Ei ole motti-Mattia parempaa

Anonyymi-ap

Kunnallispolitiikan konkari ja aiemminkin eduskuntavaaleissa mukana ollut keskustan Matti Äijö keräsi nyt 447 ääntä.

– Tulos oli realistinen odotuksiin nähden. Lähdin mukaan ehdokkaaksi vasta helmikuussa. Jos minulla olisi ollut aikaa esimerkiksi vuosi kampanjoida ja koota tukiryhmää, tulos olisi saattanut olla toisenlainen. Nyt tein töitä ennen kaikkea puolueen eteen, Äijö sanoo.
Vahvuutenaan kampanjoinnissa Äijö piti erityisesti metsäalan tuntemusta.
– Metsäasioissa keskustelu on mennyt täysin väärille urille. Suomalaisia metsänomistajia syyllistetään, ja Suomesta ollaan tekemässä Euroopan suojelureservaattia. Kampanjan aikana sain ihmisiltä vahvistusta näkemyksilleni. On jatkossakin tärkeää viedä eteenpäin asiantuntevaa tietoa metsien hoidosta, Äijö sanoo.
Osallistumista vaalityöhön Äijö pitää tärkeänä tulevalle poliittiselle toiminnalle.
– Vaalikampanjan aikana luodaan verkostoa paitsi oman puolueen myös muiden puolueiden edustajiin ja vaikuttajiin. Tämä verkosto ja laajat kontaktit ovat tärkeitä, kun esimerkiksi kunnallistasolta viedään hankkeita eteenpäin, Äijö sanoo.

34

921

    Vastaukset 34

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aluevaalit ja nyt tämä . Kahdet vaalit peräkkäin pieleen. Pitäisikö jo vaihtaa ehdokkaita Ikaalisissa kun omatkaan ei äänestä.

      • Anonyymi

        Pääsyynä heikkoon menestykseen oli aiheeton loanheittokampanja.


      • Anonyymi

        Vaalipäällikkö on vaihdettava pekka HOMO ketelä ei kannatusta saa aikaan kuin
        pervojen porukoista sen 200 poiikkeavaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaalipäällikkö on vaihdettava pekka HOMO ketelä ei kannatusta saa aikaan kuin
        pervojen porukoista sen 200 poiikkeavaa

        juuri tuo ryhmä on se mihin kannattaa keskittyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsyynä heikkoon menestykseen oli aiheeton loanheittokampanja.

        Skitso-ketelän pekka yrittää skitsota mhyn asiakastilien kähmintää vaikka itse
        kertoo olleensa mukana rahojen siirtelyssä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skitso-ketelän pekka yrittää skitsota mhyn asiakastilien kähmintää vaikka itse
        kertoo olleensa mukana rahojen siirtelyssä

        Kyseessä ei ollut mikään kähmintä. Pekka hoiti sujuvasti rahoituksen ystävälleen matille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä ei ollut mikään kähmintä. Pekka hoiti sujuvasti rahoituksen ystävälleen matille

        Lisäksi tulee huomioida, että peekka imuttelee vanhat, ja nuoret jarmolta imii parilitraa kusta mutta atten ja nikon
        pippeleitä peräkammarissa imuttei pitkään ja nuoli pepareiät puhtaaksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä ei ollut mikään kähmintä. Pekka hoiti sujuvasti rahoituksen ystävälleen matille

        miksi varakkaana pidetty tarvitsee rikollista rahoitusta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi varakkaana pidetty tarvitsee rikollista rahoitusta

        Yleensä varakas ihminen tietää, kuinka rahaa tehdään lisää. Edullinen rahoitus kannattaa aina.


    • Anonyymi

      matin kontaktit homoyhteisöön ovat satsausta tulevaisuuteen jos suku jatkaa
      politiikassa

    • Anonyymi

      Matin vaalipäällikkö korostaa yhteyksien luomista homoyhteisöihin

      • Anonyymi

        Mitä homompi sen parempi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä homompi sen parempi.

        sanoo vili poika


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sanoo vili poika

        hän on täysin normaali


    • Anonyymi

      mitä apua homoverkoistoista on

      • Anonyymi

        niistä saa helpoimmin kynttilän pyllyyn


    • Anonyymi

      Sen vielä ymmärtää jos kerran menee pieleen vaaleissa mutta sitä ei ymmärrä kukaan jos kaksi kertaa käy samoin. Jonkun pitäisi alkaa ajattelemaan.

    • Anonyymi

      voi voi..ehkä niitä vaalimakkaroita ja kahvia olisi tarvittu 4vuotta hyvällä kansanedustajan palkalla meni nyt ohitse ..surullista

    • Anonyymi

      EU hoitaa metsäasiat ja viilinielut ei niitä eduskunnassa päätellä

    • Anonyymi

      homoyhteisön merkitys talouspolitiiassa on mitätön kuin Pekan pili

      • Anonyymi

        eli käytännössä merkitys on ainoastaan 24 senttiä


    • Anonyymi

      Näköjään tarkoitus on epätoivoisesti yrittää peitellä mitä Ikaalisissa tapahtuu .

      • Anonyymi

        osuuspankkki on vaarassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        osuuspankkki on vaarassa

        Tärkeintä on että matti sai ulkoistettua homppelin pankista


      • Anonyymi

        kähmintä on maan tapa ikaalisissa, kunnan tililtä sirtyi komppiin ja takaisinsaanti oli
        viimetingassa ennen investorin konkkaa
        mhy rahat olivat hallituksen puheenjohtajan käytössä korottta
        osuuspankissa saattaa paljastua panttien myyntiä tiskin alta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kähmintä on maan tapa ikaalisissa, kunnan tililtä sirtyi komppiin ja takaisinsaanti oli
        viimetingassa ennen investorin konkkaa
        mhy rahat olivat hallituksen puheenjohtajan käytössä korottta
        osuuspankissa saattaa paljastua panttien myyntiä tiskin alta

        Syytätkö tästä Osuuspankin miesvirkailijaa, joka vaikutti pankin luotto-osastolla 80-luvulla?


    • Anonyymi

      ikaalisista vain 227 homoa äänestäjää matilla

    • Anonyymi

      kepu ei lähde hallitukseen, suotta änestitte

      • Anonyymi

        Vain vasemmistohallitus käy vaalitappion jälkeen.


      • Anonyymi

        kepu pettää aina vanha varpeelaisten sanonta


      • Anonyymi

        kep halusi edelliseen jallitukseen sosialistien tukipuolueeksi ja hävvisi vaalit ja nyt aikoo
        oppisitioon sosialistien tukipuolueeksi joten kannatus putosi jälleen
        sosialisti tappaa aina


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kep halusi edelliseen jallitukseen sosialistien tukipuolueeksi ja hävvisi vaalit ja nyt aikoo
        oppisitioon sosialistien tukipuolueeksi joten kannatus putosi jälleen
        sosialisti tappaa aina

        Sosialistit ovat jaloin kansa


    • Anonyymi

      Metsurit on menneen talven lumia. Herätys nykyaikaan olisi paikallaan.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      90
      818
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      513
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe