Autoilija ajoi ihmisen päälle suojatiellä Joensuussa

Anonyymi-ap

8

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipa taas kerran rikollisten paapominen huipussaan, kun piti jokaista rikollista tekoa epäillä mahtipontisesti. Seuraavassa referaatti miten uutiset pitää oikealla tavalla kertoa:
      Henkilöauto törmäsi suojatiellä olleeseen jalankulkijaan Joensuussa Kuurnankadulla olevan kauppaliikkeen edustalla. Tapaus sattui lauantaina heti puolen päivän jälkeen. Autolla liikkeellä ollut nainen kertoi poliisille, ettei hän ollut havainnut liikkeen pääovien edessä, suojatiellä ollutta miestä. Mies kertoi loukanneensa itseään kaatuessaan maahan. Myös ensihoito oli kutsuttu paikalle. Henkilöauto oli Ruotsin rekisterikilvillä, poistettu rekisteristä 2018 ja vakuuttamaton. Poliisi otti autosta kilvet pois. Kuljettajan todettiin syyllistyneen liikennevahingon aiheuttamiseen.

      Nurmeksessa lauantai-iltapäivällä viiden jälkeen poliisi pysäytti pakettiauton, jonka kuljettaja oli ajokiellossa. Sama kuljettaja jäi kiinni kortitta-ajosta vuoden sisällä jo 19. kerran. Poliisi otti auton takavarikkoon jottei rikollinen uusisi enää tekojaan.

      Sunnuntaiyönä kello kahden aikaan Kiteellä poliisi pysäytti auton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin 1,35 promillea. Yhden matkustajan kanssa Kiteen keskustassa ollut kuljettaja todettiin syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
      Hieman ennen kello kolmea poliisille tuli ilmoitus mahdollisesta rattijuopumuksesta Joensuun keskustassa. Henkilöautolla liikkeellä ollut mies oli hurauttanut keskelle liikenneympyrää Sirkkalan sillan kaupungin puoleisessa päässä. Kuljettaja oli hylännyt autonsa ja lähtenyt kävelylle. Poliisi tavoitti miehen muutaman kymmenen metrin päästä autolta. Puhallus alkometriin näytti 2,54 promillea. Matka jatkui poliisin kyydillä verikokeisiin lopullisen tuloksen varmistamiseksi. Mies todettiin syyllistyneeksi törkeään rattijuopumukseen..
      Mitään lakisääteistä pakkoa ei siis ole kunnioittaa rattijuoppoja tituloimalla, heitä epäillään mantralla.

      • Anonyymi

        Ahdistaako elämä? Se nyt vaan on tyhmää ahdistua liikaa.

      • Anonyymi

        Tuo epäillään trollin, joka ei edes ymmärrä mitä epäillään sanalla tarkoitetaan, referaatti on valhetta. Onneksi media uutisoi asian/asiat oikealla tavalla.
        Ensimmäisessä tapauksessa kuljettaa epäillään liikenteen vaarantamisesta. Onko näin selviää myöhemmissä tutkimuksissa.
        Toisessa tapauksessa trolli esittää suurimman valheensa, koska eihän mitään auton takavarikointia ole tapahtunut.
        Kolmannessa tapauksessa mahdollista kuskia epäillään rattijuopumuksesta, joten tällä erää ei todettu syyllistyneen yhtään mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He sinä epäillään trolli ! Itse sinä et ymmärrä, mitä epäillään sanalla on syvällisesti tarkoitetaan ? Sano siis mitä se tarkoittaa, mutta ethän sinä voi sitä tyhjentävästi esittää. Epäillään on korusana/kunnioitussana/ epävarmuutta kuvastava. Senpä takia sitä ei pidä käyttää, koska se antaa vääränlaisen kuvan ja juuri tekijälle se on mielistely sana.
        Liikennerikos tutkimukset tehdään aina paikan päällä, koska eihän niitä voi enää viikon päästä tutkia, mitä nyt tekijää jututtamalla, mistä ei selviä mitään, koska tekijän kuuluu aina sanoa; en huomannut, enhän minä tahallani, vahingossahan minä, jne.. Kolmannessa tapauksessa kävi paremmin kuin hyvin selville, että kuski oli syyllistynyt rattijuopumukseen. Et kai kuvittele unissasikaan, että tutkinnan tekisi oikeus tai tuomari. Jos näin olisi, koskaan ei voitaisi todistaa, että oli rattijuoppo. Poliisi on kaiken A ja O tutkimusten suhteen, ei mikään oikeuslaitos.
        Toisessa tapauksessa oli tarkoitus antaa ymmärtää, että auto olisi kuulunut takavarikoida, eikä jättää tekoon syyllistyneelle uusinta rikoksen tekemistä varten.
        Ensimäisessä tapauksessa poliisi selvitti rattijuopumuksen vai oletko niin tyhmä, että kuvittelet poliisin tekevän tutkimuksen joskus myöhemmin. Se että poliisi muka epäilee, johtuu siitä kun rattijuoppoa pitää kunnioittaa, koska muutenhan sille tulisi paha mieli.

        Epäillään trolli on aivan eri henkilö kuin minä, ja epäillään sanan merkityksen sinusta poiketen tiedän ja ymmärrän. Onhan tuon sanan tarkoitus usean vuoden aikana selvitetty jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta kun se ei vaan tyhmään päähäsi ole uponnut niin ei se varmuudella uppoaisi nytkään.
        Epäillään ei tietenkään ole mikään koru/kunnioitus tai mielistely sana, vaan yksinkertaisesti oikea ilmaisu siinä tilanteessa missä sitä media uutisoinnissaan käyttää.
        Liikenneonnettomuustutkinta ei tietenkään ole valmis paikalla tehtävien mittausten jälkeen , vaan mahdollisten todistajien tai muuten asiaan liittyvien puhuttamin ja tai kuulustelu jatkuu monessa tapauksessa jopa kuukausia tapahtuman jälkeen.
        Tuo toisen tapauksen ymmärryksen antaminen on vain taholtasi mielenvikaista trollauksen yritystä joka ei perustu mihinkään lakiin, järkisyystä puhumattakaan.
        Ensimmäisessä tapauksessa ei ollut kyse rattijuopumuksesta vaikka luetun ymmärtämättömyydessäsi näin kirjoitit asian olevan.
        Joten arvoisa trollin poikanen, kun tuon saman trollisi samansisältöisenä useaan eri ketjuun olet katsonut oikeaksi oksentaa, niin voisit edes yrittää ymmärtää ettei lukijat ole niin tyhmiä kuin mitä sinä olet.

        Et siis Trolli osaa sanoin kuvailla, mitä sana epäillään tarkoittaa? Mars sitten peruskouluun oppimaan! Etkös Trollaaja pysty muuhun, kun vaan räksyttämään ?
        Rattijuopumus on rikos, joka selviää heti paikan päällä, siinä ei todistajia tarvita, ei myöskään suojatiellä päälle ajaneen autoilijan suhteen, vaan hän on syyllistynyt ja aiheuttanut liikennevahingon. Siinä ei mitään epäillään ja vaarantamis kliseitä tarvita. Sulta sitä oksennusta tulee tuutin täydeltä. Miten et toivu koskaan tuosta oksennustaudista ?
        Epäillään koru/inhokkisana on nimenomaan kunnioitus ja mielistelysana, vaikka sinä et sitä tietty pysty tajuamaan. Olet liikenne rikollisten puolustaja Trolli, joka vihaat niitä, jotka selventävästi kirjoittavat liikenneonnettomuuksista, joissa tekijä on aina kunkku ja uhri rättipää, joka kehtasi jäädä kunniallisen autoilijan yliajamaksi.
        Kun tarpeeksi kauan jankuttaa, niin uskotaanpa, että sinäkin lopussa viisastuisit, vaikka synkältä se näyttää yhden jästipään kanssa kinastelu

        Sen paremmin rattijuopumus kun varsinkaan suojatieonnettomuus ei ole millään muotoa selvä "heti siinä paikanpäällä". Joten kummassakaan tapauksessa ei ole mihinkään syyllistytty tai aiheutettu yhtään mitään ennen oikeuden päätöstä asiasta.
        On jotenkin vähä-älyistä kuvitella, että kyseessä oleva sana/sanat olisi mitenkään ketään mielistelevä kunnioittamisesta puhumattakaan.
        Liikenne sen paremmin kuin muitakaan rikollisia en ole koskaan mitenkään puolustanut. Nuo höperöt hölisijät, kuten vaikkapa sinä, joiden "selventäviä" horinoita ei kukaan täysjärkinen ole pitänyt eikä pidä muuna kuin mitä ne on, eli vähän ajastaan jäljessä olevan asioista perillä olemattoman tyhmyyttään esittelevän tyhjäntoimittajan ulostulona, ei tietenkään mikään vihan kohde ole, vaan ovat pikemminkin säälittäviä reppanoita.
        Tuo tyhjänpäiväinen, mielenvikaisuuteen viittaava jankuttamisesi ei tosiasioita miksikään muuta eikä tule muuttamaan, joten tuon turhan mihinkään mitään vaikuttamattoman mölinäsi voit tosiaan lopettaa.

    • Anonyymi

      Liikenne ei ole tasa-arvoista. Asia selviää tieliikennelain pykälistä. Jalankulkijoilla on vähiten vastuita, Vastuut ja velvoitteet lisääntyvät sitten sen mukaan, minkälainen ajoneuvo on tienkäyttäjällä käytössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4908
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3339
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      19
      2574
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      56
      1653
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1326
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1282
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      1037
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      975
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      865
    Aihe