Toinen pääsiäispäivä on pääsiäispäivää seuraava maanantai. Päivänä muistetaan siitä, että Raamatun mukaan ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsille ja häntä seuranneille naisille. Suomessa toinen pääsiäispäivä on laissa säädetty vapaapäivä,
estä saunaa lämmittämästä, kun tässä juuri "tuohustelen tulta "rammariin. Kiirastorstaina oli edellinen sauna. Olkoot noin puolestani tuo uskonnollinen puoli, kun se niin monille tärkeä. Itse en sitä noin käsitä, olematta silti uskonkieltäjä.
Ainakin "isostakirjasta" tullut suuri levikkinen teos, jolla monia uskomushaaroja, jotka tulkitsee sitä eritavoin. Myös politiikka käyttää tätä taktiikkaa uskomus teorioineen mm vihreät jo nousseet korkealle puhujalavalle saarnatessaan osaamistaan ilmastosta. Se on Helsingin pimujen suulla yhtä epäuskottavaa
kuin vaikkapa päivän muuttaminen yöksi, tai vetten päällä käveleminen.
Kun huumeita vaaditaan vapaampaan käyttöön, kyllä siinä pöhnässä maailman kaikkeus asiatkin menee.
''Pääsiäinen on vuosittainen kristillinen juhla, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Ensimmäistä pääsiäispäivää eli pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, minkä vuoksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22. maaliskuuta – 25. huhtikuuta.
Pääsiäinen on kristinuskon vanhin ja tärkein juhla, jota alettiin viettää 100-luvulla. Pääsiäistä edeltää kirkoissa hiljainen viikko, jonka sisältö on Kristuksen kärsimyskertomuksessa. Hiljainen viikko huipentuu pitkäänperjantaihin, Jeesuksen ristiinnaulitsemisen päivään. Itse pääsiäinen alkaa sunnuntaina, jolloin juhlitaan Jeesuksen ylösnousemusta ja alkaa pääsiäisviikko, jonka toisena päivänä maanantaina, toisena pääsiäispäivänä muistetaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestymistä opetuslapsille ja häntä seuranneille naisille. Suomessa pitkäperjantai, pääsiäissunnuntai ja toinen pääsiäispäivä ovat virallisia pyhäpäiviä. Kristillisiin pääsiäisperinteisiin kuuluvat muun muassa Kristuksen kärsimystä kuvaavat pääsiäisnäytelmät. Pääsiäisviikolla järjestetään pääsiäismusiikkikonsertteja, joista tunnetuimpia ovat passiot kuten J. S. Bachin Matteus-passio.
Ihmiset eri kulttuureissa ovat juhlineet keväällä talvesta pääsemistä ja luonnon heräämistä eloon. Britanniassa Easter on ollut alkujaan kevään jumalattaren kunniaksi vietetty juhla. Anglosaksit kutsuivat jumalatarta Eostreksi ja germaanit Ostaraksi. Jäniksiä ja munia on pidetty hedelmällisyyden ja kasvun vertauskuvana ja ne esiintyvät nykyisessäkin pääsiäiskuvastossa. Pääsiäiseen on liitetty muitakin heräävän elämän vertauskuvia kuten narsissit, keltaiset pääsiäistiput ja hiirenkorvalle puhkeavat koivunoksat ja pajunkissat. Suomalaiseen pääsiäisperinteeseen ovat kuuluneet muun muassa mämmin syönti, pääsiäismunien maalaaminen, pajunvitsoilla virpominen ja rairuohon kasvattaminen.Suomalaisten pääsiäisperinteiden juuret ulottuvat esikristillisiin aikoihin.''
Me tarvitaan uskoja ja uskomuksia, oli ne sitten mitä tahansa. Meillä on sellainen elin joka niitä käsittelee, kuin kuuman ja kylmän erottaminen.
Siinäpä tulikin pääsiäis saarna.
Nyt lisää pökköä pesään. Ja olisi kaffeen aika. Tässä kun ylhäällä käyn ja sitten pientä klapia, niin tulee tasainen hiillos, saa pellin kiinni ilman häkäkaasuja.
Hyvää pääsiäis illan jatkoa itsekullekkin.

Vastaukset 12
Vanhimmat

Menee menee, mutta maailmankaikkeusasiatkin on yhdyssana.
Mitenkäs Helsingin mereen laskevien paskaputkien tarkastajalta oli unohtunut analyysistään täysin maininta Suomenlahden meriveden korkeista huumepitoisuuksista? Kalkulaatiovirhekö?
Missä semmoinen tarkastaja on? taidat sinäkin olla vetten päällä kävelijä.
Sinä itse. Kyllä tällä palstalla pidempään kirjoitelleet muistavat nuo kokemusasiantuntijan lausuntosi. Veikö kissa kielesi vai?
En minä ole sellaista maininnut. Tämä muutamme miljardille muullekkin avoin, oletko sieltä etsinyt.
Muistamme kyllä.
Ja Marttikin tuossa jo näkyi muistavan myös palstalle lausumasi. Dementiaako pukkaa siis itselläsi?
Mistäs kopioit?
Mites persutrolli, tää kaikki liittyy Suomen Keskustaan?
Erillissanat ..persut rolli.
Tietysti pankkolängvitsissä, muttei suomen kielessä.