Peltokangas giehu heti vaalien jälkeen kaustisella.

Kansanedustaja Mauri Peltokangas huutaa ja kiroilee kebab­ravintolan edessä – Näin hän selittää illan tapahtumia
Kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps) järjesti pitkäperjantaina välikohtauksen kaustislaisen kebabravintolan edustalla.

Kovaääninen sanaharkka herätti huomiota ja yksi paikalla olleista kuvasi sen videolle.

Toisella silminnäkijän kuvaamalla videolla Peltokangas ripittää nuorta miestä jostain kovasanaisesti ja nimittää tätä ”saatanan idiootiksi”. Sama jatkuu toisella videolla.

– Painu vittuun mun silmistä! Peltokangas huutaa kovaan ääneen nuorelle miehelle.

Nuori mies kävelee tilanteesta pois, riisuu takkinsa ja paiskaa sen voimalla maahan.

– Sinä et saatana kertonut mulle niinku me sovittiin, Peltokangas huutaa nuoren miehen perään.

– Se ei ole sun poika, nuori nainen sanoo Peltokankaalle ja yrittää rauhoitella häntä.

Peltokangas: ”En yhtäkkiä muista”
Peltokangas sanoo Iltalehdelle aluksi, ettei hän tunnista tilannetta sanallisen kuvailun perusteella.

– En kyllä tiedä, mistä videosta puhut.

Huudat tälle nuorelle miehelle, että ”saatanan idiootti” ja ”painu vittuun mun silmistä”. Tällaista keskustelua ei ole siis käyty pitkäperjantaina?

– En nyt yhtäkkiä tässä kohtaa muista. Olen sellaisessa paikassa, etten voi ottaa tohon kantaa. Mutta mietitään toki, että onko noin käynyt. Soitit semmoiseen paikkaan, että en saa koppia. Jos sulla sellainen video on, niin ei kai siinä sitten mitään.

Et halua tässä yhteydessä avata, mistä videon tapahtumissa on ollut kyse?

– En nyt yhtäkkiä saa koppia, mistä tossa on ollut kyse.

Pian tämän jälkeen Peltokangas muistaa yhtäkkiä, mitä parkkipaikalla tapahtui, ja sanoo, että kyse on kepulaisten juonesta.

Peltokangas ei kuitenkaan tarkenna sen enempää, mitä hän tarkoitti heitollaan.

– Heitin vain tällaisen läpän, hän sanoo.

”En pitänyt siitä, mitä hän teki”
Peltokangas pyytää kertaamaan, mitä videolla näkyy ja mitä hän siinä sanoo.

Nyt Peltokangas tunnistaa tilanteen ja myöntää valistaneensa hänelle tuttua nuorta miestä kovasanaisesti.

– Pitää paikkansa. En pitänyt siitä, mitä hän teki. Nuori mies teki sellaisia asioita muille ihmisille, joita hänen ei olisi pitänyt tehdä, ja otin siitä herneet nokkaan.

Peltokankaan mukaan nuorille miehille on hyvä sanoa ”suorat sävelet”, jos he tekevät jotain väärin.

Olisiko vähempi huutaminen ja kiroilu riittänyt tilanteessa?

– Meillä Pohjanmaalla on sellainen tapa, että kun perheen kanssa käydään läpi asioita, niin silloin sanotaan suoraan, jos on tehnyt väärin asioita. Jos joku on sen kuvannut, niin se on hänen ongelmansa. Aika säälittävää.

Eduskuntavaaleissa 14 548 ääntä saanut Peltokangas oli Vaasan vaalipiirin selkeä ääniharava. Peltokangas sai 1 891 ääntä enemmän kuin RKP:n puheenjohtaja ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Peltokangas on perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja toisen kauden kansanedustaja.
871785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Jos tosiaan oli kysymys perhepiiristä, niin eiköhän niiden asioiden setvimiseen ole parempiakin paikkoja, kuin ravintolan edusta? Jos asia olisi ratkaistu reiluun pohjalaiseen tapaan, niin kaksikko olisi mennyt hieman sivummalle ja koittanut kumpi on asiassa oikeassa. Huutaa nyt kuin pahaiset samettihameiset akat ja tämä sankari hoitaa yhteisiä asioita, kun perheasiatkin pitää huutaa kailottamalla ratkoa keskellä kylää.

Äänestä
  • Siihen lässähti haaveet persujen hallitukseen pääsästy.
    Onnistunt omien muroihin kuseminen maurilta.

    Äänestä

sitä ne ilmaset edustus viinat teettää

Äänestä

Poika sinulle tiedoksi että voit rauhoittua siellä yhteiskunnan maksamassa yksiössäsi,Mauri ajaa sinunkin asioitasi ole ihan huoletta:)

Äänestä
  • Eipä oo pensan hinta laskenu…

    Äänestä

  • Oikein pojittelet? Mauri pää ei kestänyt armeijan käymistä. Että sellainen "mies".

    Äänestä

  • Kuulehan pojittelija. Kirjoittelen tätä ihan ikiomassa omakotitalossa. Voisit vaikka asiallisesti vastata miten sellainen "mies" joka ei saa omiakaan asioita hoidettua pystyisi muiden asiat hoitamaan.

    Äänestä

  • Yhden kerran on bensa-maukka käväissyt aluevaltuuston kokouksessa, vaikka äänivyöryllä valittiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yhden kerran on bensa-maukka käväissyt aluevaltuuston kokouksessa, vaikka äänivyöryllä valittiin.

    Työtä vieroksuva hän on aina ollut. Nyt päässyt hölmöjen äänillä hillotolpalle.

    Äänestä

  • Niinhän suurin osa persujen äänestäjistä asuu, työttömyysrahoilla, täyttä Kela-armeijaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Niinhän suurin osa persujen äänestäjistä asuu, työttömyysrahoilla, täyttä Kela-armeijaa...

    Poika rauhoitu ja ole vaiti

    Äänestä

Tuo on taivaan tosi!

Äänestä

Paskaa puhuu. Paikalla olleena ja tyypit tuntevana olenkin sitä mieltä että julkinen anteeksipyyntö on vähintä mitä mauri voi tehdä. Tuleeko sitä? No ei varmasti. Mutta se taas osoittaa että kyseessä ei ole ollenkaan suoraselkäinen pohjalainen niinkuin itseään mainostaa.

Äänestä
  • Köyhäjokinen ei ole pohjalainen.

    Äänestä

Säälittävää on se, että sulla on hermot tossa kunnossa kansanedustajana.

Äänestä

Onpahan öykkärimäistä ja sikamaista käyttäytymistä kansanedustajalta. Toivottavasti tuollaista ei valita mihinkään puolueen luottamustoimeen. Eihän tuollaisella henkilöllä voi olla luottamusta.

Äänestä
  • Tämä huutaminen toivottavasti sulki viimeistään Peltokankaan mahdollisen tien ministeriksi. Huutamalla ja änkyröimisellä saa näköjään ääniä vaaleissa, mutta kyllä Suomi saa hävetä näitä möykkääjiä. Toivottavasti persut tämän ymmärtävät, kun ministereitään valitsevat. Löytyy persuista myös sellaisia edustajia, jotka osaavat käyttäytyä.

    Äänestä

Vai Pohjanmaalla on sellainen tapa! Ei taida Mauri tietää edes mistä on kotoisin, Keski-Pohjmaa on ihan eri seutua eikä täällä ole koskaan ollut sellaista tapaa, että kansanedustaja kylillä kiroilee ja möykkää.

Äänestä
  • Peltokangas haluaa käytöksellään vain uudistaa tunkkaista eduskunta-instituutiota.

    Äänestä

Tehdasasetuksena herrasmies, aivan kuten puoluesihteeri Luukkanen opasti eduskuntaryhmäänsä.

Äänestä

Oikein on kansanomaisesti sanottuna hienostunutta tuo käytös, och det är samma på svenska!

Äänestä

Moni poliitikko alkoholilla rauhoittaa mieltään kun tietävät puhuvansa paskaa monessa asiassa.

Äänestä

Eiköhän yks sun toinen oo grillillä yöllä riehunu ei mitään uutta auringon alla.

Äänestä

Julkisuus iski kuten Mariinin ja Lintilänkin tapauksessa. Luulisi vanhan miehen ymmärtävän, että seuranta on kova. Oppirahoja voi maksaa vanhanakin. Melkoinen jästipää on jos ei opi vai onko kyse luonneviasta.

Äänestä
  • Luonnevikaa ei voi korjata, tai on yksi tapa......

    Äänestä

Se asia ei sinulle kuulu mitä Mauri tekee

Äänestä
  • Totta helkutissa kuuluu kun se loisii kansan piikkiin Helsingissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Totta helkutissa kuuluu kun se loisii kansan piikkiin Helsingissä.

    OLehan poika vaiti

    Äänestä

Jänskättää että mitä tapahtuu kebabgrillillä tänä viikonloppuna. Saapukohan paikalle itse Kebabgrillin Imaami eli Mauriitsio?

