Venäläiset ovat sotarikollisia

Anonyymi-ap

YLE uutiset: Kammottavia videoita somessa: venäläissotilaat leikkaavat irti ukrainalaisvankien päitä.

Eilen illalla venäläisessä somessa julkaistiin venäläisten itsensä kuvaamia videoita joissa he leikkaavat vielä elossa olevilta ukrainalais sotavangeilta päät irti. Videot ovat keränneet tavallisten venäläisten taholta tuhansia tykkäyksiä, hymynaamoja ja peukkuja.

En missään nimessä suosittele katsoaman näitä videoita,enkä edes kuuntelemaan. Sillä se ääni kun elävältä ihmiseltä leikataan pää irti tämän ollessa vielä elossa on sanoinkuvaamattoman kammottavaa.

Ja silti näidenkin videoiden jälkeen tästä maasta ja tältäkin palstalta löytyy venäjää puolustelevia ja sen puolesta anteeksipyyteleviä tiltuja ja trolleja.

215

795

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäjä on ollut aina alkukantaisen barbaarinen yhteiskunta jossa yksilön hengellä ei ole mitään väliä.

      Se ettei venäjä kykene tuosta muuttumaan sivistysvaltioksi, kertoo karua kieltään venäläisten luonteesta ja arvomaailmasta. Parhaillaan tappavat ja tulevat tapetuksi Ukrainassa, ja kaikki tuo ilman järkevää syytä. Ainoa syy sotaan on putinin ja kavereiden loputon vallanhalu ja vaurauden ahneus. Ihmettelen miksi venäläinen on niin toope että sotii putinin puolesta ja riskeeraa henkensä täysin kahjon henkilön puolesta. Ei toimisi Suomessa, ei mitenkään.

      • USA tosin ei sodi missään eikä vapauta hengestään ketään.

      • Missä Rakas Usa vapauttanut hengestä ..Vietnam.Irak.Syyria.Afganstan.Lybia..Uganda.Mali.Slvador.Kuba

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        USA tosin ei sodi missään eikä vapauta hengestään ketään.

        Ukrainan vastahyökkäystä lykättiin sään, ammusten puutteen ja Pentagonin salaisten asiakirjojen vuotamisen vuoksi - Washington Post -sanomalehti

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        USA tosin ei sodi missään eikä vapauta hengestään ketään.

        Älä nyt Repe. USA tappoi droneiskulla Somaliassa 7 pikkupoikaa tammikuussa. Suomi media ei tietysti asiaa noteraa mitenkään kun USAsta kyse.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt Repe. USA tappoi droneiskulla Somaliassa 7 pikkupoikaa tammikuussa. Suomi media ei tietysti asiaa noteraa mitenkään kun USAsta kyse.

        Olisi varmaan helpompi noteerata, jos antaisit lähteen.

      • Anonyymi

      • Tämä ei kuitenkaan vaikuta mitään siihen, että Nato on meillekin erittäin tehokas ja toimiva suoja Venäjän pirullisia valloitushaluja vastaan.

        Kaikki maailman ihmiset ovat tietenkin tärkeitä, mutta niin se vain on, että meille suomalaisille tämä oman maan turvallisuus on aina ehdoton ykkönen.

      • Anonyymi

        Repe katosi, kun jäi kiinni valehtelusta, mutta natolässyttää kaikissa muissa natoketjuissa. Säälittävää.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Jos tuo on totta, se on tietenkin tuomittavaa, vaikka olisi vahinkokin.

        Tämä ei kuitenkaan vaikuta mitään siihen, että Nato on meillekin erittäin tehokas ja toimiva suoja Venäjän pirullisia valloitushaluja vastaan.

        nato on kylvänyt hyvin tuhoa siviilejä kohtaan monissa maailman kolkissa

      • Anonyymi kirjoitti:

        nato on kylvänyt hyvin tuhoa siviilejä kohtaan monissa maailman kolkissa

        Nato on turvannut rauhan alueellaan ilmeisen pysyvästi.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Nato on turvannut rauhan alueellaan ilmeisen pysyvästi.

        Rauhanturvaaminen pommittamalla on sama kuin sammuttaisi tulipaloa bensalla. Noh, varmaan se rauha tulee, kun kaikki on pommitettu sileäksi infrasta ihmisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt Repe. USA tappoi droneiskulla Somaliassa 7 pikkupoikaa tammikuussa. Suomi media ei tietysti asiaa noteraa mitenkään kun USAsta kyse.

        Somaliassa on kai meri ROSVOT ja joku klaanisota mitä ne käy mutta Somalian voi jakaa osiin niiden kesken ei tarvi tapella.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tämä ei kuitenkaan vaikuta mitään siihen, että Nato on meillekin erittäin tehokas ja toimiva suoja Venäjän pirullisia valloitushaluja vastaan.

        Kaikki maailman ihmiset ovat tietenkin tärkeitä, mutta niin se vain on, että meille suomalaisille tämä oman maan turvallisuus on aina ehdoton ykkönen.

        Somalit ei ole menettänyt maastaan osaa kuten suomalaiset menetti Venäjälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Repe katosi, kun jäi kiinni valehtelusta, mutta natolässyttää kaikissa muissa natoketjuissa. Säälittävää.

        Noissa uskontolahko sivuilla on. Vääriä profeettoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rauhanturvaaminen pommittamalla on sama kuin sammuttaisi tulipaloa bensalla. Noh, varmaan se rauha tulee, kun kaikki on pommitettu sileäksi infrasta ihmisiin.

        Mitäs se Nato sitten pommittaapi?🤔

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🍑 ­­­N­y­­m­f­­o­m­­­a­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17820624L

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      ”Venäjä on pahempi kuin Isis” :

      Toimitusta seuraavat miehet kannustavat verityön tekijää venäjäksi: ”Paina päälle, katkaise se, etkö ennen nuppia ole irrottanut, loppuun asti

      Venäläisissä sosiaalisen median kanavissa mestausvideoon on reagoitu myös riemastuneesti ja siitä on tykätty lukuisia kertoja.

      • Anonyymi

        Täysin naurettavaa väittää, että Venäjä olisi pahempi kuin kansanmurhajärjestö isis/daesh.

        Kansanmurhajärjestö isis/daesh systemaattisesti tyhjensi jesidien kyliä, tappoi miehet ja pojat, ja myi naiset ja tytöt orjiksi.

        Venäjä ei ole tehnyt mitään vastaavaa Ukrainassa.

        Väitteet, että Venäjä olisi muka pahempi kuin kansanmurhajärjestö isis/daesh kumpuaa puhtaasta rasismista.

        Venäjä on Euroopan "oma" "isis". Ei ole mitään lähellekään vastaavaa terroriorganisaatiota näillä leveys- ja pituusasteilla.

        TEHÄN TÄSSÄ VARMAAN EROTATTE MYÖS KAULAN KATKOJAN USKONNON. .....

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Venäjä on Euroopan "oma" "isis". Ei ole mitään lähellekään vastaavaa terroriorganisaatiota näillä leveys- ja pituusasteilla.

        Meitä seurasi valkovenjän kansalaisia Kontula suunnalla.

    • Anonyymi

      Venäläiset elävät uudestaan pimeää keskiaikaa ja ovat petoelämiin verrattavia hirviöitä. Se vähäinenkin sivistyksenvalo heiltä on silmistään sammunut. Moisen rosvovaltion kanssa ei koskaan mitään yhteistyötä pidä harjoittaa.
      Eikö teitä Suomessa loisevia venäläisiä yhtään hävetä oman kansanne barbaarisuus???

      • Ukrainalaiset eivät tietenkään ole ryssiä, vaan ukrainalaisia.

      • Anonyymi

        no no poika mees maaten jo

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ukrainalaiset eivät tietenkään ole ryssiä, vaan ukrainalaisia.

        aijaa .itse en oikein eroa huomaa.ehkä vähän enemmin taitaa olla korruptiota kun äitivenäjällä

      • Anonyymi

        Valkovenäläisillä on konsulaatti unionin kadulla ...

    • Anonyymi

      Se miten tavalliset venäläiset, naapurin tuikitavalliset Iivanit ja Olgat, Tatjanat ja Sergeit reagoivat tähän videoon on kaikkein kammottavinta: He tykkäävät siitä ja kommentoivat sitä iloisella hymiöllä. Kukaan venäläinen ei tunnu tuomitsevan sitä miten barbaarisesti venäläiset sotilaat ukrainalaisia sotavankeja tappavat.

      • Anonyymi

        Luterilaisten avustusruokia syö monikin Svetlana.

    • Anonyymi

      ''Venäläiset ovat sotarikollisia''
      Ja pahinta laatua mitä maailmasta löytyy.

      • Kieltämättä veli tuossa vähän liioitteli.

        Venäläiset ovat sotarikollisina pahinta laatua, mitä niin sanotusta kristillisestä maailmasta löytyy.

    • Anonyymi

      Jesse blomerus herskakauppias

    • Anonyymi

      Barbaareja ovat.

      Onneksi saadaan aita sivistyksen ja venäjän barbarismin välille.

      • Anonyymi

        Kaikki ei-kreikkalaiset on barbaareja.

        Jokainen sivistynyt ihminen tietää tuon.

      • Miltä tuntui, kun Naton kannattajat saivat äsken vaaleissa ääniä 75 kertaa sen minkä vastustajat? Kivaltako?

        Eikö olekin niin, että vaalit olivat täysin vilpilliset ja ne varastettiin teiltä? 😁

      • Anonyymi

        Pietarissa on varastetun tavaran varasto ollut venäläisillä vuosi kymmenet täältä viety sinne mikä irti saatu. Myös roskat ne penkoo.Varastetut matkalaukut imurit joko FIFAn UFF myynnissä tai viety tuonne. Nytkin näitä avustuksia menee itä Ukrainassa venäläisille ne myy niitä ja vanha trikkikikka on oikea päälleen teatterityylillä toisen asepuku.Esittää siis toista kuin oikeasti on naamioituu. Tai vetää SIVIILEISSÄ sotilaspassi taskussa.

    • Anonyymi

      Missä se video näkyy?

      • Anonyymi

        YLE areenassa

    • Anonyymi

      Venäjä ei kuulu ihmiskuntaan.

    • Anonyymi

      Teko on ilmeisesti Wagnerilaisten tekemä, vaikka Prigotzin ei tietenkään tunnusta tekoa, kuten ei tunnustanut venäläisvangin teloitusta vasarallakaan.
      Video pääsi levitykseen ilmeisesti vahingossa ja oli tarkotettu "sisäiseksi pelotteeksi" Wagneriin värvätyille vangeille. Uhkailivat näillä videoilla, että nämä värvätyt eivät antautuisi tai pakenisi sodasta. Videoilla näkyy vihreää, joten se on kuvattu joskus viime keväänä tai kesällä. Se pääsi rasistien käsistä levitykseen 8.4. ja henkilö, joka sen julkaisi tiedetään.

      • Anonyymi

        Entä tiedetäänkö itse pään leikkaaja? Sillä hän kuuluu sotarikos oikeusistuimen eteen tuomittavaksi. Ja näitä videoitahan on valitettavasti useampi kuin vain yksi.

      • Anonyymi

        Noissa YLEN ITÄSAKSAN VENÄLÄISISSÄ TV sarjoissa hakataan vasaroilla ja katkotaan milloin mitäkin. Myrkkyjä myös niissä usein näissä TV sarjoissa käytetään missä jo otsikko on murha.

    • Anonyymi

      Vuosi sitten...

      Putin antoi siunauksensa uusille julmuuksille

      Butšan surmien ja muiden epäiltyjen sotarikosten kohtelu Venäjällä osoittaa, ettei sotarikoksiin syyllistyvien venäläissotilaiden tarvitse pelätä oman sodanjohtonsa rangaistusta.

      Niinpä.

      Putin kuuluu hirteen.

    • Anonyymi

      Putin päätyy hirteen. Venäläiset hoitavat Venäjän raunioilla homman.

      • Anonyymi

        in your dreams.... :D

    • Anonyymi

      Tämän päivän venäläisnatsien Wagner on menneisyyden Saksan SS.

      • Anonyymi

        Tuo Galitsian SS on kyllä nykyään Azovilaista kantaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo Galitsian SS on kyllä nykyään Azovilaista kantaa...

        Venäjän joukoissa sotii avoimesti natsistinen Rusich pataljoona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo Galitsian SS on kyllä nykyään Azovilaista kantaa...

        Tataareja ja tsetseenejä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän joukoissa sotii avoimesti natsistinen Rusich pataljoona.

        Salem seurakunnassa oli soittaja laulaja nimeltä Ruslan ......rus.....

    • Anonyymi

      Venäjä ei kuulu ihmiskuntaan.

      • Anonyymi

        Kaltaises sekundaryssä / haitall ... v-lajin edustaja, jäi listaltas .....

    • Anonyymi

      Tuohon päänkatkomiseen venäjällä päädytään mikäli myrkytys, mukilointi, tekaistu itsemurha tai ikkunasta tiputtaminen ei onnistu.

      • Anonyymi

        Myrkytys oikeasti ja varastettu ruoka huumeet varastettu kahvi ihan ykkösiä varastettu lakana farkut sitten.

    • Anonyymi

      Epätoivoa on vallalla, yhtään todistetta ei ole esittää, silti levitetään juttuja tyhjästä.
      Äärinationalistit ovat osoitetut raakalaismaisiin tekoihin, joiden töitä on esitetty tietoisesti venäläisten tekemisiksi.
      Paskauutinenkin kertoo 'oletettavasti' asioista, joissa 'uutisoidaan' ja demonisoidaan.

      • Anonyymi

        Onhan siinä video ja sellaisia on venäläiset barbaarit jakaneet ennenkin.

      • Tiltun sisäinen partiopoika on yhtäkkiä herännyt, vaikka se ei sanonut mitään silloin kun tiltu itse levitti feikkivideoita muka kokkelipäisestä Koomikosta. 🥱

    • Anonyymi

      Trolliohje johtaa puuduttavaan toistoon. Kiistä! Todisteet! Ai, esitetty? Kiistä, vaadi lisää jne...

      Todellisessa elämässä, jos venäläisiä epäillään jostakin, niin suurella todennäköisyydellä se myös pitää paikkaansa. Esimerkiksi matkustajakoneen alas ampuminen oli mitä selvin tapaua. Onko tunnustusta kuulunut?

      • Anonyymi

        Mitäköhän venäläiset sotaveteraanit ajattelevat siitä, että kun itse taistelivat joskus kiduttaja-SS:ää vastaan, nyt venäläisnatsijoukot ovat omaksuneet Wagneriin nuo SS:n manööverit?

        Lapset ja/tai lapsenlapset taantuneet venäläisnatseiksi.

        EI ihme, että vointonpäivä on pitänyt perua. Kuinka monessa venäläisperheessä viitsitään enää pitää peilejä? Omaa naamaa ei varmasti tee mieli katsoa.

        Samaa nuo Lännen joukot on tehneet maailmalla.

        Harmittaako :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäköhän venäläiset sotaveteraanit ajattelevat siitä, että kun itse taistelivat joskus kiduttaja-SS:ää vastaan, nyt venäläisnatsijoukot ovat omaksuneet Wagneriin nuo SS:n manööverit?

        Lapset ja/tai lapsenlapset taantuneet venäläisnatseiksi.

        EI ihme, että vointonpäivä on pitänyt perua. Kuinka monessa venäläisperheessä viitsitään enää pitää peilejä? Omaa naamaa ei varmasti tee mieli katsoa.

        Taitaa noi kiduttajat olla kyllä muuta uskontoa kuin kristityt ja toisaalta kaasut on aina ollut Venäjältä.

    • Anonyymi

      Päiden katkonta mennee Wagnerin piikkiin. Putinia vituttaa, että sisäiseen käyttöön tarkoitetut filmit putkahtivat kansainväliseen tietoisuuteen. Mutta hän päästi sodan valloilleen, joten päiden katkonnasta on vastuussa Putinin hallinto = Putin.

      • Anonyymi

        Lavastettuja videoita?

        Suurin osa ihmisistä on kriittiseen ajatteluun kykenemättömiä tyhjäpäitä, joten propaganda uppoaa tehokkaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lavastettuja videoita?

        Suurin osa ihmisistä on kriittiseen ajatteluun kykenemättömiä tyhjäpäitä, joten propaganda uppoaa tehokkaasti.

        Olikos ne Wagnerin lekamurhatkin tekaistuja? Sen sentään tunnustivat ja alkoivat myymään Wagner lekoja sisustukseen sopivina malleina... sellaista sivistystä itänaapurissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olikos ne Wagnerin lekamurhatkin tekaistuja? Sen sentään tunnustivat ja alkoivat myymään Wagner lekoja sisustukseen sopivina malleina... sellaista sivistystä itänaapurissa.

        Ranskassa marssii sotilaita kirveen kanssa 👺👺

    • Anonyymi

      Naiset rauhan puolesta: ”Suomi on maailman julmimman sotakoneiston jäsen”

      Naiset Rauhan Puolesta -aktivistiryhmä kirjoittaa, että "Suomi on nyt NATO:n, maailman julmimman sotakoneiston jäsen. Uusi musta kausi Suomen historiassa on alkanut".

      • Anonyymi

        On myös täysin käsittämätöntä, että Suomessa ei kritisoida avoimesti ja äänekkäästi, Iso-Britannian lähettämiä DU-aseita (köyhdytettyjä uraaniaseita) Ukrainaan. Nämä aseet aiheuttivat julmia seurauksia mm. Irakissa, jossa USA:n/NATO:n joukot käyttivät niitä.

        Naiset Rauhan Puolesta järjesti tästä asiasta tilaisuuden Suomen eduskunnassa syyskuussa 2006, jossa mm. irakilainen lääkäri, tohtori Jawad Al-Ali näytti kuvia lapsista, jotka olivat DU-aseiden uhreja. Kammottavia, epäinhimillisiä kuvia, jotka iskostuivat mieleen ikuisesti.

        Lopuksi rauhan ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta elämänsä uhranneen Martin Luther Kingin miete:

        ”Olemme oppineet lentämään kuin linnut, uimaan kuin kalat, mutta emme ole vielä oppineet yksinkertaista taitoa elää yhdessä veljinä.”

        Eikö tehokkaampaa olisi "kritisoida avoimesti ja äänekkäästi" itse sotaa Venäjällä?

        Oletko ajatellut, että taistelut loppuvat, kun venäläisnatsit vetävät joukkonsa oman valtionsa rajojen sisäpuolelle. Miksi se ratkaisu ei kelpaa?

      • >Siitä on lähdettävä, että Venäjään liittyneet on osa Venäjää ja sitä pitää kunnioittaa kansan tahtona.

        Höpö höpö. Suvereenista valtiosta irtaudutaan vain sopimuksella keskusvallan kanssa, ei suinkaan naapurivaltion joukkojen terrorin avulla.

        >Toiseksi, jenkkien on lähdettävä maasta, kaiken pahan alku ja juuri...ovat nyt iilimadon tavoin pesiytymässä Puolaan...

        Et varmaankaan voi tätä tiltuna ymmärtää, mutta kaikki Yhdysvaltain joukot Euroopassa ovan täällä Euroopan kansojen itse pyytäminä ja vapaan demokraattisen päätöksenteon tuloksena.

        Venäjää taas ei halua kukaan mihinkään, mutta kaikkialle se menee minne menemään pystyy, ellei panna tiukkaa estoa päälle.

      • >Pahan kanssa lyöttäytyminen samoihin leipiin, ei tiedä hyvää jatkossa.

        Ei niin, ja siksi sinun kannattaisi hypätä hyvien leiriin ennen kuin vaihtoehtosi ovat nollassa.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Siitä on lähdettävä, että Venäjään liittyneet on osa Venäjää ja sitä pitää kunnioittaa kansan tahtona.

        Höpö höpö. Suvereenista valtiosta irtaudutaan vain sopimuksella keskusvallan kanssa, ei suinkaan naapurivaltion joukkojen terrorin avulla.

        >Toiseksi, jenkkien on lähdettävä maasta, kaiken pahan alku ja juuri...ovat nyt iilimadon tavoin pesiytymässä Puolaan...

        Et varmaankaan voi tätä tiltuna ymmärtää, mutta kaikki Yhdysvaltain joukot Euroopassa ovan täällä Euroopan kansojen itse pyytäminä ja vapaan demokraattisen päätöksenteon tuloksena.

        Venäjää taas ei halua kukaan mihinkään, mutta kaikkialle se menee minne menemään pystyy, ellei panna tiukkaa estoa päälle.

        "Höpö höpö. Suvereenista valtiosta irtaudutaan vain sopimuksella keskusvallan kanssa, ei suinkaan naapurivaltion joukkojen terrorin avulla."

        Olet väärässä. Esim. Kosovo.

      • Mahtava aktivitsiryhmä. Huomasitko tiltu, että Naton kannattajat saivat äskeisissä eduskuntavaaleissa 75 kertaa enemmän ääniä kuin sen vastustajat?

        Melkoista räpellystä tämä "rauhannaisten" sivustokin on:
        https://www.naisetrauhanpuolesta.org/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On myös täysin käsittämätöntä, että Suomessa ei kritisoida avoimesti ja äänekkäästi, Iso-Britannian lähettämiä DU-aseita (köyhdytettyjä uraaniaseita) Ukrainaan. Nämä aseet aiheuttivat julmia seurauksia mm. Irakissa, jossa USA:n/NATO:n joukot käyttivät niitä.

        Naiset Rauhan Puolesta järjesti tästä asiasta tilaisuuden Suomen eduskunnassa syyskuussa 2006, jossa mm. irakilainen lääkäri, tohtori Jawad Al-Ali näytti kuvia lapsista, jotka olivat DU-aseiden uhreja. Kammottavia, epäinhimillisiä kuvia, jotka iskostuivat mieleen ikuisesti.

        Lopuksi rauhan ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta elämänsä uhranneen Martin Luther Kingin miete:

        ”Olemme oppineet lentämään kuin linnut, uimaan kuin kalat, mutta emme ole vielä oppineet yksinkertaista taitoa elää yhdessä veljinä.”

        Montako suomalaista kuuluu 'naisiin rauhan puolesta'? 10,20,30?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Höpö höpö. Suvereenista valtiosta irtaudutaan vain sopimuksella keskusvallan kanssa, ei suinkaan naapurivaltion joukkojen terrorin avulla."

        Olet väärässä. Esim. Kosovo.

        Kosovon irtautuminen Serbiasta oli osa keinotekoisen Jugoslavian hajoamista ja sen päätös.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Montako suomalaista kuuluu 'naisiin rauhan puolesta'? 10,20,30?

        Veikkaanpa että noiden lukujen sisältä löytyy vastaus.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kosovon irtautuminen Serbiasta oli osa keinotekoisen Jugoslavian hajoamista ja sen päätös.

        Hajoamista KANSALLISVALTIOIKSI joita oikeisto rakastaa, paitsi Kosovoa.

      • Anonyymi

        Muijat on ihan pihalla tosimaailmasta. Huono juttu parimarkkinoilla, mutta jos on muuten munahaukka niin se tasottaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On myös täysin käsittämätöntä, että Suomessa ei kritisoida avoimesti ja äänekkäästi, Iso-Britannian lähettämiä DU-aseita (köyhdytettyjä uraaniaseita) Ukrainaan. Nämä aseet aiheuttivat julmia seurauksia mm. Irakissa, jossa USA:n/NATO:n joukot käyttivät niitä.

        Naiset Rauhan Puolesta järjesti tästä asiasta tilaisuuden Suomen eduskunnassa syyskuussa 2006, jossa mm. irakilainen lääkäri, tohtori Jawad Al-Ali näytti kuvia lapsista, jotka olivat DU-aseiden uhreja. Kammottavia, epäinhimillisiä kuvia, jotka iskostuivat mieleen ikuisesti.

        Lopuksi rauhan ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta elämänsä uhranneen Martin Luther Kingin miete:

        ”Olemme oppineet lentämään kuin linnut, uimaan kuin kalat, mutta emme ole vielä oppineet yksinkertaista taitoa elää yhdessä veljinä.”

        >On myös täysin käsittämätöntä, että Suomessa ei kritisoida avoimesti ja äänekkäästi, Iso-Britannian lähettämiä DU-aseita (köyhdytettyjä uraaniaseita) Ukrainaan.

        On vielä käsittämättömämpää, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aiheutti tarpeen Ukrainan laajamittaiselle avustamiselle tappavine aseineen.

        Painukaa vittuun sieltä, niin noita ammuksiakaan ei käytetä.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kosovon irtautuminen Serbiasta oli osa keinotekoisen Jugoslavian hajoamista ja sen päätös.

        Serbian rajoja, joissa Kosovo, ei ollut kansainvälisesti vahvistettu.

      • Anonyymi

        "Nainen VAIETKOON seurakunnassa", joten pidä transrasvapullero se LÄRVIS KII. :-)

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >On myös täysin käsittämätöntä, että Suomessa ei kritisoida avoimesti ja äänekkäästi, Iso-Britannian lähettämiä DU-aseita (köyhdytettyjä uraaniaseita) Ukrainaan.

        On vielä käsittämättömämpää, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aiheutti tarpeen Ukrainan laajamittaiselle avustamiselle tappavine aseineen.

        Painukaa vittuun sieltä, niin noita ammuksiakaan ei käytetä.

        Taisit itse tilata uusia mainilan laukauksia, joten painu vit**n.
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009521191.html

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Veikkaanpa että noiden lukujen sisältä löytyy vastaus.

        Enemmän kuin suurissa natobileissä senaatintorilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän kuin suurissa natobileissä senaatintorilla.

        Suomessa on pidetty jo tuhansia Nato-bileitä, joihin sinua ei varmaankaan ole kutsuttu. Itsekin järjestin yhdet, ja hauskaa oli!

        Katos kun sitä on niin monia tapoja juhlia, ja kun ei ole mitään tarvetta osoittaa mieltä tai joukkovoimaa mutta paljon juhlan aihetta, silloin syntyy näitä lukemattomia pieniä juhlia, joissa otettiin ja yhä otetaan iloon kerrassaan loistavissa tunnelmissa. 👍🏼🥳

        Eihän sitä lätkämestaruuksiakaan juhlita joukolla, hehe. Jatkobileet ovat sitten itärajan tuntumaan rakennetuissa upouusissa bunkkereissa tetsarit päällä ja rynkky käsissä. Tunnelmat voivat muuttua tosi kuumiksi.

        Milloin sinne bunkkereita on rakennettu? 😯

        Eiku tuohan olikin profetia. Oletko huomannut, että kaikki tiltujen profetiat ovat kusseet tasolla 100 %? Siis ihan kaikki!

      • Anonyymi

        Suomen turvallisuutta ja maanpuolustusta vastustavat naiset ovat bimboja. Rauha mihin hintaan hyvänsä johtaa vain Putinin tapaisten armoille.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Suomessa on pidetty jo tuhansia Nato-bileitä, joihin sinua ei varmaankaan ole kutsuttu. Itsekin järjestin yhdet, ja hauskaa oli!

        Katos kun sitä on niin monia tapoja juhlia, ja kun ei ole mitään tarvetta osoittaa mieltä tai joukkovoimaa mutta paljon juhlan aihetta, silloin syntyy näitä lukemattomia pieniä juhlia, joissa otettiin ja yhä otetaan iloon kerrassaan loistavissa tunnelmissa. 👍🏼🥳

        Sinun seuraavat bileet voivat olla tuolla.
        https://www.ess.fi/uutissuomalainen/4666789

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Milloin sinne bunkkereita on rakennettu? 😯

        Eiku tuohan olikin profetia. Oletko huomannut, että kaikki tiltujen profetiat ovat kusseet tasolla 100 %? Siis ihan kaikki!

        " Siis ihan kaikki!"

        Jos nyt ei kuitenkaan, koska kyseessä natottajien suunnitelma. Jos et ole tietoinen niin sinua on kusetettu. https://www.ess.fi/uutissuomalainen/4666789

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Mahtava aktivitsiryhmä. Huomasitko tiltu, että Naton kannattajat saivat äskeisissä eduskuntavaaleissa 75 kertaa enemmän ääniä kuin sen vastustajat?

        Melkoista räpellystä tämä "rauhannaisten" sivustokin on:
        https://www.naisetrauhanpuolesta.org/

        Eikö rauha kelpaa vaan pitää olla sotaa?

      • Anonyymi

        Riippuu uskonnosta muuten ja myös synnin eli ahneuden määrästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako suomalaista kuuluu 'naisiin rauhan puolesta'? 10,20,30?

        Italiassa arabilääkärit ei halunnut hoitaa kristittyjä eikä vanhuksia vain nuoret muslimimiehet sai hengityskoneet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö rauha kelpaa vaan pitää olla sotaa?

        Miten niin?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kosovon irtautuminen Serbiasta oli osa keinotekoisen Jugoslavian hajoamista ja sen päätös.

        Kosovo Serbiassa on kristityt vapaus elämän ilo vastaan muslimit ääriviha ilottomuus ja kurjuus. Niiden väliin voikin laittaa muurin kristityt ja muslimit ei sovi yhteen mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hajoamista KANSALLISVALTIOIKSI joita oikeisto rakastaa, paitsi Kosovoa.

        Muslimeja vihataan niiden syntien tähden eikä ne edes kuulu Eurooppaan heillä on arabia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Serbian rajoja, joissa Kosovo, ei ollut kansainvälisesti vahvistettu.

        Kristittyjä tappaneet muslimit siellä kuin itäsaksassakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sitä lätkämestaruuksiakaan juhlita joukolla, hehe. Jatkobileet ovat sitten itärajan tuntumaan rakennetuissa upouusissa bunkkereissa tetsarit päällä ja rynkky käsissä. Tunnelmat voivat muuttua tosi kuumiksi.

        Joku profeetta oli nähnyt näyn kuinka Viipurissa liehuu Suomen lippu ja puhutaan suomea.

    • Anonyymi

      Venäjä ei kuulu ihmiskuntaan.

      • Anonyymi

        Oliko muita "viisauksia"?

        Yksikään valtio ei kuulu ihmiskuntaan. Valtio ei ole ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko muita "viisauksia"?

        Yksikään valtio ei kuulu ihmiskuntaan. Valtio ei ole ihminen.

        Kuuluuko Nato muka sitten sivistysvaltioihin HÄH?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuluuko Nato muka sitten sivistysvaltioihin HÄH?

        NATO EI OLE mikään "valtio", vdun IMBESILLI!.

        -44.DIv.-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO EI OLE mikään "valtio", vdun IMBESILLI!.

        -44.DIv.-

        Ehkä ei, mutta se on monen valtion kopla. vdun IMBESILLI!.

        -33.Div.-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO EI OLE mikään "valtio", vdun IMBESILLI!.

        -44.DIv.-

        Ei, mutta Nato on pääosin sivistysvaltioiden liittouma!

    • Anonyymi

      Eikös tuo ole normaali itämainen tapa? Marokossahan ne tekivät saman Norjalaisneitosille. Syyriassa, Irakissa, Iranissa yms. esim. ISIS, joissa suomalaisiakin on ollut mukana se oli ja on ihan normaalia mitä kiinnisaaduille vangeille tehdään. Sitäpaitsi, luuleeko joku, ettei Ukrainan sotilaat tee tasan samoin venäläisille? Tulee mieleen muinainen Rooma aikoinaan, kun orjakapinan aikoihin vastaanhangottelevat orjat taistelivat Rooman legioonia vastaan ja ristiinnaulitsivat yhden legioonalaisen pelotteeksi. Lopputuloksena Roomalaiset ristiinnaulitsi tuhansia orjakapinallisia kostoksi kapinan kukistuttua.

    • Anonyymi

      Pietarin tiltut tykkää bylsiä lapsia ja katkoa kauloja. Eli ei mitään uutta auringon alla.

      • Anonyymi

        Näin MyLaissa:

        Americal-divisioonan 11. prikaatin C-komppanian miehet olivat järkyttyneitä, vihaisia ja turhautuneita, koska vihollinen oli näkymätön ja kosto täysin mahdotonta.

        16. maaliskuuta sotilaat eivät löytäneet kylästä vihollisjoukkoja. He tappoivat kostoksi satoja siviilejä, joista suurin osa oli vanhoja miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja. Uhreja kidutettiin ja raiskattiin. Kymmeniä ihmisiä vietiin ojaan ja teloitettiin automaattiaseilla. Uhrien tarkka lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tavallisimmin mainitaan 347 ja 504 kuollutta. Paikalle pystytetyssä muistomerkissä on 504 nimeä ja uhrien iät vaihtelevat yksivuotiaasta 82-vuotiaaseen.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Maailman suurimmat rikokset ihmiskuntaa vastaan ovat: venäjä, Neuvostoliitto sekä Kiina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailman suurimmat rikokset ihmiskuntaa vastaan ovat: venäjä, Neuvostoliitto sekä Kiina.

        Mitä horiset?
        Kaikilla on omat juttunsa ruodittavana, mutta kyllä jenkkien tapposaldo jälkeen toisen maailmansodan on ylivertaista.
        Noin 20 miljoonaa ja kaikki kaukana kotonurkilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin MyLaissa:

        Americal-divisioonan 11. prikaatin C-komppanian miehet olivat järkyttyneitä, vihaisia ja turhautuneita, koska vihollinen oli näkymätön ja kosto täysin mahdotonta.

        16. maaliskuuta sotilaat eivät löytäneet kylästä vihollisjoukkoja. He tappoivat kostoksi satoja siviilejä, joista suurin osa oli vanhoja miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja. Uhreja kidutettiin ja raiskattiin. Kymmeniä ihmisiä vietiin ojaan ja teloitettiin automaattiaseilla. Uhrien tarkka lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tavallisimmin mainitaan 347 ja 504 kuollutta. Paikalle pystytetyssä muistomerkissä on 504 nimeä ja uhrien iät vaihtelevat yksivuotiaasta 82-vuotiaaseen.

        Näin matkalla Berliiniin, v.1944 ..... noin 2 000 000 tyttöä, naista ja mummoa, raiskattin ja murhattiin muna-armeijan toimesta ... v-venäjällä, ukrainassa, tsekeissä, unkarissa, bulgariassa, puolassa, itä-preussissa ja saksassa.

        Lähde: A. Beevor -Berliini 1945-.

        -44.Div.-

        Ja miten nämä tämän vuoden venäläisnatsien toteuttamat kidutukset ennallistavat tai parantavat My Lain sotarikosten uhrien asemaa tai tuovat rikoksiin syyllistyneitä tuomiolle?

        Wagnerin SS-venäläisnatsijoukkoja ei yhtään tee paremmaksi se, että on tai on ollut muita julmia ihmisiä.

        Eivätköhän sitten helvetissä tapaa toisensa yli rautaesirippurajojen, nuo maallisen elämän ihmisjäteläjät. Pääsee Kalsarinmyrkyttäjäkin toteuttamaan fantasiansa ja paneskelemaan Stalinin kanssa.

      • Anonyymi

        Kyllä noi on uskontojen juttuja. Ääri uskontoja. Fanaattisia. Kristityt ei tee tota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailman suurimmat rikokset ihmiskuntaa vastaan ovat: venäjä, Neuvostoliitto sekä Kiina.

        Arabien tavat onkin outoja Euroopassa koska ne ei kuulu tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin matkalla Berliiniin, v.1944 ..... noin 2 000 000 tyttöä, naista ja mummoa, raiskattin ja murhattiin muna-armeijan toimesta ... v-venäjällä, ukrainassa, tsekeissä, unkarissa, bulgariassa, puolassa, itä-preussissa ja saksassa.

        Lähde: A. Beevor -Berliini 1945-.

        -44.Div.-

        Albaanit muuten on muslimeja Euroopassa muualta tulleet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten nämä tämän vuoden venäläisnatsien toteuttamat kidutukset ennallistavat tai parantavat My Lain sotarikosten uhrien asemaa tai tuovat rikoksiin syyllistyneitä tuomiolle?

        Wagnerin SS-venäläisnatsijoukkoja ei yhtään tee paremmaksi se, että on tai on ollut muita julmia ihmisiä.

        Eivätköhän sitten helvetissä tapaa toisensa yli rautaesirippurajojen, nuo maallisen elämän ihmisjäteläjät. Pääsee Kalsarinmyrkyttäjäkin toteuttamaan fantasiansa ja paneskelemaan Stalinin kanssa.

        Piraatti juustot mitä Venäjällä on tehdään hevosen puhelin karhun maidosta tai kovetettua öljyä vain eikä oikeaa maitoa myös voipaketti on kopioitu aidoista mutta sisällä voi olla mitä tahansa liisteristä luujauhoon.

    • Anonyymi

      Mitä sitten, kun nato kaatuu omaan mahdottomuuteensa, Ukrainan kokemukset eivät lupaa mitään aurinkoista tulevaisuutta.

      Niinistö on junaillut omin päin kahdenväliset suhteet jenkkeihin, tasolla, jossa jenkit rakentavat OMAN tukikohtansa Suomen maaperälle.
      Vaikuttaako hyvältä ja turvalliselta toiminnalta, kansalaisten etuja ajatellen...kuten presidentille aina ja kaikkialla kuuluu?

      • Anonyymi

        "Mitä sitten, kun nato kaatuu omaan mahdottomuuteensa, Ukrainan kokemukset eivät lupaa mitään aurinkoista tulevaisuutta."

        Nato on ollut olemassa kauemmin kuin venäjän federaatio ,vuosiltaan vanhempi kuin mihin neuvostoliitto valtiona kykeni koskaan olemaan se että venäjä taas kerran on itsenäisten naapurimaiden alueella terroristisessa valloitussodassaan ei Natoa hetkauta nytkin Nato vain vahvistui kahdella jäsenellä ja jokainen Natomaa elää rauhan aikaan .

        "Niinistö on junaillut omin päin kahdenväliset suhteet jenkkeihin, tasolla, jossa jenkit rakentavat OMAN tukikohtansa Suomen maaperälle."

        Tiltu taas loikkasi mielikuvituksensa syövereihin kun todellisuus ei anna työkaluja propagandaan ...toki itse henkilökohtaisesti ottaisin Naton tukikohdan Suomeen siitä on moninaisia hyötyjä mutta selllaista on helvetin vaikea saada USA taas ei tukikohtaansa edes harkitse Suomeen vaikka myös kahden välistä yhteistyötä tehdään USA:n kanssa Nato liittolaisuuden lisäksi.

        "Vaikuttaako hyvältä ja turvalliselta toiminnalta, kansalaisten etuja ajatellen...kuten presidentille aina ja kaikkialla kuuluu?"

        Kyllä Niinistö on ollut yksi parhaista presidenteistämme ja maailmalla arvostettu valtiomme päämies ja harmittaa se että hän kohta väistyy tehtävistään demokratiamme tapaan ja antaa tilaa seuraavalle jolla on isot saappaat täytettävänä kuka lieneekin.

      • Anonyymi

        Vaikuttaa.

      • Anonyymi

        Tietysti NATO tarvii omia tukikohtia koska heillä on erilaiset aseet ja koulutus välineet ja kieli se on selvä ymmärtää. Harvoin ne viroa tai suomea puhuu.

    • Anonyymi

      Nato on Rauhanliitto.

      • Anonyymi

        Jep ......... "Peace Throu SUPERIOR FIREPOWER"!.
        NATO on kynnys ja tehokas PIDÄKE!.
        Kuten ovat suomalaisen reserviläisen TAHTO, TAITO ja VÄLINEET (kin).

      • Anonyymi

        NATO on itseasiassa puolustusliitto perustuu yhteiseen puolustukseen kyllä etsii rauhaa eli tappelevat osapuolet erotetaan toisistaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Emme saa KOSKAAN unohtaa!"

        Me Suomalaiset emme saa koskaan unohtaa omassa maassamme tapahtuneita venäläisten tekoja siksi ymmärrämme Ukrainalaisia liiankin hyvin.

        Neuvostopartisaanit tekivät kymmeniä iskuja Suomen siviilikohteisiin jatkosodan aikana. He surmasivat iskuissa yli 150 siviiliä, joista suuri osa oli lapsia ja naisia.

        Tässä eräs venäläisten isku joka kuvaa hyvin venäläisten partisaanien toimintatapoja ja periaatteita .

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/08/17/seitajarvella-tapetut-naiset-ja-lapset-olivat-jatkosodan-vaiettuja-uhreja

        Wikipedia isoviha

    • Anonyymi

      Nato Tiltuja toki ohjaillaan banaaneilla US-Embassysta.

    • Arabien vaatimuksien mukaanhan näitä sotia suunnitellaan ja mukaan kuuluvat arabien vaatimat kidutukset. Ettei venäläisiä todettaisi liian hyviksi. Arabit pystyvät johtamaan YK:ta tässä maailmassa ja tekemään indikaatioita lääkäreiden diktatuureihin. YK:n pitäisi kommentoida tällaisia sotaan liittyviä kidutuksia, jos ne heidän mielestä ovat riittävän raakalaismaisia tälle ihmislajille, jonka he ovat YK:ssa määritelleet.

      • Venäjän sota Ukrainassa on suunniteltu YK:n vaatimusten mukaisesti. YK:n olisi pitänyt hyväksyä se sotatyyppi ja todeta, että venäläiset ovat riittävää tasoa. Yllättäen YK alkoikin syyttämään Venäjää sotarikoksista.

      • Anonyymi
        superdry kirjoitti:

        Venäjän sota Ukrainassa on suunniteltu YK:n vaatimusten mukaisesti. YK:n olisi pitänyt hyväksyä se sotatyyppi ja todeta, että venäläiset ovat riittävää tasoa. Yllättäen YK alkoikin syyttämään Venäjää sotarikoksista.

        Sorry nyt kirjoittajalle en ymmärtänyt sanaakaan.... ilman sodan julistusta aloitetun hyökkäys ja terrorisodan sekä kansanmurhan vieraassa itsenäisessä valtiossa voi siis jotenkin aloittaa joidenkin YK:n "vaatimusten " mukaisesti.?

        Sotatyyppi ?? mikä se oikein on ?

        Venäjä tekee aikamme suurimpia sotarikoksia raiskauksia ryöstöjä joukkomurhia ja sitä yllättäen syytetään sotarikoksista ?

        Olen käsittänyt että jo se kun valtio rikkoo YK:n peruskirjaa ja kaikkia kansainvälisiä itse allekirjoittamiaan sekä tunnustettuja rajasopimuksia hyökkäämällä väkivaltaiseen valloitussotaan itsenäiseen naapurimaahan on sotarikos ja nyt kun siihen lisätään vielä nuo venäläisten järjettömät teot ja raakuudet puhutaan jo kansanmurhasta .

        Onkohan Tiltulla jäänyt vodkaryyppy päälle on kyllä tekstit jostain ihan muusta maailmasta ...tai siis venäjältä tai pohjoiskoreasta.

        YK hyväksyy kansanmurhan sillä perusteella, että kansanmurhan kohteeksi joutunut väestö tai kansa ei osaa sotia riittävän raakalaismaisesti. Venäjällekin oli globalisaatio tulossa tai sinne siirtymässä EU:n tuhon jälkeen, koska YK oli todennut venäläiset liian hyviksi. Putinilla on rahaa miljardeja öljystä ja rikas johtaja tarvitsee oman sotatyypin, joka on riittävää tasoa. Ukrainan sota on Putinin henkivakuutus tässä globalisaatiossa tai Rolex vähintäänkin. YK selvästikin hyväksyy vain lännestä päin tulevia kansanmurhia, mutta Ukrainan sota aivan varmasti vähentää YK:n globalisaatioon liittyviä Venäjään kohdistuvia tavoitteita. Ehkä YK:ssakin nyt aletaan vähän kunnioittamaan Putinin johtamaa Venäjää.

        Jaa olitkin vain hieman vähämielinen Tiltu .

        No jatka hölötyksiäsi keskustelun taso ja laatu on jossain niin alhaalla ja Tiltun oman sairaan mielikuvituksen tuotosta että en viitsi edes alentua enempää jaarittelemaan joten lähden tästä lenkille .

        Keksi sinä sillä välin satujasi ja tarujasi se on hyvä keino paeta todellisuutta lapsetkin tekevät niin kun todellisuus sellaisenaan on liian ahdistavaa.
        Aurinko paistelee hyvät lenkki-ilmat

        Suomessa käydään niin usein sotimassa YK:n luvalla, että YK:n vaatimukset ovat tulleet tutuiksi. YK:n vaatimukset tulevat Afrikasta. Putinin tiedottajan pitäisi myös twerkata, etteivät YK:n indikaatiot täyty. . Hyvin usein Suomeen tulee sota sen takia, että suomalaiset eivät osaa tanssia ja on selvinnyt, että YK:n ainoa hyväksymä tanssityyli on twerkkaus. Minä ainakin päätin, että Fitnesstä en jätä millekään twerkkaajille, vaikka he omasta mielestään olisivatkin fitnesstanssijoita parempaa tasoa. Minun mielestä fitnesstanssijat ovat parempaa tasoa. Olen YK:n kanssa eri mieltä.

      • Anonyymi

        Suomalaisen rasistin aivottomuuden osoitus.

      • Anonyymi
        superdry kirjoitti:

        Venäjän sota Ukrainassa on suunniteltu YK:n vaatimusten mukaisesti. YK:n olisi pitänyt hyväksyä se sotatyyppi ja todeta, että venäläiset ovat riittävää tasoa. Yllättäen YK alkoikin syyttämään Venäjää sotarikoksista.

        "Venäjän sota Ukrainassa on suunniteltu YK:n vaatimusten mukaisesti."

        Yleissivistyksesi on nollan alapuolella. Venäjän sota Ukrainassa on kansainvälisen lain mukaan LAITON!! Juuri se oikeuttaa YK:n jäsenvaltiot antamaan aseapua hyökkäyksen kohteena olevalle Ukrainalle.

      • Anonyymi
        superdry kirjoitti:

        Suomessa käydään niin usein sotimassa YK:n luvalla, että YK:n vaatimukset ovat tulleet tutuiksi. YK:n vaatimukset tulevat Afrikasta. Putinin tiedottajan pitäisi myös twerkata, etteivät YK:n indikaatiot täyty. . Hyvin usein Suomeen tulee sota sen takia, että suomalaiset eivät osaa tanssia ja on selvinnyt, että YK:n ainoa hyväksymä tanssityyli on twerkkaus. Minä ainakin päätin, että Fitnesstä en jätä millekään twerkkaajille, vaikka he omasta mielestään olisivatkin fitnesstanssijoita parempaa tasoa. Minun mielestä fitnesstanssijat ovat parempaa tasoa. Olen YK:n kanssa eri mieltä.

        Olet s**t*nan tyhmä otus.

      • Anonyymi

        YK pahin teko on hajauttaa arabeja egyptiläisiä muiden maihin tuhoamaan tappamaan.

      • Anonyymi
        superdry kirjoitti:

        Suomessa käydään niin usein sotimassa YK:n luvalla, että YK:n vaatimukset ovat tulleet tutuiksi. YK:n vaatimukset tulevat Afrikasta. Putinin tiedottajan pitäisi myös twerkata, etteivät YK:n indikaatiot täyty. . Hyvin usein Suomeen tulee sota sen takia, että suomalaiset eivät osaa tanssia ja on selvinnyt, että YK:n ainoa hyväksymä tanssityyli on twerkkaus. Minä ainakin päätin, että Fitnesstä en jätä millekään twerkkaajille, vaikka he omasta mielestään olisivatkin fitnesstanssijoita parempaa tasoa. Minun mielestä fitnesstanssijat ovat parempaa tasoa. Olen YK:n kanssa eri mieltä.

        Olette vastuussa teidän uskonnoissa näistä monivaimo synnyttää samaan aikaan monta lasta opetuksista. Orjakaupasta.

    • Anonyymi

      "Ihminen on ihmiselle susi". Tv; kin näyttää mitä kammottavampia rikoksia ja kidutusta elokuvissa. Pelkkiä trailereita ei pysty katsomaan. "Mitä isot edellä, sitä pienet perässä".

      • Anonyymi

        TV sarjat on nykyään sairaita rikollisia.

    • Anonyymi

      Äärimmäistä väkivaltaa on paikoitellen luonnehdittu etenkin palkka-armeija Wagnerin erityispiirteeksi, mutta aivan tavalliset venäläiset yksiköt vaikuttavat yhtä lailla syyllistyneen hirmutekoihin. Kastehelmi on pannut merkille, kuinka venäläisillä Telegram-kanavilla suhtaudutaan tällaiseen toimintaan.

      – Sotaa seuraava yleisö lähinnä joko naureskelee asialle tai kieltää asian. On kylmäävää, että näillä kanavilla tällainen raaka sisältö saa tuhansia ja tuhansia positiivisia reaktioita. Kyseessä ei ole satunnaiset positiiviset kommentit, vaan valtavat ihmismäärät naureskelevat ja kannustavat näihin kidutuksiin ja teloituksiin.

      Kuin natsi-Saksan SS/Werhmacht paitsi että tavalliset saksalaiset eivät kannustaneet, vain hiljenivät.

      Venäläiset ovat pahempia kuin natsit. Niin totesi jo 2. maailmansodasta selvinnyt ukrainalaismummo talvella vuosi sitten.

    • Anonyymi

      Venäläiset eivät ole sotarikollisia yhtään sen enempää kuin USA:n, Brittie, Israelin, tai niiden sotiin osallistuneiden Natomaidenkaan sotilaat tai johto.

      • Anonyymi

        "Venäläiset eivät ole sotarikollisia yhtään sen enempää kuin...."

        Mutku mutku .....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Venäläiset eivät ole sotarikollisia yhtään sen enempää kuin...."

        Mutku mutku .....

        MyLai...

        Juu Es Ei - Juu Es Ei - Juu Es Ei - Juu Es Ei - Juu Es Ei - Juu Es Ei - Ei Ei Ei ...

        Americal-divisioonan 11. prikaatin C-komppania saapui Vietnamiin joulukuussa 1967.
        Ennen hyökkäystä Mỹ Laihin C-komppania partioi Mỹ Lain kylien läheisillä alueilla ja kärsi jatkuvia miehistötappioita tarkka-ampujien, miinojen ja erilaisten ansojen seurauksena. Miehet olivat järkyttyneitä, vihaisia ja turhautuneita, koska vihollinen oli näkymätön ja kosto täysin mahdotonta.

        16. maaliskuuta sotilaat olivat varautuneet suurhyökkäykseen, mutteivät löytäneet kylästä vihollisjoukkoja. He tappoivat satoja siviilejä, joista suurin osa oli vanhoja miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja. Uhreja kidutettiin ja raiskattiin. Kymmeniä ihmisiä vietiin ojaan ja teloitettiin automaattiaseilla. Uhrien tarkka lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tavallisimmin mainitaan 347 ja 504 kuollutta. Paikalle pystytetyssä muistomerkissä on 504 nimeä ja uhrien iät vaihtelevat yksivuotiaasta 82-vuotiaaseen.

      • Anonyymi

        Eksyttäjiä on jotkut käännyttää kuulkaa Jeesuksesta pois vie vanhaan lakimoosekseen missä vitsaukset kiroukset ja kieltää Jeesuksen kuulkaa vääriä jeesuksia on aina ollut mutta HEBREALAISKIRJE luku 3

        Gal.4:25

    • Anonyymi

      Paikalliswagnerismia se vain on sikäläisellä terveyden ja hyvinvointikoneistolla. Ei kovin eroa länsimaisesta kulttuurista.

    • Anonyymi

      Jokos se Puuttinin rikollis nilkki on jäänyt kiinni ja laitettu vankimielisairaalaan loppuiäksi vei vieläkö se psykopaatti hilluu jossain venäjällä vapaalla jalalla .

      • Anonyymi

        Entä USA:n regime. Onko jo ollut tuomiolla Haagissa tuon Mu Lai Mỹ Lai massacre (Mỹ Lain massamurha/raiskaus operaatio)?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä USA:n regime. Onko jo ollut tuomiolla Haagissa tuon Mu Lai Mỹ Lai massacre (Mỹ Lain massamurha/raiskaus operaatio)?

        USA:n Britannian ja Israelin sotarikolliset ovat vedonneet siihen että tekivät vain mitä käskettiin.

        Niin tekivät Natsitkin Nürnbergissä, mutta heidät hirtettiin silti.

        Murha ei vanhene koskaan.

        Japanin ja Vietnamin, sekä Irakin ja Afganistanin joukkotuhontaan osallistuneet sotilaat ja heidät tekoihin määrännyt yhdysvaltojen toimiva johto, tulee pikaisesti hirtättää Afganistanissa järjestettävässä oikeudenkäynnissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä USA:n regime. Onko jo ollut tuomiolla Haagissa tuon Mu Lai Mỹ Lai massacre (Mỹ Lain massamurha/raiskaus operaatio)?

        Sinun täytyy kysyä asiaa sen ajan ihmisiltä tuomareilta ja poliittisilta vaikuttajilta miten asiat on heidän aikalaisten aikaan hoidettu .

        Meidän aikalaisten on toimittava ja tuomittava tänään tapahtuvat sotarikokset ja joukkomurhat ettei jälkeläistemme tarvitse 50-60 vuoden kuluttua kulkea täällä sinun tapaan kyselemässä miksi ei aikamme pahimpia sotarikoksia suorittaneita Putinin natseja tuomittu .

      • Anonyymi

        Mikäs uskonto ja kansalaisuus tausta oli tällä Asikkalan takinaisen raiskaajamurhaajalla ja Ullanlinnan vaimonsa murhanneella psykolla. Uskonnoissa on vääriä opettajia ollut aina läpi historian.

    • Anonyymi

      Brasilia kehoittaa Yhdysvaltoja olemaan lietsomatta Ukrainan sotaa ja pitkittämättyä sitä, aseistamalla sitä liiaksi.

      • Anonyymi

        Ketä kiinnostaa Brasilian korruptioituneet katkerat mielipiteet vähän sama kuin pohjoiskorea ilmoittaisi olevansa huolissaan Ruotsin sosiaaliturvan tasosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä kiinnostaa Brasilian korruptioituneet katkerat mielipiteet vähän sama kuin pohjoiskorea ilmoittaisi olevansa huolissaan Ruotsin sosiaaliturvan tasosta

        Et oo Nato Tiltu saanu munaa pitkään aikaan kun olet noi Känkkä Ränkkä.

    • Anonyymi

      sotapropaganda on sotapropagandaa :D järjellä varustettu ihminen tajuaa kusetuksen maun noissa videoissa.

      • Anonyymi

        Venäjä ei kuulu ihmiskuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä ei kuulu ihmiskuntaan.

        Kuuluuuko Nato muka ihmiskuntaan tai edes sivistysvaltioihin HÄH?

    • Anonyymi

      Mutku mutku toi Rooma teki Jerusalemissa sotarikoksia nin miks ei venäjällä ole oikeus tai peräti velvollisuus joukkomurhata ja tehdä sotarikoksia Ukrainalaisia kohtaan ilman rangaistuksia tänään ja nyt minun elin aikana vuonna 2023 ...en vain ymmärrä.

      • Anonyymi

        Jerusalemissa "sotarikoksen" teki taas Nato-Israel, kun se hyökkäsi Palestiinalaisten moskeijaan ramadanina, tulittaen kaikkea mikä liikkuu.

      • Anonyymi

        Muista USA:n ja Iso-Britannian ja Israelin rikokset ihmiskuntaa vastaan.

        Älä Nato Tiltu vaan unohda niitä. :D

        Muistakaamme Hiroshimaa, Nagasagia ja MyLaita?

    • Anonyymi

      Miksi sitten mainostat niitä täällä?

    • Anonyymi

      AIVAN KAMMOTTAVIA VENÄLÄISET OVAT.
      SOTA ON JULMAA JA VENÄLÄINEN RATSUVÄKI RAAKAA.

    • Anonyymi

      "Yhdysvaltojen presidentin turvallisuusneuvonantajan mukaan Yhdysvallat ei salli omien kansalaistensa tai liittolaistensa tutkimista.

      Yhdysvallat uhkaa Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n tuomareita pakotteilla, jos ICC alkaa tutkia yhdysvaltalaisia sotarikosepäilyistä.

      Presidentin turvallisuusneuvonantaja sanoi, että Yhdysvallat ei katso myöskään sivusta, jos Haagissa istuva ICC alkaa tutkia Israelin tai muiden sen liittolaisten toimia.

      – Yhdysvallat käyttää kaikkia tarpeellisia keinoja kansalaistensa ja liittolaistensa suojelemiseksi syytteiltä tässä laittomassa tuomioistuimessa. Emme tee ICC:n kanssa yhteistyötä, emmekä liity siihen. Annamme sen kuolla pois. Käytännössä se onkin meille jo kuollut, neuvonantaja sanoi. "

      https://yle.fi/a/3-10397331

      • Anonyymi

        USA asettaa pakotteita ICC:lle jos se aloittaa sotarikostutkimukset, jotka koskevat USA.a tai sen kätyreitä.

        # ICC:n tuomareilta ja syyttäjiltä muun muassa estettäisiin pääsy Yhdysvaltoihin ja heidän varansa jäädytettäisiin. Sama koskisi hänen mukaansa kaikkia valtioita tai yrityksiä, jotka auttaisivat ICC:tä tutkimaan yhdysvaltalaisten toimia. Yhdysvallat ei siis ole ICC:n jäsen.

        ICC:n harkinnassa sekä Afganistan että palestiinalaiset
        Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n pääsyyttäjä Fatou Bensouda esitti syksyllä 2017, että Afganistanissa mahdollisesti tehdyt sotarikokset on tutkittava perusteellisesti. Se voisi tarkoittaa yhdysvaltalaissotilaiden toimien tutkintaa.

        Palestiinalaishallinto on puolestaan pyytänyt ICC:tä aloittamaan tutkinnan Israelin toimista. ICC aloitti jo muutama vuosi esitutkinnan, mutta varsinaista tutkintaa ei ainakaan vielä ole aloitettu.

        Israelkaan ei ole ICC:n jäsen, mutta tuomioistuin voi asettaa syytteeseen sen kansalaisia, joiden epäillään syyllistyneen rikoksiin jäsenmaata vastaan. Palestiinalaishallinnosta tuli ICC:n jäsen vuonna 2015.

        Presidentti Trumpin hallinto ilmoitti myös maanantaina, että palestiinalaisten edustusto Washingtonissa suljetaan. Yhdysvallat kertoi aikeistaan viime syksynä. #

      • Tiltu laittaa vanhoja uutisia Trumpushkan kaudelta. Biden kuitenkin on jo aikaa sitten kumonnut tuon Trumpushkan määräyksen:

        "Today, President Biden revoked Executive Order 13928 on “Blocking Property of Certain Persons Associated with the International Criminal Court (ICC),” ending the threat and imposition of economic sanctions and visa restrictions in connection with the Court. As a result, the sanctions imposed by the previous administration against ICC Prosecutor Fatou Bensouda and Phakiso Mochochoko, the Head of the Jurisdiction, Complementarity and Cooperation Division of the Office of the Prosecutor, have been lifted. The Department of State also terminated the separate 2019 policy on visa restrictions on certain ICC personnel. These decisions reflect our assessment that the measures adopted were inappropriate and ineffective."

        https://www.state.gov/ending-sanctions-and-visa-restrictions-against-personnel-of-the-international-criminal-court/

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tiltu laittaa vanhoja uutisia Trumpushkan kaudelta. Biden kuitenkin on jo aikaa sitten kumonnut tuon Trumpushkan määräyksen:

        "Today, President Biden revoked Executive Order 13928 on “Blocking Property of Certain Persons Associated with the International Criminal Court (ICC),” ending the threat and imposition of economic sanctions and visa restrictions in connection with the Court. As a result, the sanctions imposed by the previous administration against ICC Prosecutor Fatou Bensouda and Phakiso Mochochoko, the Head of the Jurisdiction, Complementarity and Cooperation Division of the Office of the Prosecutor, have been lifted. The Department of State also terminated the separate 2019 policy on visa restrictions on certain ICC personnel. These decisions reflect our assessment that the measures adopted were inappropriate and ineffective."

        https://www.state.gov/ending-sanctions-and-visa-restrictions-against-personnel-of-the-international-criminal-court/

        Ei ihme että ICC vastavuoroisesti tekee palveluksen Bidenille nostamalla syytteen Putinia vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihme että ICC vastavuoroisesti tekee palveluksen Bidenille nostamalla syytteen Putinia vastaan.

        Putin Kalsarimyrkyttäjää vastaan nostettiin syytteet ihan hänen omien sotarikostensa vuoksi. Hyvä näin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Putin Kalsarimyrkyttäjää vastaan nostettiin syytteet ihan hänen omien sotarikostensa vuoksi. Hyvä näin.

        Ei kai. jako-mielikuvitukses lähti vaan laukalle...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai. jako-mielikuvitukses lähti vaan laukalle...

        Se on tiltun oma mielikuvitus, joka ei kestä sitä, että ihannoimansa Putin Kalsarimyrkyttäjä on kansainvälisesti etsintäkuulutettu sotarikollinen ja että yli 100 maata pidättää hänet, jos niihin sattuu erehtymään matkustamaan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Putin Kalsarimyrkyttäjää vastaan nostettiin syytteet ihan hänen omien sotarikostensa vuoksi. Hyvä näin.

