Asun kerrostalossa, jossa huoneistojen väliset seinät laskevat kaikki hajut toisiin huoneistoihin. Seinänaapurini on todella mukava iäkäs, yksinasuva eronnut mies. En ole kehdannut huomauttaa hänelle hajuhaitasta, minkä ainakin minulle aiheuttaa. Ruiskuttelee halvan hajuista eau de colognea niin paljon, että haju tulee huoneistooni aiheuttaen minulle aivastuskohtauksia ja migreeniä. Riesa on jokapäiväinen. En vaan ymmärrä, miksi lotraa päivätolkulla kolinan kanssa.
Vastaukset 20
- Anonyymi
Huoneistoista toiseen siirtyvät hajut ja käryt ovat osoitus huonolatuisesta ja halvasta rakentamisesta. Ei ole tehty tiivistyksiä elementtisaumoihin huoneostojen välillä vaan niihin on jätetty rakoja joiden kautta hajut siirtyvät huoneistoista toiseen. Samoin siirtyy tuhohyönteiset, turkiskuoriaiset, sokeritoukat, luteet jne.
Samoin siirtyvät huoneistosta toiseen ruoankäryt, tupakansavut- ihan kaikki mikä pääsee pienistä rakosista leviämään tilasta toiseen
Itsellä haisee tupakka myöhään iltaisin ja öisin ja erityisesti viikonloppuisin . Naapurit polttavat sisätiloissa.
Taloyhtiön kuuluisi lain mukaan hoitaa ongelma pois, mutta kaikki isännöitsijät ja taloyhtiöiden hallituksen jäsenet eivät tunne asunto- osakeyhtiölakia tai eivät siitä välitä eivätkä noudata edes terveydensuojelulakia, vaan pyrkivät välttelemään kaikkia ylimääräisiä kustannuksia ja siirtävät vastuun mielellään ongelmasta kärsivän osakkeenomistajan niskoille. Joskus käy niin ettei hakuista kärsivä osakkeenomistajakaan voi tehdä yhtään mitään koska isännöitsijä ei anna lupaa mihinkään.
Eikä edes katkujen aiheuttajilta edellytetä yhtään yhtään toimenpiteitä, , saavat elää kuin pellossa.- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17802147e
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Lohdutukseksi kerrostalossa hajuhaitoista kärsiville.
Haitta on vain kosmeettinen. Eli ei mitään vaikutusta esim elinikään.
Sen sijaan pientaloalueiden, lähiöiden talvella tupruttavista piipuista tuleva savu lyhentää lähiöiden pientaloalueella asuvien elinikää muutamalla vuodella.- Anonyymi
Etsi tietoa passiivisen tupakoinnin aiheuttamista terveyshaitoista niin viisastut hivenen.
- Anonyymi
https://www.apu.fi/artikkelit/puunpoltto-aiheuttaa-miehille-keuhkosyopia-kukaan-ei-uskalla-rajoittaa-polttoa
https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/1499454
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164343/YM_2022_21.pdf?sequence=1
Tuossa muutama artikkeli, kukaan ei usko nimettömän kommentoijan ajatuksia, mutta yllä siis juttua pienpoltosta ihan nimen kanssa. - Anonyymi
Eli ruoankäryistä tai mausteiden ei ole terveyshaittaa, mutta savun pienhiukkasista tulee iso haitta, kun taloja on paljon lähellä toisiaan, ennenkin on poltettu puuta, mutta ihmisiä oli silloin Suomessa vähän, ja he asuivat kaukana toisistaan.
- Anonyymi
Tätä olen miettinyt, tuleeko haju vai haitta, sillonku paskantaa rivitalossa.
Tuntuu kuin haittaa tulisi siis rivin täydeltä!
Vastaa heti!
- Anonyymi
Tiivistelmän tapainen avun jutusta:
Kotien pienpoltto synnyttää yli 80 prosenttia kaikista Suomen ulkoilmassa leijuvista PAH-yhdisteistä. Pienpoltto aiheuttaa myös yli puolet pienten nokihiukkasten päästöistä. Noki eli musta hiili tuo terveyshaittoja sekä lämmittää ilmastoa.
Hiukkaset tunkeutuvat soluihin kuukausiksi
– Puunpolton pienhiukkaset jäävät keuhkojen ääreisosien soluihin vähintään viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Tästä syntyy jatkuva matala-asteinen tulehdus keuhkoihin ja verenkiertoon. Tätä tulehdustilaa pidetään tärkeimpänä kroonisia sairauksia pahentava mekanismina, ylilääkäri Salonen kertoo.
Saunojen lämmityksistä ja takkojen polttamisista syntyneet pienhiukkaset näkyvät ennenaikaisina kuolemina kroonisiin sydän-, verisuoni- ja hengityssairauksiin. Ne näkyvät myös syöpäluvuissa. Tiedot ilmenevät THL:n tauti- ja syöpärekisteritutkimuk - Anonyymi
"Puiden polttaminen on jonkinlaista terapiaa."
"Valheellisen kodikas tunnelma
Suomalaisilla on puunpolttoon lämmin, tunnepitoinen suhde. Omakotialueen yllä leijuva lauantaisaunojen savu tuntuu kodikkaalta.
– Kai se tulee maatalousvaltaisesta menneisyydestämme, isovanhemmilta ja mökeiltä. Mutta kaupungin pientaloalueella ei voi toimia samalla tavalla kuin isovanhempien kodissa haja-asutusalueella ja kesämökillä"
Ylilääkäri salonen, apu - Anonyymi
Pökköä pesään
Suomessa kuolee vuodessa 1600–2000 ihmistä ennenaikaisesti puunpolton, liikenteen, katupölyn, työkoneiden, energianlaitosten ja teollisuuden tuottamien pienhiukkasten seurauksena. Puunpolton osuus on kasvussa, muiden osuus pienenee EU-päästörajojen tiukentuessa.
Vuosittain puun pienpolton aiheuttamiin sairauksiin kuolee noin 200–250 suomalaista. Määrä on samaa tasoa kuin kuolemat liikenneonnettomuuksissa. Tuorein onnettomuuslukujen seuranta koskee vuotta 2017, jolloin liikenteessä kuoli ennakkotietojen mukaan 212 ihmistä.
Suomalaiset polttavat puuta nyt 50 prosenttia enemmän kuin 1900-luvun lopussa.
Suomessa on yli kaksi miljoonaa takkaa ja kiuasta, mikä on Euroopan ennätys väkimäärää kohti.
Yli 630 000 suomalaista omistaa metsää, ja ilmaisen polttopuun saaminen on helppoa.- Anonyymi
Ilmaista puuta saa muutenkin kuin omista tai tuttujen metsistä halutessaan. Eli sekään ei ole tae siitä, että alueella asuisi pääosin muualta muuttaneita, että savutusta ilmaisesta puusta ei olisi niin paljon.
Esim jotkut kaupungit antaa asukkaiden käyttää puun kaatoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmaista puuta saa muutenkin kuin omista tai tuttujen metsistä halutessaan. Eli sekään ei ole tae siitä, että alueella asuisi pääosin muualta muuttaneita, että savutusta ilmaisesta puusta ei olisi niin paljon.
Esim jotkut kaupungit antaa asukkaiden käyttää puun kaatoja."Yli 630 000 suomalaista omistaa metsää, ja ilmaisen polttopuun saaminen on helppoa."
Tuohon liittyen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmaista puuta saa muutenkin kuin omista tai tuttujen metsistä halutessaan. Eli sekään ei ole tae siitä, että alueella asuisi pääosin muualta muuttaneita, että savutusta ilmaisesta puusta ei olisi niin paljon.
Esim jotkut kaupungit antaa asukkaiden käyttää puun kaatoja.Marin tuhlasi olemattomaan pandemiaan, joka olikin flunssa-aalto, 15 miljardia.
Muutoinkin kielloillaan ja röyhkeydellään tuhosi useitten elämän ja elinkeinon harjoittamisen
- Anonyymi
Tuskin tulee seinänrakenteista hahaaa sulla kivat jutut,A.P
- Anonyymi
Sinulla on väärin säädetyt poistoventtiilit ja varmaan korvausilmaakaan ei tule, kun oot talveksi räppänät sulkenut. Silloin ilmaa tulee rakenteiden läpi, lattiakaivosta ja rappukäytävästä. Tykkäät varmaan haistella huuruja ja naapureiden pieruja.
Haju ei voi tulla seinän lävitse. Säädä asunnon ilmanvaihto oikein. Laita asunnon oveen tiivisteet. Jne.- Anonyymi
Siinä A.P sulle opastus,haistele kalsareitasi.
- Anonyymi
Katkut tulevat rakenteiden kautta. Ota jalkalistat irti seinästä laminaatin, muovimaton tai parketin päältä ja katso seinäelementtien alaosien reunaa, mitä näet? Onko elementtisauma lattiarajassa täysin tasainen, aukoton ja sellainen etteikö sieltä mitään naapurista tulisi. Mitään ilmatiiviitä nuo elementit eivät ole kuten ei jalkalistatkaan kiinnityksensä osalta.
. Omassa asunnossa ainakn on järkyttäviä koloja ja halkeamia, ei ole käytetty mitään tasotteita peittämään elementin reunan epätasaisuutta. Ja katkut rulevat sisälle, sen jopa haistaa pelkällä nuuhkaisulla, jopa sormen mentäviäkoloja löytyy, sormi uppoaa jonnekn elementin sisälle, koloon lähes puoleen väliin asti. Mitä siellä toisellapuolellasitten on, se jää arvailujen varaan. Samanlaisia aukkoja tietysti. Jopa halkeamia. Kerran löysin tapettia poistaessani nyrkin kokoisen kolon elementin seinämästä.
Toinen katkujen leviämistapa rakenteiden ja ilmastointikanavan lisäksi on ulko- ovi ja se postiluukku. Kun rappukäytävään leviää tupakansavut - mitä meillä taoahtuu useinkin se tulee myös minun ja toisen naapurin asuntoon sisälle.
Mikään ovi tai ikkuna, elementtisauma ei ole 100% ilmatiiviitä, ilmanvaihtoa ei käytännössä tapahtuisi lainkaan jos kaikki olisi kuin umpiossa. Asuisitte umpitiiviissä säiliössä
Joten, kun naapuri tupakoi sisällä, niin katkut tulevat tasan tarkkaan myös naapurihuoneostoihin, jos asunto on valmistunut 1900-2010 - luvulla. Lisäksi se katku leviää myös sähköpistorasioiden ja vanhojen puhelinpistorasioiden kautta asunnosta toiseen.
Myöhemmn rakennetut talot voivat toki olla tiiviimmmin, huolellisemmn ja paremmin rakennettuja ja elementtisaumojen osalta paremin tivistettyjä ja viimeisteltyjä, , mutta ei sitä enne rakennetut talot. Kuinka moni asuu 2011-2023 rakennetuissa taloissa?
Ilmeisesti nämä jotka väittävät etteivät katkut siirry toisten asuntoihin.
Itsellä ilmanvaihtoventtilit toimvat moitteetta, ne on tarkadtettu viranomaisten toimesta, niitä ei saa myöskään saa sulkea. Sieltä tulevat ihan kaikki, ruoankäryistä lähtien.
He jotka kotonaan kessuttelevat, toki kieltävät ihan kaiken. - Anonyymi

He jotka kotonaan kessuttelevat, toki kieltävät ihan kaiken.Rohkenen olla erimieltä. Jos ilma vaihtuu rakenteiden läpi ja haistat naapurisi tuhnut, on ilmanvaihto säädetty väärin. Hyvin useassa asunnossa näin on.
- Anonyymi
Oletko kiinteustöhuollon nuuskia,vai mitä vinoilet täällä
- Anonyymi
Hyvi tiedät asukkaan tiedot?heheheeeee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751220
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821137Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241095Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73724Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 110485
- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40448- 19446
- 33405