18 maakauntaa liikaa. Yli puolet puretaan

Anonyymi-ap

Perimmäinen syy miksi Keskusta lähti Rinteen hallitukseen, oli tilaisuus saada 18 maakuntaa. Valitettavasti se on hyvin vahingollinen koko Suomelle ja keskustalaiset kunnat tulevat kärsimään siitä eniten. Mielenkiintoista on nähdä kuinka moni pudonneista kansanedustajista on kohta jossakin hyvä palkkaisessa virassa maakuntahallinnossa. Ennustan että melko moni, tosta tulee olemaan kuntalaisten kohtalo.

13

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koko maakuntahallinto pitää lakkauttaa tehottomana kalliina idiotismina.

    • Anonyymi

      Hillittömät kustannukset niitä ylläpitää ja lopulta pakkoliitokset.

    • Anonyymi

      Tarkoittanet hyvinvointialueita, jotka Rinteen-Marinin hallitus perusti? Niitä on 21 ja vastaavia sote-tehtäviä hoitavat Helsingin kaupunki ja Ahvenanmaan maakunta mukaan lukien yhteensä 23.

      Maakuntia Manner-Suomessa on mainitsemasi 18 ja Ahvenanmaa mukaan lukien 19. Ne on perustettu nykymuodossaan 1990-luvulla.

      En usko, että hyvinvointialueita lähdetään yhdistämään ainakaan alkavalla hallituskaudella. Ennen tuollaisia päätöksiä katsotaan muutaman vuoden ajan, kuinka uudet alueet toimivat alue alueelta.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa. Ei tuleva hallitus tule purkamaan uuden Soten infrastruktuuria, koska se kaataisi Kokoomuksen velkakurilinjan välittömästi. Jos rakenteita tullaan jatkossa yhä tiivistämään, se lienee useampien hallituskausien takainen juttu. Joitakin palvelutasoa laajentavia päätöksiä todennäköisesti saatetaan viedä läpi vaikka niilläkään ei periaatteessa ole mitään merkitystä lopputulokseen, koska maakunnilla on jo nyt mahdollisuus käyttää yksityisen sekä kolmannen sektorin palveluja täydentämään julkisen palveluja. Odotettavissa olevat muutokset kohdistuvatkin todennäköisimmin palveluseteleihin sekä Kela-korvauksiin.


    • Anonyymi

      Tervehdyttäminen on julkishallinnon palkkapolitiikan mukaisesti aloitettava kunnanjohtajien palkkojen puolittamisella, koska vastuu ja työmäärä on puolittunut ja siten työn rasittavuus on puolittunut.

    • Enemmänkin. Yksi maakunta nimeltä Suomi riittää.
      Vittu hei Pysty menikö ihan putkeen?

    • Anonyymi

      Maakunnat edellä viety sote oli Kepun viimeinen kosto suomalaisille.

      • Anonyymi

        Ei ole kepusta enää edes apupuolueeksi.


    • Maakuntamalli on älytön ja vahingollinen ratkaisu. Valitettavasti sen kanssa jouduttaneen elämään vielä pitkään. Kalliiksi tulee suomalaisille. Kepu on ollut äärimmäisen vahingollinen puolue Suomen veronmaksajille. Hyvinvointialueita tultaneen yhdistämään ajan kanssa. Onneksi edes pitkässä juoksussa. Voi olla, että siihenkin tulee hidasteita, jos Kepu pääsee taas mukaan hallituskuvioihin neljän vuoden päästä. Tuskin tämäkään hallitus kummoisia muutoksia saa aikaan.

      Sotesta ovat vastuussa Kepu ja Antti Rinne. Rinne antoi kaikessa periksi Kepun vaatimuksille houkutellakseen sen hallitukseen ja tässä on sitten tulos. Kun maakuntaveroakaan ei vielä tule, valtion piikki on loputtomiin auki. Kyllä siihen miljardi toisensa perään uppoaa. Epäilen, että se syö tämän hallituksen 6 miljardin säästöohjelmaa hyvin tehokkaasti. Kun sairastavuus on suurinta entisessä Kepulandiassa, se pakottaa jatkaan epätervettä terveydenhoitomallia.

      • Anonyymi

        Hienosti kiteytetty maakuntamallin ydinongelma, kepu on ylivoimaisesti kallein puolue veronmaksajille ja ongelma meidän kilpailukyvylle.


    • Anonyymi

      Suomessa on liikaa kuntia,puolet pois heti,pikkukunnat elää vain valtion tuilla.

      • Anonyymi

        Isot kunnat elättäköön pienet kunnat. Valtio pois välistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isot kunnat elättäköön pienet kunnat. Valtio pois välistä.

        Lähetämme pikkukuntiin jättisummat rahaa ja siksi yritämme tehdä useampaa työtä aamusta iltamyöhään. Emme pysty enää enempään rahanlähetykseen, sorry.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      104
      1076
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      58
      1025
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      808
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      591
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      581
    8. 78
      551
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      547
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe