Lasten harrastuksia

Anonyymi-ap

10.04.23 klo 17.23: Tyhjillään olevassa Hotelli Savonsolmussa syttyi tulipalo Toikantiellä. Palo on useassa yläkerroksen huoneessa eikä leviämistä ole saatu vielä estettyä. Palosta leviää ihmisille haitallista savua Pieksämäen keskustan suuntaan. Paloalueella liikkumista on syytä välttää. Tilanteen alkuvaiheessa katolta pelastettiin yksi henkilö ja hotellin ensimmäisestä kerroksesta tikkaiden avulla kaksi lasta.

Hyviä harrastuksia taas Mäen nuorilla.

62

1405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi tulla jollekin hieman maksamista. Vaikka hotelli tyhjillään mutta silti voi olla että joku vaatii rahaa vahingoista.
      Vaikka ovat todennäköisesti alaikäisiä niin korvausvastuu on kuten oli urheilukentän rakennuksen polttajallakin.
      Selville kyllä saavat sytyttäjän. Vanhemmat voivat alkaa rätnäämään kuinka monta kymmentä tuhatta voi tulla vahingonkorvauksia.

      • Anonyymi

        Räknäämään - ruotsiksi räkna (’laskea’).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räknäämään - ruotsiksi räkna (’laskea’).

        Ylä-Savossa sanotaan rätnäämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räknäämään - ruotsiksi räkna (’laskea’).

        När man har räknat,kommer att kosta honung.

    • Anonyymi

      Saadaan taas keskustelua tähänkin foorumiin. Popparit esille.

    • Anonyymi

      Pieksämäki 10.04.2023 17:23:01 rakennuspalo: keskisuuri

      Tyhjillään olevassa Hotelli Savonsolmussa syttyi tulipalo Toikantiellä. Palo on useassa yläkerroksen huoneessa eikä leviämistä ole saatu vielä estettyä. Palosta leviää ihmisille haitallista savua Pieksämäen keskustan suuntaan. Paloalueella liikkumista on syytä välttää. Tilanteen alkuvaiheessa katolta pelastettiin yksi henkilö ja hotellin ensimmäisestä kerroksesta tikkaiden avulla kaksi lasta. https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/5852774

    • Anonyymi

      Meidän kiltit lapset..

      • Anonyymi

        Ja mun lapsi on epänormaali kun ei viihdy riehumassa kylillä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mun lapsi on epänormaali kun ei viihdy riehumassa kylillä...

        Minun kaksi 14 vuotiasta poikaani pelasi koko illan kotona konsolipelejä ja viihtyivät hyvin yhdessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun kaksi 14 vuotiasta poikaani pelasi koko illan kotona konsolipelejä ja viihtyivät hyvin yhdessä.

        Aivan, hehän eivät muhun kykene. Kyykkyyn jos laskeutuvat min eivät jaksa ponnistaa itseään ylös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, hehän eivät muhun kykene. Kyykkyyn jos laskeutuvat min eivät jaksa ponnistaa itseään ylös.

        Ovat kuule aivan hoikkia ja 185cm pitkiä ja pelaavat sählyä viikoittain kavereiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, hehän eivät muhun kykene. Kyykkyyn jos laskeutuvat min eivät jaksa ponnistaa itseään ylös.

        Onneksi eivät viihtyneet steissillä riehumassa kuten jotkut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun kaksi 14 vuotiasta poikaani pelasi koko illan kotona konsolipelejä ja viihtyivät hyvin yhdessä.

        He ovat hienoja nuoria. En tykkää ilkeistä pennuista kylillä ja asemalla räkimässä. Pikkulumppuja ja paskajonneja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun kaksi 14 vuotiasta poikaani pelasi koko illan kotona konsolipelejä ja viihtyivät hyvin yhdessä.

        "Minun kaksi 14 vuotiasta poikaan"

        Kaksoset? 🙂 🙃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun kaksi 14 vuotiasta poikaani pelasi koko illan kotona konsolipelejä ja viihtyivät hyvin yhdessä.

        Ja vetivät käteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun kaksi 14 vuotiasta poikaani pelasi koko illan kotona konsolipelejä ja viihtyivät hyvin yhdessä.

        Täysin ymmärrettävää että kaksosilta löytyy se paras kaveri aina siitä viereltä, joten kiinnostus lähteä hakemaan kavereita ja jännitystä kaupungin kaduilta iltaisin ei ole niin suuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, hehän eivät muhun kykene. Kyykkyyn jos laskeutuvat min eivät jaksa ponnistaa itseään ylös.

        Onko tuhoajapennut sitten jotain sankareita??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vetivät käteen.

        Vetää ne tuhoajanuoretkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun kaksi 14 vuotiasta poikaani pelasi koko illan kotona konsolipelejä ja viihtyivät hyvin yhdessä.

        Niin pelas sen jälkeen kun olivat käyneet asialla.

    • Anonyymi

      Voi siellä olla ainuisetkin

      • Anonyymi

        Lapsia ne oli puskaradion mukaan,katolla ollut siellä kirjoitti.

    • Anonyymi

      Tekijät olis hyvä saada kii.

      • Anonyymi

        Eiköhän ne ole saatu kiinni kun palokunta pelasti heidät katolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne ole saatu kiinni kun palokunta pelasti heidät katolta.

        Eivät olis pitäneet kiirettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät olis pitäneet kiirettä.

        Se on Pieksämäellä siinä ja siinä että pystyivät edes yrittämään pelastusta niinkin korkealta. Palokunnan kalusto kun on niin puutteellista täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on Pieksämäellä siinä ja siinä että pystyivät edes yrittämään pelastusta niinkin korkealta. Palokunnan kalusto kun on niin puutteellista täällä.

        Kyllähän sen rakennuksen korkeus palon aina laskeutuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän sen rakennuksen korkeus palon aina laskeutuu.

        Ei täysin betonista tehty talo kuten solmu on.

      • Anonyymi

        Että pitikin syyllinen meijän kylälle saaha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät olis pitäneet kiirettä.

        Niinpä. Ois saaneet tuhoutua omaan soppaansa saatanat.

    • Anonyymi

      Hyvä ettei nuorille käyny kuinkaan. Tuolla betoniläjällä ei ole mitään merkitystä. Nuorille hyvä palaveri ja elämässä etiäpäin.

      • Anonyymi

        Se on sitä nykypäivän lastenkasvatusta, kun kaikki teot vaan palaverilla kuitataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sitä nykypäivän lastenkasvatusta, kun kaikki teot vaan palaverilla kuitataan.

        Pitäskö niitä sitten vaikka hakata? Kuule tällaisia tapauksia on ollut ennenkin. Ei ole pelkästään nyky lapsien hommaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäskö niitä sitten vaikka hakata? Kuule tällaisia tapauksia on ollut ennenkin. Ei ole pelkästään nyky lapsien hommaa.

        Totta kai on ollut ennenkin. Mutta ei se sitä tarkoita, että silti pitäisi lapsille opettaa, että teki mitä tahansa niin seuraus on pään silittelyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai on ollut ennenkin. Mutta ei se sitä tarkoita, että silti pitäisi lapsille opettaa, että teki mitä tahansa niin seuraus on pään silittelyä.

        No ei tietenkään. Tiukka keskustelu ja sanktioita tottakai. Opiksi pitää ottaa. Aina vaan tuntuu näissä keskusteluissa että ei ole järki puhetta. Aina on nyky nuoret ja vanhemmat sitä ja tätä. Sattuu sitä paremmissakin perheissä.

      • Anonyymi

        Ois hyvä,jos olis käyny jotain,olispa ehkä oppineet jotain.

    • Anonyymi

      Kai ne otti pelastettujen eli tuholaisten tiedot.

    • Anonyymi

      Pertinkujan kaavassa vitkuteltiin kuusi vuotta, hotelli jäi tyhjilleen. Autioituneet ja hylätyt rakennukset vetää nuorisoa puoleensa. Purettu kaupungin talo oli esimerkki hiljaisella luvalla annettusta nuorten agressioleikkipaikasta. Örkkihotelli keskellä rantamaisemaa on esimerkki teknisen toimen kaupunkikuvasta vastaavan henkilön sielun maisemaa urbaaniympäristöstä.

      • Anonyymi

        Tuo sana örkki hieman huvittaa. Joissakin yhteyksissä venäläisiä sotilaita kun kutsutaan nimellä örkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sana örkki hieman huvittaa. Joissakin yhteyksissä venäläisiä sotilaita kun kutsutaan nimellä örkki.

        Neuvostoaikainen hotelli Savon solmun vastine löytyy mm. Viipurista. Totalirismiarkkitehtuurin kannattajat löytyy keskusta ja vihreistä votkan huuruisista ystävyyskaupunkimatkoilta entiseen Neuvostoliittoon. Savon solmuun piti saada suojelumerkntä asemakaavan muistoksi. Kottaraisille Savon solmu on liian iso pöntöksi ja Naakat välttelee rakennusta. Pulut asuttaisivat sen, mutta eivät siedä ryösteleviä lokkeja.

    • Anonyymi

      Lapset kun päästetään tuostakin ilman seuraamuksia niin hyvä tulee.

      • Anonyymi

        Alle 15-vuotiashan on virallisesti syyntakeeton. Ja jos vanhemmat yrittävät omatoimisesti lastaan rangaista, niin saavat lastensuojelun kimppuunsa.

      • Anonyymi

        Aina ne pääsee seuraamuksitta. Totta kai.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alle 15-vuotiashan on virallisesti syyntakeeton. Ja jos vanhemmat yrittävät omatoimisesti lastaan rangaista, niin saavat lastensuojelun kimppuunsa.

