Vanhuuden oireitako, onko kokemusta näistä

Pikkuhiljaa on ilmennyt erilaisia oireita, suun ja muiden limakalvojen kuivuminen, jano, nivelkipuja lonkissa ja polvissa, jotka menevät ohi parin päivän kuluttua tullakseen taas kohta, ihon kuivumista, ei kuitenkaan kuivia karstautuneita laikkuja, silmien kuivumista, tulehdusta ikenissä, nenän jatkuva kursaamista ja nielemisvaikeuksia, usein menee väärään kurkkuun. En syö lääkkeitä, mutta käytän voiteta ja öljyjä sinne tänne ja välttämättömät vitamiinit kuten d. Liikun kohtalaisesti ja syön oikein.
Oireet sopivat Sjögrenin tautiin, ei kuitenkaan väsytä, tautiin ei ole lääkettä. En halua hoito-ohjeita enkä kehotusta mennä lääkäriin. Vaan kysyn. Onko teillä kokemusta, kuuluuko näitä oireita vanhuuteen ilman mitään diagnoosia. En siis ole erityisen huolissani, suhtaudun vanhuuteen tyynesti ja siten että ihan terveenä ei voi pysyä aina vaan.
1531980
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 153

Vanhimmat

Jos on tulehdusta ikenissä, olisi mentävä parodontologille,
erikoishammaslääkärille. Kyseessä voi olla parodonttiitti.
Se on ikenien kiinnityskudossairaus, jonka seurauksena
hampaat voivat alkaa tipahdella suussa.
Sitä on noin joka toisella ikääntyneellä.

Äänestä
  • Hyvä huomio. Kirjoituksessani on tässä osiossa virhe. Hampaita toki olen hoitanut aina. On monenlaista parannusta ja hoitoa hampaisiin tehty sekä yksityisellä että kunnallisella. Laitoin ienongelmat siksi että myös se oire ja vaiva kuluu tähän Sjögrenin tautiin.
    Lisään vielä että jalkakivussa on joskus tehty verenkiertoa selvittävä tutkimus - ei vikaa. Teen fysioterapeutin neuvomia liikkeitä säännöllisesti. Vaiva tulee ja menee ja tulee takaisin usein ja on pahenemaan päin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Hyvä huomio. Kirjoituksessani on tässä osiossa virhe. Hampaita toki olen hoitanut aina. On monenlaista parannusta ja hoitoa hampaisiin tehty sekä yksityisellä että kunnallisella. Laitoin ienongelmat siksi että myös se oire ja vaiva kuluu tähän Sjögrenin tautiin.

    Kyllä vaivoja tulee hän on jo ennen 80v. Iho ohenee ja kuivuu rypistyy.
    Nivelissä vammoja ja sydänkin vaivaa että lääkkeitä täytyy käyttää. Kipuihin joita on ei kannata käyttää mitään lääkettä ne vain haittaa vain eikä oikeasti auta ja munuaiset kärsii ym. Lisää sairastumista sisäelimiin ym.
    Lonkkakipuun joka tuli kaatumisen seurauksena ei edes vahvemmat auttaneet Panadol ja Tramal joka teki olon vain oudoksi tokkuraksi ei saanut unta ei helpottanut oloa kun univajetta oli. Pahin kipu meni sitten ohi. Ihmettelen miten joku käyttää em aineita huumaantuakseen koska en tuntenut enkä olisi halunnut sitä vaan kivun lievittyvän jotta saisin nukuttua kun sydänkin löi koko ajan 90 ja se ei ole kivaa kun haluaa unta että jaksaa. Ilman riittävää unta on huono olo kidutusta.

    SJÖ ON RUOTSIKSI MERI . ONKO MERITAUTI ...

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Lakut ja kahvit tee pois niin lakkaa ylilyönnit

    Äänestä

Koska olet vakaumuksen ihminen, joka ei ota vastaan kehotusta mennä lääkäriin, eikä syö lääkkeitä, on ihan turhaa kysyä mielipiteitä meiltä, jotka hoidamme terveyttämme luottamalla suomalaiseen, korkealla tasolla olevaan terveydenhoitoomme ja noudattamalla lääkäreiden antamia ohjeita.
Olemme ikämme kaiken maksaneet veroja saadaksemme nauttia yhteiskunnan suomista palveluista.
Harvat niistä kieltäytyvät.

1Äänestä
  • Äläpä närkästy. Yritän saada kokonaiskuvan vaivoistani vertaistukeen nojaten. Ja tietoa kuuluvatko vanhuuteen luonnostaan vai onko kyse yhdestä ja samasta oireita aiheuttavasta sairaudesta. Arvostan lääketiedettä, on omassa sakissa heitä kaksi. Omahoitoa ja asioista selvää ottamista arvostan myös, siihen voin itse vaikuttaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Äläpä närkästy. Yritän saada kokonaiskuvan vaivoistani vertaistukeen nojaten. Ja tietoa kuuluvatko vanhuuteen luonnostaan vai onko kyse yhdestä ja samasta oireita aiheuttavasta sairaudesta. Arvostan lääketiedettä, on omassa sakissa heitä kaksi. Omahoitoa ja asioista selvää ottamista arvostan myös, siihen voin itse vaikuttaa.

    EI lääkäreihin kannata luottaa sokeasti. Lääkebisnes on ollut heidän intressinsä koko ajan. Itse on etsittävä tietoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    EI lääkäreihin kannata luottaa sokeasti. Lääkebisnes on ollut heidän intressinsä koko ajan. Itse on etsittävä tietoja.

    Mistä saat tietoja, jos et usko lääkäriin? Minulla oli tuttava, jolla oli monenmoisia vaivoja, mutta hän ei mennyt lääkäriin,
    " koska eihän ne mitään tiedä".
    Tämä ketjukin ehdottaa monenmoisia keinoja. Helpompi uskoa kuin lääkäriä?

    Äänestä

Ikää kun karttuu, tulee näitä kaikenmoisia oireita.
Veljen kanssa monta kertaa puhuttu, että on näitä ´´tulee ja menee´´ oireita.
Elintoiminnot muuttuvat, hidastuvat.
Noin arkikielellä yleisesti sanottuna, elimistö ei enää välttämättä tuota kaikkia tarvitsemiaan aineita siinä määrin, kun nuorempana, eikä myöskään pysty käyttämään hyväksi.
Paras apuhan tässä on monipuolinen ruokavalio, joka näinä ruuan kallistumisen aikoina
on vaikeampaa monelle.
On sitten toinen asia, että pystyisi erottamaan, mikä oire on sellainen, joka on tai enteilee jotain sairautta.
Sanoisin nyt kumminkn, että jos joku mieltä vaivaa, kannattaa se lääkärikäynti jo yksin mielenrauhan takia.

1Äänestä

MIKÄ on Sjögrenin tauti ?

Noita samoja oireita on kyllä minullaki, ollu jo kauan,,,,
olen niihin jo tottunu,
vien vaivani hautaan mennessäni sitten joskus,,,kun sen aika on,,,

Äänestä
  • Sjögrenin syndrooma on autoimmuunitauti, joka on yleisempi naisilla.
    Isommat oireet ovat limakalvojen kuivuminen, varsinkin silmät ja suu.

    Äänestä

  • Ei ne ole mitään sjögrenin oireita, ainoastaan vanhuuden oireita. Limakalvot kehossa kuivuvat , ja usein saa tunteen että suu on kuiva.
    Polvet on usein myös toisilla kipeänä ilman syytä, silmissä toisinaan näkökin sumentuu vaikea tietysti hyväksyä että vanhuus tuo oireita
    . Mutta yleensä jos on jotain hälyttävää niin normaalisti mennään kyllä lääkäriin, ja kyllä avun saa jos on vikaa, mutta usein ei löydy mitään eläimellistä vikaa , ja silloin. Syytellään lääkäreiden osaamattomuutta, joka heti kerralla antaa ihmisestä tietyn kuvan. Lääkärit eivät yleensä kirjoittele lääkkeitä sellaisiin sairauksiin mitä ei ole olemassa , ja kun ei Kokeetkaan näytä mitään niin ei silloin ole mitään vaikeaa sairauttakaan

    Mutta itse ei tarvitse tehdä diagnooseja omista vaivoistaan sillä samat olotilaa sopivat moneen eri diagnoosiin , moni googlaa kovasti kaiken maailman sairauksia, mutta monta kertaa ne omat diagnoosit eivät stemmaa siihen diagnoosiin minkä lääkäri toteaa.

    Lääkäri ehtii jo potilaan tullessa huoneeseeen arvioimaan silmät, ryhdin ja ihon laadun ja tekee kysymyksiä ja passittaa verikokeisiin , joten lääkäriin jos voi huonosti, ja jos ei mene lääkäriin niin kärsii omassa rauhassaan oireistaan

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Sjögrenin syndrooma on autoimmuunitauti, joka on yleisempi naisilla.
    Isommat oireet ovat limakalvojen kuivuminen, varsinkin silmät ja suu.

    Just joo

    Äänestä

Tuttuja oireita.
Nivelkivut ovat välillä todella kovia, eivät koskaan ole kokonaan poissa.
Silmätippoja menee paljon ja myös nenään jotain, yleensä A-vitamiini suihketta.
kaikenlaista vaivaa on, kaikkia en viitsi luetella.
Senkin olen huomannut että kaikkeen tottuu ja sopeutuu, jos ei ihan mahdottomiin mene.

Äänestä
  • Silmätipat voivat pahentaa. Samoin nenä tilojen runsas käyttö voi olla enemmän haitaksi. Kuivattavat. Minulla on nenän kostutustippoja joissa on vain suolaa myydään apteekissa pumppupullossa. Jos kysymys karstasta v,oi ihanperusrasva apteekista olla auttaja. Kannattaa luonnonmukaisia kotikonsteja käyttää monissa tapauksissa. Lääkkeet ovat niin ja näin. EI voi koskaan tietää mitä niissä on. Käärmeemmyrkkyjä käyttteäån hyvin paljon lääkkeissä. Niitä menee sitten vesistöön. Ruuissa on aineita joista emme sain tiedä. Tuoteseloste ei kerro kaikkea.

    Äänestä

  • Nenätipoista sen verran. Kun minulla,oli joitain vuosia sitten usein nenäverenvuotoja niin kehotettiin käyttämään tippoja etteimkuiva.,Mutta ne aiheutuikin lisää vuotoja koska entinen vuotokohta ei aiheutunut. Kun lopetin tippojen käytän vuodot väheni ja lakkasivat. Osuutta verenvuoto vaivaan oli käyttämåni sydän reseptilääkkeiden käytön lopetus ja tilalle toinen.

