Kun kunnilla näyttää menevän poikkeuksellisen hyvin, niin meillä Valkeakoskella sukelletaan oikein kunnolla. Tulos on lähes 6 milj. euroa pakkasella. Miten tämä on mahdollista ja miksi tilanteeseen ei ole reagoitu jo kuluvan vuoden aikana? Kyllähän tilanteen on pitänyt olla tiedossa. Miten me Valkeakoskella pärjätään, kun vaikeudet tulevaisuudessa vielä kasvavat? Myös yritysrintamalla ei ole tapahtunut yhtään mitään. Puheet ovat mahtailevia, mutta tulokset ovat säälittäviä. Mahlianmaan tontit myymättä, Jutikkalan kehitys pysähtynyt. Vanhakylän yritysalueen kehitys on pysähtynyt. Näyttää siltä, että sekä johdossa ja elinkeinotoimessa ollaan seisovassa vedessä. Nuotiopaikkoja sen sijaan suunnitellaan, pump-ratoja rakennellaan ja koirapuistoista ollaan innoissaan.
Koskikaran laajennus on ainoa valopilkku, mutta senkin lähtölaukaus on jo kauan sitten tapahtunut. Surullisen kuuluisa ja epärealistinen Manhattan-projekti on avattu. Kuka tähänkin uskoo? Miksi keskustan yleiskaava avattiin uudelleen jonkun Saharan kentän kaavoituksen takia ja nyt keskustan kehitys on jäissä. Pohjois-suunnan yleiskaavaehdotuksella on ajauduttu pitkäaikaiseen jumiin. Vaikka lukion viereen saataneen nyt matalalla rakentamistehokkuudella hieman tontteja niin pitkän ajan näkymät ovat masentavia.
Tässä joutuu vielä varautumaan merkittäviin verojen korotuksiin. Maksettavaa riittää muutenkin korkeiden elinkustannusten ja kohonneiden korkokustannustenkin takia. Eikä energia ole Koskissa kovin edullista. Kuka puolustaa keskiluokkaa Valkeakoskella.
Valkeakoski, Pirkanmaan musta aukko
69
739
Vastaukset
- Anonyymi
Ei puolusta kukaan, niin kauan kun demarijäärät hölmöilee ja niille annetaan tilaa.
- Anonyymi
Talousarvio ”vähän” heitti.
- Anonyymi
Normaalisti talousarvio tehdään tulevalle vuodelle. Valkeakoskella se tehdään kuluvan vuoden aikana.
- Anonyymi
Oikeesti valkea koski on rakastettava alue ollut aina on musiikkia on kaikkea.
- Anonyymi
Onneks rantapusikot raivataan pääsee kalaan kuntalaiset kun ei oo kohta varaa ostaa kaupasta mitään.
- Anonyymi
Oikein sanaa kalaa se on kaupassakin pitää vaan mennä puhtaampaan kohtaan kalaan ettei ulostejätteisiin.
- Anonyymi
Kottaraisen pelle voi suksia Vit…n😡
- Anonyymi
Ja oikeastaan kaikki demaripaskat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja oikeastaan kaikki demaripaskat.
Kuntarotat säätää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntarotat säätää.
Älkääs ny, pitäähän saariin sillat saara, senverta aina rahaa löytyy. Ellei löydy, otetaan lainaa, sano demari.
- Anonyymi
No mietippä mitä Peppejä siellä on !
- Anonyymi
juuson aikana näin ei olisi käynyt. stana
- Anonyymi
Ei niin. Juuso järjesti rahoituksen ja päätti miten kunnassa toimitaan.
Jäljet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Kuntapäättäjät eivät rahankäytöstä ymmärrä mitään, ei talous voi muuten päästä noin kuralle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin. Juuso järjesti rahoituksen ja päätti miten kunnassa toimitaan.
Jäljet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Kuntapäättäjät eivät rahankäytöstä ymmärrä mitään, ei talous voi muuten päästä noin kuralle.Osaakohan siellä kukaan laskea😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaakohan siellä kukaan laskea😂
Ei osaa muuta kuin laskea allensa.
- Anonyymi
Mikä on kaupungin johdon rooli ja vastuu. Eikös siellä valmistella ja johdeta virkavastuulla.
- Anonyymi
Kaupunginjohtaja pelkkä keulakuva, täysin turha virka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunginjohtaja pelkkä keulakuva, täysin turha virka.
Kaupunginjohtaja Riippa on lukenut ja viisas mies. Oikein sopiva esikuva muillekin kaupungin virkahenkilöille.
- Anonyymi
Taitaa olla ruskea aukko eikä musta niin kun otsikossa lukee.
- Anonyymi
Pojat homostelee😀
- Anonyymi
On hyvä kirjoitus, niin totta👍
- Anonyymi
Kylläpä on täys kymppi tää kirjoitus.
- Anonyymi
Aukon jakajia löytyy tästä kylästä .
- Anonyymi
Voi helkutti, mitä hutilointia kaupungintalolla. Yksityisellä ei enää seliteltäisi.
- Anonyymi
Kuntapäättäjillä pitäisi olla tulos/korvaus vastuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntapäättäjillä pitäisi olla tulos/korvaus vastuu.
Kyllä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntapäättäjillä pitäisi olla tulos/korvaus vastuu.
👍👍👍
- Anonyymi
Koskissa rahat loppu , miksihän ?
- Anonyymi
Demarit vetää piikkiin😀
- Anonyymi
Pidetään Valkeakoski nukkumalähiönä siinä se on parhaimmillaan. Ei mitään kaavoitusta rannoille kun keskuta on tyhjiä huoneistoja niin liike kuin muunkinlaisia. Polttoaineissa on kartelli että pitää ST1 hakea 10 senttiä/litra halvempaa polttoainetta. Hinnat on tapissa paikkakunnalla. Ei kannata pitää liian suurta henkilökuntaa kaupungissa.
- Anonyymi
Joo ei tästä kasvukeskusta saa millään konstilla,elellään tääl keskenään .
- Anonyymi
Valkeakoski on menneisyyteen jämähtänyt junttikylä.
- Anonyymi
Kaikki ristiin keskenään,jokainen tietää kuka ketäkin.
- Anonyymi
Menkää siivoon sairaalaan ettei houkuta paskaan.
- Anonyymi
Monta huonosti hoidettua casea ,tulee vielä kalliiksi kun taidoton ja vastuuntunnoton saa huseerata eikä perään katsota.
- Anonyymi
Kyllä.
- Anonyymi
Pitää ymmärtää laskea tontin hintaa ja myydä pieniä mökkitontteja paskasen lätäkön rannoilta pieneen hintaan saa rahaa teiden korjaamiseen ja pieni vuokraus tontteja pieniä että pienituloinenkin saa mökkinsä ja anoa valtion apua talojen katto korjaukseen että voi asua pakkasella ettei aina tarvi muuttaa talveksi Espanjaan.Kyllä lämpöeristeet tulee uusia.Kosteuseristeet että voi asua.On mahdollista rajata puhtaammat vedet kalastukseen paskavedet muuhun.On mahdollista nostaa talon tai mökin perustusta ettei tulva kastele koko mökkiä.On kunnan tehtävä anoa rahaa unionista pyörätien tekoon ja siltojen ei niitä muuten saa.
- Anonyymi
Onhan koskella menoa teatteria urheilua työtä baaria kirjattuja taloja ja hiihtolatuja. Bussit kulkee ja jos joku järki iskee vaihtaa märät homeiset villat seinissä.Eipä toi paljon maksa perustaa uuteen taloon vanhusten hoivapaikan jos haluaa auttaa ja yrittää. Niin halpoja vuokra asuntoja ei ole missään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan koskella menoa teatteria urheilua työtä baaria kirjattuja taloja ja hiihtolatuja. Bussit kulkee ja jos joku järki iskee vaihtaa märät homeiset villat seinissä.Eipä toi paljon maksa perustaa uuteen taloon vanhusten hoivapaikan jos haluaa auttaa ja yrittää. Niin halpoja vuokra asuntoja ei ole missään.
Koskella😡😡😡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan koskella menoa teatteria urheilua työtä baaria kirjattuja taloja ja hiihtolatuja. Bussit kulkee ja jos joku järki iskee vaihtaa märät homeiset villat seinissä.Eipä toi paljon maksa perustaa uuteen taloon vanhusten hoivapaikan jos haluaa auttaa ja yrittää. Niin halpoja vuokra asuntoja ei ole missään.
Jos Valkeakoski palstalle kirjoittelee älä kirjoita ”koskella”😡😡😡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Valkeakoski palstalle kirjoittelee älä kirjoita ”koskella”😡😡😡
Joku ulkopaikkakuntalainen😀
- Anonyymi
Pieni sisäsiittonen kylä kaikki keskenään .
- Anonyymi
oo sää mun kaa ,oot sen kaa sit seuraavaks ni mä voin olla sen exän kaa sit
- Anonyymi
Onhan täällä hauskanpitopuisto. Kurre oravat ja metsän eläimet siellä pitävät hauskaa. Ihmisiä ei siellä ole pahemmin näkynyt. Sarjassamme nyt välähti. !
- Anonyymi
Kohta koski ampasee nousuun kun saadaan kolme rantatonttia myytyä koivuniemestä.
- Anonyymi
😂😂😂
- Anonyymi
Tontilla saa nauttia jäteveden purkuputken tuotteista.
- Anonyymi
Eikö perkele edes saa sähkövaloja poikki sieltä hauskanpitopuistosta. Yötä päivää siellä oraville sähkövaloja poltetaan. Jos ei muuta niin katkaiskaa ne pylväät ettei sähköä kulu päiväsaikaan. OIkein Valkeakosken puuhaparkki. Voi v''''u
- Anonyymi
Pidetään hauskaa exien kaa
- Anonyymi
Kun pyllistää, niin näkyy musta aukko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun pyllistää, niin näkyy musta aukko.
Ei aina, osa valkaisee.
- Anonyymi
Joo mutta ei omien exien.
- Anonyymi
Ikääntyvillä liukuvoide voi jopa mahdollistaa yhdyntöjä, jotka muuten jätettäisiin kipujen vuoksi väliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikääntyvillä liukuvoide voi jopa mahdollistaa yhdyntöjä, jotka muuten jätettäisiin kipujen vuoksi väliin.
Niukasti sitä voidetta, tuntuu tiukemmalta. Tulee nuoruus mieleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikääntyvillä liukuvoide voi jopa mahdollistaa yhdyntöjä, jotka muuten jätettäisiin kipujen vuoksi väliin.
Miehestä kiinni jos nainen ei alapäästään kostu.
Kun naisen vaikka sitten vanhemmankin kunnolla lämmittää, jalat on levällään automaattisesti ja jalkoväli aivan valuu jotain markää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehestä kiinni jos nainen ei alapäästään kostu.
Kun naisen vaikka sitten vanhemmankin kunnolla lämmittää, jalat on levällään automaattisesti ja jalkoväli aivan valuu jotain markää.Edellisen lasti !
- Anonyymi
Ne lapset,joiden huostan syyt on poistuneet niin kotiin tai läheisten luo heti !
Löytyy heti miljoonien säästöt.
Kumma ettei tuohon kukaan puutu 🥵- Anonyymi
👍👍👍
- Anonyymi
No kuka tällä kylällä mihkään puuttuis?
Samaa paskaa vuodesta toiseen . Luulis Pirhassa silmät avautuvan jo mutta tuskimpa.
- Anonyymi
Piikkiin vedetään.
- Anonyymi
Äläs ny eka rantatontti myyty 130ke
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläs ny eka rantatontti myyty 130ke
Ketähän siinäkin päästy vetäseen oikein huolella. Muutama kymmenenvuotta, ja kaupunki pakkolunastaa tai ainakin käyttää etuosto-oikeutta.
- Anonyymi
Olen pannut merkille että se muutaman satatuhatta maksanut hauskanpitopuisto on kovassa käytössä. Parahaalla kerralla 4 jänistä siellä leikiskeli keväthurmiossa. Ehkä ensi vuonna tulee vähän isompi jänispopulaatio sinnen hauskanpitopuistoon. Ihmisiä siellä ei näy. Mahtavaa investointia Valkeakoskelta niin hauskaa niin hauskaa, että naurismaan aidatkin sitä nauraa. Onkohan valtuuston kokoushuoneissa vieraita kaasuja että päät pökerryksissä siellä tehdää susipäätöksiä oikein roppakaupalla.
- Anonyymi
👍👍👍
- Anonyymi
Eräänä kauniina kesäpäivänä näin siellä kolme oluen anniskelijaa tuimassa tuiterissa. Hauskaa ei silti näyttänyt olevan, lienevät väärässä puistossa kun meno näytti enemmänkin riidanhakuiselta.
- Anonyymi
Asiat tärkeysjärjestykseen. Hauskanpitopuisto tuo hyvinvointia ja työtä. Keskitytään tähän, mutta ei puututa kaupungin menoihin, hallintoon, elinkeinoelämän edistämiseen, teetetään kalliilla teklan kaverille töitä,. Tällä tavoin saamme talouden tasapainoon.
- Anonyymi
Eläköön kuntoportaat! Mistä rahat? Vanhustenhoidosta tietysti, siellä on vielä muutama laitoshoidossa, passitetaan ne kotiin kuolemaan ja jää rahaa rappusiin.👍
- Anonyymi
Päättäjiin pitäisi saada osaavia taitavia hoitoalan ihmisiä, siellä niitä ei ole ollut ! Ei aikoihin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päättäjiin pitäisi saada osaavia taitavia hoitoalan ihmisiä, siellä niitä ei ole ollut ! Ei aikoihin !
Ja vaikka olisikin, nämä suuruudenhullut "kuntoporras ja sillat saariin" vouhkaajat jyräisi ne älyvapailla ehdotuksillaan.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882