YLE aloitti tavanomaiseen tyyliinsä demarien tukemisen. Pääuutisten pääuutinen. Velalla ei väliä.
Yle oli kaivanut sopivia lausuntoja antavat tieteilijät lausumaan, että velasta puhutaan vaalikampanjassa kuin se olisi ongelma.
Hiukan pehmennystä, että voi siitä tulla ongelma, mutta asiasta huolestuminen nyt on hysteeristä.
YLE aloitti demarien tukemisen
60
154
Vastaukset
- Anonyymi
Samaa mieltä aikanaan olivat kok/kepu/persut, eli mikään ei ole muuttunut.
Julkaistu 14.08.2016 07:10 MTV-uutiset
"Valtion ei tarvitse maksaa velkojaan(n. 100 mrd.) pois, Suomen valtion lainanotosta vastaavan Valtiokonttorin rahoituspäällikkö, taloustieteen Nobel-voittaja ja maailmanpolitiikan professori Paul Krugman kertovat. Vaikka väite kuulostaa raflaavalta, se perustuu markkinatalouden luonteeseen.
Erääntyviä lainoja maksetaan velkarahalla
Suomen valtion lainanotosta vastaavan Valtiokonttorin rahoituspäällikkö Mika Tasa vahvistaa Krugmanin väitteen. Periaatteessa valtion ei tarvitse maksaa ottamiaan lainoja pois koskaan.
Vanhoja velkoja kuittaillaan sitä mukaa, kun ne erääntyvät. Velkojen maksuun käytetään uutta velkarahaa.
– Se on ihan totta. Voimme rullata eteenpäin ja uudistaa lainoja kun ne erääntyvät – ja niinhän tässä kokoajan tehdään. Nyt ensi viikolla erääntyy lähes kaksi miljardia euroa velkaa. Olemme rahoittaneet sitä uudelleen jo aiemminkin, Tasa kertoo.
Koska valtioiden oletetaan toimivan ikuisesti, valtio voi periaatteessa olla velkaa aina, toisin kuin luonnollinen henkilö.
Politiikan tutkija ja Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki kertoo, että järjestely on osa markkinatalouden toimintaa.
– Kaikki julkisyhteisöt ovat velkaa ja se kuuluu osana markkinatalouden toimintaan. Valtio on entiteetti, joka ei yleisesti ottaen voi mennä konkurssiin tai lakata olemasta. Tietenkin yksittäiset valtiot voivat joskus hävitä kartalta ja sellaista tapahtuu, mutta lähtökohtana valtio on ikuinen. Siinä mielessä valtionvelkaa ei tarvitse maksaa koskaan pois kokonaan."- Anonyymi
Näinhän se onkin. Vain persut ei sitä tiedä. Vaikka olivat hallituksessakin
Koko ajan silloinkin niin tehtiin. - Anonyymi
Mtv. 3 hqnnon jo monta butta vaan suosinut keskustaa
Kopa anttilan marin vastaisuus paista jika lauseessa mite boi olla noi puolueellinen uurtiitoimittaja
- Anonyymi
Ooonhan kokoomus sanonu jo samanaanasian jo ennen !! Persunatsien talloustiettämys on yhtä kuraa ko hitlerillä !!
- Anonyymi
Hitler antoi diktatuurin täyden tuen ja delegoi talouden talousnero Hjalmar Schactille. Tuloksena työttömyyden häviäminen ja kansan enemmistön selkeä kannatus harjoitetulle politiikalle.
- Anonyymi
Juuri näin.aina maksettu velkaa pois uudella velalla. Toinen vaihtoehto on myydä valtion omaisuutta.
- Anonyymi
SANNA MARIN KYLLÄ TIETÄÄ, KUN SANOI, ETTÄ MILJARDIT KUULUVAT LÄHETTÄÄ ULKOMAILLE JA MILJOONAT JÄTTÄÄ SUOMEEN.
JOKU EHTIKIN JO SANOMAAN, ETTÄ MILJARDIT JA MILJOONAT OLISIVAT LIKALTA MENNEET SEKAISIN.
TYTTI TUPPURAIEN MARININ SUULLA SANOI....ON VAARALLISTA AJATTELUA OMA-ETU ENSIN - Anonyymi
Mokoomseioikeen käsitä yritsytuen olevan myls soaialietuutta jonka duunarit maksaa
- Anonyymi
On todella erikoista, että kokoomuksen ohjauksessa oleva yle olisi demarien puolella. Velalla ei väliä uutista ei ole ollut se on opposition keksintö. Alkaako kokoomuksella olla konstit vähissä, tai no onko niitä koskaan ollutkaan ?
- Anonyymi
Persut ei millään usko että Yle on kokoomukselainen. Siellä myös 3 persua hallintoelimissä.
- Anonyymi
Reporadiosta lähtien YLE:n toimittajien enemmistöllä on ollut vasen vakaumus. Se tietenkin näkyy lopputuloksessa vaikka ei olisi tarkoituskaan.
- Anonyymi
Mutta ei ole enää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei ole enää.
Kyllä vaan on.
- Anonyymi
Mtv on nopa lätyksisäännjankutaa marinin huonoutta baikka ei tule kyllä mtv n sipilää ikävä
Eihän tämä nyt mikään Ylen nostama asia. Hesari ehti ensin jo pari päivää sitten. Siinä Sixten Korkman kertoo, että oikeisto pelottelee velkaongelmalla, joka ei ole niin paha kuin retoriikassa väitetään.
https://www.hs.fi/visio/art-2000009463824.html- Anonyymi
Helsingin Sanomat on ollut jo vuosia vihervasemmiston äänenkannatta. Samaa leiriä kuin Yle. Koska selkeästi suurin osa toimittajista on vihervasemmalla.
- Anonyymi
Aivan. Mutta persut on lukutaidottomia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin Sanomat on ollut jo vuosia vihervasemmiston äänenkannatta. Samaa leiriä kuin Yle. Koska selkeästi suurin osa toimittajista on vihervasemmalla.
Kumpikin on sinun mutupuhetta.
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin Sanomat on ollut jo vuosia vihervasemmiston äänenkannatta. Samaa leiriä kuin Yle. Koska selkeästi suurin osa toimittajista on vihervasemmalla.
Sillähän ei nyt ole niin väliä. Hesarin artikkelissahan annetaan kahden tunnetun talousasiantuntijan vastata kysymyksiin ja siinä kerrotaan näiden vastaukset.
- Anonyymi
Hesari=Yle
- Anonyymi
Jos yritykset maksivat veroja ei olis ongelmaa änykyäön baan duunarit maksa kaikinberot
Mulekin kelpais verottomuus ja ei alv veroa - Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Sillähän ei nyt ole niin väliä. Hesarin artikkelissahan annetaan kahden tunnetun talousasiantuntijan vastata kysymyksiin ja siinä kerrotaan näiden vastaukset.
Hesari on ikävä kyllä vajonnut todella alas journalistisesti.
Ben Zyskowichin pahoinpitelystä (jonka tekijä oli pitkän linjan äärivasemmistolainen aktivisti ja Li Anderssonin kannattaja) kirjoitetussa pääkirjoituksessa saatiin koko jupakka käännettyä äärioikeiston ja Perussuomalaisten syyksi. Ei heitä tietenkään suoraan Benin kohtelusta syytetty, mutta annettiin kyllä ymmärtää, että nuo tahot ovat väkivallan välillisesti aiheuttaneet.
Hesarin jutuissa ei aina edes näitä asiantuntijoiden kommentteja julkisteta sellaisenaan, vaan sopivasti palastellen. Kannattaa aina katsoa kuka jutun on kirjoittanut.
- Anonyymi
Todella uskomaton interventio juuri vaalitapahtuman alkaessa. On aiheellista tutkia, kuka toimeksiantoi kenellekin hakea esiin tämä tulkinnallaan huoraavan professorin. Huoraamisesta on kyse silloin kun aletaan väheksyä velan kuormittavaa vaikutusta tilanteessa, jossa pelkät valtiovelan vuotuiset korot liikkuvat välillä 2,5 - 4 miljardia ja kuntien velkojen kuormitus päälle.
Suomen velat ovat ylivoimaisesti raskaimmat Pohjoismaissa.
Tiedolla huoraava professori pimitti sen kaikkein pahimman ja se on tämän hetken velkantumisvauhti, joka on jäätävän paha.
Kysyn suoraan, onko tämä Marinin henkilökohtaisesti tilaama työ? Tutkikaa!- Anonyymi
Eikös pitkään 2020-luvun alussakin KAIKKI taloustieteilijät sanoneet ettei pitkälläkään tähtäimellä ole näkyvissä mitään rajuja koronnousuja? Mielestäni viime vaalit eivät olleet velkavaalit vaikka perskeko velkaannuttikin kuntia miljardeilla ja kunnat olivat aivan kuralla.
https://yle.fi/a/3-10917811 - Anonyymi
Heh, reaalikorko on miinuksella koska inflaatio on korkeampi mitä korot, eli inflaatio syö valtionlainaa samoin, kuin 70-luvulla asuntolainat.
- Anonyymi
Höpöhöpö
Anonyymi kirjoitti:
Heh, reaalikorko on miinuksella koska inflaatio on korkeampi mitä korot, eli inflaatio syö valtionlainaa samoin, kuin 70-luvulla asuntolainat.
Tämä pitää paikkansa. Inflaatio voi jatkuessaan nakertaa paljonkin velkaa.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Tämä pitää paikkansa. Inflaatio voi jatkuessaan nakertaa paljonkin velkaa.
Mutta voi olla, että ei nakerra. Joka tapauksessa etenevästä inflaatiosta seuraa, että lainatulla rahalla saa yhä pienemmät ostokset.
Toistan, ottakaa budjettikirja käteen ja lukekaa edes se mitä lainojen hoitokuluille on budjetoitu. Sitten yrittäkää mieltää se mitä teksti ja numerot tarkoittavat.
Jos osaa edes perusteet makrotaloudesta ja ymmärtää Suomen talousdoktriinit, niin tosiasia on, että viimevuosien mylleryksen jälkeen lainanhoitokulumme on hyvällä eurooppalaisella tasolla. Tällainen laina on peruskauraa, jos ja HUOM! JOS saamme yhteiskuntamme tuottavuuden edes Saksan tasolle. Myönnettävä kuitenkin on, että meillä on aivan liian raskas julkinen rakenne kuluineen sekä dynamiikkaa leikkaava byrokratia. Kokkareita en äänestä, sossuksi en ala, joten toivon, ettei persut ala tärvelemään hyvää mahdollisuuttaan tällaisella matalaotsaisella öyhötyksellä isänmaallisuuden nimissä. Lisää kompetenssia asiapohjalta, niin hyvä tulee.
- Anonyymi
Et ole ainut makrotalouden ymmärtäjä. Totean vuodatukseesi lyhyesti sen tosiasian, että velat eivät katoa eikä niitten tuoma kuormitus poistu sillä, että niitä vertaa muitten Euroopan maitten velkoihin.
Yle toimi todella törkeästi kansalaisille juuri vaalien alla annettavalla yksipuolisella johdattelevalla tiedottamisella. Anonyymi kirjoitti:
Et ole ainut makrotalouden ymmärtäjä. Totean vuodatukseesi lyhyesti sen tosiasian, että velat eivät katoa eikä niitten tuoma kuormitus poistu sillä, että niitä vertaa muitten Euroopan maitten velkoihin.
Yle toimi todella törkeästi kansalaisille juuri vaalien alla annettavalla yksipuolisella johdattelevalla tiedottamisella.Enkä edes ole riittävän osaava itsekään neuvomaan valtion taloushallinnon neuvonantajia, mutta keskustelen usein osaavien ihmisten kanssa ja hyväksyn sen tosiasian, että poliitikoistamme hyvin harvalla on nimenomaisesti talousosaamista valtiotasolla. Siksihän tämän maan ohjaimet ovat poliittisilla neuvonantajilla, ei näillä naamoilla, jotka kinaavat pilkuista illan sirkushuveissa. On lopulta tärkeintä, että hallitus käyttää pätevintä osaamista hallintotyöskentelyssään ja toimarit hoitavat asianmukaisen tiedotuksen äänestäjilleen.
- Anonyymi
Voi teitä persuja. Joko iski salaliittojutut.
- Anonyymi
Onhan fiksua, ettei Kokoomuksen ja Persujen perusteettomalla ja valheilla liikaa ratsasteta.
- Anonyymi
Jos harveyweinstein olisi lastenahdistelija hän voisi olla myös äänestettävänä Suomessa.
- Anonyymi
YLE käyttää "asiantuntijoina" säännöllisesti Tampereen Punaisen Tähden kommentoijia. Ja kas kummaa, lausumat yhtyvät aina mukavasti tukemaan vasemmistopolitiikkaa.
Marinin hallitus ei ole epäröinyt tehdä poliittisia virkanimityksiä. Kun toimittajakunnan enemmistö on vasemmalla ja tulitukea saa virkamiehiltä, niin kätevästi saadaan "uutisia" kätevällä hetkellä tukemaan vasemmiston tavoitteita.- Anonyymi
Ylessä majailee myös wanhan ruotsalaisen rahan helsingöör-fraktio joka tuuppaa keskelle ohjelmaa pakottamaan pakkoruotsiaaan
- Anonyymi
Yle vero pitää huolen siitä, että toimittajat eivät ruokkivaa kättä pure. Demarit ovat himoverotuspuolue. Demarit eivät veroja vähennä. Päin vastoin. Demarit ovat Ylen turva. Sen toimittajat tietävät.
- Anonyymi
Kukaan näistä Ylen "asiantuntijoista" ei puhunut sanaakaan korkoista ja korkojen maksusta. Nythän korot maksetaan uudella velalla ja korkomenot kasvavat kovaa vauhtia.
- Anonyymi
Demareita ja vihreitä tuettava hartiavoimin, jotta Suomeen saadaan vallanvaihto.
- Anonyymi
https://yle.fi/a/74-20024055
YLE jatkaa kampanjaansa. Jo viideosa äänestänyt. Kuvituskuva? Kuka olisi arvannut, että Sanna Marin. Jos joku pölkkypää luulee, että hupsista kuin sattui, niin entäpäs jos olisi ollut haastaja Orpo tai Purra? Sellaista mokaa ei Ylelle olisi sattunut. Tämä on juuri sitä sinänsä ammattaitoista vaikuttamista, jota vasemmiston toimittajat tekevät.
Kun joku väittää, ettei tällaisella ole merkitystä, niin miksi yritykset laittavat miljardeja mielikuvamainontaan? Viesti ole selvä. Äänestä sinäkin sosiaalidemokraatteja. Ja kun tivataan, että miksi juuri Marin, niin annetaan ympäripyöreä mitäänsanomaton vastaus kuin eduskunnan kyselytunnilla. - Anonyymi
Tuskin tulee YLE uutisoimaan demari rauhantakeen uusimmasta tempauksestakaan. Ainoastaan positiivisia uutisia SDP:stä näin ennen vaaleja.
- Anonyymi
Eheiiii, vasemmisto, te teitte tämän itsellenne IHAN ITSE OSASITTE. HYVIN TE VEDITTE! Suomi euroopan nettomaksajaksi, suomesta työpaikat vittuun, suomalaiset kyykkyyn, suomi täytetään tukihuijarimuslimeilla, suomessa on 8 eri sukupuolta jotka voi vaihtaa milloin huvittaa, homous on ydinperhettä tärkeämpää, suomalaisten täytyy korjata ja maksaa suurvaltioiden ilmastosaasteet, kaikki teollisuus suomesta pois, tupakoitsijat ja autoilijat taas kaiken maksumiehiksi, jne jne..suomenviha on loputon, kansalaisista ei piitata paskaakaan, korruptio on ennätysmäistä..lista jatkuu ja jatkuu.. tämän kaiken te FEMINISTIT SUVAKIT JA VASEMMISTO teitte. TE TEITTE TÄMÄN. Kansa kostaa.
- Anonyymi
Huomasin, että Korkman on naimisissa Halosen aikaisen presidentin kanslian lehdistöpäällikön kanssa.
- Anonyymi
Moktar tukee demareita niin fiksuna että
Voi sinua Moktar
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17796157/kantaperussuomalainen-sankarpoika-asialla-vahvistaa-magneettimedia - Anonyymi
Jo 1970- luvulla alettiin voimallisesti soluttaa avainpaikkoja vasemmistolaisilla. Tavoitteena oli siirtyä sosialismiin. Vasemmisto mm. ujutti kouluopetuksern ns. Pirkkalan monisteet joissa lapsille opetettiin sosialismia. Kiinnostuneen kannattaa googlata Pirkkalan monisteet.
Soluttamista on jatkettu menestyksellisesti. Marinin hallitus on myös tehnyt useita poliittisia virkanimityksiä. Nimitetyt jatkavat myyräntyötään vaikka hallitus vaihtuisi. - Anonyymi
Seuratkaapa uutisissa esiintyviä "asiantuntijoita". Huomattavan usein he ovat Tampereen Punaisen Tähden Yliopistolta, joka on vankka vasemmiston linnake. Lausunnot tukevat poikkeuksetta vasemmiston näkemyksiä.
- Anonyymi
https://youtube.com/watch?v=K8tQuqHUcQg&si=EnSIkaIECMiOmarE
Onhanhan se nähty ja koettu mihin veronmaksajien varat menevät YLE:ssä.
Vasemmiston tukeminen kaikessa ohjelmistossa sekä tiedottamisessa. Johtoporras täytetty vain sosialisteilla.
Yle-vero on aivan älytön ja kohtuuton sosialismin kannattaja maksu jonka uusi oikeistolainen hallitus on ensi töikseen poistettava. - Anonyymi
Se ei ole yksin tuo velka. Ylen on pakko puuttua tuohon rakkaan puolueuskonnon piiriin tunkeutuvan intialaiskaunottaren aiheuttamaan ongelmaan. Onneksi ja kuuleman mukaan Yle on löytänyt professorin, jolta puuttuu estot ja täten kykenee vertaamaan Sannan kauneutta kaikkiin biosfäärin liikkuviin ilmiöihin ja toteamaan Sannan kauneimmaksi.
Riemuitsemme kaikki, ihan estoitta, sillä sosialidemokratian uusi muoto sosialipopulismi on pelastanut puolueen. - Anonyymi
https://youtube.com/watch?v=K8tQuqHUcQg&si=EnSIkaIECMiOmarE
Sana on vapaa joten uusitaan! - Anonyymi
Kansa mieltää propagandan Venäjän harjoittaman tylyn aivopesun kaltaiseksi. Lännessä vaikuttaminen on hienovaraisempaa, lähinnä imagomainonnan tyyppistä. Yhdistetään vuosikausia vasemmisto hyvään ja oikeisto kovaan.
Myös lehtien toimittajissa vihervasen näkyy. Montako juttua olette viime vuosina lukeneet vasemmistolaisesta vegaaniaatteesta? Entä maailmanluokan katastrofista väestöräjähdyksestä? Suhteuttakaa.
Kun Suomeen piti Kreikasta hakea lapsia, niin lehdessä oli kuvituskuva äideistä ja lapsista. Oikeassa elämässä yhtään tyttöä ei noudettu ja jokaisella lapsella kasvoi parta. - Anonyymi
Kyllä se on niin että täällä suolikaksneljässä on kaikkein paras tietämys kaikesta. Turha on kysyä asiantuntijoilta mitään. Toinen vaihtoehto on se, että täällä suolessa ei ole mitään muuta kuin sitä mitä suolesta tulee.
- Anonyymi
Piehtaroit omassasi. Ajattele laajemmin. Jos on 1 000 asiantuntijaa ja niistä valitaan aina samat 5 - 10 lausumaan oikeansuuntaisia kommentteja, niin ollaan asian ytimessä.
- Anonyymi
Rosmo yle ei saa jatkossa avustuksia ja kova palkkaiset päälliköt ulkoistetaan, seuraavan hallituksen toimesta!😎😎
- Anonyymi
Kuvaava tapaus YLE:n rahankäytöstä on, kun lauma urheilutoimittajia lähti Etelä-Afrikkaan kuvaamaan harjoitusleirillä ollutta suomalaista keihäänheittäjää.
- Anonyymi
Ylellä vahtimestareista lähtien kaikilla piti olla sossujen jäsenkirja Repo-radion aikaan. Nykyään myös jäsenyys vihreissä on sopiva suositus Ylen toimittajakuntaan.
- Anonyymi
Kaikki on vain sattumaa.
- Anonyymi
Vaalituloksen perusteella taisi Tampereen sanomat olla oikeassa.
tuommoinen otsikko löytyy netistä
"Valtamedia aloitti Perussuomalaisten mainostamisen jo hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja, joten valtaeliitin työrukkaselle voi ennustaa hyvää vaalimenestystä" - Anonyymi
Ylessä #JUOSTAAN# pitkin käytäviä "miten meidän jäsenkirjademareiden nyt oikein käy???"
- Anonyymi
lopeta persu jo tuo lässytys.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124370MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862230Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011451Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5968
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888