Miten Ukin tehtaalla, liikkuuko bonukset tuhansissa euroissa?
Vastaukset 2
- Anonyymi
Kuuleman mukaan menevät aina herrojen perseisiin, eli "avainhenkilöille", muut ovat nahkarobotteja.
- Anonyymi
Ei duunarille ole juuri mitään tipahdellut jos hän ei ole ollut taitava nuolasija tiiminvetäjä tai muuten pomon roskiksen tyhjentäjä. Muistuu menneiltä ajoilta mieleen,kun sakmannin kanssa meni sukset ristiin ja saksalainen lopetti valmistettavan auton tuotannon, siirsi valmistuksen saksaan.Saksan maakäräjät piti sitä sopimusrikkomuksena ja tuomitsi saksalaistehtaan suuriin korvauksiin ja tuotannon palauttamiseen takaisin. Oli kuitenkin jo heitetty lomalle tavalliset duunarit ja osalle lopputili järjestetty. Kuulin että näitä rahoja mitä oikeus määräsi maksettavaksi oli jaettu jopa näille tehtaalla oleville niinsanotuille avainhenkilöille siis näille nuoleskelijöillekkin. Ammattiosasto vei taas tehtaan käräjille lomautus ja lopputilit oli suoritettu työlainsäädännön vastaisesti. Työtuomioistuimen päätös oli että on rikottu räikeästi lakia lomautettaessa, minkäänlaisia yt neuvotteluja ja irtisanomis aikoja ei ollut ilmoitettiin vain että lomalle tai lopputili. Työtuomioistuin kuitenkin päätöksessään totesi,tulee liian kalliiksi tehtaalle jos he antavat tehtaalle syyllistävä päätös ja vapauttivat syytteistä. Siis ammattiosasto hävisi ja samassa lomautetutkin. Lomautetut kutsuttiin taas töihin ja nekin jotka olivat jo hakeneet jonnekkin muualle töihin (kunnes taas muutaman kuukauden päästä saivat kenkää) Tuli jollakin mieleen että kyllähän lomautetuillekkin kuuluisi maksaa tästä maakäräjien määräämästä suuresta sakosta jotakin korvauksia hehän ovat olleet suurimpia kärsijöitä tässä. Johdon vastaus oli,saihan ne teepaidat. Oli jaettu kesälomankunniaksi autonkuvalla varustettuja teepaitoja henkilökunnalle. Että tälläistähän se oli jo silloinkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410