Se ei näy päällepäin. On vain tunne ja varmuus, joka vahvistuu. Jonkin on muututtava. Jotta tilalle voi tulla jotain hyvää ja todellista. Syvä ahdistus on merkki muutoksen välttämättömyydestä.
Jokin minussa kuohuu.
Anonyymi-ap
34108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kannattaa kuunnella omaa intuitiota. Ja luottaa siihen.
Täällä yksi kuuntelee sitä ja laittoi viestin mailalla singoten eräälle minulle todella tärkeälle ihmiselle.
Tunsin sen. Miksi tänne siitä ilmoitit, että laitoit kaivatullesi viestin?
Intuitio sanoo, että hän on mennyt eteenpäin. Ei aihetta toimenpiteisiin, eikä ikävöintiin.
Se on vahva tunne, kun jotenkin vain tietää, että elämässä on merkittäviä muutoksia edessä lähikuukausina. Ei välttämättä tiedä vielä mitä ne ovat, mutta tuntee sen keräytyvän energian itsessään jo hyvissä ajoin.
Näin minä tunnen. Energiaa keräytyy ja on voima, joka pakottaa muutokseen.
Normaalin elämän osalta näin. Ihmisellä on mahdollisuus ja voimavarat kokea noin
Joskus odottaa, että ihmiset muuttuvat. Harvoin näin on, muutos lähtee itsestä. Mutta kannattaa pitää lähellään ne ihmiset, joista tulee hyvä olo. Kohdistaa energia oikein, eikä kuluttaa sitä vääriin ihmisiin.
Riippuu asiasta, jonka odottaa muuttuvan. Odottaako, että toinen muuttaa mielensä ja pitää sittenkin jostain ihmisestä? Vai odottaako, että toinen oppii/tottuu syömään punajuurta? Joskus muutos on mahdoton, joskus todennäköinen. Joskus nopeampi, joskus todella paljon hitaampi.
En mä ainakaan odota muiden muuttuvan. Sitä olen koittanut sanoa, että jos odottaa minun muuttuvan, niin ei välttämättä käy. Muutun jos muutun, mutta en tiedä, mihin suuntaan. Miksi olla ihmisen kanssa, joka haluaa toisenlaisen? Entä jos se ihminen ei edes tunne minua. On nähnyt joitakin puolia ja tehnyt niiden perusteella johtopäätöksen.
Äh. Ei tässäkään ole oikein mitään järkeä. Olen vain jonkin äärellä. En tiedä, mitä se on.
Ap. jatkaa
Sehän ois parasta että samanhenkiset ihmiset kohtaisivat. Joidenkin kanssa on heti ns. samalla aaltopituudella ja heistä välittyy hyvä energia.
On tuossa minusta järkeä. Meinasin juuri tarttua tuohon lauseeseen "On nähnyt joitakin puolia ja tehnyt niiden perusteella johtopäätöksen." Tuon kanssa saa itse kukin olla varovainen, varsinkin kun ollaan vasta tutustumisvaiheessa tai ei edes vielä siinä. Tylsää ehkä, mutta tässäkin tullaan siihen, että avoin ja vastaanottavainen kommunikaatio on ratkaisu melkein mihin vain vaivaan. Ja se toisen kuunteleminen. Se unohtuu liian monelta liian helposti. Tai ei sitten vain yksinkertaisesti osata kuunnella.
Näin. Vain tutustumalla tietää, millainen se toinen ihminen oikeasti on. Puhumista arvostan itsekin. Sitä, että epäselvyydet ja erimielisyydet ratkaistaan puhumalla. Ei se helppoa ole minullekaan, mutta olen siinä vuosien mittaan parantanut kuin sika juoksua... toki aika radikaali olen johtopäätöksissäni vieläkin ja ehdoton.
Ap.
Minulla on aika hyvin pullat uunissa kuuntelijana, mutta puhujana vielä paljon oppimista. Minusta joutuu joskus vähän kaivaa asioita esiin... Mutta uskoisin, että luottamuksen myötä tuokin helpottuu. Ja viime aikoina olen mielestäni jo edennyt tuolla saralla aika hyvin, kun on joutunut puhumaan asioistaan muille enemmän kuin vuosikausiin. Että ehkä se vanha koirakin jotain uusia temppuja joskus oppii.
Olen samaa mieltä, että luottamuksen myötä puhuminen helpottuu. Ja onnistumisista saa hyvän mielen.
Tuli vielä mieleen, että en ole hyvä kaivamaan asioita, jos on kyse henkilökohtaisista asioista. Olen sitä mieltä, että ihmiset kertoo, mitä ne haluaa minun tietävän. Tykkään väitellä yleisistä jutuista. Työasioissa olen aika hyvä kaivamaan asioita. Mutta silloinkin on syytä kysyä avoimia kysymyksiä. Ei johdattelevia. Kyllä vai ei- kysymysten päässä on usein umpikuja. Kuhan mietiskelin.
Totta tuokin. Herkästi tulee sellainen negatiivinen energia kehiin, jos kovin henkilökohtaisia alkaa kaivella. Eikä se todennäköisesti palvele tarkoitustaankaan sellainen "utelu" sitten käytännössä vaan lukitsee asioita entisestään. Jos sanottavaa on, niin kyllä se sieltä ulos tulee, ennemmin tai myöhemmin. Niin ainakin omalla kohdallani uskon.
Mietiskele vain. Kiinnostavaa kuulla, mitä sinun päässäsi liikkuu. Vaihteeksi näinkin päin. :)
Sama. Ahdistun jos liian nopeasti aletaan tentata henkilökohtaisia. Toisaalta hyvät kysymykset ovat myös osoitus kiinnostuksesta. Aina ei oikein saa suunvuoroa, mutta ainakin aivot rekisteröi asioita, kun kuuntelee eikä puhu päälle.
