Kemijärveltä löytynyt luita

Ihmisen luita löytynyt Kemijärveltä, eteläpuolelta. Kukahan sieltä on ollut kadoksissa.
174331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

En tiedä onko Kemijärveltä kadonneista kerrottu julkisuuteen. Aulis Käkelä katosi Käyrämön kylästä, joka sijaitsee noin 70 km Rovaniemeltä pohjoiseen. Merja Vaara katosi myös Lapissa, asui Jaatilan kylässä mikä on noin 44 km Rovaniemen keskustasta lounaaseen. Antti Hanhivaara katosi satoja kilometrejä pohjoisempana. Toivottavasti asia ratkeaa pikimmiten parhain päin!

Äänestä

Poliisi löytänyt lisää luita. Onkohan eläin kaivanut jonkun ruumiin ylös.

Äänestä

Voisko olla kenties Antti Hanhivaaran? Sitä ei ole löydetty tähän päivään mennessä ja ihan hyvin on voitu Antti hävittää toiselle puolta Lappia.

Äänestä

Jos on tuotu maa-ainesta jostain muualta niin voi olla kuka tahansa kadonnut tai jopa joku vanha luuranko joka on aikanaan haudattu vaikka kirkkomaalle.

Äänestä

Miehen vai naisen, minkä ikäisen henkilön, kuinka vanhat luut, tuotu paikalle vai eläin tuonut tai kaivanut esille, rinnettä sortunut.
Missä kohtaa luut löytyi, vesi laskenut ja ollut aiemmin vettä samoilla korkeuksilla?
Hukkunut henkilö vai joku murhannut? Jos murhannut niin, helpoin paikka kätkeä mutta totuus on riskiä tulla ihmisten ilmoille.

1Äänestä

Oulustakin löytyi ruumis. Harmi kun näistä ei useimmiten anneta titoja kenen ruumis löytynyt, eikä taida olle enää päivitettyä listaakaan missään ketä kateissa ja ketä löytynyt.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009521791.html

Äänestä

Jäitä hattuun !! Onhan sitä ennenkin esim.poronluita löydetty, joita luultu ihmisen luiksi Lapissa. Ei ole kuitenkaan julkisesti tiedossa esim.miten hyvässä kunnossa, eli onko ollut tunnistettavissa ihmiseksi, vaiko ihan irtoluita ... Tietysti hienoa se olisi kyllä sinänsä, jos joku Lapinkin katoamistapaus tässä ratkeaisi, mutta saapi nyt nähdä ...

Äänestä
  • Onkohan butt käynyt Lapissa ruokailemassa leirinuotiolla?

    Äänestä

Heräsi tuollainen epäily että Moring Lapin reissuillaan olisi löytänyt Kemijärveltä
mukavan ja syrjäisen uimapaikka ja jos sitten.... niin,ei pidä antaa mielikuvituksen liidellä....

Äänestä

Murhassa puhutaan että olisi kahden ihmisen jäänteet löytyneet. Tiedä sitten onko totta vai ei.

Äänestä

Tuttu paikka piilotella... Jos kaksi naiskropsua , niin Arva ja Miinalainen?

Äänestä
  • Kannattaisiko ottaa riski ja kuopata ne samaan paikkaan? Toisaalta, hulluhan tuo Moorinki taitaa olla, mistä sitä tietää mitä niiden päässä tapahtuu. Olisi varmaan ennen vanhaan ollut näitä 70-luvun liftariraiskaaja. Eikö se Ted Bundykin kerännyt naisia tienvarresta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kannattaisiko ottaa riski ja kuopata ne samaan paikkaan? Toisaalta, hulluhan tuo Moorinki taitaa olla, mistä sitä tietää mitä niiden päässä tapahtuu. Olisi varmaan ennen vanhaan ollut näitä 70-luvun liftariraiskaaja. Eikö se Ted Bundykin kerännyt naisia tienvarresta.

    Moring ei Bundyn lailla kerännyt tienvarsilta liftareita.

    Äänestä

Moring kuskasi tyttönsä pääkaupunkiseudulta kaunista Suomea katselemaan. Mutta tytöistä pari jäivät matkan varrelle. Toinen vuonna 2019. Ja toinen viime vuoden elokuussa.

Äänestä
  • Käytännössä jos Mikan autoissa, niissä kiertoon laitetuissakin, ei haise ruumis niin se on dumpannut ne sinne missä tappokin. Eli tuskin on miinalainen ja arva samassa montussa.

    Äänestä

Antti Hanhivaaran ehkä tai sitten se on Inarinjärvellä se ruumis?
Jani Svendsen kuvasi videon Inarinjärvi 2012 ja tietääkö hän kuka teki sen rikoksen vai oliko joku siitä veneestä tai maksoiko tekijä/teossa ollut henkilö Inarinjärvi 2012 videon vai onko joku vaan käynyt 2012 kuvaamassa videon huvikseen mitä en kyllä mitenkään usko.
Joku oikeesti saattaa yrittää hämätä videolla Inarinjärvi 2012 ja saada vielä lisää sekoitettua pakkaa.

Äänestä
  • Tekijät todennäköisesti on siitä veneestä tai siitä veneestä joka näkyy videolla takana. Takana olevassa veneessä voi myös olla Antti Hanhivaaran murhaaja? Mene ja tiedä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisen luita löytynyt Kemijärveltä, eteläpuolelta. Kukahan sieltä on ollut kadoksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu