Olen 17-vuotias opiskelijatyttö. Olen useasti lueskellut mm. tämän ja muiden syömiseen, laihduttamiseen ja terveyteen koskevia palstoja. Tuntuu vaan, ettei sitä koskaan opi. Ongelmani on siis ylensyönti, eli tämä BED. Paino pomppii jojon lailla ylös,alas ja vielä ylemmäs!!! Joskus pystyy viikon verran syömään terveellisesti, mutta sitten taas tapahtuu kamala romahdus, jonka seurauksena painoo nousee...
Monien muiden lailla harrastan liikuntaa päivittäin: pyöräilyä, rullaluisteilua, lenkkeilyä tai jotain lihaksia...en kuitenkaan ole mikään vannoutunut urheilija. Kuitenkin huono omatunto piinaa aina, kun ei ole harrastanut mitään liikuntaa. Silti tuntuu, ettei liikkuminen "hyödytä" mitään, koska siitä seuraa vain ahmimista ja kilot säilyy.
Onko kenelläkään vinkkejä, miten pääsisi eroon elimistön säästölenkki -kierrosta? Kamalaa, kun rasva alkaa varastoitumaan ongelma-alueille samaan aikaan kun yritää liikunnalla kiinteyttää itseään.
Mun painoindeksi on jotain 20-21. En ole koskaan pitänyt itseäni lihavana, mutta haluaisin olla kiinteämpi. Pelottavinta tässä on se, että vanhempani patistavat laihtumaan. Oikeasti! Aina huomauttelemassa syönnistäni ja kommentoivat avoimesti kehoani. En pysty sanomaan mitään niille vastaan, aina ne jotenki onnistuu tyrmäämään mut. (Niille ois tosin kummallakin ITELLÄÄN, mistä pois ottaa!) Muut sisarrukset on luonnostaan TOSI LAIHOJA, ja tuntuu pahalta olla aina vertailun kohteena, mustana lampaana. (Eikä kotoa muutto onnistu huonon rahatilanteen vuoksi.)
Tämä loputon kierre on tosiaan käynyt mun itsetunnolle ja mielenterveydelle. Samalla se haittaa koulunkäyntiä jne.. Ainoastaan kaverit tuovat valoa elämään, mutta en voi avautua heillekään. Onko muilla samanlaisia kokemuksia tai selviytymisohjeita?
Monien muiden lailla harrastan liikuntaa päivittäin: pyöräilyä, rullaluisteilua, lenkkeilyä tai jotain lihaksia...en kuitenkaan ole mikään vannoutunut urheilija. Kuitenkin huono omatunto piinaa aina, kun ei ole harrastanut mitään liikuntaa. Silti tuntuu, ettei liikkuminen "hyödytä" mitään, koska siitä seuraa vain ahmimista ja kilot säilyy.
Onko kenelläkään vinkkejä, miten pääsisi eroon elimistön säästölenkki -kierrosta? Kamalaa, kun rasva alkaa varastoitumaan ongelma-alueille samaan aikaan kun yritää liikunnalla kiinteyttää itseään.
Mun painoindeksi on jotain 20-21. En ole koskaan pitänyt itseäni lihavana, mutta haluaisin olla kiinteämpi. Pelottavinta tässä on se, että vanhempani patistavat laihtumaan. Oikeasti! Aina huomauttelemassa syönnistäni ja kommentoivat avoimesti kehoani. En pysty sanomaan mitään niille vastaan, aina ne jotenki onnistuu tyrmäämään mut. (Niille ois tosin kummallakin ITELLÄÄN, mistä pois ottaa!) Muut sisarrukset on luonnostaan TOSI LAIHOJA, ja tuntuu pahalta olla aina vertailun kohteena, mustana lampaana. (Eikä kotoa muutto onnistu huonon rahatilanteen vuoksi.)
Tämä loputon kierre on tosiaan käynyt mun itsetunnolle ja mielenterveydelle. Samalla se haittaa koulunkäyntiä jne.. Ainoastaan kaverit tuovat valoa elämään, mutta en voi avautua heillekään. Onko muilla samanlaisia kokemuksia tai selviytymisohjeita?
Vastaukset 1
Vanhimmat
mulla oli ensin anoreksia ja sitten se muuttu bediks.nyt alan vähän parantumaan siitä, eli mulla ei tuu sellasia kauheita ahmimishimoja tai sitten oon vaan saanu päähäni järkee,ettei normaali syöminen tapa tai lihota. joskus tulee vielä ahmittua suht paljon.mäki harrastin aika sairaanloisesti liikuntaa ja paino nousi ja laski.inhosin itteeni ja taidan tehdä niin vieläkin.haluisin kiinteyttää ja oon nyt normaalipainonen, mutta en ole tyytyväinen itteeni.mun sisko on tosi laiha ja vertaan itteeni siihen ja alan inhota itteeni vielä enemmän just sen takia, ettei mulla ole ollenkaan itsekuria viedä mun laihdutusta loppuun asti.onneks sentään vanhemmat ei hauku, mutta pari kertaa äiti kommemtoi mun syömistä ja se kyllä tuntu aika pahalta, joten voin ymmärtää miltä susta tuntuu...
mä ymmärrän,että sun itsetunto ja mielenterveys kärsii...samoin mullaki.tiedän tarkalleen sen tunteen.oon sinkku ja aattelen,ettei kukaan haluu mua, koska oon muka niin lihava ja ainut tapa olis laihduttaa.ehkä sillon joku saattas haluta mut..ongelma on varmaan siinä,ettei hyväksy itteensä sellaisena kuin on.luulen,että jos me aluks hyväksyttäis ittemme niin olis paljo helpompi siitä alkaa parantumaan.pitäis olla vertaamatta itteensä muihin koko ajan ja oppii rakastaan itteensä ja antamaan anteeks itelleen.usein sitä on liian ankara itseä kohtaan. auttaa kanssa, ettei paastoo.mua ainaki on auttanu sellanen säännöllinen syöminen.ei tuu niin paljon ahmimisia.ootko harrastanu itsetutkiskelua?tää saattaa kuulostaa oudolta, mutta kun yrittää kattoo itteensä tavallaan toisen silmin,huomaa ittensä sellasii asioita, joita ei muuten huomais.se on kans hyvä kirjottaa omii fiiliksii ylös, koska sitten jälkeenpäin lukiessa saattaa huomata, kuinka sairaita ajatuksia itsellään on. mulla ainakin tekee pahaa lukee joitakin juttuja täällä.sit on hyvä avautuu jollekin tai ainaki kirjotella tääl.mua autto, kun kirjotin ja lueskelin näitten ihmisten kirjotuksia.sai jotain perspektiiviä omaan tilanteeseen...
onnea ja menestystä uuden elämänsuunnan löytämisessä!kyllä se on mahdollista, mutta pitä muistaa, ettei kaikki tapahdu sormia napsauttamalla =) pitää olla kärsivällinen...paastot tai nopeat dieetit ei auta vaan pitää kattoo asioita pitkällä tähtäimellä ja toimii sen mukaan=)