Äänestä

Kiukutteliko menetetyn ministeripaikan puolesta. Puolue oli tehnyt tälle selvästi, että paikkoja ei tule ministeriksi tai valiokuntien puheenjohtajaksi, niihin ei kuulemma äänimäärillä ole mitään merkitystä.

Äänestä

Eikä varsinkaan tuollaisella törkeilyillä.

Äänestä

Vai, että kebab kioskilla.! Kebab on varsinkin arabialaisten ruokavalio.! Miten Mauri voi esiintyä arabialaisten "menylistalla"? Voisiko tämä olla jokin sortin mielenosoitus Maurilta, siinä mielessä että Perussuomalaiset haluaa ulkoistaa ulkomaalaiset Suomesta.

Äänestä

Peltokangas on näitä möläytteleviä ongelmapersuja joiden tekemisiä saa puolueessa muut hävetä silmät päästään. Muka suoraselkäinen ja rehti, mylvii kuin Ronkaisen mullilauma, eikä kykene hillitsemään itseään, ei sitten pätkääkään. Täysi tollo ja pelle, tuo toki puolueelle ääniä, mutta ei tuollaisella käytöksellä voi ikinä tätä mölisijää päästää mihinkää johtopaikoille. Siinä menee nuoremmat Vigeliukset ja Bergbomit heittämällä ohi.

Äänestä

Mauri ei jatkoon

Äänestä

Noh,eiköhän kohta ala yöperhoset lenteleen ja Maurinkin hermot saa lepoa niitä mettästäes. Jos oikiasti olis oltu pohojanmaalla,olis tuas kysees olevas tilantehes ollu toinen rauroos ja toinen lauroos :/

Äänestä

Mauri poika ei ole käynyt armeijaa. Kuulema ei pää kestäny

Äänestä
  • Maurin armeija asiat eivät sinulle poika kuulu

    Äänestä

Olisi mukava nähdä luonnossa ne henkilöt jotka ovat Mauria äänestäneet. Mikä on heidän ammatti, ikäluokka, koulutus jne.

Äänestä
  • Ne on kaikki persut samanlaisia huutelijoita ja myös niiden äänestäjätkin.
    Onneksi KOKOOMUS VOITTI

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ne on kaikki persut samanlaisia huutelijoita ja myös niiden äänestäjätkin.
    Onneksi KOKOOMUS VOITTI

    Olehan poju vaiti siellä

    Äänestä

  • Se asia ei sinulle kuulu pätkääkään

    Äänestä

Miksei RKP valitse Mauri Pelkokangasta puheenjohtajakseen , kun hän on selvästi suositumpi kuin nykyinen AnnaMaija Puheenjohtaja ??

"Eduskuntavaaleissa 14 548 ääntä saanut Peltokangas oli Vaasan vaalipiirin selkeä ääniharava. Peltokangas sai 1 891 ääntä enemmän kuin RKP:n puheenjohtaja ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson."

... Niin miksei ?

Äänestä

Sen vuoksi että toinen on sivistynyt ja toinen ei ole.

Äänestä

Eikö työnantajan pitäisi ohjata Peltokangas katkaisuhoitoon?

Äänestä

Kansanedustajat kuvaavat läpileikkausta suomen kansasta teoriassa. Toisaalta naurettavaa kohua tästä ja saman aikaan ollaan hesaan järkkäämässä Drag lapsikulkuetta missä nais ja miesparit saavat esitellä hommattua lastaan. Voi lapsi raukkoja!

Äänestä
  • Lapsista puheen ollen, persuthan ottivat ihan äskettäin avosylin vastaan Wille Rydmanin. Kun tiedämme Rydmanin kiinnostuksen kohteen, voimme mielihyvin suositella häntä persujen nuorisojärjestön toiminnanjohtajaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Lapsista puheen ollen, persuthan ottivat ihan äskettäin avosylin vastaan Wille Rydmanin. Kun tiedämme Rydmanin kiinnostuksen kohteen, voimme mielihyvin suositella häntä persujen nuorisojärjestön toiminnanjohtajaksi.

    Hyshys poju olepas vaiti asiasta

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hyshys poju olepas vaiti asiasta

    Joo ei puhuta yhtään enempää Rydmanin taipumuksista tässä keskustelussa. Palataan takaisin Mauriin ja siihen kuinka sillä giehuu herkästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Joo ei puhuta yhtään enempää Rydmanin taipumuksista tässä keskustelussa. Palataan takaisin Mauriin ja siihen kuinka sillä giehuu herkästi.

    Ole vaiti

    Äänestä

Mikä rydmannia kiinnostaa?

Äänestä

Kiirettä pitänee Maurilla esikuntineen? Tänään lauantainakin löytyy Kokkolassa po. henkilön vaalimainontaa! Onko niiden poisto liian vaativa suoritus? Vai eikö ole edes väliäkään?

Äänestä
  • Eikös vävypoika oo hoitanut hommiaan? Tästäkö se Peltokangas hermostu, että piti ihan yleisellä paikalla ruveta vävylle räyhäämään.

    Äänestä

Joko Peltokankaan taloremontti Köyhäjoella on valmis?

Äänestä
  • Se ei kuulu sinulle poika

    Äänestä

Viikonloppu taas päällänsä. Kyllä jänskättää että giehuuko tänä viikonloppuna kebab grillillä.

Äänestä
  • Hyshyss

    Äänestä

Mauri se oli pistetty eilen pihalle ravintola pelimannista. Ja on tosi, ei kepulaisten juoni

Äänestä
  • Mauria ei ole pistetty pihalle pelimannista olet väärässä

    Äänestä

  • Rauhoitu

    Äänestä

Jo vain joutikin joutua pihalle.

Äänestä
  • OLeppas vaiti

    Äänestä

  • ole hiljaa

    Äänestä

Ei ole maukan vika, että näiltäkin selkosilta löytyy melkein viisitoista tuhatta...tyhm....ööh taktista äänestelijää.

Keskittivät äänensä maukalle ettei marinin likka päässyt pääministeriksi.

Äänestä

No onpas gamma kun Mauri on niin raitis ja suorapuheinen.

Äänestä
  • Milloinkas se on raittiiksi alkanut?

    Äänestä

Rauhoituppas poju siellä nyt ja juo sen 3 oluen sijaan alkohitonta olutta se on sinulle parempi vaihtoehto.

Äänestä

Ei kai Mauri nyt ihan tuosta vaan ole ykskaks raitistunut?

Äänestä
  • Onko sillä ongelmia juomapuolen kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Onko sillä ongelmia juomapuolen kanssa?

    No kun on karjunut herjauksia vävykokelaalleen pikkutunneilla karaokebaarin edustalla, niin onhan tuollainen siten kiistattomasti perustyypillistä alkoholistisen kuspään käytöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    No kun on karjunut herjauksia vävykokelaalleen pikkutunneilla karaokebaarin edustalla, niin onhan tuollainen siten kiistattomasti perustyypillistä alkoholistisen kuspään käytöstä.

    poika ole vait et saa kommentoida ilman lupaani ymmärrätkö

    Äänestä

Ei oo me tiedämme sen, mihinkä seepra raidoistaan pääsisi?

Äänestä
  • thö Zibra .....

    hö hö hö

    höhh höh höhhöh hööö

    Äänestä

Tällä viikolla lasautetaan aivan varmasti.

Äänestä

Hallitusneuvottelut menee häneksi. Ketuttaa ankarasti. Korkki auki. Kohta giehuu.

Äänestä

Peltokangas, nyt nämä "ruotsia mongertavat" vievät Purraa kuin "litran mittaa", miksi sinä olet nyt hiljaa?

Äänestä
  • se asia ei sinulle kuulu

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    se asia ei sinulle kuulu

    Persut on taas kerran kontallaan, kun muutama eliittipersu pääsee hillotolpalle. Ei mitään uutta auringon alla.

    Äänestä

RKP haittapuolue pitäis lakkauttaa. Valta niille jotka ymmärtävät isänmaan asiaa. Siis PersS.

Äänestä
  • Meillä vaan tulee työvoiman saatavuusongelma kasvamaan entistäkin kiihtyvämmin tuolla persulinjalla. Tukahduttaa vain yritystoimintaa ja kasvua sekä pahentaa valtiovelkatilannetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Meillä vaan tulee työvoiman saatavuusongelma kasvamaan entistäkin kiihtyvämmin tuolla persulinjalla. Tukahduttaa vain yritystoimintaa ja kasvua sekä pahentaa valtiovelkatilannetta.

    Suomeen on tullut jo riittävästi sitä sinun ihailemaa työvoimaa,eikä niistä ole kovin moni halunnut täällä työllistyä.Syy on siinä että niille maksetaan kaikki asunot ja vielä annetaan päivärahaa enemmän kuin oman maan asukkaille jotka joutuvat kerjäämään leipäjonoissa että saavat yhtään mitään,kyllä Suomalaisia olisi halukkaita töihin mutta kyse on prioriteeteistä.sitäpaitsi työnanatajat em ravintola alalla ja rakennus alalla maksavat sovittua alhaisempaa hintaa niille ulkomaan työntekijöille koska niille valtio maksaa asunnot ja kaiken elämisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Meille tulee tällä hetkellä vähintään sellaiset 40.000 maahanmuuttajaa/vuosi, mikä on ainoa pelastus estää maa näivettymiseltä.

    Äänestä

Kyllä kohta nalli napsahtaa.

Äänestä

Maukka hei. Milloin sitä bensan hintaa lasketaan?

Äänestä

Kristillisiä arvoja kunnioitetaan kovasti.

Äänestä
  • Kyllä Maurilla on noussu päähän... Vieläkin enemmän.

    Äänestä

Köyhäjoen imaami kokouskutsun vain esitti persuväelle. Minkälainen kutsu on tulevana pääsiäisenä persreijille esityksessä?

Äänestä

JOSPA SILLE LOPETETTIN MYYNTI RAVINTOLASSA

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansanedustaja Mauri Peltokangas huutaa ja kiroilee kebab­ravintolan edessä – Näin hän selittää illan tapahtumia
Kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps) järjesti pitkäperjantaina välikohtauksen kaustislaisen kebabravintolan edustalla.

Kovaääninen sanaharkka herätti huomiota ja yksi paikalla olleista kuvasi sen videolle.

Toisella silminnäkijän kuvaamalla videolla Peltokangas ripittää nuorta miestä jostain kovasanaisesti ja nimittää tätä ”saatanan idiootiksi”. Sama jatkuu toisella videolla.

– Painu vittuun mun silmistä! Peltokangas huutaa kovaan ääneen nuorelle miehelle.

Nuori mies kävelee tilanteesta pois, riisuu takkinsa ja paiskaa sen voimalla maahan.

– Sinä et saatana kertonut mulle niinku me sovittiin, Peltokangas huutaa nuoren miehen perään.

– Se ei ole sun poika, nuori nainen sanoo Peltokankaalle ja yrittää rauhoitella häntä.

Peltokangas: ”En yhtäkkiä muista”
Peltokangas sanoo Iltalehdelle aluksi, ettei hän tunnista tilannetta sanallisen kuvailun perusteella.

– En kyllä tiedä, mistä videosta puhut.

Huudat tälle nuorelle miehelle, että ”saatanan idiootti” ja ”painu vittuun mun silmistä”. Tällaista keskustelua ei ole siis käyty pitkäperjantaina?

– En nyt yhtäkkiä tässä kohtaa muista. Olen sellaisessa paikassa, etten voi ottaa tohon kantaa. Mutta mietitään toki, että onko noin käynyt. Soitit semmoiseen paikkaan, että en saa koppia. Jos sulla sellainen video on, niin ei kai siinä sitten mitään.

Et halua tässä yhteydessä avata, mistä videon tapahtumissa on ollut kyse?

– En nyt yhtäkkiä saa koppia, mistä tossa on ollut kyse.

Pian tämän jälkeen Peltokangas muistaa yhtäkkiä, mitä parkkipaikalla tapahtui, ja sanoo, että kyse on kepulaisten juonesta.

Peltokangas ei kuitenkaan tarkenna sen enempää, mitä hän tarkoitti heitollaan.

– Heitin vain tällaisen läpän, hän sanoo.

”En pitänyt siitä, mitä hän teki”
Peltokangas pyytää kertaamaan, mitä videolla näkyy ja mitä hän siinä sanoo.

Nyt Peltokangas tunnistaa tilanteen ja myöntää valistaneensa hänelle tuttua nuorta miestä kovasanaisesti.

– Pitää paikkansa. En pitänyt siitä, mitä hän teki. Nuori mies teki sellaisia asioita muille ihmisille, joita hänen ei olisi pitänyt tehdä, ja otin siitä herneet nokkaan.

Peltokankaan mukaan nuorille miehille on hyvä sanoa ”suorat sävelet”, jos he tekevät jotain väärin.

Olisiko vähempi huutaminen ja kiroilu riittänyt tilanteessa?

– Meillä Pohjanmaalla on sellainen tapa, että kun perheen kanssa käydään läpi asioita, niin silloin sanotaan suoraan, jos on tehnyt väärin asioita. Jos joku on sen kuvannut, niin se on hänen ongelmansa. Aika säälittävää.

Eduskuntavaaleissa 14 548 ääntä saanut Peltokangas oli Vaasan vaalipiirin selkeä ääniharava. Peltokangas sai 1 891 ääntä enemmän kuin RKP:n puheenjohtaja ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Peltokangas on perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja toisen kauden kansanedustaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu