Savonlinnan tori

Anonyymi-ap

Tästä oli jo aikanaan aloitus, mutta en löytänyt sitä enää.

Onko torille tullut nyt uutta kukoistusta - tai muita kukoistusideoita?

Edellisessä ketjussa oli mielestäni uusia hyviä ajatuksia.

Onko tilanne mielestänne muuttunut?
Käyttekö torilla ja mitä ostatte?

Itse käyn noin kerran kuukaudessa. Usein harmittaa, kun tulin tyhjän päälle. Ei siellä ole mitään asujalle. Matkamuistot ja korut eivät ole minulle se juttu.
Torilta pitäisi löytää pottua, porkkanaa, kalaa jne perinteisiä torituotteita.
Mutta toki ymmärrän, että niitä eivät Savonlinnassa kannata kaupustella torilla.

48

801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kupiainen Ostaa Torin Ja Perustaa Kahvilan ja Anniskelualtaan 2023

      • Anonyymi

        Tuliisi Kahvio Pizzeria Kotipitsa Hesburger. Mcdonalds Rolls Ja Rax Kupiainen Waahdottaa Kauppaa 2023


    • Anonyymi

      Eikös torilla joku muu juureksia ja vihanneksia autosta (iso koppiauto) ympäri vuoden. Näkyy olevan talvisin ainoa torimyyjä. Kaksi pientä puista myyntiluukullista koppia torille on ilmestynyt, mutta en ole nähnyt toimintaa niissä olevan. Saksassahan on suuret joulumarkkinat useissa kaupungeissa ja myyjiä vaikka kuinka juurikin samanlaisissa pikku puukojuissa. Jos lämmitettäviä kojuja olisi enemmän, voisi torilla talvisaikaankin olla myyjiä.

    • Anonyymi

      Onhan siellä kesällä torikeidas, jossa jaetaan kaikille kakkua ja mansikoita.

    • Anonyymi

      Yks Sofia pitää raiskata ku seurustelee kiusaajan kanssa

    • Anonyymi

      Kyllä se on Purran vika, kun Savonlinnan tori on keskellä heinäkuuta ihan kuollut!

    • Anonyymi

      Eipä tule käytyä.
      Samaan hintaan, tai yleensä halvemmallakin saa samat tuotteet lähikaupasta. Torikulttuuri oli ja meni jo vuosia sitten...
      Tuoretta kalaa voisin hakeakin, mutta siellähän on vain tyhjiä kalakojuja. Tosin pariin vuoteen en ole kalaa torilta enää etsinytkään = siksi, kun ei ole ollut kalakauppiaitakaan...

    • Anonyymi

      Kävin torilla kolmen vuoden jälkeen. Huh huh, kuinka on mennyt hiljaiseksi.

      Ooppera-aika parhaimmillaan ja ihmisiä ei ole. Iltaisin torin seutu on ihan kuollut.

    • Anonyymi

      Auttaiskohan toria piristymään, jos kauppiaat vielä nostaisivat hintojaan?
      Kahvin voisi laittaa vitoseen ja kaljan kymppiin...

      • Anonyymi

        Joo, epäilevät ihmiset pahalaiset laatua, kun nyt liian halvalla myyvät.
        Kahvi vaan vitoseen ja kalja kymppiin, niin on hinta-laatusuhde kohdallaan!


    • Anonyymi

      Hinnat on sen mukaiset ettei yhtään yllätä, miksi ei asiakkaita ole.
      Luomua kasviksissa ostaisinkin, mutta nämä myrkyillä ja lannoitteilla tehokasvatetut vie limakalvot suusta.
      Onneksi on reko

    • Anonyymi

      Kallista ja kitkerää oli se OTAN kalja,,8.50€. Tuli kerralla juotua kaksi olutta ensimmäinen ja viimeinen. Sitten jotkut burgerit jotain 18.50 ranskan potuilla ja kolalla. On siinä hintaa, terveyspommilla.
      Mansikatkin ja muut tuotteet pitäisi olla kilohinnalla, litra on nesteen mitta.
      Sen mansikan litran rasian paino on noin 300-400g, tulee kilolle hintaa.
      Paljon olis parantamista, jotta suuret kansanjoukot ottaisi omakseen.

      • Anonyymi

        Torin mansikkakauppias nauroi viime vuonna, kuinka tyhmiä asiakkaat ovat, kun luulevat litran mansikoita olevan likipitäen sama, kuin kilon mansikoita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torin mansikkakauppias nauroi viime vuonna, kuinka tyhmiä asiakkaat ovat, kun luulevat litran mansikoita olevan likipitäen sama, kuin kilon mansikoita.

        Oli pienessä laitamyötäsessä yhdellä rantasaunalla syyskuussa 2022.
        Ihmettelin...


    • Anonyymi

      Riitta Purra Ja Petteri Orpo Puhui Kauppatorin Suunnitelmassa Tulisi Maan Alle Parkkihalli Ja Kaksitasoinen Pysäköintilaitos Puhui Politiikassa

    • Anonyymi

      Torilla pitäisi litra ja kappa kauppa lopettaa ja siirtyä kilohintaan. Olisi reilumpaa asiakkaita kohtaan. Loppuisi se ilman myynti.

      • Anonyymi

        Onneksi torilta ei ole pakko ostaa.
        Itse lopetin siinä vaiheessa, kun vein kanttarellit myyntiin sinne ja ostaja kitisten maksoi kilosta tietyn summan.
        Siinä silmieni edessä tyhjensi tiskiin myyntiin ja hinta oli litralle sama kuin minun saama kilohinta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi torilta ei ole pakko ostaa.
        Itse lopetin siinä vaiheessa, kun vein kanttarellit myyntiin sinne ja ostaja kitisten maksoi kilosta tietyn summan.
        Siinä silmieni edessä tyhjensi tiskiin myyntiin ja hinta oli litralle sama kuin minun saama kilohinta.

        Kylhä työlki ellää,
        mut kaupal rikastuu....


    • Anonyymi

      Ei näille jälleenmyyjille kannata myydä mitään, marjoja tai sieniä. Etenkin marjat kannattaa itse myydä netissä, saa kunnon hinnan.

    • Anonyymi

      Ostajien kannattaa suosia rekoa eli siinä jää tuottajalle se parempi hinta eikä välittäjät/kaupat ota välistä.
      Harmi vain ettei siellä ole laajasti eri tuotteita.

    • Anonyymi

      Miksi meitä kiusaajia kiinnostaa!
      Miksi meitä kiinnostaa!
      Kiusaaminen ja ratio on hauskoo ja naisen sänkyyn pakottamisen

      • Anonyymi

        Edellä savolaista viisautta! Kirjoittaa pitää, vaikkei ymmärrä mistään mitään, eikä osaa edes kirjoittaa!!!?? Liekkö näitä kulttuurimme rikastuttajia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellä savolaista viisautta! Kirjoittaa pitää, vaikkei ymmärrä mistään mitään, eikä osaa edes kirjoittaa!!!?? Liekkö näitä kulttuurimme rikastuttajia?

        Eiköhän tuo ole ihan paikallisten tekemä sisäsiittoinen tuotos


    • Anonyymi

      Useilla toreilla on ilmaista myydä kerran pari viikossa omaa roinaa. Toimii hyvin ja tulee elämää keskustaan.

      Savonlinnassa rosvotaan 10e ja se on paljon kun tavarat ovat muutamien Eurojen kauppaa.

      • Anonyymi

        Ukrainalaisetkin voisivat tulla myymään saamiaan lahjoitustavaroita. Heillä ei mahdu enää asuntoihin kohta sisälle, kun ovat lattiasta kattoon täynnä ilmaiseksi saatua tavaraa.

        Tiedän asian, kun ole paria perhettä auttanut muutossa Savonlinnan sisällä. Toisesta asunnosta mahtuivat tavarat kahteen pitkä/korkea pakuun, mutta toisesta piti ajaa neljä kuormaa!


    • Anonyymi

      Ukraina taistelee meidänkin pulesta kun olemme olleet sinisilmäisiä vasemmiston vuoksi jo vuosikymmeniä.

      Lopeta sotaorpojen parjaus!

      • Anonyymi

        Sodalla ei ole tässä mitään tekemistä. Enkä parjaa ketään.

        Savonlinnan ukrainalaiset ovat tietääkseni enimmäkseen etnisesti venäläisiä, vaikka heillä onkin Ukrainan passi.

        Se on fifty-sixty kannattavatko sodassa Venäjää vai Ukrainaa. Lähinnä ovat kiinnostuneet omasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnistaan Suomen suojassa ja kun tavaraa tarjotaan ilmaiseksi ovista ja ikkunoista on sitä vastaanotettu sivullisen silmin liikaakin. Ihan ähkyyn saakka, jotta pitää kirpparikin oerustaa.

        Tämä ketju pysyköön nyt toriteemassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sodalla ei ole tässä mitään tekemistä. Enkä parjaa ketään.

        Savonlinnan ukrainalaiset ovat tietääkseni enimmäkseen etnisesti venäläisiä, vaikka heillä onkin Ukrainan passi.

        Se on fifty-sixty kannattavatko sodassa Venäjää vai Ukrainaa. Lähinnä ovat kiinnostuneet omasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnistaan Suomen suojassa ja kun tavaraa tarjotaan ilmaiseksi ovista ja ikkunoista on sitä vastaanotettu sivullisen silmin liikaakin. Ihan ähkyyn saakka, jotta pitää kirpparikin oerustaa.

        Tämä ketju pysyköön nyt toriteemassa.

        Ne kirpputorin perustajat ovat viadian eli vapaakirkon ihmisiä ja kuulemma niillä ihmisten ukrainslaisille lahjoittamilla tavaroilla perustivat. En sitten tiedä onko totta.


    • Anonyymi

      Joensuun torilla myydään perunat kiloittain, pitäisi lopettaa tämä kappa kauppa täälläkin.

    • Anonyymi

      Just niin!

