Äänestys lippuun myös Naton kannatus, ei tai kyllä,jo demokratiankin vuoksi !?

Anonyymi-ap

Eikä maksa paljon,olis jotain Nato huijareiille rattaisiin !?

9

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kajahtanut ei tiedä, että kaikki äänestysliput, joihin on merkitty jotakin muutakin kuin ehdokkaan numero, hylätään automaattisesti.

      Kajahtanut ei myöskään tiedä, että galluppien mukaan valtaenemmistö suomalaisista kannattaa Natoon liittymistä, samoin valtaenemmistö kansanedustajista.

      Syy on selvä: venäläisen "logiikan" mukaan kaikki ne alueet, jotka Venäjä on historiansa jossakin vaiheessa liittänyt imperiumiinsa, kuuluvat Venäjälle, vaikka olisivat itsenäistyneet väliaikaisesti. Suomikin kuuluu Venäjän alistamiin ja terrorisoimiin alueisiin.

      Ainoastaan hylkiövaltio Venäjän tuhoutuminen ja hajoaminen pysyvästi auttaisi ilman Natoa. Uusia Putlerin kaltaisia teurastajia riittää hänen kuolemansa jälkeen loputtomasti.

      Yksikään maa ei ole koskaan liittynyt Venäjään/Neuvostoliittoon demokraattisen kansanäänestyksen perusteella. Neuvostoliitto tosin järjesti tällaisia "kansanäänestyksiä" mm. Baltian maissa. Yhdessä tapauksessa se jopa julkaisi vahingossa itselleen myönteisen äänestystuloksen tuloksen päivää ennen kuin "äänestys" oli ehditty pitää!!!

    • Anonyymi

      Äänestyslippuun ei saa merkitä mitään muuta kuin ehdokkaan numeron!!

    • Anonyymi

      Suomesta tuli heti raukkamaisin valtio Naton alaisena , ollaan senmukana Tanskan kanssa kaasuputki terroristinakin !? Kaverina velka-ja Kaasurosvo Ukraina !?

      • Anonyymi

        Ei Suomi ole raukkamainen, venäjä on raukkamainen kun hyökkäsi itsenäiseen valtioon!


    • Anonyymi

      Mediain petolliset vaalikoneet kiersi ovelasti Naton kannatus asian, tukikohdalla !?
      En harmitteleisi jos joku räjäyttäs ilmaan nämä maailman tuhoojat !?

      • Anonyymi

        Siis voi v*ttu! Venäjähän se maailman tuhoaja on, ei länsimaat!


    • Anonyymi

      Ei ääntäkään jihuli kaikkoselle ja sotaintoilioille,muuten talous kaatuu kuin korttitalo ja ei varmaan Venjä ole syyllinen !?

      • Anonyymi

        Juu, jokainen merkitköön äänestyslippuun ainoan oikean rauhanrakastajan nimen: Putler!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7142
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5328
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe