Mihin aikaan viimeistään on paras ottaa kilpirauhaskokeet

Anonyymi-ap

TSH vaihtelee päivänmittaan. Kilpirauhaskokeet on vertailun vuoksi paras ottaa samaan aikaan, kun aiempina kertoina, sanotaan. Paljonko TSH:n vaihteluväli voi olla klo 6-8 välillä, onko ero niin vähän, ettei sillä ole merkitystä. Aiemmin (nyt jo lopettaneella) hyvällä yksityislääkärillä käydessä ei ollut mitään ongelmaa mistään. Nyt tk-lääkärit tulkitsevat arvoja ja voinnilla ei mitään merkitystä.

9

1415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla on sellainen muistikuva että olen käynyt mittauttamassa kilpirauhasarvot aina ennen klo 12:00 eli ennen puoltapäivää.
      En ole havainnut että mittauksen eli verikokeen ajankohdalla olisi merkitystä.
      Aamulla ei oteta tyroksiinia jos arvot pitää mitata.

      Olen huomannut että tyroksiini kannattaa ottaa aina aamulla tyhjään vatsaan.
      Kokeilin kerran sellaista että otin tyroksiinin iltapäivällä ja siitä seurasi TSH-arvon nousu.
      (Minulla on osteoporoosi ja ohjeena on ottaa Kalsiumia vasta neljä tuntia Tyroksiinin jälkeen.)

    • Anonyymi

      Verikoe on varmaankin paras ottaa ennen klo 14.
      Aiemmin on ohjeena ollut, aamupäivällä.
      Minulla ei ole lääkityksiä, ei toimintahäiriöitä kilpirauhasessa, mutta arvot ovat oudosti heitelleet.
      Tiedän, että ne vaihtelevat, koska onhan kyseessä rauhanen, joka " elää " koko ajan.
      Joka kerta kun minulta TSH on otettu, on kellon aika ollut suurin piirtein sama.
      Silti arvo voi olla ajoittain2.6 ja ajoittain 0.5.
      En tiedä, kuuluuko asiaan tuollainen kohtalaisen suuri heittely arvoissa. Olen olettanut, että heittelyt olisivat vähän pienempiä.

      • Anonyymi

        Arvojen heittely on normaalia. Mullakin vaihdellut 0,5-8,9 välillä.


    • Anonyymi

      Mä muistaisin niin, että optimaalisin aika olisi 4 tunnin sisällä heräämisestä.
      Ei se nyt niin kamalan tarkkaa ole ja on hyvä muistaa, että arvot voi vaihdella monesta muustakin syystä.

      Hashimoto

      • Anonyymi

        Riippuu siitä monelta herää. Kaikki ei herää esim aamu kuudelta.


    • Anonyymi

      Meidän labrassa ohje, että TSH otettava ennen aamukymmentä.

    • Tsh ei vaikuta kehoon mitenkään. Se kuvaa lähinnä kilpirauhasen stimulaatio hormoonia.

      Se mitä kilppari todellisuudessa tuottaa on T4- v ja T3- v ja nämä on ne arvot mitä pitää labrata.

      Kaikki labrat tavataan ottaa mieluiten aamusta yön paaston jälkeen.

      • Anonyymi

        Ennen kilpparikokeita saa syödä ja juoda normaalisti. Näin on niin labran, kuin lääkärinkin ohjeessa.

        TSH nousee aamulukemista, joten siksi koe mieluiten aamulla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      151
      13467
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9761
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8106
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6773
    6. 149
      6186
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3375
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      33
      1674
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1194
    Aihe