Tervehdys taas

Juuri lähden rantasaunalta, tässä saunakammarissa vielä hätäisesti tämän kirjoitan, niin pääsee ensimmäiset sanomaan. Vaalit oli ja meni, kuten kaikki nähtiin laittoi päälle varsinkin punavihreillä puheenjohtajiensa eroja, vasemmistoliitto siinä vielä hetken kipuilee ja tekee saman. siitä tuskin muuten pääsee ulos. Keskustakin tuli alas, mutta luulen että sen kestikin, 23 kansanedustajalla vielä pärjäillään entisellä puheenjohtajalla, tai itse tekee johtopäätöksensä. Jos haluja on jatkaa ei mikään estä, sellainen on kantani. Sotilainen mukana olosta eduskunnassa olen ilahtunut, ja vieläpä korkeimman tahon. Heillä on meitä muita parempaa tietoa moniin sotilaallisiin asioihin. Heidät kaikki olen tavannut tavalla tai toisella mm Toverit, isänsäkin aikanaan kun oli toimiupseerina.

jahas nyt tuli lähtö..
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keskeyttikö poliisi touhusi?

Äänestä

Kepulla 23 kansanedustajaa, tuleva hallitus kiittää tuesta. 123 äänestää rätkäyttää hallituksen puolesta.

Äänestä
  • Luultavasti Orvon oikeistohallitus saa startilleen eduskunnasta suuremmankin tuen, sillä pitäähän maahan hallitus saada, vaikka huonokin. Sitä paitsi hallitusvastuu on paras keino saada kokoomuksen ja persujen kannatus laskuun. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Luultavasti Orvon oikeistohallitus saa startilleen eduskunnasta suuremmankin tuen, sillä pitäähän maahan hallitus saada, vaikka huonokin. Sitä paitsi hallitusvastuu on paras keino saada kokoomuksen ja persujen kannatus laskuun. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

    Toivomus sekin sosialistilla. Nyt hallitus joutuu heti paikkaamaan punavihreitten jätöksiä, ne jäi tähän malliin. Nämäkin sanoi että muiden vika heidän jätöksensä ja liukumiinoitettu alue.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001170202.html

    Näin vihreä:
    – Meillä ei ole nyt siivoaminen päällimmäisenä mielessä. Poliisi on rikkonut paikat ja tavarat eivät ole niillä paikoilla, joilla niiden kuuluisi olla. Poliisi voisi tulla itse siivoamaan paikat, hän painottaa.

    ANTIFA oli rikkomassa työkoneita ym vihreitten apuna "minä tuen teitä", sanoi vihreitten puheenjohtaja Ville Niinistö.

    Äänestä

Äärivasemmisto ANTIFA, kas kun ei ole kielletty.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Juuri lähden rantasaunalta, tässä saunakammarissa vielä hätäisesti tämän kirjoitan, niin pääsee ensimmäiset sanomaan. Vaalit oli ja meni, kuten kaikki nähtiin laittoi päälle varsinkin punavihreillä puheenjohtajiensa eroja, vasemmistoliitto siinä vielä hetken kipuilee ja tekee saman. siitä tuskin muuten pääsee ulos. Keskustakin tuli alas, mutta luulen että sen kestikin, 23 kansanedustajalla vielä pärjäillään entisellä puheenjohtajalla, tai itse tekee johtopäätöksensä. Jos haluja on jatkaa ei mikään estä, sellainen on kantani. Sotilainen mukana olosta eduskunnassa olen ilahtunut, ja vieläpä korkeimman tahon. Heillä on meitä muita parempaa tietoa moniin sotilaallisiin asioihin. Heidät kaikki olen tavannut tavalla tai toisella mm Toverit, isänsäkin aikanaan kun oli toimiupseerina.

jahas nyt tuli lähtö..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu