okei tilanne on nyt tämä. päivän aikana mun fiilikset menee ees taas. välillä kaikki on aivan mahtavaa ja tuntuu että pystyn mihin vaan enkä koe itseäni sairaaksi. toisina hetkinä oon syvästi masentunut ja haluan kuolla, suunnittelen itsemurhaa. on myös epäluuloja ja pelkoja, tunne että jotkut seuraa mua. lopetin lääkkeen enkä aloittanut toista mihin sain reseptin. kieltäydyn myös tapaamasta psyksairaanhoitajaani, epäilen että se on liittynyt pahojen riviin ja koittaa manipuloida vaan. pelottaa. tää tuskainen elvottomuus ja epäselvyys on kamalaa. tuntuu etten tiedä kuka olen. miten pääsen tästä eroon ja mitä tää on?
mitä mä teen?
Anonyymi-ap
22284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Maanis-depressiivisellä nuo episodit ovat pidempiä. Syklotymia taas sisältää hypomaniaa ja masennusta kummankaan näistä kriteerejä täysin täyttämättä.
Voi miettiä myös skitsoaffektiivisella häiriöllä, skitsofrenialla, harhaluuloisuushäiriöllä tai millään muulla samankaltaisella psykoottisella sairaudella olevan osuutta tilaan.
Tai aineiden (esimerkiksi lääkkeiden) psykologisista vaikutuksista tai muista sairauksista (esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminnasta).
lähteeks tää itestään pois?
Ei se varmaan lähde vaan se on se mikä tekee sinusta sinut.
Lääkkeet vie pois tunteet ja se katsotaan paranemiseksi. Ihan miten itsestä tuntuu parhaimmalta, tai ei tunnu.
Riippuu ihan lääkkeistäkin, ja miten kukakin asiat kokee. Siis ei voi yleistää mitään mistä ei tiedä syvällisemmin, mitä toinen ihminen sairastaa.
Yleensä nykyisin on hyviä lääkkeitä ihmisille joilla on terveydellisiä ongelmia.
Joten jokainen kokee asiat eri tavalla.
Kaikilla täällä on ristinsä kannettavana, se on ihmisen osa.
No ei ole ihme että mielialat vaihtelee kun et syö lääkkeitä joita sinulle on kirjoitettu,
Yleensä nämä lääkkeet auttaa pitkällä tähtäimellä joten ei siis samalla lailla kun joku särkylääke.
Kun kuunnellaan jonkun toisen kertomista miten he ovat muka lopettaneet käyttämästä lääkkeitä ja samaistetaan heidän ns kokemuksiinsa.
Joten itse päätät jos haluat olla elämäsi hailahtelevalla mielialalla , se kun lääkkeiden avulla pitkällä tähtäimellä saattaisit voida paremmin.
Joten jos et syö lääkkeitä mitä sinulle on kirjoitettu niin tulet kokemaan näitä mielialan vaihteluita koko ajan, se kun saisit tasapainon niihin lääkkeiden avulla.
Kenenkään toisen kokemukset eivät auta sinua, sillä jokaisella on omat tunteensa ja kokemuksensa lääkkeistä. Mitään ei voi verrata toisen ihmisten kokemuksiin
no niin. Viestini poistettiin. Ei täällä saa tiettyjä diagnooseja mainita.
jos jollain konstilla saisin kerrottua hoitokontaktille nii onks kuinka iso riski joutua osastolle? se mua pelottaa eniten.
lähinnä koska mut on sinne ennenkin laitettu m1 lähetteellä koska muka psykoottinen vaikka sillon ei oo ees sitä oikeesti ollu
Psykoottinen ei teidä olevansa psykoosissa.Joten ulkopuolinen ihminen on nähnyt että olet psykoottinen. Mulla on ollut psykoosi 15 vuotta mutta mä en pääse edes psykiatriselle sairaanhoitajalle puhumaan tästä. Mulle ei koskaan kerrottu että mulla on psykoosi.Tammikuussa sain tietää kun luin kantapalvelusta että mulla on psykoosi koska unilääkkeet on psykoosilääkkeitä. Mun piti tilata potilasasiakirjat 15 vuoden takaa jotta voin todistaa psykiatriselle sairaanhoitajlle ettei mulla ole diagnosoitu psykoottiseksi. Oireita ei ole koskaan kerrottu potilastiedoissa. Olen siis psykoottinen ollut 15 vuotta eli siitä päivästä kun unettomuuslääkkeet vaihtuivat. lääkkeet on psykoosin ehkäisyyn. Minulla siis ehkäistään psykoosia jonsta en ole ikinä saanut diagnoosia. Toukokuun puolessa välissä pitäis olla aika psykiatriselle sairaanhoitajalle. Aikaa on siirretty vaikka minulla on terveydenhuollon mukaan psykoosi. Tätä ei nähdä syynä päästä puhumaan kasvotusten. Toukokuussa tulee 5 kk täyteen kun olen yrittänyt päästä kasvotusten juttelee tästä psykoosista. Minä haluisin terveydenhuollon pakeille mutta aikaa siirretään. Tämä minun "psykoosi" ei ole näköjään niin akuutti tapaus.
ompa kurja kuulla että et ole saanut haluamaasi ja tarvitsemaasi apua. tiedän että itsellä käynyt tuuri että edes olen avunpiirissä ja vielä hyvin osaavan ja ihanan psyk.sairaanhoitajan. siks koen sillon ku oon järjissäni hiton kovaa syyllisyyttä siitä että tulee kausia kun taistelen kaikilla voimillani hoitoa vastaan. tuhlaan hoitotyyppien aikaa ja resursseja. itsekästä.
toivottavasti pian saat apua.
Mä voin muuten ihan hyvin mutta potilastiedoissa lukee lääkkeiden olevan psykoosin estoon ,vaikka reseptissä lukee univaikeuksiin. Sanallakaan ei ole mainittu tuota pitkässä potilaskertomuksessa, Olen lähinnä ärsyyntynyt ja vihainen kun asiat muutetaan vääriksi. Tein tosiaan maanantaina asiakirjapyynnön vuodelta 2008. Mua nätisti sanoen ottaa päähän että lääkkeiden myöntämisperuste on muutettu. Kävin eilen kelassa kysymässä onko heillä lääkärinlausunto tuosta oikeudesta lääkekorvaukseen. Kelassa ei ole mitään lääkärinlausuntoja. He laittavat silppuriin kaikki yli 18 kk olevat lääkärinlausunnot. Jos se toukokuun psykiatrisen sairaanhoitajan aika toteutuu niin on pakko vaan lyödä todisteet pöytään ja pyynnön korjaamaan tiedot potilastietoihin. Lääkärit ovat myöntäneet etteivät löydä mainintoja mun psykoosista miltään ajalta mutta silti mulla on psykoosi vaikka sitä tietoa ei ole löytynyt lääkärinlausunnoista jotka minulla on. Kyllähän lääkärit näkee mihin lääkkeet on myönnetty,joten en ymmärrä ja hyväksy että niitä muutetaan.
Tuo on tuttu tunne. Minulla on ollut jonkin aikaa psykoosilääkkeet unettomuuteen ja tokalla käynnillä työterveyden psykologi alkoi heittämään, että taidan olla psykoosissa ja olo kyllä kohenee lääkkeitä napsimalla. Tätin kirjauksen jälkeen työterveyslääkäri jatkoi samaa mantraa ja silloin totesin napakasti, ette kenelle sitten olisin tässä vuosien varrella voinut traumaattisista asioista puhua, kun hekään eivät minua nyt usko? No lääkäri lopulta uskoi.
Matkan varrella on tullut vastaan myös psykiatri/terapeutti, jonka mielestä kuvittelin työpaikkakiusaamisen ja alunperin hakeuduin hänen puheilleen traumaattisen lapsuuden takia ja sitten juteltiin muustakin. Vuosien jälkeen tästä kertomastamani ja kyseenalaistetusta kiusaamisesta kirjoitettiin lehdissä. Eli kuinka ko. esimies on jatkanut touhuaan uusien alaisten kohdalla, mutta minä kuulemma kuvittelin että ko. johtaja minua kiusasi.
Lähinnä nämä tapahtumat vaan traumatisoivat lisää.
okei ap täällä. mietin et jos alottaisin ton abilifyn ehkä sen avulla realiteetit palautus vähän paremmin ja uskaltaisin ottaa apua vastaan. tää on niin ristiriitasta ku sillee tajuuun usein miten et se hoitaja haluu auttaa mua eikä tee pahaa ja et toi lääkekkin on avuksi einä kukaa yritän tehä sil mulle pahaa mut sit myös usein oon ihan toista mieltä. tuntuu huijarilta ja mietin voiko olla et mul on vaa villi mielikuvitus ku kuitenki välillä luulen ainaki et oon ihan kartalla. toisaalta se et ei uskalla välil mennä ulos tai jos menee nii on puukko mukana ei liene ihan normaalia. mut jotenki ite on kyllä tosi vaikee arvioida et mikä tää homma on tai kuinka vakavaaa. alan myös yhä isommin taipua itsemurhaan vaikka osa musta kyllä ehkä haluu apua ja toipua parempaan ku kuitenki kyselen ja otan selvää asioista. sekavaa sekavaa sekavaa, vaikee saada mitää johdonmukasta ku ajatukset vaa sinkoilee sinne tänne.
Kuuluu tuon tilan luonteeseen että tietää ja on tietämättä samaan aikaan, tilaansa siis.
Mä juttelin alkuvuodesta puhelimessa pariin otteeseen psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Hän kirjoitti potilastietoihin ettei ole avointa psykoottisuutta. Niin ei ole avointa psykoottisuutta kun ei ole oireita ollut koskaan. Voiko joku sanoa miksi psykoottisuutta ehkäistään yöksi kun ihminen nukkuu? Kun otan aina lääkkeet yöksi jotta saan nukuttua mutta koska lääkärin mielestä on psykoosin estoon nii haluisin kuulla kokemuksia miten psykoosi oireilee kun ihminen nukkuu?
Olet ennenkin palstoille kirjoittanut samasta asiasta, jo pitemmän aikaa sitten.
Ja aivan selvästi sinua kovasti näyttää vaivaavan tuo, mitä siihen reseptiin on kirjoitettu.
Ehkä saat sen jonain päivänä selville, miksi se on niin kirjoitettu, tai sitten se ei selviä koskaan.
Voi kun osaisit jatkaa elämääsi keskittymättä tällaiseen asiaan, koska sille et yksinkertaisesti voi nyt mitään.
Haittaako se elämääsi jollain muulla tavoin, kuin että on väärin kirjoitettu? Pystytkö toimimaan päivittäin samalla tavalla kuin ennen?
Vai vaivaako asia sinua niin paljon, ettei mikään tekeminen onnistu?
Nukutko lääkkeen kanssa paremmin, sehän sen tarkoitus on, lukee reseptissä sitten mitä tahansa?
Toivotaan, että joskus selviää, miksi reseptiin on kirjoitettu psykoosin estoon, saisit ehkä mielenrauhan. Yritä keskittyä muihin asioihin, päivittäisiin touhuihin, voisi vähän helpottaa.
Enkä nyt tarkoita millään tavalla vähätellä ongelmaasi, jos koet asian ongelmalliseksi, niin silloin se on sitä.
Mutta yritä ajatella olisiko mitään keinoja, ettei sen tarvitse ottaa ylivaltaa sinusta.
Elämässäsi on kai muutakin ajateltavaa. Tsempit sinulle.
Mutta kun terveydenhuoltoa ei kiinnosta mitä reseptissä lukee. Terveydenhuollossa mua pidetään psykoottisena vaikka siellä on myönnetty ettei tietoa löydy potilastiedoista. Minua ärsyttää sen takia koska terveydenhuollossa minua pidetään psykoottisena jos menen jonkun fyysisen vaivan takia asioimaan. Ei auta vaikka sanon ettei psykoosin oireita ole ikinä ollut ja tämä katsotaan että kiellän sairauden eli psykoosin. Valitettavasti olen eläkkeellä ja tuntuu että minun pitäisi odottaa 15 vuoden jälkeen koska alan kuulemaan tai näkemään harhoja. luuletko kun terveydenhuollossa oletetaan että minulla on harhoja ettei tämä vaikuta mun mielenterveyteen. Mä en osaa edes keksiä mitään harhoja joita nähdä tai kuulla. Mulla ei ole hajuukaan millasia ne harhat on. Mutta terveydenhuoltoa ei kiinnosta.
Kärsin itse saman tyylisestä ongelmasta, ainoa ero sinuun verrattuna kohdallani on, että minulla on kymmeniä vuosia sitten oikeasti todettu psykoosisairaus.
Mutta juuri tuo, kun se lukee siellä terveystiedoissa, niin liian usein saa kohtelua sen mukaan, vaikka menee kuinka fyysisten vaivojen takia lääkäriin.
Minullakin on tilanne, kun en ole ollut psykoosissa yli 20:een vuoteen, ja silti pidetään ajoittain ihan pöpinä.
Se on oikeasti ärsyttävää, ja voin hyvin ymmärtää, miltä sinusta tuntuu, kyllä minuakin usein ärsyttää saamani kohtelu, ja se kuinka minulle saatetaan alkaa puhua psyykelääkkeistä ja psykiatrian käynneistä, vaikka vain kivun takia menisin lääkäriin, ja kivun aiheuttajakin on olemassa.
Joskus on sanottu, ettei mitään ole, ja tutkimusten ( jokseenkin harvinaista ) jälkeen on tultu nolona sanomaan, että kyllä nyt sitten jotain olikin.
Joskus lääkärikäynnin jälkeen on niin turhautunut olo kuin vain olla voi, ja ärsyttääkin, pakko myöntää.
Minulla nyt ei mene elämä sen takia pilalle, että joskus jotkut lääkärit osoittavat asennevammansa ( muutama on sen tehnyt puhumalla tosi törkeästikin ), mutta elämäni kärsii huonosta voinnista, koska terveydenhuollon puolella ei uskota, mitä niille sanon.
Toki silloin otetaan tosissaan, jos on jokin selkeä sairaus, flunssaa, tulehdusta, ihottumaa, tai vaikkapa haava. Mutta sitten jos on vähänkin epäselvempää, joka ei selviä silmin nähden, tai kuulu äänestä, tai veriarvot eivät heittele isommin, se onkin hankalampi asia.
Edestakaisin kyllä osataan pompotella, se onnistuu monienkin potilaiden kohdalla. Onko se sitä säästöä, jota kovasti toivotaan..? Enpä usko asian noinkaan olevan.
Pari vuotta kun jaksaa jotain vaivaa valittaa, voi kohdalle osua lääkäri, joka kuuntelee, uskoo, ja tekeekin jotain, ja kappas, sitten alkaa ongelman syyt selvitä. Omalla kohdallanikin näin jo muutaman kerran käynyt ( onneksi ).
Tosin kun minullakin se psykoosisairaus siellä tiedoissa lukee, niin fyysisiä diagnooseja kun joskus tulee, niin kaikki jää sitten siihen. Melkein kuin sanottaisiin: " Sinulla on nyt tämä ja tämä, ole hyvä, pärjäile ". Siinäkin kohtaa jää täysin tuuliajolle.
Kerran makasin yhteen menoon sairaalassa sängyssä viitisen viikkoa ( neljä niistä teholla ), ei puhettakaan minkäänlaisesta kuntoutuksesta.
Psykiatrian puolellakin puhuttuani ala-arvoisesta kohtelusta, jota mt-ongelmaiset saavat fyysisen puolen terveydenhuollossa, on sanottu, että se on yleisessä tiedossa.
Asioihin ei silti näytä koskaan tulevan mitään muutosta, vaikka olisi se ihan kiva myös omalla kohdalla, ja miettien muitakin ihmisiä, niin saada terveytensä/sairautensa hoidatettua.
Nykyään usein tulee venytettyä todella pitkään, jos tulee tarvetta lääkärille, kun odotukset eivät ole kovin korkealla.
Jo muutamia vuosia myös vanhukset ovat sanoneet miettiessään varatako aikaa lääkärille, kun olisi tarvetta, " mutta onko siitä mitään hyötyä? ".
Jotkut vanhukset ovat jutellessaan käyttäneet itsestään sanaa " kuluerä ", se kyllä kirpaisee, kun ymmärtää kuinka toivottomissa tilanteissa jotkut ovat terveytensä kanssa.
Elämä jatkuu joka tapauksessa, diagnoosin varjossa, mutta kun sille ei mitään voi, onneksi itselläni, ja onneksi monilla muillakin, sisua tuntuu olevan. Joskus vain tulee mietittyä, mistä niitä voimia riittää.
Kyllä elämässä haasteitakin riittää, kuka täällä liian helpolla pääsisi. Jokaisella vain omat ristinsä kannettavina.
Itsekin yritän keskittyä muihin asioihin, kun vielä jonkin verran voimia riittää. Alkaisihan se ahdistaa, jos koko ajan pyörittelisin mielessäni asiaa tästä aiheesta.
Tsemppiä ja kiitos kun jaoit kokemuksesi.
Kanattaisi vaan käydä terapiassa. Yksi kaksi ilman lupaa lääkeitä ei saa lopettaa.Katso netistä Mieli ry, Vai kulkeeko mielenterveys liitto? Saisit sietä tietoa ,apua ja aktivitettia.Yksin ei pidä jäädä