Entinen taistolainen

Anonyymi-ap

Kristus nousi kuolleista. Tätä satua saan kuulla tänä pitkästyttävänä pääsiäisenä. Minua vituttaa kuin pientä eläintä.

2

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aluksi kaikki meni niin kuin pitikin. 60 ja 70 luvulla paratiisin rakentaminen maanpäälle eteni suunnitelmamme mukaisesti. Rauhaa ja rakkautta Marksin opetusten mukaisesti. Lenin oli kunioituksemme kohde numero yksi. Sitä perintöä vaali Neuvostoliitto. Olkoonkin, että kaikki poliittiset pyrkyrit oikealta vasemmalle mielistelivät itänaapuriamme, niin taistolaisilla oli puhtaimmat paperit. Siksi minusta tuli taistolainen. Neuvostoliiton tankit vyöryivät Prahaan. Osa taistolaisista oli luopioita. Eivät ymmärtäneet Tsekkoslovakian parasta. Perustivat maolaisuuden liikkeen. Tämä kahtia jakaantuminen ensimmäistä kertaa elämässäni alkoi vituttamaan kuin pientä eläintä. Taistolaiset alkoivat siirtyä kommunistisiin puolueisiin. Onneksemme tuli kuin tilauksesta Koijärvi liike. Kadotetun paratiisin tilalle tuli uudenlaisen paratiisin luomismahdollisuus. Vihreä liike, josta myöhemmin muodostui puolue. Nyt aloin elää täysillä. Paratiisin luominen oli mahdollista uusin aatoksin. Luonnon monimuotoisuus, hiilinielut, sillä agendalla pelastamme tällä kertaa koko maapallon. Olemalla kunnianhimoinen/edellä kävijä, saamme kaikki suurimmat saastuttaja maat järkiinsä. Onneksemme saimme presidentiksi naisen, joka oli entinen taistolainen. Emme liittyneet Natoon kuten vaikkapa Viro. Hän oli suuri Neuvostoliiton ystävä, myöhemmin Putinin kamu. Kaikki näytti taas menevän suunnitelmiemme mukaan. Kunnes tuli eduskuntavaalit 2023. Kannatuksemme romahti. Taas kerran paratiisin luomisyritys maapalolle koki kovan takaiskun. Jo toistamiseen minua alkoi vituttamaan kuin pientä eläintä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      54
      2771
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      125
      2050
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1758
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      162
      1339
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1321
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      61
      1235
    7. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1112
    8. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      63
      1080
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      73
      1049
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      33
      997
    Aihe