En ole tavannut puoleen vuoteen ihmistä, johon ihastuin todella lujasti. Taisin olla jo rakastumassa. Edelleen, puoli vuotta hänen menettämisensä jälkeen, tunnen oloni todella surulliseksi. Minulla on ystäviä ja sisältöä kyllä elämässäni, hetkittäin voin toki olla iloinenkin. Nämä hetket iltaisin ovat pahimpia. Ikävöin häntä niin paljon. Mitään järkeä tässä ei ole, tiedän olleeni hänelle yhdentekevä. Kaikki toivoni kuoli jo aikaa sitten, mutta en vaan pääse yli. No, se tästäkin vuodatuksesta.
Koska tämä loppuu
Anonyymi-ap
674
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla se kesti 3 v ja hieman päälle. Päädyin jopa tuhon tielle sen aikana. Nyttemmin on sellainen seesteinen fiilis niihin aikoihin verrattuna. Se taitaa olla säkästä kiinni kuinka nopeasti siitä ihastuksestaan pääsee yli. Kerran kun akuutisti ihastuin johonkuhun niin vedin kännit ja se auttoi. Sitten ne tuntemukset olivat tipotiessään. 6 kk kertoo siitä että sinulla on todellisia tuntemuksia kohdettasi kohtaan. Oma mieli tekee mitä lystää vaikka sitä kuinka yrittäisi käskeä toimimaan toisin ja mieli parantaa itsensä omaan tahtiinsa, tai sydämestäkö tässä pitäisi puhua. Välillä koin fyysisiä sydänkipuja silloin kun olin kaivattuni lumoissa. Tiesin että se johtui henkisestä pahoinvoinnista mikä johtui ikävöinnistä. Jäin sitten tänne palstalle roikkumaan niistä ajoista, varmaan lähinnä siksi koska minulla ei edelleenkään ole sosiaalista elämää vaikka aikuinen olen.
Kiitos kommentista. Kyllä tunteeni ovat todellisia. Hän on mielestäni ainutlaatuinen ihminen. Surullista ja säälittävää on tietysti se, että kaikki ne tunteet menevät hukkaan, ne eivät merkitse mitään eivätkä koskaan saa täyttymystä. Sanottakoon, että aikoinaan elättelin pientä toivoa, että hänkin tunsi jotakin. Ehkä en olisi alun perin ihastunut niin syvästi, ellen oliai antanut itseni haaveilla hänenkin tuntevan siten.
Kylläpä sinulla kesti kauan saavuttaa rauha tuossa tilanteessasi. Toivon, ettei minun tarvitse kärvistellä yhtä kauaa! Tunnen joskus ihan fyysistä kipuakin häntä ajatellessani. Hyvä kuitenkin, että lopulta pääsit tuohon pisteeseen.
Ei unohtaminen oo aina niin helppoo ja joskus se tuntuu pahalta mutta ne jotka on lähtenyt sun elämästä, niitten kannattaa antaa mennä, ei sellaset oo sun arvosia.
Tottahan tuokin. Hän on hyvä ihminen, ei se hänen vikansa ole etten herättänyt hänessä samanlaisia tunteita kuin hän minussa. Olen jättänyt hänet rauhaan kyllä, enää vain itsekseni ikävöin. Tänne puran joskus tuskaani sen yltyessä oikein pahaksi. Hän on varmasti onnellinen elämässään. Odotan vain aikaa, kun minäkin voisin olla onnellinen.
En ole koskaan menettänytkään, sillä koskaan en ole "saanutkaan".
Ihastumista ei ole ollut kyllä vuosiin.
Toivottavasti mies pääsee yli sillä tässähän ei muuten ole mitään järkeä. Meni todella tunteisiin kun sanoin että se satunnainenkin yhteydenotto tulee loppumaan vai mikä se vaivaa?
Sama aikaikkuna täällä - tiedetty toisemme kyllä kolmisen vuotta...