Sdp:llä, vasemmistoliitolla ja viherhipeillä on varmasti vaikeaa löytää ystäviä enää vaalien jälkeen ja todennäköisesti kaikki nuo huuhaa puolueet päätyvätkin oppositioon.
Se onkin oikein hyvä ja hieno asia.
Ilman kokoomusta kun uutta hallitusta ei enää synny ja kokoomuksella on varaa valita itselleen sopivat kaverit hallitukseen.
Li Anderssonin kommunistit esimerkiksi voivat heittää toivonsa hallitukseen pääsemisestä jo tässä vaiheessa, eikä viherhippien tai Sdp:n tilannekaan hyvältä vaikuta.
Se onkin oikein hyvä ja hieno asia.
Ilman kokoomusta kun uutta hallitusta ei enää synny ja kokoomuksella on varaa valita itselleen sopivat kaverit hallitukseen.
Li Anderssonin kommunistit esimerkiksi voivat heittää toivonsa hallitukseen pääsemisestä jo tässä vaiheessa, eikä viherhippien tai Sdp:n tilannekaan hyvältä vaikuta.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Sosiaalidemokraattinen politiikka Suomessa on ollut melko onnistunutta viime vaalikaudena. Tässä on joitakin esimerkkejä sosiaalidemokraattisista politiikan saavutuksista Suomessa viime vuosina:
Työllisyys: Suomen työllisyysaste on noussut viime vuosina, ja tällä hetkellä se on korkeampi kuin pitkään aikaan. Sosiaalidemokraattinen hallitus on ottanut käyttöön useita työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä, kuten työllisyysmäärärahojen lisääminen ja koulutuspanostusten kasvattaminen.
Sosiaaliturva: Sosiaalidemokraattinen hallitus on lisännyt sosiaaliturvan tasoa ja laajuutta monilla eri tavoilla. Esimerkiksi vanhemmuuden tukia on parannettu ja perusturvan tasoa nostettu.
Koulutus: Sosiaalidemokraattinen hallitus on panostanut koulutukseen ja tutkimukseen, mikä näkyy esimerkiksi korkeakoulujen perusrahoituksen kasvuna ja oppivelvollisuusiän pidentämisenä.
Nyt loppusuoralla oleva hallitus EI MISSÄÄN NIMESSÄ OLE SOSIAALIDEMOKRAATTINEN.
Keskusta ja Rkp EIVÄT OLE SOSIALISTIPUOLUEITA.
Keskusta on Luojan kiitos tehnyt selväksi sen, että nykyinen hallituspohja ei kelpaa enää vaalien jälkeen.
Sdp punikkipuolue ei lähde persujen kanssa samaan hallitukseen ja kokoomus suhtautuu hyvin nihkeästi yhteistyöhön Sdp punikkien kanssa.
Tästä on helppoa vetää se johtopäätös, että seuraavassa hallituksessa ovat kokoomus, persut, keskusta ja kristilliset.
Kaikenlaiset punikit sekä viherhipit päätyvät oppositioon ja se on niille aivan oikein.
Talouden täystuho velkaveto Sdp:tä ei tule ikävä.
Jos ennustamasi hallituspohjasta tulee todellisuutta, se tarkoittaa kyllä kylmä kyytiä köyhille ja monelle muullekin.
Parempi vaihtoehto se on kuin sdp:n vasemmistoliiton tai viherhippien vaihtoehto.
Muistahan se, että kokoomuksen, persujen, keskustan ja kristillisten yhteenlaskettu kannatus eduskuntapaikkojen perusteella on paljon vihervasemmiston yhteenlaskettua kannatusta suurempi.
Ja kaikki velkarahalla🐑🐑🐑🐑
Eihän tässä enää köyhille kyyti kylmene kun se on jo tapissa 🥶🥶🥶🥶
Menkää töihin sossupummit ja muut työttömät yhteiskunnan elätit.
Luettelit juuri sellaiseasiat, mitkä ovat myrkkyä oikeistopolitiikkaa harjoittaville.
EK on käärmeissään työvoimapula, ei tule mitään palkatnousevat 🤬🤬🤬🤬
Neljän vuoden välein pidettävät vaalit on Kokoomuksen, Persujen ja Keskusta pelastus.
Teidän edellistähallituskauta nämä huonomuistisetkaan eivät olisi kahdessavuodessa unohtaneet.
Uskoisin tämä tuleva porvarihallitus kykenee parantamaan monen muistia.
Jos on porvari🐖 silloin ymmärrän tämän oikeistokiihkon. Kautta aikojen porvarihallituksesta ole mitään hyvää tullut keskitulonalapuella toimeen tuleville.
EIKÄ TULE.
Terve menoa, eikö kansa kestä vielä yhden Kokoomuksen ja Persujen hallitustaipaleen.
Minä tiedän mitä on tulossa, mutta huvittaa nämä mitkä olivat kauhuissaan edellinenhallituksen menosta.
Kohta nämä pölvästit mitkä iloitsevat nyt, ovat täälä sieraimetpyöreinä ihmettelemässä.
Pakohauhun kasvaessa astuu Jussi tyhmiä tyynyttelemään, tämä ei ole PS vaan Purran.
Paviaanilauma rauhoituu, alkavat innolla taas taputtelemaan toisiaan selkään.
Toivottavasti kestät pettymykset, niitä voit lieventää. Tutustumalla edellinenhallituksen leikkaulistoihin.😪😪🥺
Kannattaa kuitenkin kaikesta huolimatta käydä taas äänestämässä sillä sitten maanantaina alkaa taas se arki, paremmat valinnat ja suunnan otot.
Kummasti se uhokin taas rauhoittuu asioiden edessä.
Neuvotellaan ja yhteensovitellaan eriäviä kantoja, että tavoitteita.
Lupaukset suuret ja alennukset on jo unohdettu, tai viimeistään tiistaina.
Punikkien ja räyhääjien eli Marinin, Anderssonin ja Hutisalon kanssa ei voi neuvotella mistään.
Rikkain kymmenys vaurastui entisestään Sipilän hallituksen aikana
https://voima.fi/artikkeli/2021/yhdeksan-kymmenesta-suomalaisesta-koyhtyi-edellisen-hallituksen-aikana/
Paluu siihen, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät?
Talouden täystuho velkaveto vasemmistolaiset punikit päätyvät oppositioon ja se on Suomen talouden pelastus.
Sitä holtitonta velanottoa ja rahanjakoa ei voi enää jatkaa
Ei SDP:n sisältämä hallituskaan jatkaisi velanottoa. Viime hallituksella on ollut kahta isoa kriisiä ja velanotto on ollut pakko.
Pitää muistaa että suomen velka on aika maltillinen eurooppalaisessa mittakaavassa.
Sdp punikkien pääsy hallitukseen on hyvin kyseenalaista.
Sdp ei ole hallituksessa jos kokoomus sanoo ei ja siltähän nyt näyttää.
Niin kuin Suuri Orpo Johtajamme arvoituksellisesti hymyillen tässä taannoin lausui...
Ensin on nämä vaalit saatava alta pois ja sitten päästään itse asiaan eli hallituksen muodostamiseen ja sen ohjelmasta sopimiseen.
Vapise kosteikkoviljelijä...
Orpo ei varmaankaan lähde äärivasemmistolaisten räyhääjien Anderssonin ja Marinin kanssa hallitukseen, koska Orpolla on muitakin vaihtoehtoja.
Marinin vaihtoehdot sensijaan ovat hyvin vähissä ja Anderssonilla ei ole mitään mahdollisuuksia.
Kokoomus, persut, keskusta ja kristilliset ovat monessa asiassa paljon lähempänä toisiaan kuin Kokoomus ja punikit.
Unohdit kokonaan porvarihallituksestasi sen liiman, Ruotsalaisen kansanpuolueen ?
Jumala siunaa liiton mutta ilman liimaa se ei kestä.
Kokoomus, keskusta, persut ja kristilliset pohjalla on niin vahva enemmistö eduskuntapaikoista, että se kyllä kestää ilman Rkp:tä.
Sitäpaitsi Rkp ei lähde sellaiseen hallitukseen jossa ovat myös persut.
Mitä jos siellä ei sitten niiden hallitusneuvottelujen loputtua olekkaan niitä pppersuja ?
Katsos kun kaikki edellisetkin rajat ylittävän työperäisen maahanmuuton on alettava...
Persut ovat hallituksessa paljon todennäköisemmin kuin punikit ja se on hyvä asia.
Täytyy kyllä ihmetellä sitä, kuinka ymmärtämättömiä punikkien äänestäjät oikein ovat. Eihän Sdp ääliöiden vasemmistoliiton punikki pölvästien tai viherhippi idioottien äänestämistä voi perustella minkäänlaisilla järkisyillä.
Mihin Rkp:tä tarvitaan hallituksessa?
Minun mielestäni sitä puoluetta ei tarvita yhtään mihinkään.
Kyllä sitä vaan kuule tarvitaan varmistamaan suomalaisten riittävä ruotsinkielentaito.
Viimeisimmän tiedon mukaan suomalaiset opiskelevat ruotsinkieltä toisena kotimaisena kielenä jotta voisivat paremmin työllistyä, ruotsin työmarkkinoilla missä tekijöistä on kovasti pulaa...
https://yle.fi/a/74-20024155
Taitavat todellisuudessa olla valovuoden edellä ymmärryksessä ja ajattelussa persujen kannattajia joista on tehty aivottomia mölisijöitä ja vaalikarjaa.
Onnittelen sinua porva🐖, mutta jos satut kuuluvan allekeskituloistenryhmään joita kansasta on eniten, sitten olen pahoillani.
Jos sinun kapaseetti antaa myöten heitä muutama linkki, menneistä porvarihallituksen joissa on tullut jotain hyvää keskitulonalapuolella oleville.
Kappas kummaa????
Oletko sinä svedupelle muka pienituloinen?
Onko svedupelleissä sellaisia?
Teidänhän piti olla sitä bättre folk porukkaa.
No ei se nyt ehkä niinkään ole.
Ja leipäni haen ihan marketista siitä kuorman päältä, ennen kuin lopulta lahjoittavat ylijäämät tarvitseville ruoka-apuna lahjoitettavaksi.
Sanovat että kenen leipää syöt sen lauluja laulat ?
Höpö höpö sanon minä.
Niinhän te ylimieliset nilkit luulitte viimeksikin.Teillä ei ole muita kavereita kuin rasistipuolue.
Sellaista vitsausta kuin porvarihallitus ei maa enää ansaitse mutta sitä saa mitä tilaa ja taas Siperia opettaa.
Punikkien hallitus ei ainakaan vastaa suomalaisten enemmistön mielipiteitä.
Nykyisessä eduskunnassakin vasemmistolaisten punikkien ja viherhippi pölvästien edustajapaikkojen yhteenlaskettu osuus on noin kolmannes kaikista paikoista.
Suomi on siis vahvasti keskusta oikeistolainen maa ja hallituksenkin pitäisi mukailla eduskunnassa olevia valtasuhteita.