Hiukanko menee antipersun touhu palstalla laspselliseksi.

Sitkeyttä, jota myös tyhmyydeksi kutsutaan kyllä antipersusta löytyy.

Samaa sontaa jo vuosia tuupannut palstalle, ja edelleen jatkaa täysin mitäänsanomatonta tarinointiaan palstalla, sepittelyksi sitä kai voisi kutsua. Miksiköhän ?
17111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sellaiseksi palstalla menee antipersun tarinointi. Kun ei ole minkäänlaista älyllistä toimintaa havaittavissa, ja tunttuu maailmakin pyörivän lähinnä mielikuvituspohjaisten tapahtumien, keksittyjen toistelulla ja muunnoksina .

Tuon touhun merkitystä on kyllä vaikeata ymmärtää. Sitten vastailee niihin itse, ja saa ihan helvetilliseen raivoon piiskattua itsensä. Enkä usko että kukaan täysipäinen antipersun juttujen mukaan ajatuksiaan muuttaa, ja toisaalta väiliäkö sillä. Täällä ei ole enää pitkään aikaan täysipäiset juurikaan kommentoineet, ei ole ede voinut. Persuoletettu on viimeistellyt häiriköinnin, ja haudannut kaiken, hiukankin järkeä sisältävät kommentit kopioitoistojensa alle.

Äänestä
  • No miksei se ole persunatsi ja viljele vihaa ja valheita !!

    Äänestä

Mistähän antipersulle on jäänyt käsitys, että hallitukseen vaan "mennään", tai Perussuomalaisten kannattajat sellaista odottaisivat, tai edes haluaisivat koska tuntuu olevan Kokoomuksella enemmän joustoa ja haluja Demarien kanssa liittoon. Liittyen kai siitä, että Demarit ovat valmiita laulamaan yhteisiä lauluja Kokoomuksen kanssa, sellaisia muokattuja ja tasoitettuja lauluja joissa ei tehdä asioille yhtään mitään. Sillätavalla se "konsensus" syntyy Kokoomuksen ja Demareiden välille, RKP;kin hyväksyy linjan, ei tehdä millekään mitään. Tietystikin myös Keskusta havahtuu ja toteaa, että hekin haluavat hallitukseen, nyt sellaiseen jossa ei muuteta mitään.

Äänestä

Ei nazeja hallitukseen !

Äänestä
  • Se on oikea lähtökohta - SDP siis oppostitioon.

    Äänestä

  • Se tarkoittaa silloin, ei Kokoomusta, ei RKP;tä ja Marinin aikaisen käytöksen pohjalta, ei SDP;tä hallitukseen. Vaikka Marin jo hyppäsi kelkasta.

    Äänestä

Koville ottaa persuja heidän vastuunpakoilunsa. Selitykset ja uhriutumisvirret jo valmiina, kun valitsevat mennä oppositioon. Puskista huutelua jatkavat.

Äänestä
  • Pitääkö Perusjen mennä haölitukseen, jossa ei ole heidän politiikastaan jälkeäkään. Eikö sellainen ole äänestäjiensä pettämistä (vrt. Soini)

    Äänestä

Tästä sivusta vaan..... Kuinkas sellainen henkilö valitsee sukupuolensa, joka ei tunnista omia sivupersooniaankaan?

Äänestä
  • Aika kaukana sivussa tunnut olevan, miten edes tuolee tuollainen mieleen ?

    Äänestä

Täytyy sanoa, että nuo Persujen jutut on hölmöyden huippua ja kohta tulee omaan nilkaan.

Äänestä
  • Rysähtää sellainen jälkijytky housuun, ettei mitään rajaa.

    Äänestä

  • Tuosta kommentista päätellen, keskustelun aloittaja näyttää olevan oikeassa.

    Äänestä

Muut puolueet ovat värvänneet kaikki suuret typerykset haukkumaan ja solvaamaan Perussuomalaisia.

Äänestä
  • Salaliittoteoriaako pukkaa?

    Äänestä

Sano taikasana ”Vastuu” ja persut haihtuu paikalta.

Äänestä

Persupalsta on suoli24 paras hupipalsta. Dorkat löylyttää hulluja tai päinvastoin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sitkeyttä, jota myös tyhmyydeksi kutsutaan kyllä antipersusta löytyy.

Samaa sontaa jo vuosia tuupannut palstalle, ja edelleen jatkaa täysin mitäänsanomatonta tarinointiaan palstalla, sepittelyksi sitä kai voisi kutsua. Miksiköhän ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu