Alkuaineet, ovatko ne todellakin itsenäisiä, puhtaita vailla yhdisteitä.

Wikipediassa on mittava luettelo ns. alkuaineista ja niiden ominaisuuksista. Ole hyvä ja tutustu niihin.

1. Vety, joka on kaasua, tai nesteytettynä hapen kanssa.

2. Helium, jonka ytimessä on kaksi protonia ja kaksi neutronia. Helium-4-ytimiä. Huom. ei itsenäinen alkuaine. Erään protonin sisällä on 3 neutronia ja 3 kvarkkia ja silokat 3. ( hiutaleita varautuneita hiilikuidulla) Neutronin sisällä on 2 pientä tachagie enra na silogat. Protonit ja neutronit eivät ole vakiot, siis eivät aina samanlaiset koosteet.

Voisin luetella nuo kaikki erikseen ja tarkastella koosteita. En kuitenkaan tee sitä, sillä pystyn osoittamaan väitteet alkuaineiksi mainituiksi, perättömiksi. Yhtään täysin itsenäistä ns. alkuainetta ei ole maailmankaikkeudessa. Kaikki ne ovat koostuneet tietynlaisen tarpeen mukaan.

Kaikki Wikipedian alkuaine luettelossa olevat nimikkeet ovat todellisuudessa yhdisteitä. Mitään täysin itsenäistä ainetta, tai kaasua ei ole missään. Kaikki metallitkin ovat aineosuuksiltaan mahdollista eriyttää. Aineiden sulaessa ne yhdistyvät ja kylmetessään kiinteytyvät. Esim. Timantit kivimassat ovat poikkeavia koosteiltaan ja värisävyiltään.

Kaikkien ns. alkuaineiden alku on löydettävissä IONEISTA. Ionitkin ovat kuitenkin yhdisteitä itsessään. Ioneissa on vaikuttavana, koostajana hyvinkin puhdas hiili. Kuitenkin ioneissa on hiilikoosteen lisäksi määräävänä tekijänä elektronit. Väitänkin sähkön olemassaolon perustuvan hyvin puhtaaseen hiileen. Hiilen ominaisuutena on varautuminen ja virtaus ja muisti. Sähkövirta liikkuu johtimissa kaksisuuntaisesti. Sähkövirta on lenkki. Ylimääräinen palautuu nollajohdinta myöten takaisin verkostoon.

Tulevaisuuden pientalossa on noin 30-35 cm kokoinen laite. Siinä on kaksi pyöreää painekennoa, putkea. Ensimmäisessä on nestemäinen hiili ja toisessa on nesteytetty vety. Säiliöistä lähtevät putket yhdysasemaan, joka on noin 30 x 52 cm. Sähköenergiaa riittää pientalolle, kulutuksesta riippuen 2 v. 3 kk. ajaksi.

4

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuota joo.. pitäisikö käydä kirjastosta lainaamassa joku fysiikan ja kemian kirja - näyttäisi olevan aika hataralla pohjalla.. voisi selvitä sekin miksi samanlaiset atomit viihtyy yleensä hyvin yhdessä.. siihen kun on moniakin syitä.

      • Kommentti, Anonyymille. Selvisi, samankaltaiset atomit viihtyvät yhdessä. Tarkoittanet niitä oppineita, jotka ovat saman koulukunnan kasvatteja. Todellisuudessahan atomeja ei ole lainkaan olemassa. Ainoastaan ne ovat mielikuvituksessa. Albert Einstein ei pystynyt näyttämään yhtään atomia Nobel komitealle, joten atomipommejakaan ei ole. Atomipommiksi sanotaan paineistettua merimiinaa.


    • Anonyymi

      Koska atomien olemassaoloa ei luonnossa ole, eikä puhtaiksi määrättyjä alku-aineitakaan luonto sisällä, niin katson tieteen olevan uskontoihin verrattavissa olevan. Tiede hakee vaikutusvaltaa ja arvonantoa----OLEMATTOMILLA SAAVUTUKSILLA.

    • Atomeilla tarkoitetaan wikipediassa pienhiukkasia. Oikeampaa olisi käyttää nimitystä IONIT. Ionien tutkiminen on laaja-alaista, sillä erilaisuuksia on paljon. Ionien salaisuus on suuri. Tarkemmin: https://taivassade-tiede.blogspot.com/ Kannattaa käydä lukemassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      133
      4859
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      25
      3296
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2654
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2241
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      261
      1771
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      47
      1709
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1577
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1526
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1500
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1221
    Aihe