        No näin se on. Lisääntyminen pitäisi loppua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alle 15-vuotiashan on virallisesti syyntakeeton. Ja jos vanhemmat yrittävät omatoimisesti lastaan rangaista, niin saavat lastensuojelun kimppuunsa.

        Rakennus sisältää mm. abestia ja pintaremontti on kesken. Avajaisia odotellessa menee aikaa, vaikka ne piti olla vuosia sitten. Kaupungin teknisen toimen johtajakaksikko taisi korjauttaa ikkunoita viime vuonna Savon solmurakennuksesta veron maksajien rahoilla ilman omistajan kirjallista lupaa. Kaupungin varikon romahtanut rakennus lojui samaan aikaan levällään. Kuusitien purku-urakka on myös levällään, kuin ”Jokisen eväät”. Kaupungin kiinteistöjen ylläpitostarategia on hunningolla ja kaupunkikuvavastaavan poliittinen katse kohdistunut Kanttilaan.

    • Anonyymi

      Lasku vanhemmille. Mitä läheisriippuvuus on?
      Läheisriippuvuuden määritteleminen ei ole ihan helppoa.

      Kun käsite alun perin 1970-luvulla otettiin käyttöön, sillä viitattiin lähinnä alkoholiongelmaisen ihmisen perheenjäseniin, käytännössä useimmiten alkoholistimiehen vaimoon, kuten Ben Malinen kertoo Taakkana läheisriippuvuus Kenen elämää elät? -kirjassaan.

      Ajateltiin, että vaikka yhden alkoholiongelma aiheuttaa muille perheenjäsenille suurta kärsimystä, nämä silti tiedostamattaan mahdollistavat ongelman jatkumisen.

      • Anonyymi

        Lasku tulee yhteiskunnalle, jos yleensä tulee mitään. Sen seitsemän kasvatusneuvojaa ja psykologia kokoontuu ja lopputulos on yhteiskunnan vika. Vastuuta pallotellaan, kun pitäisi mahdolliset vahingon tekijät laittaa korjaamaan aiheuttamat vahingot konkreettisesti.

        Pyllyn pyyhkijöitä riittää nuorille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasku tulee yhteiskunnalle, jos yleensä tulee mitään. Sen seitsemän kasvatusneuvojaa ja psykologia kokoontuu ja lopputulos on yhteiskunnan vika. Vastuuta pallotellaan, kun pitäisi mahdolliset vahingon tekijät laittaa korjaamaan aiheuttamat vahingot konkreettisesti.

        Vanhemmille apua ja rahaa, varmaan ovat uupuneita!
        Lasten kasvatus taakka ollut liian raskas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhemmille apua ja rahaa, varmaan ovat uupuneita!
        Lasten kasvatus taakka ollut liian raskas.

        Rahaa saa töistä. Vanhemmat töihin.

    • Anonyymi

      Oliko Sannukan tyttö hotellilla

      • Anonyymi

        Noilla alaikäisille nyt on takana elämän tuulet, edessä rauhan maa.

    • Anonyymi

      Mikä ihmeen lasku jämä betonista? Joo voi toki olla.

      • Anonyymi

        Rakennuksen omistaja voi vaatia korvauksia sillä syyllä että suunnitelmissa olisi ollut jatkaa remonttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakennuksen omistaja voi vaatia korvauksia sillä syyllä että suunnitelmissa olisi ollut jatkaa remonttia.

        Fiksuna yrittäjänä kannattaisi vaatia korvaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakennuksen omistaja voi vaatia korvauksia sillä syyllä että suunnitelmissa olisi ollut jatkaa remonttia.

        Tontin vuokrasopimus on irtisanottu, joten väite siitä, että olisi ollut suunnitelmissa jatkaa remonttia ei ole uskottava.

    • Anonyymi

      Ne on pienenä kastettu Jumalan lapsiksi🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Ensinnäkin Lapset oli ollut ala kerrassa ja aikuinen pelastettu katolta tikkailla.niin että ota selvää ennenkuin kommentoit.

      • Anonyymi

        Ja miksi tämä hotellin niin sanottu ostaja ei ollut vastaillut viikkoa aikaisemmin puhelimeen kun häneen on yritetty ottaa yhteyttä.Onpas yhteen sattuma kun palon jälkeen olis kuulema vastannut puhelimeen HELSINGIN suunnalta.

        Komea parkkihalli hotellista järvimaisemalla ja ympärille Pieksämäen tuloilla lompakolle sopivia minitaloja. Paikalla valettu betonimöhkäle kestää hyvin henkilöautot. Rakennuksen voisi muuttaa varastohotelliksi, koska on valmiiksi erikokoisia tiloja ja lähellä logistiikkaa.

    • Anonyymi

      Palokunnalle realistinen savusukelluskohde.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe