Minua nyt ihmetyttää se, että aikanaan kun persut olivat Sipilän hallituksessa, niin puolueen kannatus romahti puoleen. Syynä oli hallituksen leikkauspolitiikka, jonka seurauksena persujen "sosiaaliosasto" menetti avutuksiaan.
Nyt Riikka Purra lupailee vielä suurempia leikkauksia, niin mikä johtopäätös tästä tulee vetää PS:n kannatukseen? Ynnä että se sama mamu asuu yhä edelleen siinä naapurissa kuin aikaisemminkin. Hänellä kun on perustuslaki turvana.
Jos kuvitellaan että Suomesta ryhdytään häätämään täällä jo asuvia mamuja, niin silloin pitää perustuslakia muuttaa. Siihen tarvitaan samoilla valtiopäivillä 5/6 enemmistö, jota Arkadianmäeltä ei taatusti löydy. Ei sitten niin millään.
Lisäksi jokainen laskutaitoinen ymmärtää, että se raha joka menee mamuosastolle on niin pieni, että sillä ei kyllä Suomen kansantaloutta pelasteta. Sillä ei tilkitä edes yhtä pientä reikää koko vuotavasta laivasta.
Persujen kannatuksen romahdus
18
98
Vastaukset
- Anonyymi
Siinäpä sitä onkin punikille pohtimista, noinkohan ns. aivo tuottaa ratkaisun?
- Anonyymi
Tuokin jo tuplaantunut, kaikki säästöt tärkeitä jos haluaa veloista selvitä.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/200a4e99-a71a-4b7a-a6de-6369cca9e348
- Anonyymi
Säästö se on kun lähetetään rikolliset kotiinsa kärsimään tuomionsa, ja paperittomat pois maasta, demuhallitus järjesti niille täysihoidon.
https://yle.fi/a/3-12280722"suksippa mokagubta mamupalstalle natsahtelemaan ja mokagubta nikillesi päätä aukomaan ja vie kaikki sivupersoonat mukanasi."
- Anonyymi
Voi herranjumala mitä älykyyttä . . . . .
🐵🙈🙉🙊"Olet sinä huvittava tapaus maitojunasotilasgubta kun poistat TAAS kaikki muiden vastaukset lapsentasoisiin provoihisi mitkä sinä tavoillesi uskollisena korvaat vttuilemalla viesteille jotka olet kirjoittanut itse "
"Ihan turhaan sinä persuja vainoava ap addick uusia nikkejä päivittäin tehtailet jokaisen niistä toistaessa samat pakkomielteiset harhat ja persuvainot sinun LUOTSIN syyttäessä päivittäin milloin ketäkin somesaasteesta jonka tuotat itse."
Ei minun tarvitse mitään "tehtailla". Kyseessä on monta kertaa poliittisen historian kautta todistettu juttu. Itse asiassa tästä samasta asiasta kirjoitin jo siihen aikaan kun Sipilän hallitus perustettiin ja leikkauslistat tuotiin julki budjetin kautta.
Ei tarvinnut olla mikään fakiiri kun ymmärsi mitä ne tekevät persujen sosiaalipuolen tilipussille. Ei tarvinnut kuin katsoa äänestyskarttoja ja huomata, että persut keräsivät huomattavan osan äänistään juuri niiltä alueilta, jonne maksetaan eniten sosiaalitukia.
Pisteenä iin päälle oli vielä se, että Timo Soinihan meinasi saada turpaan juuri tälläiseltä persujen laitapuolen äänestäjältä, joka ei tykännyt leikkauksista. Ja nyt - kuten sanoin - on odotettavissa vielä suurempi leikkauksia.
Riitta Purran sanoin "Suomessa on aivan liian helppoa elää sosiaalitukien varassa". Kaikki ymmärtävät mitä tämä tarkoittaa kun ryhdytään etsimään sitä "lokeroa" josta leikkauksia lähdetään tekemään. Ja siitä huolimatta se mamu asuu edelleen naapurissa....- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Ei minun tarvitse mitään "tehtailla". Kyseessä on monta kertaa poliittisen historian kautta todistettu juttu. Itse asiassa tästä samasta asiasta kirjoitin jo siihen aikaan kun Sipilän hallitus perustettiin ja leikkauslistat tuotiin julki budjetin kautta.
Ei tarvinnut olla mikään fakiiri kun ymmärsi mitä ne tekevät persujen sosiaalipuolen tilipussille. Ei tarvinnut kuin katsoa äänestyskarttoja ja huomata, että persut keräsivät huomattavan osan äänistään juuri niiltä alueilta, jonne maksetaan eniten sosiaalitukia.
Pisteenä iin päälle oli vielä se, että Timo Soinihan meinasi saada turpaan juuri tälläiseltä persujen laitapuolen äänestäjältä, joka ei tykännyt leikkauksista. Ja nyt - kuten sanoin - on odotettavissa vielä suurempi leikkauksia.
Riitta Purran sanoin "Suomessa on aivan liian helppoa elää sosiaalitukien varassa". Kaikki ymmärtävät mitä tämä tarkoittaa kun ryhdytään etsimään sitä "lokeroa" josta leikkauksia lähdetään tekemään. Ja siitä huolimatta se mamu asuu edelleen naapurissa....Sinä olet peilikuvaansa ihaileva narsisti joka yrittää päteä asioissa joista et mitään tiedä hokien asioita jotka KAIKKI toi julki jo vuosia sitten esim. Purran kertoessa aikoja aikoja sitten kuinka tuleva hallitus leikkaa määrissä että Sipiläkin vaikuttaa pyhäkoulupojalta (vapaa suomennos).
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Ei minun tarvitse mitään "tehtailla". Kyseessä on monta kertaa poliittisen historian kautta todistettu juttu. Itse asiassa tästä samasta asiasta kirjoitin jo siihen aikaan kun Sipilän hallitus perustettiin ja leikkauslistat tuotiin julki budjetin kautta.
Ei tarvinnut olla mikään fakiiri kun ymmärsi mitä ne tekevät persujen sosiaalipuolen tilipussille. Ei tarvinnut kuin katsoa äänestyskarttoja ja huomata, että persut keräsivät huomattavan osan äänistään juuri niiltä alueilta, jonne maksetaan eniten sosiaalitukia.
Pisteenä iin päälle oli vielä se, että Timo Soinihan meinasi saada turpaan juuri tälläiseltä persujen laitapuolen äänestäjältä, joka ei tykännyt leikkauksista. Ja nyt - kuten sanoin - on odotettavissa vielä suurempi leikkauksia.
Riitta Purran sanoin "Suomessa on aivan liian helppoa elää sosiaalitukien varassa". Kaikki ymmärtävät mitä tämä tarkoittaa kun ryhdytään etsimään sitä "lokeroa" josta leikkauksia lähdetään tekemään. Ja siitä huolimatta se mamu asuu edelleen naapurissa....Soinin "pahoinpitelijä" sai tuomion koskematta sormellakaan asianomaiseen joka haki ja sai mitalin "hengenpelastajalleen" 😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soinin "pahoinpitelijä" sai tuomion koskematta sormellakaan asianomaiseen joka haki ja sai mitalin "hengenpelastajalleen" 😊
Hall.jäsen (Timo Soini)..
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0369f89b-e5bc-46d0-908d-7d32cb709900
"Kolmannes noin sadasta sananvapauden puolustamiseen sitoutuneesta ehdokkaasta on kristillisdemokraatteja... Erikoisinta väriä sananvapauden puolustajien joukkoon tuo äärioikeistolainen ja avoimen fasistinen Sinimusta liike... Nettisivuillaan Sinimusta liike vaatii tiukkoja rajoituksia sanan- ja uskonnonvapauteen." Anonyymi kirjoitti:
Soinin "pahoinpitelijä" sai tuomion koskematta sormellakaan asianomaiseen joka haki ja sai mitalin "hengenpelastajalleen" 😊
Niin ja miten tämä nyt liittyy siihen mitä kirjoitin ja kysyin? Pointti oli siis se, että persujen sosiaaliosaston tulot tulevat pienentymään uuden hallituksen politiikan myötä, josta taas seuraa että persujen kannatus tulee romahtamaan. Aivan kuten kävi Sipilän hallituksen aikana. Ynnä että edelleen se sama mamu asuu siinä naapurissa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hall.jäsen (Timo Soini)..
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0369f89b-e5bc-46d0-908d-7d32cb709900
"Kolmannes noin sadasta sananvapauden puolustamiseen sitoutuneesta ehdokkaasta on kristillisdemokraatteja... Erikoisinta väriä sananvapauden puolustajien joukkoon tuo äärioikeistolainen ja avoimen fasistinen Sinimusta liike... Nettisivuillaan Sinimusta liike vaatii tiukkoja rajoituksia sanan- ja uskonnonvapauteen."Siis.....Sananvapausjärjestöön kuuluu mm. sinimustat jotka vaatii tiukkoja rajoituksia sananvapauteen 🤣🤣🤣🤣🤣
No näin on käymässä nytkin. Uskokaa pois. Mitkään juppikuunariverot eli pisteverot eivät todellakaan tule kysymykseen. Viimeksikin se meni täysin poskelleen. Ei tullut kuin menoja kun piti asia perua. Huvittavaa oli se, että perumisen yhdeydessä Soinin yritti selittään sitä PS:n ansioksi...
- Anonyymi
Gallupit povaaavat vaalitappiota persuille, mutta gallupit voivat olla väärässä.
- Anonyymi
Viikon päästä on tärkein gallup, edellisillä ei ole väliä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh432947Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta602819- 422313
- 251773
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251679Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa701566- 481556
- 361226
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771225- 791050