    Äänestä

  • Piimäpurkki auttaa

    Äänestä

Kiitos, helpottavaa lukea. Helpottaa myös se että jalkakivut menevät ohi joskus vaikka palaavatkin. Kuulemma jos on lonkka- tai polvileikkausjonokunnossa, eivät kivut mene enää koskaan itsestään ohi, lyhyeksi aikaa menevät kortisonipiikeillä tai kiputulehduslääkekuurilla.
Katson vielä kesällä, jos iho palautuisi lähelle tavallista naama- ja muun ihorasvan kulutusta. Nyt ei meinaa auttaa mikään. Jospa silmätkin kirkastuisivat kesällä. Vaihdoin lievät tipat paksumpiin.
Sitäkin mietin tuleeko se vanhuus portaittain, vähän romahdusmaisesti, kun minulla näyttäisi niin käyvän. Juuri tämän talven aikana on isompi muutos tapahtunut. Luulin että liukumalla.

Äänestä

Suun kuivumiseen apteekista GUM -sumute, geeliä tai pillerit.Lisää syljen eritystä.Niin miehillä kuin naisilla voi olla luukatoa ja se särkee.ONKO LUUN TIHEYS MITATTU? Samoja särkyjä!Ennen sanotiin vaan reumatisimiä!Nivelrikko särkee kuin reuman eri muodot.

Äänestä
  • Kun herään yöllä suu kuivana, hörppään ensin vettä. Sitten lusikallinen ruokaöljyä, levitän kielellä joka puolelle suussa. Se auttaa.
    En ole mitattu luun tiheyttä. On tömäkät nilkat ja paksut sääret, mikä ei johdu läskistä. Ajattelin että on sen verran isot luut ettei ne voi haurastua, empä tiedä. Eikö se yleensä tule linnunjalkaisille säihkysäärille. Nivelrikkoa saattaa olla, ehkä se on asia josta lääkärille aikanaan puhun ja toivon pääseväni magneettikuvaukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kun herään yöllä suu kuivana, hörppään ensin vettä. Sitten lusikallinen ruokaöljyä, levitän kielellä joka puolelle suussa. Se auttaa.

    Kenen hyvänsä luut voivat haurastua. Vaillinnainen ruokavalio,
    eritoten liian vähän kalsiumia, edistää sitä.

    Äänestä

  • Luukato eli siis osteoporoosi ei aiheuta oireita. Mutta luunmurtuma tulee helposti ihan pienestäkin töyssystä, ja tuo tauti todetaankin sitten luuntiheysmittauksella. Osteoporoosin esiaste on osteopenia, joka ei ole vielä niin hankala kuin tuo osteoporoosi.
    Liikunta, joka sisältää vauhdikkaita käännöksiä, hyppyjä ja painavien punttien nostelua esim. salilla, on hyvää 'luuliikuntaa' ! Eikun treenaamaan nyt...

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Luukato eli siis osteoporoosi ei aiheuta oireita. Mutta luunmurtuma tulee helposti ihan pienestäkin töyssystä, ja tuo tauti todetaankin sitten luuntiheysmittauksella. Osteoporoosin esiaste on osteopenia, joka ei ole vielä niin hankala kuin tuo osteoporoosi.
    Liikunta, joka sisältää vauhdikkaita käännöksiä, hyppyjä ja painavien punttien nostelua esim. salilla, on hyvää 'luuliikuntaa' ! Eikun treenaamaan nyt...

    Oi miten loistava ohje yli 8-kymppisille ! Eikun tramboliinille vaan pomppimaan !

    Ikä on vain numero !

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Oi miten loistava ohje yli 8-kymppisille ! Eikun tramboliinille vaan pomppimaan !

    Varohan siellä tramboliinilla! Saattaa nuljahtaa lonkat tai polvilumpiot.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Luukato eli siis osteoporoosi ei aiheuta oireita. Mutta luunmurtuma tulee helposti ihan pienestäkin töyssystä, ja tuo tauti todetaankin sitten luuntiheysmittauksella. Osteoporoosin esiaste on osteopenia, joka ei ole vielä niin hankala kuin tuo osteoporoosi.
    Liikunta, joka sisältää vauhdikkaita käännöksiä, hyppyjä ja painavien punttien nostelua esim. salilla, on hyvää 'luuliikuntaa' ! Eikun treenaamaan nyt...

    Mutta kun ne puntit siellä salilla tulevat aina vaan raskaammiksli!
    Kimmoisuus on kadonnut joten hypyt ja kinkkaukset ovat taakse jäänyttä elämää.
    Painavien nostelua? Rajat tulevat vastaan hyvin alhaalla. maastavedossa 2 x oma paino onnistuu hyvänä päivänä jos on haaste päällä. Normaalisti pitää vähentää kymppi.
    Hyppyjä tanko niskassa en ole tehnyt vuosiin.
    Puolikyykyn tempaus - ja rinnalle vedotkin ovat historiaa lonkkani vuoksi.
    Ukko haurastuu, paino ja voimat katoavat.
    Juu. Juu. Treenaamaan. Mennään, mennään huomenna. Kostean pääsiäisen jälkeen on syytä ottaa kevyesti ja pienillä lihasryhmillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kun herään yöllä suu kuivana, hörppään ensin vettä. Sitten lusikallinen ruokaöljyä, levitän kielellä joka puolelle suussa. Se auttaa.
    En ole mitattu luun tiheyttä. On tömäkät nilkat ja paksut sääret, mikä ei johdu läskistä. Ajattelin että on sen verran isot luut ettei ne voi haurastua, empä tiedä. Eikö se yleensä tule linnunjalkaisille säihkysäärille. Nivelrikkoa saattaa olla, ehkä se on asia josta lääkärille aikanaan puhun ja toivon pääseväni magneettikuvaukseen.

    Uniapnea kuivattaa suuta ja vesi lasi aina sängyn vieressä.

    Äänestä

Kyseisiä oireita tulee itse kullekin iän myötä. Mistä voi erottaa ovatko
oireet iän tuomia vai onko se Sjögrenin syndrooma ?

(Sjögrenin oireyhtymä eli syndrooma on autoimmuunisairaus, jonka merkittävin oire on limakalvojen kuivuminen etenkin silmien, suun ja sukuelinten alueella. Sjögrenin syndroomaan sairastuneista valtaosa, yli 90% on naisia. Diagnoosi tehdään yleisimmin noin 50 vuoden iässä, mutta sairastua voi nuorempanakin.)

Äänestä

Limakalvojen kuivuutta kannattaa auttaa Omega7;llä. Alakertaankin on omat tuotteensa, kysäise vaikka apteekista.

Äänestä
  • Omegoita ei saa liikaa syödä. Ne vaikuttaa vereen - huonosti.

    Äänestä

  • Naisilla limakalvot alkavat heikentämään heti kun. Estrogeeni vähenee kehosta vaihde vuosien aikana , joten hormooni jota oma keho on tuottanut lopettaa sen tuottamisen. Toiset ottavat estrogeeni korvauksen ja tuntevat olonsa paremmaksi .
    Mutta limakalvojen kuivuuteen on lääkkeitä mitä voi käyttämästä tuntee olonsa paremmaksi

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Omegoita ei saa liikaa syödä. Ne vaikuttaa vereen - huonosti.

    Mitään lääkkeitä ei saa syödä liikaa , moni elää vieläkin siinä luulossa että muka luontais lääkkeet on hyviä keholle , ja ostelevat vitamiineja monta kertaa ihan turhaan. Tietämättä yhtikäs mitään lääkkeestä ja miten sen teho lasketaan ja mahdolliset sivuvaikutukset joita on myös luotaislääkkeissä .
    Vanhuus tuo tullessaan erilaisia krämppöjä joten pitää vaan oppia suhtautumaan siihen ettei asioita tehdä enää samalla tavalla kuten ennen,

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Omegoita ei saa liikaa syödä. Ne vaikuttaa vereen - huonosti.

    Eihän niitä liikaa syökään muut kuin idiootit. Niissä on kyllä kerrottu otto- eli annosteluohjeet. Kaikki liika vaikuttaa "huonosti" muuhunkin kuin "vereen".

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mitään lääkkeitä ei saa syödä liikaa , moni elää vieläkin siinä luulossa että muka luontais lääkkeet on hyviä keholle , ja ostelevat vitamiineja monta kertaa ihan turhaan. Tietämättä yhtikäs mitään lääkkeestä ja miten sen teho lasketaan ja mahdolliset sivuvaikutukset joita on myös luotaislääkkeissä .
    Vanhuus tuo tullessaan erilaisia krämppöjä joten pitää vaan oppia suhtautumaan siihen ettei asioita tehdä enää samalla tavalla kuten ennen,

    Miksi käsittelet aihetta, josta et selvästi tiedä mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Miksi käsittelet aihetta, josta et selvästi tiedä mitään?

    Satun tietämään.
    Mitään lisiä eiihminen tarvitse jos ei ole puutosta, ja jos puutosta ilmenee niin hänelle kirjoitetaan resepti puutos tiloihin
    Itselläni on ystävätär joka on näiden lääkkeiden suurkuluttaja, aina ilmestyy uusia
    ” ihmelääkkeitä” jotka muka parantavat hänen vaivansa , ei ole mitään parannusta tullut ainoastaan menee koko ajan huonommaksi.
    Maksa arvot ovat myöskin hälyttäviä näillä luonnonlääkkeiden suus kuluttajilla .
    Niin että jos ei mistään ilmene puutosta niin ei todella tarvitse mitään lisä aineita kehoon.
    Ravinnosta saa kaiken tarvitsemansa .

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Mistä tiedät puutoksesi ja / tai niiden ilmenemisen? Lääkäri viis veisaa puutoksistasi, hän ei mittaa mitenkään vitamiini- yms. hivenainetasojasi. Etkä sinäkään näköjään ymmärrä yhtään sen enempää. Kommentistasi huomaa selvästi, että ravinto ei ole antanut sulle tarvitsemiasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Nämä asiat opetettiin jo hoitokoulussa meille oppilaille , ja vuosien varrella saatiin myös lisäkoulutusta aina kun tuli uusia hoitomuotoja , Niinnettä,pikkuisen sitä tässä tietää näistäkin asioista.
    Joten sinulla on oma mielipiteesi asioista ja minulla myös omani,

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Hoitokoulu, hoitomuoto, lisäkoulutus, tieto ... Heh. Woke.

    Äänestä

Naisilta kuivuu limakalvot ku moonikset loppuu, onneks on Tummeli :-D

Lemmenkäinen

Äänestä
  • Mautonta.

    Äänestä

  • Miehillä auttavat tarpeen vaatiessa PDE5-estäjät. On kahta lajla vaikutusajan perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mautonta.

    Mikä on "mautonta" , Anon. 18:57:38.? Tummeliko? Jos se ei sovi, mikä sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mikä on "mautonta" , Anon. 18:57:38.? Tummeliko? Jos se ei sovi, mikä sitten?

    Apteekissa on naisille myytävänä. Petipuuhissa liukuvoidetta myydään myös apteekissa. Lääkärissäkin kannattaa käydä niin saa sopivia voiteita ärsytyksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Apteekissa on naisille myytävänä. Petipuuhissa liukuvoidetta myydään myös apteekissa. Lääkärissäkin kannattaa käydä niin saa sopivia voiteita ärsytyksiin.

    Mitä vikaa Tummelissa on? Lienee edullisi n.

    Äänestä

Aivan viime vuosina olen öisin usein havahtunut puolihorteeseen olkapääni tai kyynärvarsien kyntelöittämisen johdosta. Tiedän syynkin mutta kokonaisuus on pienten häiriöiden arvoista.

Äänestä
  • Ai niin, tuosta aloituksen rimpsusta jäi toisen käden puutuminen tämän tästä. Sitä epäilen työperäiseksi. Mutta mitä on kynelöittäminen? Tiedä vaikka vaivaisi sekin kun tietäisi mitä se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ai niin, tuosta aloituksen rimpsusta jäi toisen käden puutuminen tämän tästä. Sitä epäilen työperäiseksi. Mutta mitä on kynelöittäminen? Tiedä vaikka vaivaisi sekin kun tietäisi mitä se on.

    Osittaista puutumista ja kirvelyä.
    Hieman samaa kuin verenkierron palatessa tunnottomaksi puutuneeseen jäseneen.
    Joskus koko käsivarsi ollut tunnoton ja tunto palannut kun olen noussut istumaan vuoteen reunalle ja heilutellut riipuksissa olevaa tunnotonta käsivartta kunnes tunto on palannut.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Nuorena n 30v heräsin yöllä selälläni siihen,että oikea käsi oli kuin jonkun toisen. Puutunut, tunnoton kokonaan ja tuntui kuin olisi jonkun toisen käsi, kylmä iho. Jonkun aikaa siinä olin ja palautui ennallen ja jatkoin nukkumista.
    Oli omituinen tapaus. En ole ollut kylki nukkuja erityisesti vaan täysin selälläni nyt vanhempana koska nivelvaivat estää. Joskus käännyn vasemmalle kyljelle koska nukahtainen helpompaa ja puolittain ja käsi voi jäädä puristuksiin ja sitten voi tulla ilkeä painajaisuni tukehtumisesta kun verenkierto ja hengitys ei kulje. Minulla on uni apneaa mutta en käytä mitään laitteita.

    Äänestä

Kaikki nuo oireet ollu jo kauan kauan
jokohan kuolema on lähellä, pissa ei tule kuin tiputtelemalla pikkusen, jokohan munuaiset teki lakon,
väsyttää,
kävely menny hyvin vaikeeksi, lyhitä hissuttelu askelia,
muutenki alkanu päässä viiraamaan
onko se sitä dementiaa,
elämä menny pelkäksi löhöilyksi,
mitää ei jaksa tehhä,
onko teillä muilla tämmösiä oireita,

kuinka te jaksatte,
mä jaksan huonosti,

Äänestä
  • Kun elämä on mennyt löhöilyksi, kuten kerrot niin kyllähän sinulta liikunta vähenee. Pian pystyyt köpöttelemääm enää huoneesta huoneeseen.. Ei se kuitenkaan vielä loppua merkitse.

    1Äänestä

Jälkitipottelu on ikävää.

Äänestä
  • Olen lukenut, että kurpitsan siemenien syöminen auttaisi.

    Äänestä

  • Antibiootti kuuri

    Äänestä

Kyllä se vanhusneuvola olisi hyvä. Kaikenlaisia kummallisia kolotuksia ja oireita. Minullakin outoja luukipuja välillä. Tänään oli käsivarressa. Eihän näistä millään tiedä mikä vaatisi hoitoa, lääkitystä ja mille viitataan kintaalla.
Sinnittelen ja unohdan kolotuksen, kun uusi oire tule. Niin se menee.

Äänestä

Pääasiahan on, ettei valita vaivojaan lääkärille.
Ystäväni äitikin oikein harjoitteli kävelyä ja selän oikomista ennen lääkärin vastaanotolle menoa, eikä valitellut turhasta.

1Äänestä
  • Olisipa sellainen "Kiminkinen". Lääkäri jolle voisi "valittaa" tai edes kertoa vaivansa.
    Mahdottomuus tällä paikkakunnalla. Saa nähdä miten muuttuu vaalien jälkeen. Palvelut pelaa ja eläkeläisillä on varaa mennä yksityislääkärille.

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Olisipa sellainen "Kiminkinen". Lääkäri jolle voisi "valittaa" tai edes kertoa vaivansa.
    Mahdottomuus tällä paikkakunnalla. Saa nähdä miten muuttuu vaalien jälkeen. Palvelut pelaa ja eläkeläisillä on varaa mennä yksityislääkärille.

    En mene lääkäriin, kuolen kotiin seisovilta jaloiltani kuten kuoli isäni ja äitiniki
    lääkärit ei vanhoja enään hoida, salaa kattelevat nokkavarta pitkin ja säälivät vanhaa höperöä ihmistä,
    olin vielä omasta mielestä nuori jotain 75 vuotias
    kun erehdyin meneään lääkäriin muka vuositarkastukseen,
    taisivat ottaa verikokeet en enään muista tarkemmin,
    mutta lopuksi lääkäri kiirehti mun poislähtöä vastaanotolta
    sanoi että on täällä o i k e i t a k i potilaita,
    kauhistuin hyvä kun en pyörtyny siihen paikkaan,
    en ehtiny kunnolla pukeutuakaa otin vaatteet kainaloon ja menin käytävälle pukemaan vaatteet ylle,
    sen jälkeen olen karttanu lääkäriin menoa,
    pakkohan se joskun on ollu käytävä kun amplanssilla veivät,
    mutta lääkäriin meno nostaa karvat pystyy,
    tuntee ittensä jo niin vanhaksi ettei ole enään ihminekää
    muutamaa vuotta vaille yhdeksänkymppinen, kai mun olisi pitäny kuolla jo kymmeniä vuosia sitten, mutt ku ei kuolekaa, varmaan pitää elää yli sata vuotiaaksi,

    voi kun kuolis äkkiä pois ettei olis kenekään vastuksilla,

    inhottaa olla vanha, ja vielä enemmän inhottaa jos ja kun silloin tällöin on pakko käydä lääkärissä,

    voi kun kuolisi pois ,,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Se on juurikin noin. Hattu kourassa saa mennä häpeillen hidasta olemustaan ja vaivojaan valittamaan. Häntä koipien välissä kalppia häpeillen ulos. Ettäs kehtasin vaivata arvon tohtoria.
    Vanhus pysyköön lestissään.

    Menitkö lääkäriin ja sanoit: "Voi kun kuolis pois"?
    Ei ihme, että lääkäri turhautuu.

    Totta ano 11:27 Vanhuksia väheksytään muun muassa lääkärillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Olisipa sellainen "Kiminkinen". Lääkäri jolle voisi "valittaa" tai edes kertoa vaivansa.
    Mahdottomuus tällä paikkakunnalla. Saa nähdä miten muuttuu vaalien jälkeen. Palvelut pelaa ja eläkeläisillä on varaa mennä yksityislääkärille.

    Kyllähän kaikilla lääkäreillä on sama koulutus ammattiinsa ,
    Joten kyllä lääkäri aina tekevät parastaan auttaakseen potilasta

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Se on juurikin noin. Hattu kourassa saa mennä häpeillen hidasta olemustaan ja vaivojaan valittamaan. Häntä koipien välissä kalppia häpeillen ulos. Ettäs kehtasin vaivata arvon tohtoria.
    Vanhus pysyköön lestissään.

    Jos sinulla oli tavallinen terveys tarkastus niin lääkäri meinasi sanomalla ” oikeita potilaita” niitä jotka tulevat sairauden vuoksi lääkäriin, sinullehan oli ainoastaan terveys tarkastus. Niin että ei saa ottaa itseensä joka asiasta , sillä ilmeisesti kello oli niin paljon että potilaan joka odotti odotushuoneessa oli aika tulla sisälle . Sitten on eri asioihin eri aika annettu, tavallisiin kokeisiin on vaan hyvin pieninaika, siinä 15 minuuttia , joten heidän on pakko pysyä ajassa.
    Ei todella tarkoittanut mitenkään pahalla.
    Miksi niin moni näillä,palstoilla omaa niin negatiivisen tavan tulkata asioita , kun jos tulkitsee oikein niin ei ne asiat olekaan mitään vaikeita , mielummin ollaan marttyyreitä se kun että yritetään nähdä asiat sen toisenkin näkökannasta

    1Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Totta ano 11:27 Vanhuksia väheksytään muun muassa lääkärillä.

    Minun äitini oli yli 80 vuotiaana muutaman kerran lääkärissä, ja aina häntä kohdeltiin hyvin , ja apua sai myös vaivoihinsa , niin että huono itseluottamus tekee ihmisistä usein väärin ymmärtäjän.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Menitkö lääkäriin ja sanoit: "Voi kun kuolis pois"?
    Ei ihme, että lääkäri turhautuu.

    " joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään "

    tietenki vanha ihminen lääkärissä on vastenmielinen hoidettava

    parree kuolla saappaat jalassa

    mahdollisimman vähän vaivata lääkäreitä,

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jos sinulla oli tavallinen terveys tarkastus niin lääkäri meinasi sanomalla ” oikeita potilaita” niitä jotka tulevat sairauden vuoksi lääkäriin, sinullehan oli ainoastaan terveys tarkastus. Niin että ei saa ottaa itseensä joka asiasta , sillä ilmeisesti kello oli niin paljon että potilaan joka odotti odotushuoneessa oli aika tulla sisälle . Sitten on eri asioihin eri aika annettu, tavallisiin kokeisiin on vaan hyvin pieninaika, siinä 15 minuuttia , joten heidän on pakko pysyä ajassa.
    Ei todella tarkoittanut mitenkään pahalla.
    Miksi niin moni näillä,palstoilla omaa niin negatiivisen tavan tulkata asioita , kun jos tulkitsee oikein niin ei ne asiat olekaan mitään vaikeita , mielummin ollaan marttyyreitä se kun että yritetään nähdä asiat sen toisenkin näkökannasta

    uskoisin noi se oli, eikä vanha ihminen ole mitenkää mieluisa potilas edes tervystarkastuksissa,

    EIPÄ nuo enää olekkaa kutsunu terveystarkastuksiin enään kun on täyttäny yli 80+++ vuotta, ihan puhelimella on saanu lääkkeesä uusia, vanha ei lääkäreitä kiinosta, ja vastenmielinenhän on hoitaa vanhoja rumia haisevia ihmisiä, kun siltä kantilta asiaa funtsii,
    lääkäritki saatavat olla työhönsä kyllästyneitä tai heilläki saataa olla huno päivä,

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Menen lääkäriin ensi viikolla. Kysyn häneltä onko hoidoissa ikään liittyviä rajoituksia.
    Täytän ensi kerralla 90, ja terveyteni on toistaiseksi hyvä. En ole huomannut tähän mennessä, että minua olisi kohdeltu toisen luokan potilaana ikäni vuoksi.
    Ei ainakaan silloin, kun minulla todettiin syöpä. Kysyin lääkäriltä, leikataanko näin vanhat ihmiset, ja lääkäri ihan tuohtui ja sanoi, että ikä ei merkitse mitään potilaan taudin hoidossa. Hoito on kaikille yhtä tarkka iästä riippumatta.
    Ja jos ihan tarkalleen ajattelee, niin onhan toki paljon järkevämpää huolehtia kaikkien terveydestä mieluummin kuin päästää vanhukset rapautumaan ja jatkuvan huolenpidon kohteeksi. Ei siinä ainakaan säästöjä muodostu.
    Vanhukset voivat elää vuosikausia huonossakin hapessa ja vaatia monenlaista hoivaa ja jatkuvaa seurantaa. Kalliimmaksi se tulee kuin täsmähoito.

    Terveyskeskusjaksot ovat pakollisia lääkäreille valmistuakseen. Kaikki eivät saaneetkaan pestiä yksityiseltä tai työterveyshuollosta tai tutkijana. Siinä sitten leipääntyy ainaisten flunssien, paiseiden, sisäänpäin kääntyneidrn kynsien jne virrassa. Sitten hiihtää pitkin käytävää vanhus, joka haisee virtsalle ja kysyy apua vaivaansa. Lääkäri turhautuu, mielessään ajattelee etteikö tuohon ikään ole oppinut.
    Leipääntynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Kyllähän kaikilla lääkäreillä on sama koulutus ammattiinsa ,
    Joten kyllä lääkäri aina tekevät parastaan auttaakseen potilasta

    Niinhän sitä luulisi ja niin se pitäisi olla. Vaan ainakin pk-seudulla tk-lääkärit vaihtuvat usein ja heidän asenne ei kaikilla ole kohdallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Se on juurikin noin. Hattu kourassa saa mennä häpeillen hidasta olemustaan ja vaivojaan valittamaan. Häntä koipien välissä kalppia häpeillen ulos. Ettäs kehtasin vaivata arvon tohtoria.
    Vanhus pysyköön lestissään.

    Tuo kuvaa sitä sinun omaa itseluottamustasi ainoastaan , ja sitä että sinulla ehkä oli jotain luuloja etukäteen kun menit lääkäriin
    Ei ne mitenkään nenänvartta pitkin katsele ketään, ainoastaan ottavat potilaan potilaana ja kuuntelevat vaivat

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Menen lääkäriin ensi viikolla. Kysyn häneltä onko hoidoissa ikään liittyviä rajoituksia.
    Täytän ensi kerralla 90, ja terveyteni on toistaiseksi hyvä. En ole huomannut tähän mennessä, että minua olisi kohdeltu toisen luokan potilaana ikäni vuoksi.
    Ei ainakaan silloin, kun minulla todettiin syöpä. Kysyin lääkäriltä, leikataanko näin vanhat ihmiset, ja lääkäri ihan tuohtui ja sanoi, että ikä ei merkitse mitään potilaan taudin hoidossa. Hoito on kaikille yhtä tarkka iästä riippumatta.
    Ja jos ihan tarkalleen ajattelee, niin onhan toki paljon järkevämpää huolehtia kaikkien terveydestä mieluummin kuin päästää vanhukset rapautumaan ja jatkuvan huolenpidon kohteeksi. Ei siinä ainakaan säästöjä muodostu.
    Vanhukset voivat elää vuosikausia huonossakin hapessa ja vaatia monenlaista hoivaa ja jatkuvaa seurantaa. Kalliimmaksi se tulee kuin täsmähoito.

    Ihan niin, sinulla on oikea ajatus näistä asioista. Lääkäriin mennään kun apua tarvitaan, ja ilman ennakkoluuloja . Kyllä moni vanha on tyytyväinen hoitoon, mutta nämä jotka koko ajan luulevat ettei heitä oteta vakavasti, ovat oman itsetuntonsa uhreja .

    Äänestä

Onneksi läheisellä Mehiläisen klinikalla on sellainen "kimiläinen" jolta olemme vaimoni kanssa saaneet aina avun.
Ajan on saanut aina pisimmillään parin arkipäivän päähän. Joskus aamupäivällä varattuna samalle iltapäivälle.
Kyseinen lekuri on useaan kertaan paikannut tk-lekurin jälkiä joita emme kyllä ole juurikaan hakeneet.

Äänestä
  • "Kyseinen lekuri on useaan kertaan paikannut tk-lekurin jälkiä joita emme kyllä ole juurikaan hakeneet."

    ???

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    "Kyseinen lekuri on useaan kertaan paikannut tk-lekurin jälkiä joita emme kyllä ole juurikaan hakeneet."

    ???

    Ollaan niin tärkeitä omasta itsestä, että ei huomata, että lääkäri hoitaa sairautta. Ei sairaus katso, minkä ikäiseen iskee.
    Lääkäri tekee diagnoosin ja lääkitsee vaivaa, jonka on potilaassa löytänyt. Lääkärille on samantekevää., onko potilas kaunis ja nuori, vai ei. Lääkäri paneutuu todettuun sairauteen.
    Turha ajatella, että lääkäri nyrpistää nenäänsä vanhukselle sen vuoksi, että hän on vanha. Päin vastoin, häntä voi kiinnostaa, miten ikääntynyt elimistö torjuu löydetyn vaivan, tepsiikö hoito.
    Mutta lääkäri tietenkin toivoisi. että vanhus olisi peseytynyt ja puhdas. Kohteliasta lääkäriä kohtaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ihan niin . Näitä lääkärivastaisia mielipiteitä on monella, ja sen näkee jo kirjoituksesta mistä on kyse.
    Vastaanotolle saattaa tulla ihminen joka haluaa kertoa koko elämän Kertansa , mutta lääkärille riittää se että puhutaan siitä minkä vuoksi on tulllut lääkäriin, ja aika on laskettu etukäteen miten kauan minkäkin sairauden kanssa menee aikaa pohtia hoitoa. Niin että kun ihmiset pysyisivät vastaanotolla asiassa miksi ovat tulleet apua hakemaan niin kaikki menisi niin kun on ajateltu.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Kyllä lääkärin kanssa rupattelisi tunnin. Ei ehdi nopeesti kertomaan,,,,.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kyllä lääkärin kanssa rupattelisi tunnin. Ei ehdi nopeesti kertomaan,,,,.

    jaa,
    mä en puhu mittää,,

    oletan että lääkäri tietää kaiken
    onhan hän siihen koulut käyny tietää sairauksista kaiken tai ainaki oletan niin,

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kyllä lääkärin kanssa rupattelisi tunnin. Ei ehdi nopeesti kertomaan,,,,.

    Mennessäni yksityislekurille on minulla kaikki mahdollinen oheismateriaali mukana ja selkeä suunnitelma ongelmani esittämisestä.
    On toiminut aina.
    Kyseinen yksityinen on joutunut useaan kertaan paikkaamaan tk-lekurin mokia.
    Vuosikausiin olen ainoastaan poikkeustapauksessa käynyt tk-vastaanotolla.
    Viimeinen oli suomea kehnosti ymmärtävä Boris tai jotain sinne päin.
    Edellinen käynti koski kipuilevaa ja liikerajoitteista lonkkaniveltä.
    Virolaista ukkoa ei kiinnostanut lonkkani vaan määräsi 25 osaiseen verikokeeseen.
    Samalla käynnillä hoitsut juonivat minut röntgeniin. Kuvissa näkyi 2:n luokan nivelrikko.
    Vuosia aikaisemmin kokeilin tk-lekuria kipuilevan, liikerajoitteisen olkapääni vuoksi. Tökkäsi kortisonia joka ei auttanut hittojakaan.
    Yksityinen määräsi kuvauksiin ml. ultra ja magneetti. Ilmeni, että vanha urheiluvamma oli alkanut keljuilemaan. Lähete Eiraan leikkaukseen. Hauiksen yksi jänne oli melkein poikki. Katkaistiin ja kiinnitettiin titaaniankkuriin. Rispaantuneet jännetupet hoonattiin, joku irtomöykky poistettiin ja joku teräväksi kulunut luun pää hiottiin pyöreäksi.
    Polveni kanssa samaa tyrimistä.
    Paha moka oli myös suolistosyöpäni havaitsemattomuus. Silloin kävin helmikuussa pyllistelemässä tk-lekurille. Ronkki peräsuoltani ja kehoitti ostamaan apteekista salvaa.
    Menin muissa asioissa käyttämälleni yksityiselle. Hän hoiti asian ja sitten kysyi saako hän tunnustella eturauhaseni. Olin yli 60v. Heti, kun hän tökkäsi sormensa ahteriin, hän lausahti spontaanisti: Täällähän on syöpä! Passitus tähystykseen jossa todettiin pitkä kasvain jonka ulompi pää oli aivan sulkijalihaksen tuntumassa. 30 sentin syöpä, poikkileikkaukseltaan noin miehen etusormen paksuinen, ei kehity muutamassa kuukaudessa. Pakoputki lyhennettiin ja sulkijan hermotus säästyi mutta jäi horoksi.

    Isäni kuoli tk:n vuodeosastolla tehdyn väärän diagnoosin vuoksi viime tipassa tehdyssä leikkauksessa Meilahdessa.
    Ensimmäiselle lapsellemme annettiin kuolemantuomio kuukautta ennen syntymää. 10 /10 kuntopisteen tenava syntyi laskettuna aikana 3850 gr painoisena.
    Jne. Jne.

    Viimeisin kokemukseni. Muutama vuosi sitten minulla havaittiin aortan fuskaaminen.
    Se on pahentunut haitaten kuormistuksesta palautumista ja ylipäätään jaksamista.
    Nykyään jo muutaman sadan metrin normaali kävely vetää reidet tukkoon.
    Erehdyin menemään tk-bobrikoville. Saatteessa olivat kaikki asiaan liittyvät tiedot.
    Ukko kyseli tupakoinnistani. Kerroin totuuden. Olin polttanut noin 10 vuotta mutta lopettanut täysin 40 vuotta sitten. Tietenkin bobrikov käsitti vuodet päin vastoin ja lähetti minut röntgeniin keuhkokuvaukseen. Ei mitään vikaa.
    Keinoläppä olisi ainoa pelastus mutta minulle on tarjottu avoleikkauksena läppää enkä voi olla sairaalassa niin pitkään. Haluan pitää huolta vaimostani vaikka en olekaan varsinainen omaishoitaja.