      Olen lopetanut 4v sitten "Kappa" ja "Litra" kauppiaiden suosimisen mansikoissa ja potuissa. Ja kertonut vasten naamaa sen.
      Eivät ole tykänneet, puolustelevat "näin on aina tehty!"

      100% huijausta! Toimii yhä Suomessa 200v wanha tyyli...
      Kaikkea muuta kauppaa kytätään mutta ei oikaista perus asioita nykyaikaan.

      Lie syy se että Ministereillä on suuret maatilat. On aina ollut. Jos katsoo suurimpia Maatalous tuen nostajia ne ovat ministereitä! Aloitetaan tuen kanssa, sitten 3v viljellään tuen kanssa, sitten kesannolle - sekin tuen kanssa.
      Ja väliin tulee niitä "hukkakaura" vuosia joista saa taas Valtion ja EU tuet.

      Tee testi ensi kerran kun aiot ostaa torilta; Mitä isompia pottuja tai maksikoita ostaa litroina tai kappona sen enemmän myyvät "ilmaa".

      • Anonyymi

        Muuten olet oikeassa, mutta nuo maataloustuet meni väärin.
        Kesannot on historiaa


    • Anonyymi

      Ei taida Savonlinnan torilla olla yhtään vihannes/marja/perunakauppiasta, joka myy vain itse viljelemiään tuotteita? Jobbareita ymmärtääkseni kaikki.

    • Anonyymi

      Niin taitaa olla, Pesonen hyvänä esimerkkinä, kun eurolla ostaa ja kahdella myy niin prosentin voittaa.

      • Anonyymi

        Ilmankos verottaja kuulemma niskassa?


    • Anonyymi

      Ei taida se prosentin voitto riittää, vähintään kolme. Oluen kun ostaa tukusta eurolla ja kahdeksalla myy, niin siinä on kate kohdillaan.

      • Anonyymi

        Ostin oluen torikahvilasta, eikä minulle annettu kuittia. Eikö alkoholijuomien myynnistä pidä aina antaa asiakkaalle kuitti juomien maksusta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostin oluen torikahvilasta, eikä minulle annettu kuittia. Eikö alkoholijuomien myynnistä pidä aina antaa asiakkaalle kuitti juomien maksusta?

        Oisit kysynyt ja pyytänyt!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisit kysynyt ja pyytänyt!

        Tuollaistahan kaupan teko on. Ei kai kukaan tappiokseen myy, tai harrasta hyväntekeväisyyttä. Ala itse kauppiaaksi, niin ymmärrät asiasta jotain.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisit kysynyt ja pyytänyt!

        Alkolijuoman myynnistä on myyjän annettaja pyytämättä aina maksajalle kuitti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkolijuoman myynnistä on myyjän annettaja pyytämättä aina maksajalle kuitti.

        Yrityksen on tarjottava sinulle kuitti käteisellä rahalla ja maksukorteilla tekemistäsi ostoksista kaikilla toimialoilla. Kuittia ei ole pakko tarjota ulkona tapahtuvassa tori- ja markkinamyynnissä. Kuitista on käytävä ilmi muun muassa myyjän yhteystiedot, tavaran tai palvelun määrä ja luonne, hinta ja arvonlisävero.

        Tiedä sitten kuuluuko torikahviossa myytävä olut kuittipakollisiin tuotteisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrityksen on tarjottava sinulle kuitti käteisellä rahalla ja maksukorteilla tekemistäsi ostoksista kaikilla toimialoilla. Kuittia ei ole pakko tarjota ulkona tapahtuvassa tori- ja markkinamyynnissä. Kuitista on käytävä ilmi muun muassa myyjän yhteystiedot, tavaran tai palvelun määrä ja luonne, hinta ja arvonlisävero.

        Tiedä sitten kuuluuko torikahviossa myytävä olut kuittipakollisiin tuotteisiin.

        Tarkistin: Kaljasta pitää antaa tai ainakin tarjota kuittia torillakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkistin: Kaljasta pitää antaa tai ainakin tarjota kuittia torillakin.

        Kyllä nyt on TAAS tapahtunut ihan kauheita asioita! Tori kiinni vaan!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nyt on TAAS tapahtunut ihan kauheita asioita! Tori kiinni vaan!!

        ...sanoo nettoveronmaksaja.


    • Anonyymi

      Kalakukko akka ei anna kuittia. Eikä sen ulkomaalainen poika myyjä.
      Ostin ekan ja viimeisen... en kuitin vuoksi vaan koska maistui wanhalle.

      • Anonyymi

        Pysykää vikisijät kotonanne!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysykää vikisijät kotonanne!!

        .....sanoo toinen nettoveronmaksaja.


      • Anonyymi

        Paska kukkoloita. En ennee osta millonkaa.


    • Anonyymi

      Pitäis tuollainen tori lanata muistojen joukkoon. Hautapaasikin on siellä jo valmiina.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      63
      15440
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      28
      3489
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      271
      2433
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      128
      1763
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      128
      1474
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      377
      1426
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1223
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      13
      1143
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      76
      942
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      115
      905
    Aihe