UUTTA VERTA

Haloo! Kulkaa, onko Halonen ollut jo kohta 6 vuotta presidenttinä?

Miten hän on saanut parannettua suomalaisten oloja kotimaassa?

Mitä hän on tehnyt suomalaisten etujen parantumiseksi EU:ssa tai jossakin ulkomailla?
8277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Halonen ei ole koskaan tehnyt mitään suomalaisten hyväksi vaan sen tarkoituksena on ajaa omaa etua kuten 95% poliitikoista tekee.

Äänestä
  • Lähteen samoin kuin parin asiaa tuntevan toimittajan mielestä aineistomielessä kovin nimi on Suomen Etelä-Afrikan suurlähettiläs KIRSTI LINTONEN, joka on myös ollut 1980-luvulla Kalevi Sorsan ulkopoliittinen avustaja. Lintonen aloitti uransa diplomaattina Itä-Berliinissä DDR:ssä 1973-76.

    Hyvänä kakkosena on alivaltiosihteeri ARTO MANSALA, joka on toiminut Suomen Saksan ja Venäjän suurlähettiläänä. Hänet tunnetaan ulkoasiainhallinnossa sosialidemokraattina, joka on presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalelan luottomies.

    Kolmantena on poliittinen alivaltiosihteeri JAAKKO LAAJAVA, joka 1990-luvulla oli Suomen Washingtonin suurlähettiläs. Laajava oli aikanaan 1970-luvun alussa DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa,
    samassa jonka varapuheenjohtajana toimi nykyinen presidentti Tarja Halonen. Selvyyden vuoksi todettakoon, että Halosen nimi ei ole listalla.

    Selvyyden vuoksi todettakoon, että vakoiluepäilyistä löysässä hirressä roikotetun Alpo Rusin nimi ei ole lähteen mukaan listalla.

    Kaikki kolme virkamiestä ovat ehdokkaita valtiosihteeriksi, ulkoministeriön ykkösvirkaan. Eiköhän kansalaisilla ole oikeus tietää, mitä hemmettiä tarkoittaa se, että he ovat CIA:n Stasi-listalla?

    Lähteemme mukaan poliitikoista listan raskaimman sarjan nimi on entinen pääministeri Kalevi Sorsa. Eipä siis ole ihme, että Koivisto sulki listan, olihan Sorsa vuonna 1990 kaiken järjen mukaan todennäköisin SDP:n seuraava presidenttiehdokas.

    Sorsan toiminnasta on olemassa paljon julkistakin tietoa. Lasse Lehtinen vihjaa kirjassaan Aatetta jaloa ja alhaista mieltä (2002), että Sosialistisen internationaalin (SI) aseriisuntapäätökset valmisteltiin yhteistyössä NKP:n kanssa. Sorsa sai kaipaamaansa luottamusta luovuttamalla asiakirjat NKP:n johdolle ennen niiden
    käsittelyä SI:ssä. Kokeneet toimittajat Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo puolestaan kirjoittivat jo vuonna 1985 teoksessa Kalevi Sorsan suuri rooli, että Sorsa oli vuonna 1981 toiminut tarmokkaasti SI:n kautta Neuvostoliiton suorittaman Afganistanin miehityksen kansainvälisen suuttumuksen hillitsemiseksi. Välit Saksan sosialidemokraatteihin alkoivat viiletä. "Sorsa meni liian pitkälle", toteaa KGB:n asiantuntija Oleg Gordievskyn ja Inga Rogatchin kirjassa Sokea peili (1996).

    Äänestä

Onneksi homma loppuu stasi-noidalta 2006

Äänestä

että mitä presidentti Havonen on tehnyt maamme hyväksi, no öööö.. tuli mieleen surkuhupaisa puuttumisen pari vuotta sitten pressan kutsujen vaatetusproblematiikkaan ja varusmiesten illanviettoihin, että hän on kyllä ansainnut sulkia hattuunsa, mielestäni edes yhden sellaisen!

Ja sitten havonen sulki papereita kassakaappiin en tiedä kyllä mitä mutta luulen siellä olleen Sdp:lle liian arkoja asioita joten hyvähän sekin teko suomalaisille oli?

Äänestä

Kävi äskettäin hurraamassa Neuvostounivormumarssille ja sirppi ja vasara -lipulle juhliessaan NL:n voittoa Suomesta ja NL:n väkivaltaisesta Itä-Euroopan alistamisesta 70-vuotiseen diktatuuriin?

Päättänyt poistaa maamiinat, jotta vihamielinen hyökkääjä ei haavoittuisi, vaan pääsisi turvallisesti perille?

Haukkunut suomalaisia rasisteiksi, koska kaikki eivät hyväksy elintasopakolaisuutta?

Ostanut itselleen kivan Mersun (n. 500.000 €, muistaakseni)?

Vapaa-aikoinaan fiksaillut perintömökkiään?

Käynyt kuokkimassa (syömässä) EU:n pääministerien kokouksissa?

Vienyt tyttärensä tapaamaan Englannin kuningatarta (koska itse on ikäänkuin Suomen kuninkaallinen ja tyttärensä siis prinsessa?)?

Halonen on vastustanut globalisaatiota, kansainvälistä kauppaa ja suuryrityksiä kuten Nokia (joka on Suomelle tärkeä verotulojen lähde)?

Onhan noita...

Äänestä

Suora lainaus Halosen puheesta: Tasavallan presidentti Tarja Halosen puheenvuoro Euroopan neuvoston huippukokouksessa Varsovassa 16.5.2005:
Euroopan neuvoston yhteyteen on viime vuonna perustettu Euroopan romanien ja vaeltajien foorumi. Haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia, jotka osallistuivat aloitteeni tekemiseen todeksi. Foorumin tarkoitus on tuoda romanien ääni kuuluviin heitä itseään koskevassa päätöksenteossa. Saamme käyttöömme kipeästi kaivattua asiantuntemusta ja foorumi tulee myös rikastamaan kuvaamme romaneista ja heidän kulttuuristaan ja sitä myötä eurooppalaisuudesta.

Kuten voit itse lukea, Tarja on tehnyt ainakin yhden asian suomalaisten hyväksi! Ainoa kritiikin paikka tässä suomalaisten hyväksi tehdyssä asiassa on se, että se koskee ainoastaan Tarja Halosta muutaman suomalaisen romaanin lisäksi.

Romaneille kuuluu paljon oikeuksia, mutta kuuluuko heidän oikeuksiaan ajaa Suomen presidentti, kun ottaa huomioon sen, että hän ei viitsi korviaan letkauttaa tavallisten kansalaisten suuntaan muuta kuin ääntenkeruumatkoilla ympäri Suomea ; ja silloinkin hänen toiminnaksi suomalaisten hyväksi riittää harjoiteltu hymy (?) ja kuuntelevan näköisenä oleminen.

Äänestä
  • lähti aikoinaan liikkeelle intiasta ja nyt se on valloittanut lähes koko maailman.Ainoa maa jossa heitä ei ole on työmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex -kannattaja kirjoitti:

Haloo! Kulkaa, onko Halonen ollut jo kohta 6 vuotta presidenttinä?

Miten hän on saanut parannettua suomalaisten oloja kotimaassa?

Mitä hän on tehnyt suomalaisten etujen parantumiseksi EU:ssa tai jossakin ulkomailla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu