Vaihtakaa jo tekin

Sähköavusteinen on hyvä jos on lihasheikkoutta tai muuta kremppaa.

Onko kellään kokemusta maantiepyöräilystä vailla sähköavustuksia? Onko kaikki nykyään lihasheikkoudesta kärsiviä, niin kuin ystävämme tuossa yllä niin osuvasti toteaakin.

Mitä maantiepyörällä tekisin? Pyörällä pitää kuskata kauppatavarat kotiin. Keväisin maatie on usein niin pehmeä, Joskus jo tuli mieleen, että pitää lapiolla kaivaa pyörä irti tiestä. Sähkövoima auttaa.

Itse otan pyörän käyttöön kun sepelit on lakaistu pyöräteiltä. Maantiepyörän rengas ei sepelistä tykkää.

Huvittaa sangen suuresti kuinka sähköpolkupyöräsählääjät aktivoituvat heti kun kirjoittaa polkupyöräilystä. Jopa iankaikkkinen riesa fitnordi, tuosta eräästä, jonka nimeä ei saa mainita, puhumattakaan. Eih, ich bänneh ich änneh, ei minulla mitään sähköpolkupyöräilyä vastaan ole, kunhan se vain toimii ponnahduslautana kohti lihasvoimaista polkupyöräilyä. Sillä kuka nyt haluaisi jatkuvasti sähköpolkupyöräilyä harrastaa? Ei kukaan.

Joka tapauksessa sähkönsinisten innoittamana pyyhin pölyt, vahasin uuden ketjun uusine takaratttaineen tuosta lihasvoimaisesta maantiepolkupyörän tapaisesta, ja tokiki pumppasin 7 baaria ilmaa kuviottomiin. Polkaisin saman lenkin 50- kilometriä, Kristuksen ylösnousemuspäivän kunniaksi, (tarkka mitta 52 kilometriä ja 300 metriä) ja vipelsin satakiloisine ruhoineni hyvinkin neljä kilometriä kovemmalla kesituntinopeudella kuin tuolla nastarenkaisella. Enkös vaan ohittanutkin äheltävän raskaalla sähköpolkupyörällä polkijan, kenties juuri fitnordi, tuolloin itse jopa kolmenkympin tuntinopeudella. Meillä oli hiekat, ei soraa, melko hyvin harjattu tuolta kelviltä, kun taas mettäkulmilla oli jonkun paikoin hiekkaa kyllä.

Tuskin maltan odottaa päivää jona pääsen taas änkeämään lihavan ruhoni tuohon tiukkaan spandexiin. Silloin, oi silloin, sata kilometriä on normimatkaa. Tähän teitäkin nyt kutsutaan. Ängetkää ruhonne kesällä spandexiin, ja lähtekää polkemahan kapea kova satula jalkovälissä aivan omin lihasvoimin, nyt maantiepolkupyörän tapaisella välineellä.

Meihlä Muoniossa on vielä 1m lunta. Turha höperöiä misthän kapiaisrenkaisista viehlä kuukautisseen

Ollessani polkupyöräilemässä 85-kilometriä tuolla kaakon kulmalla, vaikkakin joskin, matkanteko tuntui hyvän alun jälkeen vaivalloiselta. Laitoin (ja nyt sä yllätyt) trikoobibbelit vielä talvipolkupyöräilyhousujen alle. Lyhyissä trikoissa on etittäin hyvä haarakiila, puristaa sopivasti, mutta ennen pitkää kaksinkertainen textopattu ryhtyikin puristamaan yhäti enemmän liikaa kikuleita. (Mitä ne on?) Näin ollen siitäkin syystä jouduin pitelemään taukoja enemmän kuin olin kuvitellutkaan. Siksikin keskituntinopeus koko matkalta jäi vaivaiseen kahteenkymmeneenkolmeen. Tuollaisissa spandexeissa on tärkeää muutenkin että ovat tarpeeksi tiukat. Kuin makkarankuoret. Jos bibbelihousut on liian löysät kikulit (mitä ne on?) päässevät muljahtelemaan ikävästi matkaa tehdessä.

No niin, mietin sitäkin että vaikkakin varsinaisen kauden aloitus on aina melko tuskallinen kokemus, pyrinhän aina polkemaan mahdollisimman kovaa, vaikka mielelläni sen teenkin. Kerran kysyin sähköpolkupyöräilijältä ottaisiko hän vastaan Kristuksen Jeesuksen henkilökohtaisena vapahtajanaan ja pelastajanaan. Hän vastasi että en. Siitä tulin johtopäätöksiin että monet sähköpolkupyöräilijät pelkäävät kuolemaa. Vaikkakin nytkin tunsin suurta heikkoutta, kylläpäs oikein pyörryttikin, niin en anna koskaan periksi. Luulen että sähköpolkupyöräilijät antavat periksi avustukselle koska pelkäävät kenties sydänkohtausta ja siitä seuraavaa kuolemaa. Luultavasti pelkäävät myös jälkeisiä, toisin sanoen elämää hellvetissä, koska eivät eläessään halunneet ottaa Kristusta Jeesusta vastaan henkilökohtaisena valahtajanaan ja pelastajanaan.

Onko sulla elämää, vastuita?
Ei.

Vaihtakaa jo tekin. Vaihtakaa jo tänään. Tänäänkin 52 kilometriä, mutta olipas kylmää menoa. Alku myötäisessä, mutta keksikohta kylmässä vastaisessa. Eräänkin peltoaukean keskellä iski jo niin pahast, että vailla kiriapua olisin varmaankin elähtänyt. Kiriapua tuli parisataa metriä edestä. Kun ymmärsin saavuttavani pystypyöräilijää, painoin vieläkin enemmän ala-aisalta kyyryyn ja ponnistelin kovemmin lukkopolkimilta käsin tosin. Pian saavutinkin nuorehkon naispystypolkupyöräilijän. ”Kiitos kiriavusta!” vinguin, ja edelleen surkeasti inisten ”muuten en olisi varmaan saanutkaan.” Nuori naispystypolkupyöräilijä edes katsonut päin, nosti vain leukaansa, ja jatkoi eteenpäin. ”Vaksi, sun aikas meni jo.” Vaan niin minäkin.
Kylläpäs noita roskia taas vilahtelee siellä sun täällä. Asennevammaiset pakanat heittelevät roskia auton akkunasta suunnattomasti. Ilo olikin nähdä äippä lapsineen keräävän roskia säkkiin taajama-alueella. Esimerkillistä toimintaa. Toinen varma kevään merkki on peräkärryukot suhaamassa eestaas. ”Koskaan ole mitään vedetty.” Komas on routareijät. Itsekin olin vähällä kajauttaa hiidenkirnuun vauhdilla joka ilmestyi yllättäen kesken asvaltin. Vain viimehetken nopea väistöliike pelasti. Sen sijaan olin yllättynyt kun taannoin kaakonkulmalla oli asvalttitietä harjattu oikein perusteellisesti. Maanviljelysneuvosten jäljet ja hiekat oli vedetty kitusiin, nimittäin harjauskoneen kitusiin. Tapasinkin tuon hyväntekijän traktorinsa kanssa harjakoneineen eräässä risteyksessä, ja virnuilin tietysti autuaasti kiitollisena nyt. Aivan kuin muinoin TVHn aikakaudella.

Loppu tämänpäiväisestä menikin sitten useamman boforin myötäisessä ja vauhdilla. Sattuipa vielä oikea griinlain, niin sitä myöten ei tarvinnut pahemmin edes jarrutella.

Valtava vastus tullessa, nuo viimeiset kymmenet kilometrit. Tuuli painoi vastaan eittämättä jopa kahdeksan boforin voimalla. Todella näänyttävää tuon 85- kilometrin loppujakso. Jaksoin vääntää vain sen eetoksen voimalla että lopulta pääsen taas avautumaan Parkalan Aimon ihmeellisestä seikkaulusta lihasvoimaisella polkupyörällä polkiessa.

Totuuden nimissä on tietenkin todettava että alkumatka meni lentämällä valtavaan myötätuuleen. Ongelma on vain siinä että jos menee sinne, pittääpä tulla myös tänne. Ennen lähtöä olin sitä mieltä että renkaat kaipaavat ilmoo. Vaan kuinka ollakaan, prestaventtiili ei ollut avautuakseen. Eihän sinne ilmoo saa jos venttiili jumittaa. Ei ollut ensimmäinen kerta mutta nyt sen asian vasta hokasinkin. Tujaus aseöljyä venttiilin juureen saattaa auttaa asiaa. Hetken availua ja hetki painelua niin kyllä vain, ilmoo ryhtyi menemään sisärenkaaseen. Sitten matkaan, ja olinpa lopulta niin lopen uupunut, että kun finaalissa piti ottamani kengät lukkopolkimilta vauhti loppui kesken ja enkä ehtinytkään niksauttaa jalkaa irti. Jalat jumissa ymmärsin että juuri nyt ole mitäään tehtävissä kun lähdin kaatumaan vasemmalle kyljelle. Viimeinen ajatus oli se, että isku on otettava olkapäällä ja lonkalla vastaan, ja että kohta sattuu ja lujjaa. Päässä säkenöi ja olkapää sekä lonkka oli kuin poikki männynnä. Onneksi omaan vahvat olkalihakset ja suhteellisen suuren perseen. Näin ollen näyttää siltä että selvisin aroilla lihaksilla ja aralla mielellä.

Ensimmästä kertaa trikoobibbelshortsit ja paita. Hyvin tarkeni mutta kevyen polkupyöräilykäyttöön tarkoitetun tuulitakin tokiki puin myös. Sangen miellyttävää vaikkakin joskin ilmoitetut boforit tuntuivat moninkertaisilta ja vieläpä kylmiltä. Kenties olette kuulleet sanottavan että polkupyöräilyhanskat ovat välttämättömät, mutta minä sanon teille: ette tarvitse niitä, sillä paljain käsin lämpimimillä kädet puutuupi
huomattavasti vähemmän kunhan muistaa toisinaan vaihtaa otteita. Pampola.

Väsymyksestä johtunut kaatuminen suorilta jaloilta asvalttiin ei varsinaisesti aiheuttanut mustelmia eikä paukamia. Kiitos Herran! Sen sijaan paikat olikin joskin vaikkakin hellänä. Etten liikaa sanoisi. Fillarifoorumilaiset olisivat rientäneet jo juoksujalkaa rasittamaan terveydenhuollon huvenneita resursseja. Minä en. Niin paljon pelkäävät syöpää ja kuolemaa että ovat varsin täpinöissään. Jumalankieltäjärienaajat kun tietävät päätyvänsä helvettiin. Perikato kohtaa. ”Miehet, veljet, mitä pitäisi tekemämme jotta mikään noista meitä kohtaisi?” Turha luulla että monikaan heistä noin kuullostelisi. He nauravat, kartuttavat syntiensä mittaa. Lopulta ei jää kuin ryövärin armo. Kuolinvuoteella ehkä joku saa armon katua syntejänsä ja pyytää Jeesusta henkilökohtaiseksi vapahtajaksi, pelastajaksi. Suurin osa on paaduttanut mielensä, sydämensä ylpeyksissään eläen valheessa ja katteettomassa kerskauksessa. Suureen ääneen he nyt kuoleman hetkellä huutavat herraansa perkelettä apuun, ja demonit tulevat ja kuljettavat heitä saatanan eteen. Vanha vihtahousu tulee osoittamaan heille kauhistuttavan pimeyden ja tulenlieskat joissa heitä piinataan iankaikkisesta iankaikkiseen.

Mutta, mites minä nyt tuolla tavalla! Polkupyöräilystähän minun kirjoittamani pitikin. 67 kilometriä josta noin puolet ja puolet, myötäiseen, vastaiseen. Joko mainitsin että tuollainen kevytasu auttaa huomattavasti etenemisessä. Vain kevyen tuulitakin hihat väpättävät tuulessa tuoden vastusta, mutta on kuitenkin eri maasta kuin paksumpi talvinen takki. Hyvä, joskin vaikkakin kulunut vaippa, auttaa myös ponnisteluissa. Eräässä matkanteon kohdassa maanviljelysneuvos kökkötarkotorilla availi kevyesti pershydraliikkaa peräkärryistä ja yritti ravistella tielleni multaisia paakkuja. Onnistuenkin jossain määrin. Muutama kikkare tarttui eturenkaaseen mutta lensi pian pois osumatta edes juuri puunattuun polkupyörääni. Hukkaan meni tuonkin ilkeilyt siltä osin.

Tänään on tänään, ja tänään poljin aivan omin voimin 96- kilometriä. Laitoinkin nuo uudemmat lyhyet spandexit ja taas tuulitakin päälle. Erittäin hyvä ja tukeva vaippa. Sanokaa Santini kun haluatte hyvän ja jykevän vaipan haaroihinne. Jossain kohtaa päätin kokeilla josko pärjäisin vailla tuota kevyttä polkupyöräilykäyttöön tarkoitettua tuulitakkia. Viikkasin takin putkiloon ja läksin lyhythihaisella spandexilla, vaan kylmähän siinä viimassa tulikin, joten päätin palata vanhaan päiväjärjestykseen.

Kylläpäs monin paikoin tauokopaikalla pyörryttikin, ja eväänä olikin pala suolaista edamjuustoa ja tietenkin vettä. Kyllä kelpoo. Muita polkupyöräilijöitä oli muutamia liikenteessä, lähinnä pariskuntia jotka kyllä morjestelivat mennessään. Maantien pinnat ovat monin paikoin erittäin röpölöisiä talven jäjiltä, ja ajelevatpa monet ajoneuvonkuljettajat edelleen nastarenkailla täällä etelänvetelän maillakin. Se on tietenkin tyhmyyttä ja lensipä muuan joutonasta jonkun renkaasta varsin kipeästi kyynäräänikin. Muutenhan vuodenaika on sangen sovelias, jatkuvaa viimaa lukuunottamatta, polkupyöräilyyn. Ei ole liiallisen kuumaa ja vielä ötökätin loistavat poissaolollaan.

Tänään kevyt 40 kilson lenkki alle tunteroiseen. Nousumetrejä aikalailla tonni. Ei huono. Lämmintä n.10 celsius astetta. Sehän on jo kesäkeli. Ei tarvitse enää pitkää pöksyä ja takkia pukea. Tytöt palelee. Vauhti oli rentoa ja helppoa. Maisemien ihailu vauhtia parhaimmillaan. Muuttolintujen aurat komistivat selkeää taivaanrantaa. Linnut laulaa ja aurinko paistaa. Taitaa tulla kesä. Lähde sinäkin ylös ulos ja lenkille.

On aikakin nostaa jälleen laatukettinkiä ihmeteltäväksi. Kaikkien sähkövatkaimien sankari, aikamme keisari, nyt valmiina nostamaan jälleen tyhjänpäiväisiä ketjuja laatukettingin päälle. Minua ei peitota, sillä nousen aina entistä ehompana kunnes kuolen. Sitten vasta nousenkin jahka Herra kutsuu omiaan.

Tänäänkin tehnyt yhtään mieleni lähteä sotkemahan. Läksin kumminkin vaikka heikotti, jopa pyörrytti. Vaikka ensin näytti siltä että pääsen vähällä lonkalle kaatumisesta, niin kumminkin siihen muodostui ajan mittaan kauhea mustelma sekä kunnon pottipatti. Jos olisin fillarifoorumilainen pelkuri tilaisin jo ambulanssia tai vähintäin juoksisin kuormittuneeseen terkkariin ja huutaisin ovelta: ”veritulppaa veritulppaa!” Vaan koska en ole, ja minulle elämä on Kristus ja kuolema voitto, antaa asian vain raueta.

Niin sitten poljin varsin omavoimaisesti tuolla maantiepyörän tapaisella 52 kilometriä. Kenties olette kuulleet sanottavan jotta merkille merkkikohtaiset varaosat. Mutta minä sanon teille: SunRace rataspakka toimii hyvin Sram Rival1- järjestelmässä. Säädin vaihteet ja hyvin toimivatkin huoltotelineessä, mutta ajettaessa jäivät jossain kohtaa lievästi ronskumaan. Sittemmin ovat asettuneet vailla lisäsäätöjä niin että toimivat yhtä täsmällisesti kuin Sramin alkuperäinenkin. Asiaa auttaa sekin että, sattuneesta syystä, etuvaihtajaa tarvitse säätää lainkaan. Tuollainen 11-36 rattaat sopii hyvin kesäiseen maantieajoon, joskus tietenkin loppuu myötämäessä kesken mutta silloin mennään papalla, siinä sen kummempaa.

Venyttelyt ennen lenkkiä ovat varsin hyödyllisiä. Kenties olette kuulleet sanottavan: ”ei suap venyttää että sattuupi”, mutta minä sanon teille: venyttäkää niin että tuntuu kivusta välittämättä. Se on hyväksi ja kuten tiedämme: syntinen ruumis kaipaa kuritusta.

Tässä sitä taas olikin opiksi ja ojennukseksi. Olkaapa hyvät.

Torstai on toivoa täynnä ja hernerokka päivä. Niinpä minäkin pakkasin evääksi saavillisen rokkaa. No rokan voimalla poljinkin tänään parinsadan kilsan rinkulan. Aikaa kului reilu 5 tunteroista. Ei huono, vaikka itse sanonkin. Nousumetrejä vähintään riittävästi. Vettä satoi kuin sen kuuluisan Esterin takapuolesta. No kun nostaa vauhdin 50km/h niin kyllähän siinä jo lämpenee. Rohkea rokan syö ja niin lähdinkin matkaan lyhkäsissä trikoissa. Tämä oli oikea ratkaisu. Ei tullut kuuma eikä kylmä. Trikoo ei myöskään ole riskilläkään ruma. Niinhän siinä laulussa lauletaan ja niin lauloivat linnutkin vauhdikkaalle ajolleni. Vettä sataa ja aurinko paistaa, taitaa tulla kesä. Lähde sinäkin sieltä peräkammarista ylös, ulos ja lenkille.

Terävää terävää. Sateen uhkaa ja hyytävää viimaa, ja tulipa muutama pisarakin sekä raetta tuolla kaakon kulmalla kun omin voimin poljin 58 kilometriä varsin väkevästi. Juuri kun olin saapunut lenkiltä ryöpsähti isompi sadekuuro. Herra on niin hyvä että sateetkin tulevat vasta kun olen jo sateitten ulottumattomissa. ”Yksin en kulje en hetkeäkään vierellä aina ma Jeesuksen nään!”

Oli taaskin laitettava päälle talvisempaa kampetta, niin vain sää vaihtelee jatkuvasti näin keväällä. On upeaa viettää jälleen alkoholitonta vappua, tai itse asiassa en vietä mitään vappua. Työläisten ja ylioppilaiden juopottelujuhla. Erään kerran olin vappuna Jeesusmarssilla. Oli upea kokemus. En tiedä vieläkö niitä järjestetään. Miten itse vietät vappua? Meinaatko taas örveltää koko viikonlopun ja nostella arvottomia aloituksia pitkin lannoitettuja palstoja?

Asiaa, tänäänkin 58 kilometriä. Olin melko varman oloinen että yhtäkään polkupyöräilijää näe tuolla kaakon kumalla, vaan suureksi yllätyksekseni vastaan polkikin kenties yhdeksän polkupyöräilijää. Kaltaisiani kyykkypyörälijöitä kenties viisi loput selkä suorana. Mahdollisesti kaksi sähköpolkupyöräilijää. Yhtäkään Fitnordia.

Se on tietysti iloista että omavoimainen pyrkiminen mihinkään ole hävinnyt. Uskon että yhäti useampi palaa luomupolkupyöräilyn pariin. Toinen iloinen ylläripylläri on tietysti sekin että monet ovat ymmärtäneet lopettaa kaljoittelun ja ryyppäämisen. Jos eivät kokonaan niin ainakin kovasti selväpäisiltä vaikuttivat. Otin oikein kännykän mukaan kun ajattelin löytäväni myös rattijuoppoja, vaan kuinka ollakkaan, selvästi kännipäisiä ratinvääntäjiä ei näkynyt. Liekö ihmiset järkiintyneet jonkun verran?

Lopultakin ryhtyy vaikuttamaan siltä, että kunto nousee pikkuhiljaa oikealle tasolle. Löytyy korkeampi taso. Enää ei pyörrytä eikä tee pahaa tee. Se on jokakeväinen ilmiö että kunto on talven aikana ehtynyt. On vain nyt aluksi rääkättävä itseään säälimättä. Varsinkin nyt kun talvipolkeminen jäi varsin vähäiseksi. Nyt kun lihaksisto on jonkun verran vetrynyt on taas ilo panna tuolla työnnä-vedä järjestelmällä menemään. Kuin nelivedolla. Samoin ylämäissä jalkojen vastavuoroinen repiminen ylöspäin, oikein apinan raivolla sekä satakiloisen ruhon kaikella voimalla, ryhtyy jo sujumaan. Tämä on tietenkin vapauttavaa. Sähkönitkuttajat eivät koskaan voi päästä samoihin autuaallisiin sfääreihin.

”Kautta kärsimysten voittoon käynyt tie on Jeesuksen, ei oo toista tietä mylla..”

Sitä paitsi pääsette taas nostelemasn typeriä aloituksianne oikein apinan raivolla..

Tänään 74 kilometriä. Hyytävää hyytävää. Taas näitä kylmiä keväitä, jos ei kohta lämpene niin se on katovuosi ja nälänhätä. Se olisikin kovaa puhetta korskealle Suomen kansalle. Tavoite oli panna kaikki peliin ja tein myös kylmänkierroksen kaakonkulmalla. Enimmäkseen ylämäkeä ja vastatuulta. Takaisin sitten sivuvastaista. Tuolta kymiringiltä. Lopulta kokonaiskeskituntinopeudeksi muodostui 24.48 joka nyt jäi kaksivitosen kontrahtista. Olen kuitenkin sangen tyytyväinen varsinkin olosuhteisiin nähten.

Eilen yritin pumppata takimmaiseen renkaaseen ilmoo, niin ei aikonut presta avautua. Lopulta irrotin koko venttiilin. Itkuhan siitä tuli, eiku ilmat lähti kertarykäisyllä. Otin oikein tongit ja väänsin korkkia auki lievää väkivaltaa käyttäen. Suureksi hämmästyksekseni siitä vetreytyikin. Kiersin venttiilin takaisin ja hyvin menikin taas ilmoo. Continental on tollanen, Schwalbe on semmonen. Jaa millanen? Siinä on presta valssattu pohjasta kiinni. Sen kanssa ole koskaan ollut ongelmia. Aina korkki on hyvästi aukenemassa kun tarvis on. Vaikka valssaamalla taivaaseen mennä, niin tässä tapauksessa kenties parempi. Muutoin ulkokumina toinenkin hyvä. Nyt olen sotkenut noilla Gatorskineilla yli kuusituhatta kilometriä ja edelleen menettelee. Takarengaskin kestää varmasti vielä tämän suven. Schwalbe G-one oli myös hyvä ja ryllaava rengas. Sillä päästelin menemäään kaameita sorarännejäkin, eikä ollut moksiskaan. 40-millimetriä leveänäkin maantiellä nopea ja mukava. Nykyään huhutaan että ao rengas on pilattu sähkönylkyttäjien vuoksi. Ei ole enää niin ryllaava lainkaan.

Kenties olette kuulleet sanottavan että pidä pyöräkorjaamo mukana kun tuolla sotket menemään. Mutta minä sanon teille: ette tarvikkeita tarvinne. Minullakaan koskaan ole mukana edes pumppua, ja koskaan ole sitäkään tarvinnut. Siitä huolimatta että olen yksinomaan nykyisillä kahdella omavoimaisella polkenut sentään lähes 30000 kilometriä. Edellyttää tosin, sisäkumeilla varsinkin, aina täysiä ilmanpaineita. Kerran tosin sotkin lähes lössöillä renkailla 300-kilometrin lenkin, mutta se oli silloin kun mitään ymmärtänyt. Vaan enpä silloinkaan pumppua tarvinnut.

Oot vähän outo ukko. Päiväkirjaako kirjoittelet tänne?

Oi ei! Ich bänneh, meno kuin teräskaartissa. Päätin jo etukäteisesti, että kun olen saavuttanut sata voin lopettaa päiväkirjan pitämisen toistaiseksi. Mutta ei! Iloksenne polkupyöräilin, aivan omin voimin, vain 99 kilometriä ja 395 metriä. Iloksenne siksi, että saatte nauttia päiväkirjastani ainakin hetken ajan.

On hämmästyttävää kuinka tuollainen kylmyys voikin viedä voimat. Lisäksi tuuli pyöri miten sattui, ja ainakin sattui niin jotta boforit olivat alinomaa vastaiset. Tapasin kolme polkupyöräilijää. Kaksi maantiepolkupyörän selässä ja yksi oikea kuormapyöräilijä. Oli varmaankin leiriytymään menossa. Kaikki morjestelivat mennessään, ja eräskin hyväkuntoisen näköinen kyselikin onko kaikki hyvin kun epätoivon partaalla nojailin pyörääni. Oikein ystävällistä mutta vakuutin noin olevan. Kun aivo sanoo että enää jaksa, niin kokemuksesta tiedän että kyllä jaksaa. Söin siinä viluissani kaksi pientä karjalanpiirakkaa juustolla. Vähän sainkin energiaa. Lopuksi tavoittelin sataa kilometriä, mutta niin kuin sanottu mittarin gepsin mukaan saavutin vain 99 kilometriä 395 metriä.

Saavat tulevatkin polvet lukea että ennen oli miehiä, jotka polkivat itse, eikä vain noita sähkönylkyttäjiä. Tänäänkin 81- kilometriä pani P.A. menemään tuolla kaakon kulmalla. Sukkahousut henskeleillä ja vieläpä polkupyöräilykäyttöön valmistettu kevyt tuulitakki. Ai että kun tuntui hyvältä tuulen hivellessä paljaita kinttuja, ja nousutkin nousivat pudkelta aivan eri tavalla kuin housut jalassa.

Muuan apuopettaja katsoi velvollisuudekseen avata autonsa akkunan ohi madellessaan. Näämäsestikin suuriin ikäluokkiin kuuluva mieshenkilö tiedotti jotta stop-merkki koskee myös polkupyöräilijöitä. Hyvä huomio, totesin, ja äijä jatkoi matkaansa. Olin nimittäin aiemmin ylittänyt valtatien vauhdilla, olkoonkin stop merkillä varustettu risteys. Siihen jäädä kuikuilemaan polkupyörällä jos autoja ole lähelläkään näkyvissä. ”Se on sitä sielujen sympatiaa josta isoisä kertoi”, eiku se on sitä soveltamista ja järjen käyttöä polkupyörällä sujuvasti liikuttaessa.

Suurista ikäluokista puhheenollen. Siinä on ahne sukupolvi joka saa yhtä markkaa vastaan kaksi euroa. Jahka nuoremmat sukupolvet pääsevät eläkkeelle suhde on, olkoonkin että markkoja enää ole, jokseenkin päinvastoin. Lisäksi kuluttavat tuhottomasti terveydenhuollon huvenneita resusseja. Eiköhän olisi aika jättää auto kotiin ja liikkua aivan omin voimin, niin kuntokin kohenisi. Yllykkeenä voisi suurille ikäluokille toimia vuosittainen kuntotesti. Jos on laiskoteltu eläkkeestä satanen pois ja sitä rataa. Samoin kun ryhtyvät makoilemaan vanhainkodeissa maksakoon itse omasta pussistaan todellisia kustannuksia vastaavan summan ylläpidostaan. Se on heille oikein ja kohtuullista.

Muuten oli sangen mukavaa liikkua ilman tavattomasti lämmetessä, jopa vastatuuleen ponnistelun helpottuessa vaatetuksen suhteellisen vähenemisen mukaisesti. Niinpä keskituntinopeus nousi jopa kahteenkymmeneenneljään piste seitsemäänkymmeneen kilometriin tunnissa. Tämä on jo ihmeellistä meidän silmissämme.

Tänään se tapahtui, tuo suuri ja odotettu. Jaa, kumi puhkes vai? Ei suinkaan, vaan tuli iso satanen. Eikä ainoastaan satanen, vaan omavoimaisesti polkupyöräillen 120 kilometriä. Lisäksi tapahtui että kun pyykkejä rikotahan niin rikotaan isosti, nimittäin keskituntinopeus ylitti kaksiviisi ollen 25.25 Tämä on ihmeellistä meidän silmissämme!

Kaikki vain siksi, että lopultakin oli hyvä änkeä ihransa tuon kokospandexin hellään syleilyyn. Miten se vähentääkään ilmanvastusta? Huomattavasti, jopa tömäkkä vastatuuli ei tunnu niin pahalta, ja myötäiseen suorastaan lentää. Sattuikin niin somasti, että noin seitsemänkymmentä kilometriä poljettuani tuolla kaakon kulmalla, tulee takaa esiin mieshenkilö oikealla maantiepolkupyörällä. Utelin siinä matkoja, ja hää sanoi olevansa menossa vain kylille. Sanoi vielä olevansa saabintuntija, ei vaiskaan, sanoi ystävällisesti jotta ota siitä takapyörä, ja minä että mahdanko pysyä perässä. Silloin olikin juuri navakka vastatuuliosuus mäkisessä maastossa joten kiitollisna otinkin peesin. Siinä vertailin kadenssia ja totesin hänen vetelevän viisaasti sangen tiheää meikäläisen raskaampaan tyyliin verrattuna. Tiheät välitykset mahdollistaa kaikenlaista. Renkaatkin oli luultavasti kaksikymmentämilliset omiin 32 -millisiin verrattuna. Niinpä montaa kilometriä perässä pysynyt. Hän karkasi noin kahdensadan metrin päähän. Muutamien kilometrien jälkeen huomasin, ja nyt sä yllätyt, saavuttavani häntä hiljalleen. Takaa-ajajana, on tietysti helpompi ollakin. Niinpä harvalla kadenssilla kiskoin jyrkkiä oikein pudkelta käsin ja niillä keinoin saavutinkin hänet lopulta alamäjessä. Totesin että jäit kumminkin odottelemaan minuakin, mutta ilmeestä päätellen himmaus ollut aivan suunniteltu. Siitä sitten kurvasin lisäveden hakuun ja hää jatkoi natkaansa. Totuuden nimissä on tietenkin sanottava että vaatetusta hänellä oli enemmän kuin minulla. Kiitoksia vielä hyvästä kirittämisestä tuolla kaakon kulmalla.

Asijoitten näit ollen olen pakotettu lopettamaan toistaiseksi päiväkirjan pitämisen ja kertomukset ihmeellisistä seikkailuista kaakon kulmalla. Niin niin, tiedän. Lukijakunta jo ikävöitsee, mutta lupaus on lupaus. Seuraava tavoitteeni kesän mittaan on kahdensadankilometrin omavoimainen polkupyörälenkki.

Ängetkää nyt tekin läskinne spandexin syleilyyn. Saatte hyvät kyydit ja teidän ei todellakaan tuke lotkauttaa korviannekaan heille jotka sanovat jotta trikoo on riskillä ruma. Mukamas.