Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Itämaan Tietäjiä joksi Asko Vatanen itsensä määrittää Kouvolansanomissa

Anonyymi-ap

Asko kokoomus rahamies/poliitikko taustoineen perusti Kotkaan ilmaisjakelulehden HiiOhoi valtaamaan kokoomukselle poliittista mandaattia maalittamalla muita puolueita päätöksenteosta suuressa viisaudessaan.

Hiiohoin perustajat jo lehteä perustaessaan maininneet, että poliittista vastavoimaa Eteenpäin - lehdelle ollaan tekemässä tähän kaupunkiin? Eteenpäin lehti tosin ei itseään puolueettomana markkinoi, eikä sitä julkisesti olekaan. Mitä harmia siitä sitten kenellekään oli,

Hiiohoi oli puolueeton anonyymi oikeistolehti palkansaajien äänen hiljentämiseksi.


Hiiohoi! oli Kotkassa vuonna 2008 ilmestymisen aloittanut ilmaisjakelulehti, jonka toiminta keskeytettiin helmikuussa 2009 finanssikriisin aiheuttaman taloustaantuman vuoksi. Kotkalaiset kokoomuspoliitikot Jari Elomaa, Rauli Ylimäki ja kouvolalalainen toimittaja Asko Vatanen ovat Hiiohoi!:n perustajia ja omistajia. Vatanen toimii myös lehden päätoimittajana.

Ei riittänyt talousviisaus pelastamaan yritystä vaan lensi pyyhe kehään.

7

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asko Vatasen mielipidekirjoitus Kouvolan Sanomien verkkosivuilla 20.10.2021 sisälsi useita virheellisiä väittämiä. Kirjoituksen aiheena olivat Kouvolan kaupungin sisäiset vuokrat.

      Kouvolan kaupunginhallitus päätti syyskuussa 2021 sisäisten vuokrien korottamisesta vuoden 2022 alusta lähtien. Asko Vatanen väittää virheellisesti, että tämä merkitsee esimerkiksi Mansikkamäen koululle 220 000 euron leikkausta ensi vuoden menoihin. Väite ei pidä paikkansa.

      Mansikkamäen koululla on toimintamenoihin käytössä ensi vuonna saman verran euroja kuin niitä lautakunnan syksyn budjettiesityksessäkin on. Menoja ei ole siis leikattu, vaan niitä on lisätty ensi vuodelle niin, että ne kattavat syyskuussa päätetyt sisäisten vuokrien korotukset, jotka ovat Mansikkamäen koulun osalta 165 000 euroa, ei 220 000 euroa.

      Kouvolan kaupungin talousjohtaja

    • Anonyymi

      Onko Vatanen siirtymääs Perskutaralloihin Sekoomuksen ääni torvena kun esiintyy taloustieteilijänä KoSassa ulostamassa kun ei olla osattu hoitaa taloutta kn ei ole ollut päättämässä vastuullisena, riittää kun yrittää mollata niitä päättäjiä jotka sentään klantavat vastuunsa päätöksistä, oikeista tai vääristä. Unohtaa että viimevuosina "peli=maailma" on elänyt voimakkasti ja negatiivisesti ennustamattomana.

    • Anonyymi

      Lehti lopetti 2009. Mitäs vuotta nyt eletäänkään😂😂

    • Anonyymi

      PAINU VITTUUN .A.P

      • Anonyymi

        Joka ilta,puoli vartta mahtuu! Pystytkö samaan ?


      • Anonyymi

        Perussuomalainen pormestari on persmestari.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2077
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1788
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1413
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1338
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe