Olen tullut siihen vakaaseen käsitykseen perehtyessäni syvällisesti ruotsinkielisten erioikeuksiin ja etuihin Suomessa, että tästä järjestelmästä ei selvitä ilman PUOLUEETONTA kansainvälistä selvitystä.
En tarkoita tässä kansainvälistä Bilderberg -seuraa, joka oli mukana luomassa uutta kielilakia Suomeen - vaan todella puolueetonta (esim. YK) ryhmää.
Kuten SUOMI24-sivustoillakin käy ilmi, kertovat ruotsinkieliset, ettei mitään etuisuuksia ole - osa rehellisesti näin uskoen ja osa tahallaan näin kertoen. Toisaalta taas suomalaiset esittävät kuukausi kuukaudelta todisteita, joiden mukaan näin kuitenkin saattaisi olla.
Kun tutkimus on valmis, on kaikkien helppo hyväksyä ne muutostoimenpiteet, jotka ulkomaiset "viisaat miehet" tulevat ehdottamaan.
Tällä selvityksellä olisi kiire, joten sen tulisi olla seuraavan presidentin ensimmäinen tärkeä kansainvälinen tehtävä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tällä teolla Halonen nousisi valtiomiesluokkaan, ja hänestä tulisi koko Suomen kansan presidentti.
Ei kuulu Tarjan toimenkuvaan, sehän on Kotimaan asioita.
Tarja on koko maailman presidentti.