Kuinka vaikeaa onkaan herättää
vastakaikua näissä tyhjissä päissä
Kukaan puolueista ei päätä asioista yksin. On typeryyttä uskoa, että persut voisivat lähteä EU:sta t. ottaa Suomen markan käyttöönsä. Olemme Natossa, yhteydessä muuhun maailmaan.
Täällä käydään kauheaa taistelua puolueen voitoista, vaikka isommat päätökset tehdään EU:ssa.
Rikkaat vapisevat omaisuutensa puolesta, köyhät pelkäävät, että leipänin viedään suusta, vanhukset,lapset ja vammaiset odottavat,että jostain puhaltaisi yhteisymmärrystä kaikkien kansalaisten yhteisistä asioista ja niiden hoitamisesta.
Turha toivo, niin riitaisaa ja omien etujen taistelua ei ennen ole nähty, eikä niin huonoa käyttäytymistä kuin mitä näillä sivuilla on esiintynyt kirjoituksissa, että on pakko todeta suomalaisten kuuluvan täysin ala-arvoisten kehitysmaiden porukkaan.
Niiden, joita emme itsekään arvosta.
Hävetkää, mitään ei koulutuksestanne ole jäljellä. Ansaitsette valitsemanne hallituksen
Voi tätä typeryyttä
Anonyymi-ap
1
66
Vastaukset
- Anonyymi
Ainakin naamat muuttuu mitä haukkua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226089- 292150
- 1771982
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101153Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701151- 731007
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24922Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42907Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12775