    Ainoa julkinen mihin luotan on labra. Käytännön syistä käytän enemmän yksityistä labraa johon ei tarvita mitään lähetettä.

    Ps. Kahden keskussairaalassa tehdyn suolistoni syöpäleikkauksen viimeisen kävin korjauttamassa Virossa. Oli hurja hintaero.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    NO

    siinäpä on harvinaisen paljon parsittu ukko vielä elossa,

    mä en moiseen rytäkkään ikinä jaksaisi alkaa,,
    vaikka on mua leikelty sieltä sun täältä , itte en oo eees keksiny että mua pitäs leikellä huh,
    mun leikauskest vaan on tehty äkkiä yllättättäin ,

    ruumis on täynnä arpia muistona,

    mutt
    annan arpisten haavojen olla, niitä auki ei repiä saa,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Elossa vaikka taantuminen on ollut vauhdikasta.
    2010 elokuussa paino 93,5kg. Rasva 18,1%. Viskeraali 135,2.
    Sen jälkeen analyysit vuoden, kahden välein.
    2022 kesäkuussa paino 80kg. Rasva 12,9%. Viskeraali 57,1.
    8-kymppiä lähestyvä ukko näivettyy käsiin.
    Vanhus on lyhentynyt 176cm > 172cm.
    Kaikki testamentit ja hoitotahdot ovat valmiina.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ollaan niin tärkeitä omasta itsestä, että ei huomata, että lääkäri hoitaa sairautta. Ei sairaus katso, minkä ikäiseen iskee.
    Lääkäri tekee diagnoosin ja lääkitsee vaivaa, jonka on potilaassa löytänyt. Lääkärille on samantekevää., onko potilas kaunis ja nuori, vai ei. Lääkäri paneutuu todettuun sairauteen.
    Turha ajatella, että lääkäri nyrpistää nenäänsä vanhukselle sen vuoksi, että hän on vanha. Päin vastoin, häntä voi kiinnostaa, miten ikääntynyt elimistö torjuu löydetyn vaivan, tepsiikö hoito.
    Mutta lääkäri tietenkin toivoisi. että vanhus olisi peseytynyt ja puhdas. Kohteliasta lääkäriä kohtaan.

    Et siis tajunnut kommentin 31.3.23 klo 07:11 tarkoitusta ja sanomaa. Täysin sekopäinen virke, jota siinä kysymysmerkein ihmetellään.

    Äänestä

Onko kallis Mehiläisen ymmärtäjälääkäri?

Äänestä
  • Kansliamaksuineen hieman yli 100€.
    Labroista viimeisin kortisolikoe maksoi muutaman euron yli 70€.

    Äänestä

Luin ketjun kokonaisuudessaan. Olen kuten olen kertonut käynyt läpi vaikean autoimmuunisairauden, jonka jälkimainingeissa yhä elän. Ennen sairastumistani käytin vuosien ajan säännöllisesti glucosaminia, magnesiumia ja kalsipos D: tä, siis ns. luontaislääkkeitä ja sain avun mm. nivelkipuihin. Luontaislääkkeet eivät auta jos niitä ei käytä säännöllisesti.

Meni lähes vuosi ilman glucosaminia ja magnesiumia, kivut palasivat polviini sekä niveliini.

Aloitin uudestaan magnesiumin ja glucosaminin käytön vuoden alusta ja nyt on jo viitteitä, että
ne tepsii, portaitten nousu on helpottunut ja polvet tuntuvat voimakkaammilta. Vielä on kuitenkin matkaa entiseen. Entiseen...niin ...no,...ei kai me kokonaan kivuitta selvitä; )

Äänestä

Pikkuisen pisti hymyilyttämään ketjussa toteamus, että on itsetunto-ongelma, jos on epäluuloisuutta lääkäreitä kohtaan.
Minä luulen, että yksikin huono kokemus riittää puntaroimiseen ja kyseenalaistamiseen lääkärien käytöstä.
Käytöstä nimenomaan ja miksei ammattitaitoakin. Ei tarvitse olla sinisilmäinen.
Ei siinä itsetunnon kanssa pitäisi olla mitään tekemistä. Itsesuojeluvaistoa ;)

Äänestä
  • Niimpä se yksi ja ainoa kerta saataa jäädä ijäksi vaivaamaan,
    niin kävi allekirjoittaneellekki,

    yksi ja ainoa kerta lähes yhdeksänkympisen elämän aikana kuulin sanat
    " on täällä oikeitaki potilaita "

    ihmettelen miksi minä en ole oikea potilas, ???
    jää kai ijäksi arvoitukseksi,

    jo lapsena olin kuolemaisillaan taju oli jo pois, viisi suurta leikkausta tehtiin jäin henkiin,
    myöhemminki lääkäri käynneissä olen saanu ihan asiallista suhtautumista ei ole ollenkaan valittamista,,
    myöhemmin 65v suuri sdy.leikkaus selvisin siitäki,
    sepelvaltimotauti jäi kyllä loppuijäksi haitakseni lääkkeineen,

    tietenki persoonana olen töksäys, jännitän lääkäriä,
    enkä vältämättä osaa selittää vaivojani järkevästi,
    oletan että jokatapauksessa lääkäri kyllä titetää paremmin mun vaivani,

    kai se on niin
    kun ihminen joka on täyttäny 70 tai jotain yli
    ei enään ole oikea potilas,
    voi olla liian vanha jota ei kannata enään suuremmin hoitaa terveeksi,
    riittää kun uusitaan lääkkeet,

    näin kai se on
    ja tulee olemaan varsinki nyt kun valtio on konkurssissa,
    eikä yhteiskunnalla ole enään varaa antaa vanhuksille parantavia hoitoja

    ehkä vain jos vanhus satuu olemaan varakas ,
    voi käyttää yksityisiä lääkäri palveluita,
    ehkä saa parantaviaki hoitoja,
    kuitenkaa en tiedä kun en ole menny kyselemäänkää,
    ainakaa vielä,,, jos ny koskaan enään menenkää,
    olen kipee tälläki hetkellä
    just otin panacod myrkyn
    vieläki yököttää kyseinen lääke
    mutt lievittää hiukan kipuja, toisaaltaan muuten sitt onki hiukan tökkyrä,,

    anteeksi marmatus,, mutt hiukan on mieli maassa, ,,

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Niimpä se yksi ja ainoa kerta saataa jäädä ijäksi vaivaamaan,

    Huonoa käytöstä lääkäriltä. Olisi pahoitellut vaikka, että on aikataulusta myöhässä ja pitää kiirehtiä.
    Kyllähän se niin on ettei kalliita tutkimuksia iäkkäille ihmisille tehdä. Sitä mietin, että mikä on se ikä, kun ei esim. Kelan tuettua psykoterapiaa saa. Ei eläkeikää lähestyvälle enää?
    Vanhusten huonosta olosta ja itsemurhista silloin tällöin on lehdissä. Saako käyntiaikoja vaikkapa psykiatrian sairaanhoitajalle ennen kuin mielialalääkkeet vaikuttavat. Saako edes lääkitystä.
    Tämmösiä aikani kuluksi pähkäilen.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Psykiatriselle sairaanhoitajalle voi päästä kerran kuukaudessa
    eikä siitä ole paljon hyötyä.
    Terveysaseman lääkäriltä etenee psykiatriselle hoitajalle.
    En tiedä onko kaikilla terveysasemilla psykiatrista hoitajaa.
    Ei niitten koulutus kuitenkaan riitä mihinkään todelliseen apuun,
    mutta onpahan joku joka kuuntelee.
    Jos on ystävä, joka kuuntelee, se on paljon parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Aloin ihan epäilemään, että pääseekö vanhukset edes hoitajalle puhumaan. Tuli radiosta jokin aika sitten, että terapiaan pääsy kestää 1 - 1 1/2 vuotta. Ihan kamalan pitkä aika. Pitäisihän jonkinlainen "ensiapu" olla, että saisi toivoa. Jos asuu yksin ja läheisiä ei lähellä, niin murheeksi vetää.

    Äänestä

Yksi kertoi mitä itse tekee kun suu kuivuu. Puree purkkaa. Toden totta, se virkisti oman syljenerityksen. Olen varma, että erityskyky oli jämähtänyt mutta purkka sai sen virkoamaan. Suu ei ole sen jälkeen kuivunut. Puren pienen ajan ksylitolipurkkaa. Aikanaan jo isä opetti, mitään kohtaa elimistössä ei pidä jättää liikuttamatta. Joten yritän huomioida kaikkien osien toiminnan ylläpidon.
Joku tuolla laittoi Sjögrenin taudin oireita kuivumisineen. Niin ovat, mutta yksi on mm. juuri tämä nivelten kipu, joka minulla on.
Ja heille jotka ensimmäiseksi menisivät lääkäriin. Minullahan on vaivoja joka puolella. Lääkäri aiheellisesti leimaisi minut luulosairaaksi. Siksipä selvitän, mitkä ovat niitä jotka kuuluvat elimistön rapistumiseen, vanhuuteen. Ja lopuksi jää ne joiden vuoksi menen hoidettavaksi. Haluan myös että pystyn selvästi kertomaan, millainen vaiva on, kuinka usein, onko jatkuva vai ohimenevä ym. pidän kirjaa tässä vertaistuen ohella. Kiitos oikein paljon kaikille viestittäjille. Aloittaja

Äänestä

Karmeiden tk-lääkärikokemusteni ja niiden mokien vaativien yksityispaikkausten lisäksi eräs, sinänsä hyvin vaatimaton mutta kuvaava esimerkki tk-lekurin ja yksityisen suhtautumiseroista.
Hieman alle 60v muutin elämäntapani kuntoilupainotteiseksi. Lihasvoimapalauttelua 5krt/vko rappiovuosikymmenten jälkeen.
Verenpaineet ja kolestrolit rumasti yli viitearvojen huolimatta lääkityksistä.
Puolessa vuodessa pääsin irti lääkkeistä ja arvoni olivat viitearvojen alarajojen keskialueilla.

65v ikäisenä alkoi energia loppumaan varsinkin saman viikon maastavetojen ja kyykkyjen jälkeen sekä palautukset pitenemään.
Epäilin teston puutetta ja kävin tk-labrassa ja lekurin juttusilla. S-Testo oli 12 ja nuori naislekuri sanoi ikäiseni viiteminimin olevan 8.
Olin kertonut kuntoiluni ja siihen ilmenneet uupumisoireet sekä terveydessäni tapahtuneet muutokset. Lekuri antoi viagra reseptin vaikka siitä ei vielä varsinaisesti ollut kyse. En hakenut viagraa jonka vuoksi muutama kaverini moitti minua.
Mukanani oli verenpaineiden seurannan materiaali sekä taskukalenteri johon olin merkinnyt kuluneen vuoden treenini toiminnoittain. Ei kiloittain.

Painelin yksityisen tykö oheismateriaalin kanssa. Keski-ikäinen naislääkäri kuunteli tiiviisteen havainnostani sekä katsoi dokumenttini. Ilman kummempia ihmettelyä kirjoitti reseptin testogeelille.
Ei se ole mikään ihmelääke mutta palautumiset, kuten myös aerobinen kuntoni koheni liittyen ilmeisesti parantuneeseen palautumiseen.

Muutamia, pitkähköjä taukoja lukuun ottamatta olen nyt geelannut yli 10 vuotta ilman mitään hämminkiä. Yhden 6:n viikon geelitauon jälkeen oli oma S-Testoni taso 22 viitearvon ylärajan ollessa 25. Toisen lähteen mukaan paljon alhaisempi.

Tämä vain vaatimattomana esimerkkinä eri lääkäreiden paneutumisesta samaan aiheeseen. Kuten myös esimerkki valmistautumisestani vastaanotolle. Ei tarvitse lässyttää potaskaa kun mukana on uskottavat dokumentit ja on valmistautunut ongelman selvittämiseen johdonmukaisesti!!!!!!!

Vielä eräs unohtunut asia. Polveni. Kun se pamahti vaihtaessani talvirenkaita ja naapurin ukko vei minut tk:een niin ainoa apu minkä pyydettyäni sain olivat kyynärsauvat. Suostuivat kuvaamaan 6:n viikon kuluttua! Revohkan vuoksi jouduin eroamaan silloisesta työstäni. Seuraavaa työtä tarjottiin 250km:n päästä jonne menin näytille sauvoineni ja työnantaja uskalsi tehdä kanssani työsopimuksen.
Polvi kuntoutui hiljalleen kävelykuntoon ja voimistettuani alareittä "potkukoneessa" siitä tuli muuten kalu mutta kyykyissä vaatii tuennan.

Äänestä
  • Täytän pian 90, ja verenpaineeni aamulla kaksi kertaa mitattuna oli 120/70/58.
    Minusta ihan hyvä tulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Täytän pian 90, ja verenpaineeni aamulla kaksi kertaa mitattuna oli 120/70/58.
    Minusta ihan hyvä tulos.

    ON NORMAALI,,,

    katteks käy,,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Täytän pian 90, ja verenpaineeni aamulla kaksi kertaa mitattuna oli 120/70/58.
    Minusta ihan hyvä tulos.

    Ikäisellesi ehkä hieman alakanttinen paine.

    Äänestä

Kissa vieköön!? Minulla on ollut pari viikkoa hartiat kipeet. Niistäkö sitten johtuu kumartaessani päätä alaspäin, vaikka kenkiä laittaessani, niin otsa/ohimokipua. Vai onko sitten lievä krooninen nuhani tulehduttanut ohimolohkot. Kipugeeliä tursannut olkapäille ja parasetamolia välillä. Mitäs palstalla arvellaan; pitääkö mennä lääkäriin?

Äänestä
  • Jos ei mene ohi, niin kyllä ne kengänkärjet täytyisi kääntää lääkäriin päin.
    Ootkos tehnyt jotain, mitä hartioita kipeyttää.
    Itse oon huomannut, että jos tekee jotain lihasta rasittavaa, niin kipu saattaa tulla vasta parin päivän päästä,
    Lihasreumakin muistaakseni alkaa tuolla hartiakivulla.

    1Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Jos ei mene ohi, niin kyllä ne kengänkärjet täytyisi kääntää lääkäriin päin.
    Ootkos tehnyt jotain, mitä hartioita kipeyttää.
    Itse oon huomannut, että jos tekee jotain lihasta rasittavaa, niin kipu saattaa tulla vasta parin päivän päästä,
    Lihasreumakin muistaakseni alkaa tuolla hartiakivulla.

    Kiitos Eliaana!
    Tästä on n. 3 viikkoa, kun kokeilin tyttäreni kahvakuulalla, 6 kg, eilaisia heiluritemppuja muutaman. Ainoa minkä muistan, joka on voinut rasittaa. Olisiko rasitusvaiva näin pitkäikäinen ja säteilee päähän? Tämä on näitä kipuja, jotka vaivaavat pään sisällä, kun pähkäilee mistä on kyse. Reuma ei tullut mieleenkään.
    Otan vinkistäsi vaarin ja käännän ne kengänkärjet lääkäriin päin, jos ei levolla ja rohdoilla ohi mene.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Jos lihas kipeytyy rasituksessa, ei sen palautuminen kovin kauan kestä, mutta jos on jotain revähtänyt se voi kestää viikkojakin.
    Itsellä, kun hartiat ja niska joskus kesäisin kipuilee,kun kaikenmoista hommaa tulee tehtyä, niin mulla se säteilee takaraivolla puoleen päähän asti.
    Tuo painon tunne Sinulla kyllä viittaisi siihen, että nenä ja/tai otsaontelossa on tulehdusta.
    Se vaatisi sitten kyllä antibioottikuurin.

    Tuota otsaontelotulehdusta googlessa pyörittelin. Ei kuumetta, ei muuta päänsärkyä. Etsin nenäkannun esiin ja kokeilen suolahuuhtelua. Jollei maanantaihin helpota, niin kyselen terkkarista.
    Kiitos 🙏

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Tuota otsaontelotulehdusta googlessa pyörittelin. Ei kuumetta, ei muuta päänsärkyä. Etsin nenäkannun esiin ja kokeilen suolahuuhtelua. Jollei maanantaihin helpota, niin kyselen terkkarista.
    Kiitos 🙏

    Yläleuan hampaassa oleva tulehdus ilmenee myös otsaontelon
    kipuna ja painon tunteena.

    1Äänestä

Mua harmittaa
näkö huononee,
ei taho jaksaa näitä tekstejäkää lukea,
kauheeta tiiraamista
silmät sirrillään pingotan että saiis sevää mitä olette kirjoiteleet,

tietenki pitäis mennä silmälääkäriin, hohoijaaaa
kyll ottaa tämä vanhuus lujille,
joka paikkaa pitäs lääkärin ronnkia ja sekös on mulle hankalaaa,

olispa joku joka tilaisi jokapaikkaan vastaanoton
ja kärräis minut lääkäristä lääkäriin
että saisi kaikki reijät vanhalta tukittua ja silmätki kungtoon,

toinen vaihtoehto olisi,
kuolis pois ettei näitä kärsimyksiä enään tarvis kärsiä
kun ei ole kärsääkää
vaikka jotkut siaksi haukuuki,, , hohoijaaaaa,

Äänestä
  • Olisikin mahtavaa, jos joku tulisi mukaan ja kuskais jonnekin missä tehdään kaikki
    mitä voi samalla reissulla !

    Äänestä

  • Eikö oliskin ihanaa, kun olisi laite, joka skannaisi päästä varpaisiin. Löytäisi kaikki viat. Toinen laite, joka korjaisi ne viat. Tai vaikka tulostaisi isoin kirjaimin miten viat voi korjata, jos voi.
    Minä tein omenapannukakkua. Laitoin paljon kanelia.
    Siankärsämö on lääkekasvi :)

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Eikö oliskin ihanaa, kun olisi laite, joka skannaisi päästä varpaisiin. Löytäisi kaikki viat. Toinen laite, joka korjaisi ne viat. Tai vaikka tulostaisi isoin kirjaimin miten viat voi korjata, jos voi.
    Minä tein omenapannukakkua. Laitoin paljon kanelia.
    Siankärsämö on lääkekasvi :)

    Kuulostaa namilta. Ei varmaan tarvii hilloa, jos omenaviipaleet on pannarissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Kuulostaa namilta. Ei varmaan tarvii hilloa, jos omenaviipaleet on pannarissa.

    Ei tarvii hilloa, semmosenaan ihan maistuu. Helppo herkku vähällä vaivalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Olisikin mahtavaa, jos joku tulisi mukaan ja kuskais jonnekin missä tehdään kaikki
    mitä voi samalla reissulla !

    Juuuu, sitä oooooon kauan jo ihmtelly
    miksi meitä vanhoja ihmisiä j u o k s u t e ta a n joka ikisen vaivan takia aina eri lääkäriin
    miksi ihmeessa meitä EI voi kerralla tutkia ja hoitaa kaikki vaivat samalla reissulla,
    niin kuin aikoinaan oman isäni kohdallatehtiin, hän oli sotaveteraani
    aina kun vein hänet lääkäriin, lääkäri samalla reissulla käski minun viedä isä sairaalaan, sillä hän oli viikon tai joskus 2 viikkoa ja hänen kaikki vaivat sillä samalla kerralla hoidettiin kuntoon, ja lääkeet laitettiin myös sen hetisten tarpeitten mukaan,

    miksi kaikki vanhusten hoito muodot on HEIKENNETTY suomessa,
    nyt vanhukset ei vältämättä pääse edes lääkäriin,
    jos pääseeki ei saa jatko hoitoa, uusitaan vain lääkkeet ja vanhus menee kotiin samojen vaivojensa kanssa kitumaan,
    näin suuresti on heikennetty vanhusten hoitoa suomen politikkojen voimin,

    entä nyt kun on vaalit, on luvattu ummet ja lammet korjata vanhusten kohtelua, saap nähdä korjaantuuko yhtää,,

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Kaikille vanhuudenvaivoille ei voi paljon mitään.
    Useimmat kivut johtuvat kehon ja elimistön vanhenemisesta.
    Keho "yskii" kuin vanha autonromu joka kohdasta.
    Ei meitä voi oikein parantaa, kun meitä ei voi nuoremmaksi tehdä.
    Kipu- ym. lääkettä vaan joudutaan naamariin nakkailemaan.

    Pitäisi kuitenkin t u t k i a, jos jotain on vialla, jolle voi jotain tehdä,
    on lääkäriltä väärin ylenkatsoa iäkästä ihmistä ja sanoa
    "se johtuu vaan vanhuudesta".

    Kyllä jämpti on nii !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Eikö oliskin ihanaa, kun olisi laite, joka skannaisi päästä varpaisiin. Löytäisi kaikki viat. Toinen laite, joka korjaisi ne viat. Tai vaikka tulostaisi isoin kirjaimin miten viat voi korjata, jos voi.
    Minä tein omenapannukakkua. Laitoin paljon kanelia.
    Siankärsämö on lääkekasvi :)

    Sinulla on visio. Hienoa.
    Taidamme olla jo tuon kynnyksellä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Kaikille vanhuudenvaivoille ei voi paljon mitään.
    Useimmat kivut johtuvat kehon ja elimistön vanhenemisesta.
    Keho "yskii" kuin vanha autonromu joka kohdasta.
    Ei meitä voi oikein parantaa, kun meitä ei voi nuoremmaksi tehdä.
    Kipu- ym. lääkettä vaan joudutaan naamariin nakkailemaan.

    Pitäisi kuitenkin t u t k i a, jos jotain on vialla, jolle voi jotain tehdä,
    on lääkäriltä väärin ylenkatsoa iäkästä ihmistä ja sanoa
    "se johtuu vaan vanhuudesta".

    Kyllä jämpti on nii !!!

    Kimmoisuus, joustavuus ja liikkuvuus heikkenevät. Taantumisen nopeuteen voi vaikuttaa mutta ei pysäyttää. Näkyy kehon hallinnan heikkenemisenä.
    Sidekudokset rappeutuvat lihaksia nopeammin joten tuo epätasapaino yhdessä liikkuvuuden heikkenemisen kanssa altistaa haavereille.
    Voimaa vielä on mutta paikat eivät kestä.
    Kokemusta on!
    Kaukomuisti on vaarallinen asia. Olisi unohdettava mihin pystyi kymmeniä vuosia aikaisemmin.
    Pillereitä tarjoavien yleislääkäreiden kanssa on turha yrittää keskustella näistä asioista eivätkä ne oikeastaan heille kuulukaan.
    Sisäelimien kunnon yhteys fyysiseen suoristuskykyyn kyllä kuuluisi mutta harvempi ymmärtää tai viitsii paneutua asiaan.
    Syntymävuoden perusteella nioutetaan ihmiset omiin ryhmiinsä.
    Yleislääkärin käsitys +70v ikäisten kuntoilusta. Kävelysauvojen ulkoiluttamista verkkaiseen tahtiin.

    Äänestä

Jättäisit Mode jo homman nuoremmille !

Da

Äänestä

Suurentunut eturauhanen lääkityksellä ,nykyään kun lenssaa niin pelkkä pisara putkenpäähän :(

:´-(

Äänestä
  • Mitäs tuo -23:04:19 - oikein tarkoittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Mitäs tuo -23:04:19 - oikein tarkoittaa?

    (Pip)peli, heppi, kalu, sukukalleus ... ei enää toimi toivotulla tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    (Pip)peli, heppi, kalu, sukukalleus ... ei enää toimi toivotulla tavalla.

    Siihen onneksi on lääkkeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    (Pip)peli, heppi, kalu, sukukalleus ... ei enää toimi toivotulla tavalla.

    Onko sen enään väliäkkää vaikka pippeli ei enään toimikkaa,
    'ei se mummokaa enää jaksa sitä harrastaa, parree on ku pidetään vaan kädestä ja halitaan vaan,
    pysytään muutenki sitt terveempänä,,

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Onko sen enään väliäkkää vaikka pippeli ei enään toimikkaa,
    'ei se mummokaa enää jaksa sitä harrastaa, parree on ku pidetään vaan kädestä ja halitaan vaan,
    pysytään muutenki sitt terveempänä,,

    Pippeli toimii ja vanha vaimoni tietää, että on muitakin "seurustelukeinoja" kuin penetratio.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Siihen onneksi on lääkkeitä.

    No niiinhän hän kommentissaan kertoo.

    Äänestä

Hyviä kirjoituksia elämän ehtoon erilaisista muutoksista ja niiden tuomista vaivoista. Mielenkiinnolla luin mitä vanhetessa on edessä, tosin niitä on jo alkanut tulemaan.

Äänestä

Toosakin vaatii hoitoa. Moni kai käyttää kuulia

Äänestä
  • Paree olis kuula päähän ittelle. Loppuis kituminen,

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Paree olis kuula päähän ittelle. Loppuis kituminen,

    Eiköhän se loppu tule ilman kuuliakin ?

    Gubbe 74

    Äänestä

Sen suunnan ongelmat lisääntyvät iän myötä molemmilla sukupuolilla.

Äänestä

Tähänastiset oireet ovat rajoittuneet lähimuistin inhottavaan heikkenemiseen ja silmien aamukuivuuteen josta selviän tipoilla.
Nyt pääsiäisenä ilmeni uusi ja todella vakava oire.
Olen pullistellut sillä, ettei selkäni ole koskaan kipuillut.
Olemme pyhät läheisessä kylpylässä.
Kylpylän vuoteen patja ja betoniselkäni eivät sovi yhteen. Patja todisti, ettei selkäni olekaan kaiken kestävää betonia.
Alaselkä kipuilee normaalissa liikkumisessa! -43 syntyneen ukon piti vielä tämäkin kokea vanhoilla päivillään.
Lähden huomenna parantelemaan selkääni tutulla kuormittamisella.
Oma patjani hoitanee osansa.

Mitähän muuta tuleekaan vielä vastaan ennen ikävuosieni kymmenluvun vaihtumista?

Äänestä
  • Selkävaiva taitaa ollaki joku pandemia liikkeellä,
    kun monella muullaki vanhuksella nykyisin pettää selkä,
    siten pettää jalat, sitten maha ja lopulta paksusuoli ,,,,

    onkohan keksineet vielä rokotetta selkä-pandemian hoitoon ,,, heh heh ,,, vitsi vitsi,

    mutta totta,
    monella olen kuullu nykyisin olevan hankalia selkävaivoja,
    olisko osteoproosi rikkonu luuston
    vai mikä on hapristanu selän heikkon kuntoon,

    miulle tokasee noi sukulaiset se on vanhuutta vaan, heh,
    ei ole hyvä olla vanha ja kipee , tosi harmillista,

    Äänestä

Selkärangan välilevyjen tms. rappauma tulee iän myötä. Ei mahda mitään.

Äänestä
  • Olen lyhentynyt 176cm -> 172cm. Jotainhan siellä nikamien väleissä on tapahtunut.
    En vaan olisi uskonut, että kipuilu alkaa näin inhoittavana ja kerralla.
    Juu! Juu! Venytellään, liikutellaan ja huomenna kuormitetaan. En odota pikavoittoja!

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Olen lyhentynyt 176cm -> 172cm. Jotainhan siellä nikamien väleissä on tapahtunut.
    En vaan olisi uskonut, että kipuilu alkaa näin inhoittavana ja kerralla.
    Juu! Juu! Venytellään, liikutellaan ja huomenna kuormitetaan. En odota pikavoittoja!

    Tuli mieleen t u k i l i i v i t
    niistä voisi olla apua kipeään selkään,

    myyköhän enään mikään like koko vartalon alueelle tukiliivejä
    muinoin niitä oli olemassa,

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Tuli mieleen t u k i l i i v i t
    niistä voisi olla apua kipeään selkään,

    myyköhän enään mikään like koko vartalon alueelle tukiliivejä
    muinoin niitä oli olemassa,

    Liivit? Olen mies!

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Liivit? Olen mies!

    JOOO,,, niin oli ISÄNIKI aikoinaan TOSI MIES
    maailman paras mies
    raksa isäni,

    -- vanhan ilmestyi hänelle selkään pahat kivut,
    tutkimuksessa löytyi kasvain
    onneksi hyvänlaatuinen kananmunan kokoinen kasvain
    joka painoi hermoja,
    se leikattiin
    ja jälkeen leikauksen isäni joutui käyttämään t u k i l i i v i ä
    siihen aikaan sai vielä istrumenttiliikeistä kunnon tukiliivejä
    joissa oli narut ja niisanotut luut jotka tuki että liivi todella tuki vartaloa se auttoi vaivaan
    muuten ei olisi enään kävelly,

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Yhden sortin tukiliivejä käytän tietyissä tilanteissa.
    2011 leikattiin 30cm pitkä syöpä paksusuolen / peräsuolen loppupäästä.
    Kun ohutsuolen päässä ollut avanneaukko ommeltiin kiinni sain sairaalasta 25cm leveän, muutama metrin pituisen, joustavan siteen avanneompeleen varmistamiseksi.
    Jumputtaessani crossarilla aerobista treeniä tuli ohutsuoli siitä huolimatta vaeltelemaan vatsanahan alle omia teitään. Kolmas leikkaus.
    Tuon jälkeen en ole pystynyt käyttämään nostovyötä horon alapääni vuoksi mutta aloittaessani kyykkäämään tai tekemään maastavetoja, pyöritän tuon joustavan "korsettini" keskivartalon ympärille. Vaikutus saattaa olla enemmänkin rauhoittava koska vyön kaltaista painetta vatsaonteloon ei pysty saamaan aikaan.

    Tähän saakka olen polleasti sanonut, että parasta ehkäisyä kipuilevaa selkää vastaan on maastaveto ja vahva vatsa. Kylpylän veltto patja oli eri mieltä.
    Kotona vuoteessani on pohjalla vanerilevy ja patjana painoluokkani mukainen joustinpatja. Loma-asunnolla sama juttu paitsi, että siellä pohjalla on 10mm lastulevy.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Liivit? Olen mies!

    Moni mies tarvitsisi ihan tissipussitkin, mutta varsinkin se hirrrveä potkupallon oloinen rasvakertymä vatsan kohdalla pitäisi tukea jollain liivillä tms. En tiedä, kaunistuisiko se tukemisesta, muta ehkä sen kantaminen olisi helpompaa.

    Äänestä

tietysti rappeuma

Äänestä

Paleleminen on tullut jäädäkseen, sillä vilu raapii aina ja kaikkialla.

Äänestä
  • Niin ne vaivat lisääntyy
    kilpirauhasenvajaatoiminta aiheuttaa viluntunnetta
    kymmen villapaitaa on välillä päällä
    sitten pukkaa hiki
    taas riisutaan
    sitten kohta taas palelee,
    ihan hullua tämä vanhuus,

    nyt särkee päätä,

    ei ku panadolia suuhun,, jospa se hieman helpottaa tei sitten ei,

    tällä menään hautaan asti
    ei tässä vanha enään parane
    eikä parempia päiviä näe,

    kitumisiin,,,, kirjoitellaan taas,,,

    Äänestä

  • Liike on lääke myös paleluun, se pistää veren virtaamaan myös periferiaan eli pieniin hiussuoniin saakka ja iholle.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Liike on lääke myös paleluun, se pistää veren virtaamaan myös periferiaan eli pieniin hiussuoniin saakka ja iholle.

    Äsken TV:ssä oli ohjelma,

    tutkijat kehittää lääkettä jolla vanhaki nuortuu,

    kunnon pillereitä ei vielä ole keksitty, jotain ovat saaneet selville,
    mutta
    ooooootelllaaan
    ei taida ehtiä meille, meitä nuorentamaan,,

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Äsken TV:ssä oli ohjelma,

    tutkijat kehittää lääkettä jolla vanhaki nuortuu,

    kunnon pillereitä ei vielä ole keksitty, jotain ovat saaneet selville,
    mutta
    ooooootelllaaan
    ei taida ehtiä meille, meitä nuorentamaan,,

    Odotellessa voimme opetella syömään oikein, ravintorikasta, oikeaa ruokaa, joka myös selkeästi pidentää ihmisen elinikää. Ravinto kun on ihmisen rakennusaine ja kaikki hiipuminen ja raihnaistuminen kertovat siitä, että ravintoasiat ovat pahasti pielessä ja täysin tuntemattomia.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Myös paasto nuorentaa,,,
    väitettiin,,,

    minusta ei ole paastoamaan,
    en omaa niin pitkää pinnaa että pystyisin siihen,

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Liike on lääke myös paleluun, se pistää veren virtaamaan myös periferiaan eli pieniin hiussuoniin saakka ja iholle.

    Paitsi esimerkiksi aortan läppävuodon tapauksessa. Kun ei hapeta niin ei hapeta. Tuntuu selvimmin jalkaterien kylmyytenä ja reippaassa kävelyssäkin reisien puutumisena.
    Nimimerkki: Kokenut ja vuoto ultrattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Paitsi esimerkiksi aortan läppävuodon tapauksessa. Kun ei hapeta niin ei hapeta. Tuntuu selvimmin jalkaterien kylmyytenä ja reippaassa kävelyssäkin reisien puutumisena.
    Nimimerkki: Kokenut ja vuoto ultrattu.

    Kävin kaupassa, meinasin kuolla
    nitroja piti ottaa koura tolokulla,

    onneksi vielä selvisin, oli tosi vaikeeta nyt,, ei noin vaikeeta ole ollu ennen,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Myös paasto nuorentaa,,,
    väitettiin,,,

    minusta ei ole paastoamaan,
    en omaa niin pitkää pinnaa että pystyisin siihen,

    Vain sellainen tyyppi voi paastota, joka on hyvin, hyvin, hyvin ravintotietoinen ja hyvässä kunnossa niiin ravitsemuksellisesti kuin muutenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Kävin kaupassa, meinasin kuolla
    nitroja piti ottaa koura tolokulla,

    onneksi vielä selvisin, oli tosi vaikeeta nyt,, ei noin vaikeeta ole ollu ennen,,,

    Toivottavasti oli ohimenevää vain ja aamulla taas olet kunnossa !

    Paasto on muuten älytöntä touhua, eikä yli missään nimessä
    eläkeläisen terveydelle sovi ja tuskin kenekään eikä siinä ole
    mitään itua.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Toivottavasti oli ohimenevää vain ja aamulla taas olet kunnossa !

    Paasto on muuten älytöntä touhua, eikä yli missään nimessä
    eläkeläisen terveydelle sovi ja tuskin kenekään eikä siinä ole
    mitään itua.

    Oikein toteutettu ja terve paasto olisi kyllä todella hyvä puhdistautumiskeino nykyajan moskaa ja mättöä sisäänsä ahtavalle kansalle.

    Äänestä

Liikelääke ja ravinto!
Harkittu, tavoitteellinen, intensiivinen kuntoilu on yleensä suunnitelmallisen ravinnon kaveri.
Kyseinen henkilö tietää mitätöivänsä osan kuntoilun hyödystä harkitsemattomaan mussuttamiseen.
Jos yhteyttä ei ole niin "kuntoilija" pettää itseään tai on, kauniisti sanottuna, tietämätön!

Äänestä
  • "Harkittu,
    tavoitteellinen,
    intensiivinen
    kuntoilu on yleensä suunnitelmallisen ravinnon kaveri."

    Nyt minua naurattaa, heko heko, hyvä kun vessaan pääsee välillä.
    Että oikeen har-kit-tu ja in-ten-sii-vi-nen . . . . . . . liikelääke.
    Millehän palstalla oli tarkoitettu ?

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    "Harkittu,
    tavoitteellinen,
    intensiivinen
    kuntoilu on yleensä suunnitelmallisen ravinnon kaveri."

    Nyt minua naurattaa, heko heko, hyvä kun vessaan pääsee välillä.
    Että oikeen har-kit-tu ja in-ten-sii-vi-nen . . . . . . . liikelääke.
    Millehän palstalla oli tarkoitettu ?

    Jos et ymmärrä, mitä siinä kommentissa sanotaan ja tarkoitetaan, niiin ei ole mikään ihme, että näillä sivuilla valitellaan huonoa olotilaa ja kadonnutta kuntoa. Oma moka.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Jos et ymmärrä, mitä siinä kommentissa sanotaan ja tarkoitetaan, niiin ei ole mikään ihme, että näillä sivuilla valitellaan huonoa olotilaa ja kadonnutta kuntoa. Oma moka.

    Ei se NOIN yksinkertasta ole,
    jos liikkuminen tuottaa suuria vaikeuksia,

    kyky liikua voi olla jopa mahdotonta,

    johtuu monestaki eri syystä ,
    esm. jos on ollu verenvuoto aivoissa,
    luuston rapeutuminen voi olla perinnöllistä
    ym . sairautta jonka kehitystä henkilö ei ole voinu estää

    tyhmää vähätellä vanhan ikä-ihmiset huonovointisuutta

    80++++ on jo ijäkäs ihminen, kaikille ei luoja ole suonu terveyttä,
    suurin osa sodanjälkeisestä sukupolvesta on jo taivaitten valtakunnassa,
    niin minuki tuttavat
    jopa entiset työkaverit nukkuvat ijäistä untaan,
    vain muutama enään täällä ihmetelee vanhan ihmisen loppuelämän vaikeutta,

    armollisutta ikäisillemme,
    olaan onnellisia kaikista niistä jotka vielä kirjoittelee täällä joukossamme,

    kirjoitellaan taas,,,

    Äänestä

Vanhuuden vaivat lisääntyvät mokomat.
Ollut toisen jalan sisäsyrjällä pientä vaivaa silloin tällöin.
Tällä viikollhan tuo äityi, niin, että oli työlästä, kun pienellä kävelylenkillä olin eilen.
Arvasin, että rappeumasta on kysymys.
Niinpä googlasin ja löysin hyvän venytysohjeen. Heti alkoi helpottamaan, kun sitä aloin harrastamaan.
Särkylääkkeitäkään en mielelläni ottaisi, ettei ´suolet sekoa.´´
Voi mennä ohikin kipu ajan kanssa.
Luin, että on ihan yleinen vaiva, joten varmaan täälläkin on kyseisen vaivan kokeneita.
Kunhan tästä lähden parin päivän päästä liikenteeseen, täytyy pistää tuo kinesioteippi siihen, se on myös hyvä apu.
Netistä löytyy sen laitto-ohjeita, eri kehonosiin, ihan videoina.

Äänestä

Eturauhanen herättää hiekkalaatikolle kerran, tai kahdesti viikossa.
Monen yönä ei ollenkaan vaan 7.5h - 8,5h saa uinua rauhassa.
Inhottavin on herääminen viiden tienoissa.
PSA lukemani on ollut välissä 2 - 3 eli erittäin hyvä.
Kuukausi sitten lukema oli 8,16.
Nopea kohoaminen hieman huolestutti.
Tuon testin jälkeen olin 2 viikkoa ilman testogeeliä.
Lukema oli 6,49 eli viitearvon alapuolella mutta silti korkea verrattuna parin vuoden takaiseen.
Olen keksimässä syytä geelauksen jatkamiseen. Vaikka se ei ole mikään ihmelääke niin pitää pirteämpänä, ainakin kuvittelen niin, sekä toimii motiivina kuntoilun jatkamiseen ja raittiina pysymiseen.
Tuoreella 8-kymppisellä on siis ongelma!

Äänestä
  • Monella jo kuusikympisellä on noi oireet, siis vaivat,
    joten ole onnellinen kun vasta kasikympisenä olet vaivan saanu,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Monella jo kuusikympisellä on noi oireet, siis vaivat,
    joten ole onnellinen kun vasta kasikympisenä olet vaivan saanu,,,

    Tuttavapiirissäni on peloittavia esimerkkejä.
    Ainakin kaksi on jo vuosia sitten kuollut eturauhasen syöpään.
    Noiden lisäksi, hekin nyt jo kuolleet, yksi pysyi hengissä useita vuosia säteilyttämällä.
    Toinen eli estrogeenin avustuksella yli 10 vuotta enkä tiedä oliko loppulaskun aiheuttaja sittenkään eturauhanen. Mutta estroggeniä!
    Yhdeltä leikattiin.
    Kahdelta, minua muutamia vuosia nuoremmalta on otettu koepalat.
    Nämä tuttavapiirin tapaukset tiettävästi liittyvät eturauhaseen. Toki muitakin on kuollut mutta syyt taitavat olla muita.

    Vähemmästäkin alkaa näkemään pöpöjä einillä.

    Vielä eräs uhka. Jos testogeelin käyttö olisi lopetettava eturauhasen vuoksi niin elämän laatu heikkenisi huomattavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    jotenki tuntuu että miesten eturauhas vaiva kuuluu automaattisesti ikääntymiseen,
    kaikki yli viisikympiset heidän on jo syytä tarkailla vointiaan,
    muistaaksen puolisollani vaivat alkoi jonkiverran yli viisikympisenä,
    jotain yli kuusikympisenä tehtiin jo leikkaus ja lopulta hän kuoli alzhaimeriin yli seitenkympisenä,

    Äänestä

Vanhuus ei tule yksin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pikkuhiljaa on ilmennyt erilaisia oireita, suun ja muiden limakalvojen kuivuminen, jano, nivelkipuja lonkissa ja polvissa, jotka menevät ohi parin päivän kuluttua tullakseen taas kohta, ihon kuivumista, ei kuitenkaan kuivia karstautuneita laikkuja, silmien kuivumista, tulehdusta ikenissä, nenän jatkuva kursaamista ja nielemisvaikeuksia, usein menee väärään kurkkuun. En syö lääkkeitä, mutta käytän voiteta ja öljyjä sinne tänne ja välttämättömät vitamiinit kuten d. Liikun kohtalaisesti ja syön oikein.
Oireet sopivat Sjögrenin tautiin, ei kuitenkaan väsytä, tautiin ei ole lääkettä. En halua hoito-ohjeita enkä kehotusta mennä lääkäriin. Vaan kysyn. Onko teillä kokemusta, kuuluuko näitä oireita vanhuuteen ilman mitään diagnoosia. En siis ole erityisen huolissani, suhtaudun vanhuuteen tyynesti ja siten että ihan terveenä ei voi pysyä aina vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu