Hällänkellari on kyllä ihan pilalla kun siitä tuli joku rock-klubi. Ei sinne enää viitsi mennä käymään baarikierroksellakaan kun sinne on sisäänpääsymaksu, tulisi yhdelle kaljalle liikaa hintaa.
Eipä siellä kyllä enää kukaan käykään.
Eipä siellä kyllä enää kukaan käykään.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ihmeen pitkään kellariräkälä on sinnitellyt, vaikka tunnelma oli jo ennen koronarajoituksia kuin pieru kiertäisi liian tiukoissa vinyylihousuissa. Rockklubiksi muuntautuminen on vitsi, jonka kertominen kyllä vaatii pokkaa. Hällänkellari onnistui karkottamaan kanta-asiakkaansa, joiden ankeutta esiteltiin aikoinaan Perjantai-ohjelmaa myöten. Ne, jotka ennenkin karttoivat Hällänkellaria, eivät siellä poikkea vieläkään.
Eihän se muuttunut hällänkellarista rock paikaksi vaan se oli ihan eri baari. Ei mitään tekemistä hällänkellarin kanssa. Siinähän vaihtui omistajat ja sen jälkeen nousi hinnat. Sit tuli ratikkatyömaa ja korona. Ei muuta paljo vaadittu. Alkuaikoinaan yli 10v sitten oli todella suosittu paikka. Koska halpa!
Varmaan oudoin paikka ollut kautta aikain tampereen kuppiloista.Ei ihme ettei porukka käy.
Mihinkähän porukka joka ennen kävi Hällänkellarissa on mennyt? Ennenkuin se muuttui rock-klubiksi ja meni kiinni, siellä oli kumminkin viikonloppuisin aina paljon porukkaa.
Uusista baareista Jolene on kerännyt osittain samaa asiakaskuntaa. Muuten varmaankin Alepupi ja Vanha Monttu.
Jolene, Korvatillikka, ale pupi, Monttu… niissä ne käy. Ja ehkä Simon.
Hälläkin on taas avattu uudestaan.
Joo ja ihan surkeena. Kallis ja turha edelleenkin. Vain oikea ale hällänkellari oli se missä riitti menoa ja ihmisiä, elämää ja tunnelmaa!
Kipainen piipahdus uudessa baarissa jolla ei mitään tekemistä hällänkellarin kanssa, paitsi sama tila. Ja samat surkeat vessat ja haju. Kallis oli eikä mitään menoa. Väsynyt tarjoilija. Ei siellä viihdy edes ne pulsut Jolenesta.
Juu. Musiikki soi ihan liian hiljaa. Tupakkakoppikin oli pilalla.
Kyllä. Ihan surkea!
Suomessa on joku ihme tapa, että juuri kun baari alkaa patinoitumaan kodikkaaksi ja tulemaan suosituksi, siellä tehdään joku remontti jonka jälkeen asiakkaat kaikkoavat.
Ainoa poikkeus tästä Tampereella on Monttu jossa väkeä riittääkin.
Unohdatko Salhojankadun pubin? Siellä ei ole ilmettä muutettu aloituksen jälkeen.
Montussa haisee pahalle… pissa ja joku. Pahalle silti.
Joo. Taitavat vain koittaa hetken. Ei siinä enää miköän tule menestyyn! Nykyään pitää olla laatua ja tasoa!
Outo paikka tuo hällänkellari ni aikoinaan kun kävin,ei kiinnosta.
Olipas karsee kolho räkälä tuo!!! Ei kannata käydä tuolla. Hämärää sakkia. Muutama hassu asiakas.
Julkisivulautakunnalle voisi ainakin valittaa niistä järjettömän rumista ulkomainoksista ja kielletyistä ständeistä!
en mene toiste
Ei tuolla baarissa ollut ihmisiä enää. Kai se vaikuttaa kun huono valikoima ja kallista. Vessat haisee!
Kyllä sinne taas porukka hiljalleen oppii tulemaan.
Ei kannata. Oli aivan surkee räkälä.
Eipä tuolla kyllä kukaan enää käy. Kiinnikin menee jo kahdelta viikonloppuisin.
Ei taida kauaa pysyä pystyssä.
Harmi juttu. Vielä pari vuotta sitten paikka oli viikonloppuisin ihan täynnä väkeä.
Mutta tämä on ihan normijuttu. Aina kun baari alkaa patinoitua ja tulla suosituksi, tehdään siellä joku remontti jossa kaikki laitetaan uusiksi ja sen jälkeen paikka menee vähän ajan päästä kiinni kun kukaan ei enää uusitussa paikassa viihdy.
Eipä tainnut tuo uusikaan viritys olla kovin pitkäikäinen?