Teoriaa ja käytäntöä

oppipoika

Lapsiperheen elämässä on harvoin aikaa yhteisille illanvietoille, mutta sellainen oli nyt kohdannut meitä. Jätimme lapset sukulaisen hoiviin ja matkasimme lähikaupunkiin katsomaan mielenkiintoista uutta bändiä.
Nouseva nimi soitti pienessä ja viihtyisässä klubissa. Olimme kuitenkin paikalla hieman turhan varhain, ja siksi paikka oli melkein autio, kun tulimme sisään.
Valtasimme parhaan pöydän läheltä lavaa ja lähdin hakemaan juomia meille molemmille. Kun palasin, pöydässämme istui yllätyksekseni toinen mies. Hoikka, ehkä meitä hieman nuorempi, mutta kolmissakymmenissä kuitenkin.
?Sori. Te haluatta varmaan istua kahdestaan. Mä voin vaihtaa pöytääkin, mies pahoitteli, kun tulin lasien kanssa.
Vaimoni kielteli, mies kun oli ilmeisesti ollut jo ennen meitä pöydässä.
Istuin vaimoni viereen ja silmäilin ympärilleni. Hyviä paikkoja olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta mies vaikutti mukavalta juttuseuralta.
Ravintola täyttyi hyvin hitaasti ja ehdimme pöytäseuramme kanssa kumota useammatkin lasilliset. Vaimoni sen sijaan hieman pidätteli.
Mies osoittautui mainioksi tarinankertojaksi. Pian keskustelun aiheet olivat varsin intiimejä ja saimme kuulla hänen erostaan ja kolmen kuukauden Etelä-Amerikan matkastaan.
Vaimoni pääsi lempiaiheeseensa ja heittäytyi parisuhdeneuvojaksi. Minä jäin enimmäkseen kuunteluoppilaaksi, mitä nyt välillä hieman säestin. Mies tuntui olevan samalla aaltopituudella ja koko pöytäseurueemme kesken päädyimme siihen lopputulokseen, että seksi pitää parisuhteen kunnossa.
Vaimoni ei yleensäkään ole kovin pidättyväinen ja harkitsevainen puheissaan, mutta nyt hänellä tuntui olevan sen verran hyvä tahti päällä, että jutut olivat tavallistakin estottomampia. Hän alkoi muistuttaa seksuaaliterapeuttia luennoidessaan aiheesta innolla.
Me miehen kanssa yritimme ylläpitää miesnäkökulmaa. Mies oli varma, että asuisi edelleen entisen avovaimonsa kanssa, jos tämä olisi suhtautunut seksiin yhtä avoimesti kuin vaimoni. Vaimoni puolestaan intoutui selostamaan, kuinka tärkeää vaimon on innostua yhdessä miehen kanssa uusista asioista ja kokeilla myös fantasioita.
Olin jo hieman nolona, kun hän selosti ventovieraalle pöytäkumppanille seksileluista, hyvistä eroottisista elokuvista ja hyväilyöljyistä. Kun kävin välillä vessassa, oli puheenaihe siirtynyt miehen ja naisen fantasioiden vertailuun. Kuuntelin kiinnostuneena hieman kauempana, sillä minullekaan vaimoni ei ollut koskaan paljastanut fantasioitaan.
Mutta hän väitti myös miehelle, ettei hän omannut mitään varsinaisia fantasioita. Samassa hän nousi ylös ja lähti puolestaan hakemaan juomaa. Istuin pöytään ja katselin herkullista takapuolta, jota tiukat trikoohousut ja korkokengät korostivat. Myös kapea vyötärö ja kaunis selkä pääsivät oikeuksiinsa tiukassa T-paidassa. Vaimoni oli minun yllytyksestä suostunut pukeutumaan tavallista rohkeammin ja tuntui kääntävän joidenkin miesten katseita tiskille suunnatessaan. Sen sijaan pöytäseuramme ei vilkuillut perään, vaan jatkoi saman tien istuuduttuani henkevää keskusteluamme.
Samassa hän nousi ylös tervehtimään kahta miestä, jotka hortoilivat lasit kädessä pöytämme ja lavan välissä. Miehet taputtelivat toisiaan ja pöytäseuramme viittoili miehiä pöytäämme.
?Sopiiko tähän istahtaa hetkeksi?? toinen heistä kysyi.
Tuoleja riitti kaikille, joten kaikin mokomin luovutin paikat uuden tuttavuutemme kavereille. He olivat kuin vastakohtia pitkälle, hoikalle ja jotenkin kulturellilta tuntuvalle pöytäseurallemme. Ehkä noin 25-vuotiaat miehet olivat viihtyneet salilla ja tykkäsivät ilmiselvästi esitellä aikaansaannoksiaan. Kädet olivat lihaksikkaat ja tatuoidut.
Miehet olivat juuri istuutuneet, kun vaimoni saapui takaisin laseineen.
?Tässä saapuu seksin papitar ja tämä on hänen tyytyväinen miehensä?, pöytäseuramme esitteli vaimoani kavereilleen.
?Hän saa kotona kaiken mitä kaipaa ja täyttää kaikki miehensä villeimmätkin fantasiat.?
?Pekki, aina puutteessa?, tummempi bodareista esittäytyi vaimolleni.
?Jami, tyydyttävässä parisuhteessa?, vaaleampi säesti.
Vaimoni nauroi ja kertoi hieman parantaneensa maailmaa yhdessä pöytäseuramme kanssa.
Taiteilijaystävämme ryhtyi selostamaan vaimoni luennon tiivistelmän kavereilleen sopivasti liioiteltuna versiona. Hän ei ollut silmäillyt vaimoani lainkaan iskumielessä, mutta bodarikaksikko tuntui olevan toista maata. He mittailivat häpeämättömästi itseään kymmenkunta vuotta vanhemman vaimoni muotoja samalla kun ystävämme selosti, miten toimiva parisuhde perustuu seksiin.
?Meillä on hyvät teoriat, mutta ei se aina käytännössä toimi?, yritin hillitä häntä.
Mutta vaimooni vaikutus oli päinvastainen. Hän alkoi nyt selostaa, kuinka hänkään ei kaikkiin intoiluihini suostu. Hän selvitti ventovieraille miehille, että peppuseksikokeilut ovat ihan ok, mutta virittelyt parinvaihdosta olivat kuihtuneet pariin lämmittely-yritykseen.
?Kyllä joka naisen pitäisi päästä joskus saada kova ja armoton käsittely. Sitä ei rakastava mies voi koskaan tarjota kotona ?, Jami innostui.
?Nainen löytää tosi naisen itsestään vasta, kun on ollut kunnon narttuna?, Pekki säesti.
Jami tivasi, onko vaimoni koskaan tuntenut kiihkoa, jonka kaksi kuumaa miestä voi sytyttää.
Vaimoni selosti, että joidenkin fantasioiden pitää pysyäkin fantasioina, sillä jos kaiken kokee, ei ole enää mitään, mistä haaveilla. Taiteilijaystävämme tarttui heti epäjohdonmukaisuuteen.
?No niin, löytyihän se vaimonkin salainen unelma.?
Ensimmäiset soinnut kitaroistaan riipinyt bändi pelasti vaimoni tilanteelta, jossa hän olisi vihdoin saanut tehdä tiliä fantasioistaan. Huutaminen musiikin yli oli mahdotonta ja vaimoni nousi ylös ja lähti tanssahtelemaan bändin tahtiin.
Hän oli kieltämättä kiihottava näky. Pyöreä takapuoli, kapea vyötärö ja nätisti pullottavat rinnat, jotka tosin olivat puoliksi fuskua. Vaimoni oli nimittäin sonnustautunut tiikerikuviollisiin, geelitäytteisiin liiveihinsä ja tangoihinsa. Liivit kohottivat hänen pieniä, terhakoita rintojaan niin, että pienet kumpareet tärähtelivät, kun hän tanssi musiikin tahdissa.
Huomasin, että myös pöytäseurueemme katseet tarkkailivat pantavan näköistä vaimoani enemmän kuin bändiä. Tilanne oli jotenkin mielettömän kiihottava. Kutkutusta lisäsi, kun sivusilmällä välillä huomasin, kuinka hieman humaltunut bodarikaksikko ilmehti toisilleen, kun vaimoni lanteet pyörivät.
Keikan musiikilliset ansiot jäivät meillä kaikilla vähemmälle huomiolle, mutta hikisenä pöytään saapunut vaimoni oli nauttinut siitä täysin rinnoin. Hän huokaili, että vieläkö uskaltaisi yhden juoda janoonsa ennen kuin tilaisimme taksin.
Taiteilijaystävämme sen sijaan nousi ja kiitti viehättävästä ja ainutlaatuisen kiinnostavasta seurasta. Tiskillä oli hirmuinen ryysis, eikä juomaa saisi kovin pikaisesti.
?Tulkaa mun kämpän kautta, mä sekoitan yömyssyt, jotka vie janon?, Pekki ehdotti yllättäen.
?Loistoidea, Jami kehui.?
Vaimoni katsoi kysyvästi minuun ja vastasi, että tuskin me enää mihinkään lähdetäänkään.
En ollut edes ajatellut enää jatkaa mihinkään, joten oletin, että vaimoni tarkoitti, että lähtisimme kotiin.
?Kyllä me voitaisiin lähteä?, vastasin.
?Mutta ihan vain yhdet, kakarat herää kuitenkin kahdeksalta?, vaimoni varoitti miehiä.
Olin hieman yllättynyt tilanteesta, mutta pian olimme koko nelikko taksissa matkalla aivan päinvastaiseen suuntaan kuin missä asuimme. Matka oli kuitenkin lyhyt ja pian Pekki opasti meitä sisään viihtyisään rivitalokämppään.
Istahdimme olohuoneen sohvatuoleille ja Jami alkoi räpsiä televisiokanavia läpi. Satelliittikanavat suolsivat musiikkivideoita, mutta kanavapujottelu pysähtyi, kun ruudulle ilmestyi hoikka alaston nainen, joka piteli käsissään kahta paksua kyrpää. Syliini istahtanut vaimoni katsoi toimitusta hiljaisena samoin kuin Jami. Tarkkailin syrjäsilmällä molempia samalla kun yritin olla katsovinani televisiota, jossa toinen miehistä sovitteli juhlakunnossa olevaa kaluaan posliinipilluun.
?Jaa te jatkatte fantasioiden parissa?, Pekki huikkasi kantaessaan ensimmäisiä laseja pöytään.
Tilanne oli pysähtynyt, mutta räjähtävän kiihottava. Tiesin, että meistä jokainen janosi päästä nussimaan ja saman tien.
?Joo, tuossa on jo kyllä viety teoriat käytäntöön?, totesin katsoessani, kun miehet upottivat edestä ja takaa melaa naiseen.
?Mutta ei ole kunnon narttu. Ei ole saanut koskaan kunnon kyytiä?, Pekki arvioi.
?Eikö tuo ole vielä kunnon kyytiä?? vaimoni ihmetteli.
?Ei kun äijän pitää käydä ahnaasti kimppuun ja nussia niin että tuntuu hiussuonissa saakka. Kyllä nainen sen tuntee, koska mies tulee niin, että on valmis upottamaan itsensä siihen?, Pekki opasti.
?Äläs nyt, tää toinenhan alkaa päästä vauhtiin?, Jami kommentoi kiivaammiksi käyviä tapahtumia.
?Mä käyn kyllä kusella?, sanoin ja kohotin vaimoa sylistäni. Tunsin, kuinka reiteeni jäi kostea kohta. Hän oli läpeensä märkä.
Olin melkein varma, että tilanne olisi riistäytynyt käsistä, kun hetken päästä palaisin huoneeseen. Ajattelin, että hieman viivyttelemällä varmistaisin, että vaimoni olisi saanut toisen miehistä kimppuunsa. Mutta en malttanut kykkiä kauaa vessassa, vaan hiivin varovasti takaisin.
Vaimoni istui kuitenkin yksin nojatuolissa ja miehet sohvalla. Ruudulla nussittiin edelleen kahdesta suunnasta.
?Nyt me voitaisiin opettaa sulle, kuinka naisesta nussitaan kunnon narttu, kun sun vaimosi on opettanut meille niin paljon?, Pekki sanoi määrätietoisella äänensävyllä.
?Istu sä tohon sohvalle ja katso, kuinka naista käsitellään?.
Vaimoni katsoi minuun posket hehkuen. Tiesin, että häntä panetti.
Pekki tarttui vaimoani määrätietoisesti käsivarresta ja ohjasi keskilattialle pehmeälle matolle. Istahdin kuin käskettynä sohvalle ja katsoin kiltisti, mitä tapahtuisi.
Pekki kiersi vaimoni taakse ja alkoi ahmia häntä kaulasta samalla kun hänen kätensä alkoivat kiertää alavatsalta kohti rintoja ja takaisin housujen vyötärölle. Hän kiskaisi housut polviin ja katsoi tyytyväisenä paljastamaansa saalista. Pyöreään peppuvakoon upposi tiikerikuvioisten tangojen kapea nauha. Etupuolen kapea kaistale peitti juuri kapeaksi vaoksi muotoillun pienen karvakolmion.
?Katohan Jami, tässä on kunnon nartun ainekset?, Pekki ihaili vaimoni housuja ja puristeli herkullista peppua.
?Tästä kun vähän läpsäyttää tahtia, niin alkaa pillu toimia?, Pekki esitteli ja läpsäytti niin, että peppu hieman tärähti.
?Kotona ei naista näin kohdella vai mitä. Mutta kunnon narttu kaipaa välillä kovaa käsittelyä.?
Pekki tarttui paidan helmaan ja rullasi sen vapaasti käsiteltäväksi antautuneen vaimoni yltä. Vaimoni pää painui takakenoon, kun hän odotti, että vatsaa ja peppua kourivat kädet tulisivat ja tarttuisivat rintoihin. Hän työnsi itseään kaarelle ja oli valmis kaikkeen mihin määrätietoisesti edennyt Pekki vain ryhtyisi.
Seremoniamestarin roolin ottanut Pekki riuhtaisi vaimoni tangat alas niin, että pelkäsin niiden repeävän. Etupuolelle siirtynyt mies kouri saman tien vaimoni jalkoväliä ja totesi saman minkä minäkin olin jo todennut.
?Valuvan märkä kiimapillu. Tulehan Jami katsomaan.?
Minun tapaani toimitusta hievahtamatta seurannut Jami nousi ja upotti toisen kätensä vaimoni jalkoväliin. Hän levitti jalkojaan ja huokaili, kun Jami upotti kaksi sormea naiseeni.
Pekki aukoi sillä aikaa rintaliivit ja kouri vaimoni rintoja.
?Nyt oma mies saa varovasti nuolla naisen valmiiksi, niin siitä tehdään kunnon narttu?, Pekki ilmoitti.
Vaimoni sipsutti komennosta eteeni ja tarjosi kuuman vakonsa eteeni. Tartuin häntä takapuolesta ja aloin lipoa täysin avointa vakoa, jonka kärjessä törrötti tavallista suurempi kohouma. En ollut ikinä nähnyt vaimoni tavaraa tällaisena ? ja samanlaisessa tilassa tuntui olevan oma aarteeni housuissa.
Näin syrjäsilmällä, kun miehet katosivat huoneesta. Olin jo palautua todellisuuteen ja ajattelin, että he olivat vain kiusoitelleet, kunnes he kohta palasivat alastomina, peittomyttyjen kanssa. Molemmilla oli kunnioitettavan kokoinen elin juhlavassa tanassa. Jatkoin huokailevan vaimoni nuolemista ja hän alkoi jo värähdellä ja työnnellä lanteitaan tulemista enteillen.
Silloin Pekki ilmoitti, että lipsuttelu saisi riittää. Hän kaappasi vaimon edestäni ja ohjasi levitettyjen peittojen päälle kontilleen. Hän hakeutui saman tien vaimoni taakse ja työntyi tyytyväisenä ynähtäen sisään avoimeen, kuumaan pilluun.
Jami kierähti vaimoni alle ja tämä nappasi käskemättä juhlakunnossa olevan elimen huuliensa väliin. Se oli mitoiltaan sellainen, ettei koko varren upottaminen onnistunut millään. Hyvä että muhkea terska upposi suuhun.
Pekki otti lanteista kiinni ja alkoi takoa vaimoani hurjalla vimmalla takaa. Vaimoni ynähteli ja vingahteli minkä suun täyttäneeltä elimeltä pystyi. Pienet tissit tärähtelivät rytmikkäästi kahden miehen välissä. Hän levitti jalkojaan yhä leveämmälle ja antoi Pekin painiskella kiihtyvällä tahdilla yhä syvemmälle.
Pekki läpsäytti välillä peppua ja urahteli ja mylvähteli kuin villipeto. Yhtäkkiä hän vetäisi moiskahtaen suuren elimensä ulos ja kierähti sivuun kyrpäänsä pidellen.
Olin itsekin kuoriutunut vaatteistani ja istuin mela pystyssä, melkein hiessä.
?Loistava nartun pillu. Tämä sun pitää kokeilla?, hän sanoi Jamille.
Jami siirtyi vaimoni taakse ja ohjasi kookkaan elimensä sisään.
?Eikö olekin mahtava? Pane sitä kunnolla?, Pekki innosti.
Jami teki työtä käskettyä ja antoi lanteidensa käydä. Vaimon suu oli jäänyt vapaaksi ja hän piti yhtämittaista ujellusta, johon en ollut kotona tottunut. Hän kouri rintojaan ja selkä painui kaarelle. Hurjasti uikuttaen hän työnsi peppuaan Jamia vasten ja purkautui pian sätkien ja karjahdellen.
Jami hidasti tahtiaan ja tarttui lanteista kiemurtelevaa vaimoani.
?Narttuhan oli puutteessa. Kohta sitä voi alkaa nussia kunnolla?, Pekki julisti kyrpä tanassa.
Jami vetäytyi pidätellen vaimostani ja vaimoni lysähti mahalleen peitolle.
?Nyt tarvitaan tukevaa miestä apuun. Käypä tuohon miehen syliin?, hän komensi ja nosti läähättävän vaimoni puoliväkisin huojuville jaloille.
Hän ohjasi vaimon syliini istumaan. Kyrpäni painui sisään kuumaan pilluun, joka tuntui omituisen väljältä ja limaiselta vieraan kyrvän jäljiltä. Pekki kohotti kuitenkin vaimoani ja kaatoi makaavampaan asentoon niin, että pillu jäi hänelle kuin tarjottimelle. Sitten hän levitti vaimoni jalat, polvistui eteemme ja käski minun ohjata kyrpänsä sisään.
Ensi kerran tajusin, että minua nöyryytettiin samalla, mutta nautin osastani. Tartuin vaimon limasta tahmeaan, kuumaan ja paksuun elimeen varovasti ja ohjasin sen avoimen punaisena hohtavaan herkkurasiaan.
Pekki alkoi painaa hurjalla vauhdilla ja vaimoni nytkähteli minua vasten. Nussimisen tahdissa hikistä peppua vasten painautunut kyrpäni oli laukeamaisillaan.
Tartuin vaimoani rinnoista ja hyväilin alavatsasta, kunnes uskalsin varovasti koetella pillun suuta, jossa iso vieras kyrpä takoi. Klitoris törrötti pystyssä ja reagoi saman tien, kun aloin hellin, pyörivin ottein tunnustella sitä. Vaimoni painautui ynisten minua vasten ja tuli taas surkeasti uikuttaen. Niin olisin tullut minäkin, jos olisin vain voinut hetkeksi survaista itseni takaisin vieraiden käytössä olevaan vaimooni.
Pekki hillitsi itsensä ja vetäytyi sykkivästä lihasta.
?Käypä sinä nyt meille panopöydäksi, niin päästään molemmat hommiin?, Pekki komensi minua.
En ymmärtänyt ensimmäisestä kehotuksesta ja mies tarkensi, että minun tuli käydä nelinkontin peitolle vaimoni alustaksi. Nousin ja asetuin kyrpä tanassa kontilleni. Hikeen nussittu vaimoni ohjattiin horjahdellen selkääni. Olimme siinä selkä selkää vasten niin, että vaimoni peppu oli pääni päällä. Näin, kun Pekki ilmesty eteeni ja työntyi ahnaasti pääni päällä olevaan, avoimeen pilluun. Tartuin vaimoni levitettyihin jalkoihin ja yritin parhaani mukaan pitää kekomme pystyssä.
Äänistä kuulin, että Jami oli työntynyt taas vaimoni suuhun. Vaimoni ynähteli ja tarjosi jalkoväliään yhä avoimemmin kiivaalle melamiehelle. Hän kouri karjahdellen pakaroita ja purkautui syvälle vaimoni uumeniin. Näin, kuinka jalat olivat kauttaaltaan kananlihalla.
Pekki veti vaalean tahman peittämän elimensä ulos ja paksu vana putosi silmieni edestä peitolle. Vaimoni nousi huohottaen jaloilleen. Ehdin nousta istumaan, kun näin, kuinka Jami oli kaapannut hänet syliinsä. Hän kannatteli vahvoin käsivarsin vaimoani pepusta ja takoi itseään sisään pää takakenossa huudahdelleeseen vaimooni. Hän puristautui miestä vasten ja kiersi sääriään tiukasti hänen ympärilleen. Tiesin, että purkaus oli taas valtava.
Jami ei kestänyt enää, vaan luhistui vaimoni alle ja tuli hurjasti karjahdellen.
Jäin osin kaksikon alle ja kaikki neljä olimme märillä peitoilla sikin sokin. Vähitellen Pekki palasi henkiin ja huokaillen ylistää valtakunnan herkkupeppua.
?No mitä tykkäsit, narttu?? hän kysyi ja hyväili hellästi vaimoni peppua.
Vaimoni huokaili vielä muissa maailmoissa. Kierähdin hänen päälleen ja suukottelin hellästi kaulaa ja rintoja. Hän antoi minulle raukean pusun ja huokasi ?ihanaa?.
Käsin koskettelematta ohjasin varovasti kivikovan kyrpäni huulille, jotka tulvivat kuumaa spermaa. Vieraiden miesten jäljiltä avoin vako toivotti tutun elimen vastaanottavaisena tervetulleeksi. Aloin liikuskella varovaisesti ja tunsin, kuinka kuumaa laavaa tulvahteli lakanoille. En kestänyt kuin muutaman työnnön, kun purkauduin vavahdellen.
Pekki oli hakenut juomaa koko porukalle ja puolihuvittuneina kumosimme toista tuntia odottaneet drinkkimme. Itselläni seisoi taas täyttä päätä ja huomasin, että myös bodarikaksikkomme tila oli sama.
Ohjasin raukean vaimoni kylpyhuoneeseen ja laitoin lämpimän veden valumaan. Suukottelin vaimoani hetken ja annoin hänen lojua veden vilvoiteltavana. Mutta äskeinen näky ei häipynyt mielestäni ja halusin tuntea tuon miestä nielevän nartun pillun uudelleen. Ammeen loiske paljasti varmasti Pekille ja Jamille, mitä kylpyhuoneessa tapahtui. Kun tulimme lainapyyhkeisiin kääriytyneenä olohuoneeseen, miehet olivat ilmeisesti äänien innoittamana edelleen juhlakunnossa.
Vaimoni kääntyi miesten puoleen ja surkutteli ?voi näitä, ne haluaisi vielä pikkusen?. Vaimoni hyväili molemmin käsin miehiä ja ohjasi Jamin sohvalle istumaan. Sitten hän pudotti pyyhkeensä, kiipesi miehen päälle ja ohjasi tuon mahtavan elimen jälleen sisäänsä. Alkoi kuuma yö, joka jatkui aamusarastukseen saakka. Kun kahden kylvyn jälkeen aloimme palailla kotia kohti, aamu oli jo valjennut.
Tästä alkoi uusi, kuuma vaihe meidän makuukamarielämässämme. Välillä vaimo saa kotonakin kovaa kyytiä, mutta sille emme mahda mitään, että aina välillä haaveilemme jälleen ahnaasta mieskaksikosta.

4

13970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisää

      loistava tarina, kirjoita lisää

    • tiikerikissa

      juuri näin sen pitäis mennä! mistäs mulle saataisiin kaksi miestä?

    • enska

      Joo ei muuten ollenkaan hassumpi juttu mutta kun meistä useammat seuraavat monia foorumeita niin eikai sitä tarvi monessa paikassa esitellä (katso: tarinat.net)

      • ameeba

        No jos alkuperäinen kirjoittaja on halunnut sen tännekin vielä laittaa? Jos näin on, niin tuossa sinun kommentissasi ei ole mitään järkeä, sillä meistä kaikki ei todellakaan lue kaikkia suomalaisia novellifoorumeita.

        Jos kuitenkin joku muu kopsasi tämän tänne tarinat.netistä niin HÄPEÄISIT!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö autereen?

      Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen
      Tunteet
      13
      2077
    2. Mikä tekee kaivatustasi

      haluttavan?
      Ikävä
      109
      1873
    3. Naisten pitäisi lähestyä miehiä enemmän.

      Milloin viimeksi lähestyit miestä ja pyysit kahville tai treffeille?
      Sinkut
      136
      1509
    4. Jos Harris saa naiset liikkeelle,niin kenties.....

      Myöskin Nikki Haleyn tukijat lupasivat Harrikselle tukensa.Harris vain 2-3% jäljessä vaikka ei ole edes viellä ehdokas.
      Maailman menoa
      153
      1108
    5. Luulin olevani ainoa... Mutta jättääkö muutkin tosiaan lääkärikäynnit sivuun?

      Lueskelin netistä uutisia ja iltalehdessä oli juttua, että ihmiset eivät hakeudu hoitoihin. Luulin olevani ainoa, joka t
      Maailman menoa
      96
      1092
    6. Olit kiinnostunut mutta

      varovaisesti. Elämä koetellut sua mies? 😔
      Ikävä
      76
      1064
    7. Joonas Rask viettänyt omasta

      mielestään kivaa iltaa hyvässä hengessä.. https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000010582941.html
      Maailman menoa
      2
      851
    8. Yksi syy miksi kaipaan sua

      On se että luulen sun ymmärtävän mua hyvin. Ollaan jokseenkin samanlaisia vaikka hyvin erilaisia.
      Ikävä
      56
      801
    9. Olet hyvin

      rakastettava ja kaipaan sinua.
      Ikävä
      39
      791
    10. No oletko miten paljon miettinyt

      Sitä että mentäiskö me naimisiin? Mieheltä
      Ikävä
      67
      789
    Aihe