nuoren mielenterveys

No se ikävä kyllä on aiempinakin aikoina ollut aivan samaa menoa. ei nuorison asian 90-luvulla sen paremmin ollut tai sitä ennenkään. oli pienituloinen, keskituloinen tai hyvätuloinen vanhempi. siinä ei raha ratkaise, vaan vanhemman halukkuus ja kyvykkyys olla läsnä lapselle keskellä aikuiselämän ongelmia. Joko rahasta tekee tiukkaa pienituloisilla. keskituloisilla on omat ongelmansa ja "kilpavarustelu" muiden keskituloisten kesken ja hyvätuloiset saattavat joutua tekeen palkkansa eteen 80h viikkoja juristina tai kaupallisella alalla, vaikka voivatkin vapaammin ehkä tehdä etätöitä. ei hyvätuloisen lapsi välttämättä saa vanhemmaltaan sen enempää huomiota, jos vanhemman illat kuluu työkoneella töitä tehdessä. voivoi vaan ei voi muuta sanoa.

Terveyspalvelut, etenkin mt-palveluiden osalta, ovat olleet huonolaatuiset jo ainakin sen 30 vuoden ajan. Tai se alaspäin meneminen alkoi jo tuolloin. Työstä tuli kylmän kliinistä, robottimaisesti diagnoosien tekemistä ja reseptien kirjoittamista. Oireiden taustalla olevat syyt jäivät monen kohdalla selvittämättä. Ja moni on jo syrjäytynyt tästä yhteiskunnasta, heidät on unohdettu, jätetty yksin ja hylätty. Potilaita sai kohdella miten sattuu. Heitä ei nähty, kohdeltu ja kohdattu tasaveroisina ja auttamisen arvoisina ihmisinä.

Ylimmällä portaalla ja johtoasemassa olevat yli ja muut lääkärit eivät kuunnelleet edes omia alaisiaan, siis hoitajia, jotka yrittivät saada jotakin tolkkua koko touhuun, tekivät kehitysehdotuksia hoitoalaan ja toimintastrategioihin liittyen, siksi alalle tuli joukkopako.

Kuka edes haluaa olla tuolla kyseisellä alalla, jossa potilaita ei kohdella ihmisarvoisella ja ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla?

Koko systeemi, kaikkine hoitomenetelmineen ja käytäntöineen pitää uudistaa ja muuttaa kokonaan jokaista yksilöllisesti palvelevammaksi ja konkreettisella tavalla auttavaksi.

Sitten jos/kun on joskus ollut mt-palveluiden piirissä, niin jatkossa on loppuelämän ajan muu terveydenhuolto todella syvältä...
Valitettavan harvat yleislääkärit, tai erikoislääkärit ( ei psykiatrit ) osaavat kohdata psykiatrisen diagnoosin omaavan potilaan ihmisenä.

Joskus voi saada suoraan pas.... silmille, mikä on aika yllättävääkin, ei sellaista osaa odottaa, eikä kenties ajatellakaan, ennen kuin niin käy omalle kohdalle.
Halveksitaan, melkein myös nöyryytetään, kohdellaan todella tylysti. Ei uskota, kun kertoo jonkin olevan vialla, esim. kipuja tai muunlaisia mahdollisia oireita.
Lääkärit joskus viittaavat puheessaan aivan suoraan mt-ongelmiin, jotkut vähän kierrellen ja kaarrellen.

Onneksi on myös heitä, jotka eivät välitä potilaan historiasta tai taustasta.
Ei kukaan lääkäri, joka näkee potilasta ensimmäistä, tai vaikka viidettäkin kertaa, voi tietää, miten sillä ihmisellä menee juuri sillä hetkellä, voihan olla, ettei siellä psyykessä olekaan enää pahemmin vikaa ( ehkäpä ei vaikka ole ollut enää vuosiin ).

Jos haluaa opiskella lääkäriksi, niin pitäisi ymmärtää, että lääkärinä voi joutua kohtaamaan kaikenlaisia ihmisiä, ja johan lääkärin vala, tms. määrää hoitamaan potilaita jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen, eli syrjiä ei saa mistään syystä, oli se sitten uskonto, sairaus, kansalaisuus, ym.

Nuorempana jos/kun on mielenterveyden kanssa ongelmia, monet voivat niistä toipua tai parantua vanhemmiten, ja voi olla tosi raskasta saada psyykeä pysymään kasassa, kun mahdollisesti kohdellaan lääkärin vastaanotolla kuin vähä-älyistä.
Ovesta lähtee ulos ehkä nöyryytettynä, ainakin todella turhautuneena. Eikä välttämättä tee mieli ihan herkästi hakeutua uudestaan lääkäriin, jos tarvetta sattuisi tulemaan.

Ymmärrettävää sekin on, etteivät lääkärit voi olla liian empaattisia potilaitaan kohtaan, käy se raskaaksi henkisesti heillekin ajan myötä, jos ottavat jokaisen potilaan huolet ja murheet kantaakseen.
Käyttäytyä olisi silti hyvä osata ja kohdata potilaat ihmisinä.