Espanjan pyhän viikot sykähdyttävät kulkueet maksetaan kaikkien maksamista verorahoista

Anonyymi-ap

Espanjassa on kaunis ja varsin sykähdyttävä pääsiäisviikko kulkueineen ja seremonioineen joka on näkemisen arvoinen. Tietyillä paikkakunnilla järjestetään vaikuttavia hiljaisia kulkueita kun taas toisilla paikkakunnilla komeita sotilaiden kulkueita kuten Málagan legioonan 'maihinnousu' ja kulkue myöhemmin kaupungin kaduilla. Moni Espanjassa asuva ei silti tiedä että kulkueet maksetaan suureksi osaksi kaupungin kassasta, joka ovat peräisin veroista, joita myös Espanjassa asuvat suomalaiset maksavat. Kulkueissa kannattaa käydä koska ne ovat sykähdyttäviä ja osaksi siksi että pieni murunen jokaisesta kulkueesta kuuluu sinulle, koska sinä olet sen maksanut, Espanjassa verosi maksava suomalainen. Mene ja näe.

Kulkueiden veroveroista maksu on herkkä aihe Espanjalaisille koska valtaosa kristillisistä veljeskunnista, jotka kulkevat pyhällä viikolla, ovat erittäin hyvin toimeen tulevaa Espanjalaisten osaa. Eivät pelkästään miljonäärejä vaan myös mm. suurtilallisia ja valtavien yritysten (varjoissa) olevaa johtajistoa. Sitä osaa kansasta josta ei puhuta, joka ei näy valokuvissa, mutta joiden nimet kaikki tuntevat.

Valtaosaan veljeskunnista ei ole normaalilla Espajalaisella mitään asiaa vaikka juuri he maksavat muun muassa veljeskuntien kulkueet.

Artikkeli aiheesta tänään: https://aiheenaespanja.blogspot.com/2023/04/uskonnollisten-veljeskuntien-tulot.html

16

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jotenkin aloittajan, lienee myös tuo bloggaaja, logiikka ei ole ymmärrettävää. Malagan kulkuereittien varrelle rakennetaan katsomot kaupungin toimesta. Kaupungille maksetaan myös paikkojen varauksesta.

      • Anonyymi

        Sevillan uskonnolliset veljeskunnat saavat 3,7 miljoonan euron julkisen tuen niin kuin tekstissä olevassa linkissä mainitaan, pääsiäisviikon järjestämisestä. Näin ollen kaikki pyhän viikon järjestävän (Sevilla, Málaga, Valladolid, Zamora...) paikkakunnan kansalaiset maksavat pääsiäisviikon josta veljeskunnat hyötyvät ensin 3,7 miljoonan euron tuella ja myöhemmin vuokraamalla istuimet. Suomeksi se tarkoittaa sitä että paikkakunnan asukas maksaa istuimet eikä saa istuintuloista penniäkään koska hän ei todennäköisesti pääse edes istuinten jakoon/arpajaisiin osalliseksi. Jos kaupungilla on oma istuinosastonsa kulkueen varrella se todennäköisesti on julkinen, eli sinne voi anoa paikkaa, mutta se on poikkeus sääntöön.

    • Anonyymi

      Aivan oikein, katsomot rakennetaan kaupungin toimesta joka tarkoittaa sitä että rakentamisen maksaa veronmaksajat.

      • Anonyymi

        Monet suvut varaavat näitä katsomopaikkoja vuodesta toiseen ja maksavat niistä maltaita.
        Kukahan ne rahastaa, kaupunki vai veljeskunnat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet suvut varaavat näitä katsomopaikkoja vuodesta toiseen ja maksavat niistä maltaita.
        Kukahan ne rahastaa, kaupunki vai veljeskunnat?

        Veljeskunnat

    • Anonyymi

      Pitääkö suomalaisen tulla tännekin jeesustelemaan veronmaksajien rahoilla-teemalla!

      • Anonyymi

        Kysymys on paikallisten veronmaksajien varoista. Olet varmaan myös huomannut että asiasta keskustellaan vuosittain Espanjan lehdistössä niin kuin keskustelun aloittaja ilmoittaa liittämällä tekstiin paikallisen lehden linkin. Keskustelu on asiallinen Espanjaa koskeva aihe.

        Verot ja veronmaksu koskee myös Espanjassa asuvia suomalaisia. Moni Suomalainen leveilee varoillaan Espanjassa ja kuinka hienosti heillä menee suomiyhteisön siiven alla 'Espanjaa arvostamassa'. Ne lehtiä lukemattomat Espanja analfabeetit. Jokaiselle heistä voisi ystävällisesti sanoa että astukaa muurien toiselle puolelle jossa ainoa kirjallisuus ei ole matkaopas tai paikalliset suomijulkaisut ja jossa tapaa ihmisiä jotka eivät puhu suomea tai Englantia vaan paikalliskieltä Espanjaa. Espanjan tunnistaa siitä että se on latinapohjainen kieli. Vaikeutena paikalliskulttuuriin astumisessa saattaa olla se että kulttuuri muuttuu tuhansien vuosien aikana Espanjalaisten Espanjalaisille muokkaamaksi kulttuuriksi viime vuosikymmenien aikana turisteille muokatun kulttuurin sijasta.

        Espanja tapahtuu siellä muurien toisella puolella. Monen katse ei riitä sinne asti katsomiseen koska oma dystopia riittää useimmiten tyytyväisyyteen.

        Jokainen tavallaan.

        Tulihan sanotuksi se mitä moni funtsaa. Peukut pystyyn!!!

      • Anonyymi

        Aiheena Espanja on arvostettu Espanjan uutisista kertova blogi. Ei pitäisi vähätellä. Joku kirjoittaja mainitsi turistioppaat, yhdyn hänen tekstiinsä täysin, jos sitä infoa haluaa niin niitä (turistioppaita) löytyy kirjakaupoista.

      • Anonyymi

        Jon Rahm on voittanut Augustan Openin, sillä on merkitystä! :) :) :)

    • Anonyymi

      Pääsiäinen loppui eilen, aamen!

      • Anonyymi

        Aamen!

    • Anonyymi

      On kyllä kummaa venkutusta vieraan maan veroista. Lieneekö venkuttaja suurikin veronmaksaja.

      • Anonyymi

        Ei ollut venkutusta. Asia ja uutinen niin kuin se on. Jos uutista pitää venkutuksena niin pitää mennä jonnekin missä ei pääse/joudu/pakoteta/anneta/ lukea uutisia. Sinne ihanne maailmaan jossa ei tarvitse tietää mitään, lukea mitään, olla mistään mitään mieltä. Sinne missä voi olla lukematta ja tietämättä. Tieto on kullan arvoista, tiedon puute ei sitä ole.

        Juu, on niin tärkeää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      51
      3259
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      943
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      830
    4. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      724
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      17
      710
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      611
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      22
      611
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      42
      600
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      577
    Aihe