Minulla on mielessä kysymys, joka nousi esiin aamulla 23. joulukuuta, kun kuulin jotain epätavallista. Sen kysyn, kun saan tilaisuuden. 😂 Luulen, että siihen saattaa liittyä jonkinlainen tarina. :)
Aika pitkään on ollut kysymys mielessä. Toivottavasti saat kysyttyä. Ilmeisen tärkeää.
Ei se sen syvällisempi kysymys itse asiassa ole. Ihan kevyt vain.
Mikä estää kysymästä. Eikö ole yhteystietoja?
Se on kysymys, joka kysytään sitten kun ollaan kasvotusten vapaalla ja rupatellaan niitä näitä. Ei mikään kiire sen kanssa.
Olet tunnistettava. Jäärä.
Minulla on toisenlainen näkökanta tutustumiseen, puhumiseen, asioista kertomiseen.
Homma voi jäädä junnaamaan paikalleen, jos esim toinen ajattelee "asiat tulevat esille itsekseen esille aikanaan". Näin jää myös toiselle osapuoliskolle etäiseksi, tuntemattomaksi, epäilyttäväksikin ja miksi tämä riski pitäisi ottaa. Eikö ole menettämisenpelkoa, rakkautta, kiintymystä itse asiassa olemassa lainkaan?
Oliko?
Oliko edes alussa?
Ei ?.....
Minullakin on tuohon näkökanta.
Olen läheisyydenpelkoinen. Se tarkoittaa sitä, että luottamuksen kasvu ottaa kohdallani aikansa ja lähentyminen tapahtuu mieluiten vähitellen, jotta en mene paniikkiin ja vetäydy sen tuloksena kokonaan pois. Kun luottamus kasvaa, minun on myös helpompi saada suuni auki. Tämä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, "siedätyshoidon" avulla. Miehillä vain ei oikein ole kärsivällisyyttä tämän kanssa, joten he lukevat minua aivan kuten kuvasit yllä: olen heidän mielestään etäinen, tuntematon, epäilyttävä ja käytännössä turha riski, jota ei kannata edes ottaa. Minulta ei yleensä tuossa tilanteessa sitten kysytäkään mitään vaan mies tekee päässään omat päätelmänsä, poistuu takavasemmalle ja se siitä. :) Nykyään minä tiedostan läheisyyden pelkoni ja voin kertoa siitä toiselle hyvissä ajoin. Mutta kaikki eivät sitä tiedosta eivätkä osaa/uskalla sitä ilmaista, ja jos toista ei kiinnosta tarpeeksi ottaa selvää mistä sulkeutuneisuus johtuu, kommunikaation hajoaminen on väistämätöntä.
Jos sinulla on yhtenä osapuolena sellainen olo, että toinen jää etäiseksi, kerro hänelle, että tunnet näin. Jos epäilet hänen kiintymystään, sano se. Ja voihan olla, että toinen osoittaa kiintymystään vaikka kosketuksin tai teoin herkemmin kuin sanoin - luota niihinkin, älä pelkkiin sanoihin. Tuo kuvaamasi tilannekin on sellainen, että siitä voi ja pitää keskustella, jos kokee, että suhde on vaivan arvoinen.
Ei ole ollut minkäänlaista menettämisen pelkoa ketään sellaista kohtaan jonka nimi on tiedossa, vaan päinvastoin on välttämätöntä oman hyvän olon kannalta unohtaa kaikki sellaiset ihmiset!! Elämään voi tulla vain sellainen ihminen josta en tiedä vielä mitään. Minulle on ihan sama mitä he elämässään tekevät, joiden nimi on tiedossa! En halua tietää heistä mitään! Olen liian kauan joutunut näkemään pahoja unia, en enää jaksa yhtään sellaista! Nukkuminen ollut huonoa vuosien ajan, eikä se muutu ennen kuin olen parisuhteessa suunnilleen ikäisnei kanssa.
Olen miettinyt, miksi monen on hankala puhua aidoista tunteistaan. Tietenkin kaikissa tilanteissa ei voi niin tehdä. Itse olen huomannut, että mitä avoimempi olen ollut, sen parempia esimerkiksi ystävyyssuhteita olen saanut. Elämä on usein hyvin pinnallista arjen askareineen, joten merkitykselliset ihmissuhteet ovat tärkeitä.
"Itse olen huomannut, että mitä avoimempi olen ollut, sen parempia esimerkiksi ystävyyssuhteita olen saanut."
Tuota loppujen lopuksi tulee harvoin ajateltua. Nyt kun rupesin miettimään, niin eipä tule juuri mieleen tilanteita, joissa olisin joutunut "kärsiä" siitä, että kerroin avoimesti tuntemuksistani tai ajatuksistani muille. Päinvastoinhan siinä yleensä käy. Tietysti oleellista siinä on se, millaisilla ihmisillä itsesi ympäröit, mutta omalla kohdallani ainakin ei pitäisi olla mitään käytännön esteitä suuremmalle avoimuudelle. Tuo on itse asiassa aika silmiä avaava havainto.
Ei sen tarvi näkyä päällepäin hyvä vain eivät tiedä.
Jokin sinussa nyt kuohuu ääni kuuluu
Monesti muutos on kuin tsunami, se etenee pinnan alla ja vasta rantaan osuessaan näyttää todellisen voimansa
Itsekin kokenut noin ja ymmärrän sen johtuvan monen rankan vuoden kokemuksista. Kaikki niihin vuosiin jollain tavalla kuuluneet on pudotettava pois ja mentävä uusia ihmisiä kohti, nyt vielä nimettömiä. Ainoastaan sillä tavalla saan rauhan ja tasapainon elämääni.