Sonnan levittämisen uudelleen kohdentuminen

Kepulaisille sonnan levitys on tuttua ja talikkoon tartutaan ihan luontaisesti vaikka pankolla maaten. Olen jo aika pitkään ihmetellyt sitä, että kepulaisten sonnat on aina heitetty demarien ja vihervasemmiston suuntaan. Sontaa on levitetty siihen suuntaan, missä kepulaisen politiikan menestystarinat ovat aina realisoituneet. Rinteen/Marinin hallituksessa Kepu vaati 10 hyvää itselleen, mutta saikin 11.

Vaalitulos on aukaissut kepulaisten silmiä. Olisi voinut luulla, että kepulaiset ovat kaikki hitaita hämäläisiä, kun se tapahtuu vasta nyt, vaikka kehitys on ollut nähtävissä jo viimeisen 10 vuoden ajan. Se on alkanut selvästi muuttaa sonnan levityksen suuntaa. Kepulaiset alkavat vihdoin tajuta, että heidän poliittinen päävastustajansa on persupuolue. Se on jo hyvissä ajoin ottanut poliittisen propagandansa kohteeksi Kepun, mutta kepulaiset ovat jatkaneet vanhaan tuttuun tyyliinsä vihervasemmiston haukkumista. Vasta nyt kepulaiset alkavat oivaltaa, että persut ovat niitä, jotka kaiken aikaa nakertavat Kepun kannatusta. Esim. Sebastian Tynkkynen on jo Sipilän hallituksen ajoista kohdistanut kaiken tarmonsa Sipilän ja Kepun mollaamiseen ja onnistunut siinä erinomaisesti. Vihervasemmistolta ei ole koskaan nähty sellaista Kepu-vihaa kuin joillakin persuilla.

Voi olla, että Kepulandia on jo lopullisesti menetettyä maata. Keput ovat heränneet päiväuniltaan toivottomasti myöhässä. Viholainen on päässyt jo kaivautumaan hyviin asemiin ja tehnyt sen ensimmäisenä Oulun alueella, mikä on ollut Kepun vankinta kannatusaluetta aiemmin. Kepulaiset syyttää vain itseään siitä, että he eivät ole vihervasemmistovihassaan kyenneet näkemään todellista vaaraansa. Nyt on paha toipua, kun housut ovat läpimärkiä ja poliittinen pakkanen paukkuu. En osaa olla edes vahingoniloinen, koska persuilu on kepuiluakin pahempi ilmiö.

16

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hämää.
      Mielipidepankki persu. Hämäykseksi kertoo persuista noin. Samaa kepun haukuntaa.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🍒 ­­N­y­­m­­f­o­m­­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178149736

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Erittäin osuvaa analyysiä kepun kehityskaaresta, kepu tosiaan on tuudittautunut vahvasti kekkosen aikaan, eli kannatuksella ei sinällään väliä, koska valta oli maakunnissa kunnanisillä ja Helsingissä Kekkosella. Kansainvälistyminen on ollut myrkkyä kepulle, tai lähinnä tuonnin estäminen ja hintojen pitäminen korkealla keinotekoisesti. Ikävä kyllä persut on perinneet vahvasti tuon ulkomaailmavihan kepulta ja sen suhteen ovat hyvin samanlaisia, mutta vanholliset on jääneet kepuun ja nuorempi änkyräväki siirtynyt persuihin. Persujen huonoin puoli on edelleen Soinin lietsoma EU viha ja se, että ratkaisu kaikkeen on EUsta eroaminen.
      Mutta kepussa parasta ennen päiväys oli joskus 80 tai 90 luvulla.

      • Anonyymi

        Eikö se Virolainen ollut aikaisemmin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se Virolainen ollut aikaisemmin?

        Sonnan levittäjiä sitä nousi persupuolueestakin eduskuntaan, esim Oulun vaalipiiristä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kepun idea on kadonnut, ei toimi enää maajussien puolella, palkansaajien vastainen, maakuntahimmeli tulee niin kalliiksi, että se joudutaan vielä purkamaan.. Keput ei ymmärrä, että kakkua pitää myös kasvattaa, ei pelkästään ahmia sitä. Pelkkä keski-ikä kepukylissä kertoo kaiken.

    • Anonyymi

      Tätä näiden "mielipidepankkien" loputonta tarmoa räkyttää Suomen Keskustalle ihmettelen. Eikö se kuuluisa armonlaukaus jo annettu? Menkää räkyttämään persusaitille.

      Se taitaa Suomella maaseutu olla vielä pitkään ja on siellä aina joku määrä asukkaistakin, joita on pääkaupunkiseudun sosiaalitukea nauttivien eläkeläisten kiva haukkua vailla mitään todellista syytä. Hävetkääsaatanat mutta ettehän te edes osaa.

      • Etkö ole kuullut, että viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Tietysti Kepun virheiden tunnustaminen kuulostaa kepulaisen korvissa epämiellyttävältä. Mutta ei se sillä parane, että panee päänsä pensaaseen.


    • Anonyymi

      Takuueläkeläinen MPP on katkera menestyimmille. Sosialistit on kateellisia.

      • Anonyymi

        Persujen ääniharava Sebastian Tynkkynen nousi julkisuuteen sontimalla housuihinsa. Siinä on persuilla oikea sonnanlevittäjä


    • Anonyymi

      Asiaan kuulusi kovasti kepuliosioon kaikisa demokratioissa yltäkyltä ilmeisesti. Ei esillä niin tyhymiä vielä olla.

      • Anonyymi

        Löytyy netistä tuo Tynkkysen performanssi, jonka esitti BB-talossa.


    • Anonyymi

      Mielipidepankki on täysin oikeassa. Millä järjellä voi selittää toimintaa, jossa Keskusta kuvittelee persujen harrastaman poliittisen päällekäymisen Keskustaa kohtaan olevan ratkaistavissa käymällä puolestaan vihervasemmiston kimppuun? Tuohan tarkoittaa käytännössä sitä, että persut ovat onnistuneesti kyenneet syöttämään omalla propagandallaan persuajattelua kepulaisuuden ytimeen. Jos sama touhu jatkuu, persut nielaisevat kohta yhdellä haukkaisulla loputkin Keskustasta itseensä. Keskusta ei voi siis ikinä hyötyä tilanteessa, jossa persut ovat vahvassa kannatuksessa, lyöttäytymällä hallituskumppaniksi persujen kanssa, koska vastakkainasettelun asema on jo luotu persujen toimesta kamppailussa haja-asutus-Suomen äänistä. Eikä yhteinen aika persujen kanssa oppositiossakaan palvelisi Keskustaa, koska Keskusta on valtionhoitajapuolueeksi laskettava ja persut taas populistinen peliliikepuolue. Hajuton ja mauton Keskusta on umpimähkään räiskiville persuille helppo taklattava.

      Oli niin taikka näin, niin Keskusta on jo käytännössä ajettu persujen propagandalla "vasemmistoblokkiin", koska tällä tavalla persut pyrkivät etenkin maaseutupolitiikassaan asemoimaan itseään enemmän kepulaisiksi kuin kepulaiset itse. Onko siis Keskustan ainoaksi toivoksi jäämässä tilanne, jossa se asemoituisi yhä tiiviimmin SDP-yhteistyön linjaan toivoen samalla, että SDP jatkossa edustaisi vähemmän vihervasemmistolaisuutta ja tulisi lähemmäksi poliittista keskikenttää? Löytyisikö lääke vanhoista asetelmista, joissa maanviljelijöillä ja duunareilla oli yhteisiä sympatioita yhteiskunnallisten asemiensa ongelmakohdista esim. kärsijäin roolit ansiopuolella? Sehän ei tarkoita sitä, että Keskustan pitäisi luopua keskikentän puolueen näkemyksestään vaan pikemminkin naulita itsensä sellaiseksi eikä olla riepoteltavissa sinne tänne. Paljolti riippuu siitäkin, millaisia ajatuksia SDP:n sisällä syntyy puolueen poliittisen linjan tulevaisuuden suunnasta. Sisäistä kritiikkiä on ollut nähtävissä julkisuudessa siitä, että puolue olisi ollut liikaa vasemmalla linjassaan.

      https://www.joonarasanen.fi/mietteita-sdpn-vaalituloksesta/

      • Fiksuja ajatuksia niin Kepusta kuin linkissä demareista.

        Voi olla juuri niin, että persujen politiikka on ajamassa Kepua punavihreään blokkiin. Näinhän on käynyt Ruotsissa. Demarien virhe pitkällä ja miksei lyhyelläkin aikavälillä on kilpailla äänistä samanmielisten puolueiden kanssa ja jättää keskiluokka oikeistolle. Luulen, että Marinia ideologisesti oikeammalla oleva Lindtman (jos on seuraava pj.) korjaa suuntaa enemmän kohden keskiluokkaisia äänestäjiä.


    • Anonyymi

      ei PS ole vihollinen vaan keskustan oma politiikka

      kepu katoaa oikeasti kokonaan sulautuen muihin puolueisiin

      maahanmuutto ja Juha Sipilä potkaisi kehityksen alkuun

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      850
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe