tähden koko hänen vanhurskautensa omakseen!
Käsittääkseni Aarno L koki olevansa vain "syntinene", mitenkään yksilöimättä.
Toisin, kuin te lapinluottamuksen Jumalan Sanan rinnalle - jopa ylikin - korottaneet uskonsa ja perilletulonsa perustavat.
Lapinvanhumpien neuvoihinkin saa luottaa, ei siinä mitään. Virhe tulee vain siinä jos ryhtyy vaatimasan sitä luottamusta muilta.
Meidän tulee luottaa ainoastaan Jumalan sanaan (Jumalaan), joka tuli lihaksi, otti ihmisen muodon, ja otti ihmispoiloisen synnit ja omassa lihassaan kärsi syntiemme rangaistuksen ristillä Golgatalla, niin että meillä, jotka Kristukseen uskomme on rauha. Siis kaikki synnit on annettu anteeksi Jeesuksen Kristuksen uhriveren kautta.
Kyllähän lapin miehetkin monesti ihan oikeinkin saarnaavat. Ongelma on vain se, että he saarnaavat usein sekaisin uskonvanhurskauden ja lainvanhurskauden. Heille itselleen ei ole vielä selvinnyt kirkkaana uskonvanhurskaus.
Eikä se mikään ihme ole tässä yhteisössä, jossa korostetaan syntisyyttä (syntikeskeisyys), ja toisaalta opetetaan sitten ristillisyyttä ja syntien välttelemistä, sekä syntien poispanemista, (työn, eli teon kautta pelkän USKON asemesta), keinoina tulla autuaaksi.
Nämä keinot ovat epäkristilliä monestakin eri syystä.
Ensinnäkin pahin virhe on siinä että ihminen on kokonaan syntinen, ei hän voi kahta sekuntia elää joutumatta moniin synteihin, (jos ei teoin, niin ajatuksin ja sanoin). Ihminen ei voi siis pelastua syntejä välttelemällä, eikä oman parannuksen tekijänä ja syntien poispanijana.
Ihminen voi pelastua ainoastaan omistamalla syntisenä USKON KAUTTA Kristuksen kokonaisen lahja- vanhurskauden.
Jeesuksen Ktistuksen vanhurskaudessa elävä ihminen on siis samalla kertaa sekä syntinen että pyhä. Tämä jatkuu niin kauan kunnes katoavainen muuttuu katoamattomuudeksi, kun Hengessä elävä Jumalan lapsi siirtyy ajasta iankaikkisuuteen.
Mihin minun olisi pitänyt palata?
Minullehan riittää Jumalan lapseus. Silloin olen keskellä taivasta.
Niin, mikä pilkka olikaan juutalaisille se, että Paavali koetti heille kirkastaa Kristuksen vanhurskautta.
Se on totta: Sinun uskosi varmasti vahvistetaan Lapista.
Sieltä tulee sinun ravintosi. Ja Lappi on sinun silmäteräsi.
Minä taas saan ravinnokseni Jumalan sanaa.
Minulle ei sääntöusko, perkeleen voiman mainostaminen, falsetissa huutaminen ja töiden asettaminen syntien anteeksisaamisen edelle tuo mitään vahvistusta tai voimaa. Ne vain väsyttävät.
Minä uskon, etten voi omasta voimastani Herraani Jeesukseen Kristukseen uskoa ja Hänen tykönsä tulla. Pyhä Henki on minut kutsunut evankeliumin sanan kautta.
Sinä ystäväni, sinä kuokit katkerana peltoasi, minä juhlin Isän huoneessa.
Lukekaa ystävät edes Lutherin Kirkkopostillaa, jos jotain valkeutta saisitte, poistuisi peite kasvoiltanne.
Aika erikoista, että Lappi on jollain tavalla pyhä ja sieltä löytyy Jumalan sana.
Olenko koko ikäni turhaan luullut, että Jumalan sana löytyy Raamatusta?
Tämä vastaus on useammalle. Oletteko tosiaan noin pimeitä? Järjen valolla ei taivaantietä näekään. Kaikkia itsestään selvyyksiä ei voi teille tuomareille jokaiseen kirjoitukseen kirjoittaa, siitä tulisi niin pitkä. Vaikka täällä toiset yrittävät väittää toista, niin esikoisuudessa ja myös minulla on Kristus ainoa pelastaja, ilman hänen vertansa ei ole yhtään autuutta. Raamattu on tärkein kirja, mutta tarvitsee olla myös joku joka sitä selittää. Luther on sanonut, että seurakunnan ulkopuolella ei ole yhtään autuutta ja kenellä ei ole seurakunta äitinä maanpäällä sillä ei ole Jumala Isänä taivaassa. Paavalikin sanoo:
17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.
18. Mutta minä sanon: eikö he sitä ole kuulleet? Heidän äänensä tosin on lähtenyt kaikkeen maailmaan ja heidän sanansa maailman ääriin.
(Room.10.)
Vai luulee Juliaana, ettei lapista löydy Jumalan sanaa. Onhan siellä monta raamattuakin.
Aarno, en saa ruokaa pelkästään lapista, sama raamatun mukainen Jumalan sana saarnataan täälläkin joka pyhä. "Lappi" on korkeamman kuin minun silmäterä. Joitakin vuosia sitten kävin Luulajassa. Siellä eräs vanha kristitty sanoi, että jos joku pilkkaa lapin vanhimpia, niin hän koskee Jumalan silmäterää. En kadehdi sinua yhtään, perkele on antanut sinulle kirkkaat silmät näkemään vikoja kristillisyydessä ja kristityissä ja luulet, että peite on nyt pois. Et kuitenkan tunne sitä iloa, mikä on aina kun synnit saarnataan anteeksi. Minä en ainakaan ole kuullut koskaan että siihen pistettäisiin jotakin ehtoja tai töitä. Sinusta tulee mieleen väärä huoneenhaltija, joka sanoi, että en voi minä kaivaa ja häpeän minä kerjätä. Hän ei halunut kaivaa syntejä ja häpesi kerjätä armoa.
Kiitos vastauksistanne,
Täytyy kyllä sanoa että en ymmärtänyt kaikkea, varmaan ymmärtäisin paremmin jos olisin itse lestadiolainen. Vastaustenne perusteella sain sellaisen kuvan että ystäväni joko palaa alkuperäiseen uskoonsa tai jää täysateistiksi. Onko mahdotonta että löytäisi uuden totuuden esim. ns. tavallisena rivilutherilaisena? Vai onko se juuri se eksyksissä oleva?
Etsintäkuuluttaisin entisiä leastadiolaisia jotka ovat vaihtaneet ns. tavlliseen lutherilaisuuteen!
Oman uskonnollisen identiteetin löytäminen on aina työlästä.
Lestadiolaisuudessa tuntui nuorena usein siltä, että muut ajattelivat puolesta, esimerkiksi saarnaajat. Omien aivojen käyttöä ei pidetty edes kovin suotavana, uskon asioissa. Muissa asioissa kylläkin.
Ns. "tavallinen luterilainen" näyttää olevan uskon asioissa melko välinpitämätön, joten on suorastaan parempi olla selkeästi ateisti kuin tapauskovainen, joka ei itse asiassa piittaa uskonasioista lainkaan.
Itse olen ottanut hajurakoa lestadiolaisuuteen, jos kohta en ole sitä täysin hyljännytkään.
Minun on kuitenkin täytynyt todella paljon lukea raamattua ja perehtyä erilaisiin kristillisiin ajattelutapoihin, minkä seurauksena olen kyennyt löytämään tasapainoisen luterilaisuuden, lestadiolaisuuden värittämänä. Menneisyyttään ei näet pidä kieltää, koska se joka tapauksessa seuraa mukana. Pidän lestoista ihmisinä ja uskovina, mutta minulla on selkeä näkemys siitä, mitä on ns. oikea kristillisyys.
Jeesus odottaa meiltä totuutta "salatuimpaan saakka", ja vain tätä totuutta etsimällä voi löytää uskon, joka kestää. En siis säikähdä lainkaan, jos joku sanoo olevansa ateisti, koska oikea totuus tai todellinen olemassaoleva kestää kyllä kriittisenkin pohdinnan.
Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan, sanoo Jeesus jossakin, suunnilleen näillä sanoilla.
Täällä olisi yksi, joka pitää itseään uskovaisena veeällistä erottuaankin.
Armo ja Rakkaus ovat niitä asioita, joihin olen saanut aivan uutta ymmärrystä porukasta lähdettyäni.
Onko se sitten uutta totuutta, en tiedä.
Olen realisti. Ajattelen, että irtautuessani niinkin "vahvasta" liikkeestä, joudun tekemään tietynlaista prosessia uskomisen suhteen lopun ikäni.
Arastelen kuitenkin liittyä myös oman lut.seurakunnan pieniin porukoihin. Ihmisen hengellinen valta tuli sen verran lähelle veeälläporukoissa, että pysyttelen mieluummin taustalla..
Olen ikävä kyllä kohdannut myös paljon niitä, jotka laittavat elämänsä täysin "ranttaliksi" uskonsa kiellettyään. Koska lapsuudesta saakka on opetettu, että ulkopuolella on vain juoppoja ja huoria, heistä tulee itse sellaisia. Kultaista keskitietä ei ole.
Ja kaikkein pahinta, perilestadiolainen muiden tuomitseminen on koko ajan edelleen taustalla..!