        Rikollisjärjestön pystyynlaittama pytinki ei taida Putinia heilauttaa, mutta sitäkin enemmän kaltaistasi natottajaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rikollisjärjestön pystyynlaittama pytinki ei taida Putinia heilauttaa, mutta sitäkin enemmän kaltaistasi natottajaa.

        Haha. Kummasti vain 123 valtiota on kokenut tarpeelliseksi liittyä ICC:n. Ja se rajoittaa kovasti Putin Kalsarimyrkyttäjän ulkomaanreissuja sen lisäksi, että häntä rassaa suuresti olla kansainvälisesti etsintäkuulutettu sotarikollinen. Haha.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Kummasti vain 123 valtiota on kokenut tarpeelliseksi liittyä ICC:n. Ja se rajoittaa kovasti Putin Kalsarimyrkyttäjän ulkomaanreissuja sen lisäksi, että häntä rassaa suuresti olla kansainvälisesti etsintäkuulutettu sotarikollinen. Haha.

        No huh huh, mikä pelote. Putin voi mennä vaikka aika moneen maahan tai vaikka jenkkeihin, jos huvittaa, koska hänellä näkyy olevan siellä kavereita.

        https://www.google.com/search?q=freemasons+putin+bush+biden&tbm=isch&ved=2ahUKEwiImvrV0bj-AhUiAVkFHfFKDu4Q2-cCegQIABAA&oq=freemasons+putin+bush+biden&gs_lcp=CgNpbWcQA1DGBViCFWDCHmgAcAB4AYABAIgBAJIBAJgBAKABAaoBC2d3cy13aXotaW1nwAEB&sclient=img&ei=3EdBZIi8B6KC5NoP8ZW58A4&bih=863&biw=1589&client=opera&hs=82Y

      • Anonyymi kirjoitti:

        No huh huh, mikä pelote. Putin voi mennä vaikka aika moneen maahan tai vaikka jenkkeihin, jos huvittaa, koska hänellä näkyy olevan siellä kavereita.

        https://www.google.com/search?q=freemasons putin bush biden&tbm=isch&ved=2ahUKEwiImvrV0bj-AhUiAVkFHfFKDu4Q2-cCegQIABAA&oq=freemasons putin bush biden&gs_lcp=CgNpbWcQA1DGBViCFWDCHmgAcAB4AYABAIgBAJIBAJgBAKABAaoBC2d3cy13aXotaW1nwAEB&sclient=img&ei=3EdBZIi8B6KC5NoP8ZW58A4&bih=863&biw=1589&client=opera&hs=82Y

        Haha. se olisikin näky, kun Putin Kalsarimyrkyttäjä uskaltautuisi USA:an. Mutta ei uskalla. Eikä ylii sataan muuhunkaan maahan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. se olisikin näky, kun Putin Kalsarimyrkyttäjä uskaltautuisi USA:an. Mutta ei uskalla. Eikä ylii sataan muuhunkaan maahan.

        Miksei menisi tapaamaan kavereitaan ja juhlimaan orkesteroitua sotaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksei menisi tapaamaan kavereitaan ja juhlimaan orkesteroitua sotaa?

        Tiltu siis väittää Putinin olevan USA:n marionetti, joka aloitti sodan Ukrainaan USA:n ohjaamana. Mielenkiintoinen deluusio.

    • Anonyymi

      USA vesitti ICC:n. Kepeät mullat ICC:lle.

      "Yhdysvaltojen presidentin turvallisuusneuvonantaja: Emme tee ICC:n kanssa yhteistyötä, emmekä liity siihen. Annamme sen kuolla pois. Käytännössä se onkin meille jo kuollut, neuvonantaja sanoi. "

      • Tuo oli Trumpushkan aikaan. Nykyinen USA:n presidentti kumosi hänen päätöksensä.

    • Anonyymi

      Putinin sotarikosten tutkinta

      RAPORTTIA varten tehtiin yli 500 haastattelua. Lisäksi sen tehnyt komissio tutki satelliittikuvia ja vieraili pidätyskeskuksissa ja haudoilla.

      Tutkintakomission mukaan Venäjän joukot ovat tehneet "mielivaltaisia ja suhteettomia" hyökkäyksiä Ukrainassa, turvautuneet kidutukseen, tappaneet siviilejä taistelujen ulkopuolella, eivätkä ne ole ryhtyneet toimiin suojellakseen ukrainalaista väestöä sodan keskellä.

      – Venäjän viranomaiset ovat rikkoneet lukuisilla tavoilla kansainvälistä humanitääristä lakia ja kansainvälistä ihmisoikeuksia koskevaa lakia ja sen lisäksi tehneet laajasti eri sotarikoksia, raportissa sanotaan.

      Venäjän joukot ovat myös pakkosiirtäneet ukrainalaisia siviilejä – esimerkiksi laajan joukon lapsia – miehitetyiltä alueilta toisille sekä Venäjälle. Ukrainan hallitukselta saatujen lukujen mukaan noin 16 000 lasta on siirretty laittomasti Ukrainasta.

      • Anonyymi

        ICC on voimaton velliperse oikeus.

        Jonkun makkara varkaan ehkä voisivat tuomita ja jonkun rattijuopon...

      • Anonyymi

        Joo noinhan se menis jossain Hollywoodin oikeussali leffassa, mutta ICC ei ole saanut edes Vietnamin aikaisia murhaajia tuomittua, vaikka niistä on aikaa kulunut jo viitisenkymmentä vuotta. Irakista ja Afganistanista tuli USA:lle ja Britannialle, sekä niitä nuoleskeleville liittolaisille pitkä lista murhia ja muuta rikollista paskaa.

        Mutta mutta. ICC on voimaton niiden edessä. Miksi se Venäjän saisi Tuomiolle???

        Puuttin vetää ICC:n tuomareille kalsarit vakoon.

        https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b9/Wedgie1.jpg

      • Anonyymi

        alava jouko lapasia siirretty venäjälle

        "Joo noinhan se menis jossain Hollywoodin oikeussali leffassa, mutta ICC ei ole saanut edes Vietnamin aikaisia murhaajia tuomittua, vaikka niistä on aikaa kulunut jo viitisenkymmentä vuotta. Irakista ja Afganistanista tuli USA:lle ja Britannialle, sekä niitä nuoleskeleville liittolaisille pitkä lista murhia ja muuta rikollista paskaa."

        Tiltu on tyhmä kuin sinkkiämpäri .

        ICC on perustettu 1998 25 vuotta sitten 😁

        Eiköhän historialliset asiat ole sen aikaiset ja silloin toimineet järjestöt/ihmiset hoitaneet tavallaan me voimme voin arvioida historian tapahtumia nykyään.

        Meidän aikakautemme järjestöjen ja ihmisten asia on tumoita nyt tapahtuvat sotarikokset .

        Tiltu tyhmyys loistaa kirkkaampana kuin kuin täysikuu .

    • Anonyymi

      Tiltu on siis tyhmyyden aurinko joka valaisee MV-toimituksen nurkkaa.

    • Anonyymi

      Tavalliset venäläiset ovat sotarikollisia, verta käsissään. He ovat sallineet ja hyväksyneet maansa alkukantaisen hallinnon.

      • Anonyymi

        Ja sallivat vieläkin. Vaikka ruumiita tulee vaikka kuinka ei yksikään venäläinen äiti ole mennyt kadulle osoittamaan mieltään sotaa vastaan. Ei. Yksikään.

    • Anonyymi

      Venäjällä on kansainvälisen oikeuden mandaatti tappaa yhtä monta siviiliä ja sotavankia, kuin USA:n arvioidaan tappaneen. Tasa-arvo olkoon tässäkin kaiken lähtökohta.

    • Anonyymi

      Silmä silmästä ja hammas hampaasta... Piruako noita örkkejä säälii... Repisivät örkkien päät irti ja junassa putinin kokille.... Saattakait ne syödäkki niitäm rintamalla... Venäläiset yököttää..

    Ketjusta on poistettu 54 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      362
      2000
    2. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      496
      1820
    3. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      89
      1562
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      245
      1036
    5. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      48
      947
    6. Kuljetusliike j maito

      Kännissä ojaan vuosien kännissä ajelu päättyi ulosajuun
      Suomussalmi
      4
      854
    7. Alkavan syksyn galluppi..

      Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 2
      Sinkut
      133
      820
    8. Vetoomus tietyille Miehille

      Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke
      Ikävä
      170
      782
    9. En voi elää täyttä elämää

      Ilman sinua mies. Minun on pakko saada sinut elämääni. 😢
      Ikävä
      45
      765
    10. Kuinka paljon

      Sä oikeen tiedät minusta nainen? Nimi ja ikä näyttää olevan hyvin tiedossa. Itse tiedän sinusta vain nimen ja ammatin.
      Ikävä
      49
      764
    Aihe