PERÄSSÄHIIHTÄMÄLLÄ POLITIIKAN HUIPULLE?

Kovasti hyvin on istunut Sysmän persuihin tämä perinteisen tyylin maalaisliittolainen perässähiihto. On pakko myöntää että olin, kuten varmasti moni muukin, lievästi sanottuna naiivi äänestäessäni kuntavaalissa persua. Luotin heidän puheisiinsa ja uskoin että heillä olisi suuresti mainostamansa oma poliittinen linjansa jonka he tulisivat pitämään ja toimimaan sen mukaisesti. Eikö mitä. Nyt koko poppoo näyttää olevan pelkkiä keskustalaisten perässähiihtäjiä, puhutte yhtä yhtäällä ja kuitenkin teette toista toisaalla. Etenkin valtuutettu Aromaan, sydänveriään myöten ikuisen vasemmistolaisen kohdalla tämä tulee päällimmäiseksi aina häntä kuunnellessaan. Perussuomalaisuudesta ei ole jäljellä hiventäkään, jos sitä on koskaan ollutkaan. Entä nämä kaksi muuta valtuutettua? Pelkkää linjatonta keskustan perässähiihtoa, pelkkiä katteettomia jaaritteluja vaalikarjan sumuttamiseksi. Taitaa olla hyvinkin paikkansa pitävä tuo vanha sanonta ”minkäpä sitä koira karvoilleen mahtaa”.
Omapa on pesänne johon paskotte. Harvaa kyetään kusettamaan samalla asialla kahteen kertaan joten seuraavissa kuntavaaleissa ollaankin kertaalleen kusetettuna viisaampia!
Lumet sulaa mutta perässähiihto sujuu varmaan ilman luntakin.
371626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

No kyllä se nyt närästää persujen menestys.

Äänestä

Hahhhahaa, happamia sano ... vai on kaikki kepun perässä hiihtäjiä jotka ei ole kanssasi samaa mieltä :))))

Äänestä
  • Siellähän piti hoitaa kunnan ja kuntalaisten asioita , eikä puolueiden asioita eikä henkilökohtaisia riitoja ! Vai ymmärsinkö väärin ?

    Äänestä

Joo. Äänestä jatkossa kokkareita. Tietää ainakin mitä saa.

Äänestä

Joopa.Aromaa.Teki Soinit kahten aisankannattajansa kanssa.Eipä taita olla enää seuraavissa vaaleissa perussuomalaisten riveissä ehtokkaana.

Äänestä

Jaa, kenenkäs perässä sitä pitäisi hiihtää? Voihan sitä olla samaa mieltä jonkun kanssa eikä se mitään perässähiihtoa ole. Vai sapettaako sinua, ettei hiihdä sinun perässäsi?

Äänestä
  • Ai sun näkemykses mukaan sinne mennää peesailemaan ihan vaa tietämättä mitä ollaa tekemassä ja miks. eikös tää Aromaa Seon baarissa vastannu kysymykseen ku kysyttii perusteluita irtisanomiselle että - En minä tiiä - ja äkkiä peesiin enneku latu menee umpeen ja vellikellon selkä hävii näkyvistä. No, toiset sai kauhalla ja toiset taas oliivilusikalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ai sun näkemykses mukaan sinne mennää peesailemaan ihan vaa tietämättä mitä ollaa tekemassä ja miks. eikös tää Aromaa Seon baarissa vastannu kysymykseen ku kysyttii perusteluita irtisanomiselle että - En minä tiiä - ja äkkiä peesiin enneku latu menee umpeen ja vellikellon selkä hävii näkyvistä. No, toiset sai kauhalla ja toiset taas oliivilusikalla.

    eikö maailmassa kukaan voi olla samaa mieltä kepun kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ai sun näkemykses mukaan sinne mennää peesailemaan ihan vaa tietämättä mitä ollaa tekemassä ja miks. eikös tää Aromaa Seon baarissa vastannu kysymykseen ku kysyttii perusteluita irtisanomiselle että - En minä tiiä - ja äkkiä peesiin enneku latu menee umpeen ja vellikellon selkä hävii näkyvistä. No, toiset sai kauhalla ja toiset taas oliivilusikalla.

    Sinulle jäi sitten vain hyppysellinen.

    Et kai tosissasi kuvitellut, että hän sinulle (vaikka tunnut tärkeä olevasi) kertoo syyt, onhan hänellä järkeä päässä? Asia ei liene baarikeskusteluun sopiva vaikka siellä kuinka asioita ruoditaan suurella asiantuntemuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kyllähän se asiantuntemus siellä baarikeskusteluissa on huomattavasti parempi kuin hallituksessa ja valtuustossa, sen voit itsekin todeta lukemalla pöytäkirjoista.

    mitäs taktikointia se sitten on? ne syyt joko löytyy tai ei löydy. kovasti taidetaan syitä nyt yrittää keksiä? myönnä nyt vaan että vituiks män.. seli seli.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    mitäs taktikointia se sitten on? ne syyt joko löytyy tai ei löydy. kovasti taidetaan syitä nyt yrittää keksiä? myönnä nyt vaan että vituiks män.. seli seli.

    Tyhmäkö olet? Eiköhän ne mahdolliset syyt ilmoiteta ensin asianosaiselle eikä sinulle jossain baarissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tyhmäkö olet? Eiköhän ne mahdolliset syyt ilmoiteta ensin asianosaiselle eikä sinulle jossain baarissa.

    Niinkö? No onkos syyt ilmoitettu asianosaiselle? Kyllä ne ilmoitetaan jo siinä vaiheessa kun herrat 47 rinta kaarella ja leidit tanner tömisten ryntäävät henkilöä irtisanomaan. Kusessa olette, ja ihan omasta tahdostanne. Ja kaupantekijäisiksi valehtelette kuin siat, milloin on neuvoteltu ja milloin ei, ihan kuin pitäisitte kuntalaisia yhtä yksinkertaisina kuten itse olette.
    Jumala armahtaa, tuomioistuin ei!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vedä nyt välillä henkeä, ja keskity sinä vaan kaljan juomiseesi, jonka parhaiten taidat. Älä turhaan vaivaa päätäsi muiden asioilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllähän se asiantuntemus siellä baarikeskusteluissa on huomattavasti parempi kuin hallituksessa ja valtuustossa, sen voit itsekin todeta lukemalla pöytäkirjoista.

    Onko ne pöytäkirjat luettavana siellä baarissa. En löytänyt SEO:n sivuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vedä nyt välillä henkeä, ja keskity sinä vaan kaljan juomiseesi, jonka parhaiten taidat. Älä turhaan vaivaa päätäsi muiden asioilla.

    taas tehdään sitä mitä parhaiten osataan. ei vastata mitenkään esitettyihin argumentteihin ja kuvitellaan iskevän vyön alle ala-arvoisilla solvauksilla. ei taas yhtään epäselvää kuka siellä kirjoittelee..

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Onko ne pöytäkirjat luettavana siellä baarissa. En löytänyt SEO:n sivuilta.

    Olitpa sinä sukkela, ihanko itse venyit noinkin näppärään?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vedä nyt välillä henkeä, ja keskity sinä vaan kaljan juomiseesi, jonka parhaiten taidat. Älä turhaan vaivaa päätäsi muiden asioilla.

    Valitettavasti en pysty juomaan alkoholipitoisia juomia

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Olitpa sinä sukkela, ihanko itse venyit noinkin näppärään?

    Venyinkö sukkelasti näppärään?

    Äänestä

Konua tuo Persujen touhu. Varavaltuutettu sanoo ettei heillä ole ryhmäkuria, sitte kuitenkaan ei itse hyväksy valtuutettujen päätöksiä.

Äänestä

Ryhmäkuri on eri asia.Kuin se että kertoo toisten puolueen edustajille.Että on valtuustoryhmän tuki äänestää niinkuin teki.Vaan eipä ollutkaan.

Äänestä
  • Onko varavaltuutettu osa valtuustoryhmää?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Onko varavaltuutettu osa valtuustoryhmää?

    Tottakai.

    Äänestä

Taas on umpikokkari laukonut ja haukkunut kylänmiehet, Voisitko oikeasti lopettaa kyläläisten haukkumisen? Ja tämän sivuston nimi on syystä suoli24

Äänestä
  • Keskustelun avaajana rohkenen kysyä josko kertoisit ystävällisesti mistä piilosta sinä tämän loppuun kuluneen kokkari kortin tempaisit tähän yhteyteen? Entisenä keskustan äänestäjänä, tunnetuista syistä entisenä, sittemmin perussuomalaista kuntavaaleissa äänestäneenä, toin julki oman näkemykseni persujen todellisesta asemoitumisesta Sysmän poliittisessa kentässä. Ilokseni havaitsen että näkemykseni on oikeaan osuva päätellen kepulaisesta reaktiosta asiaan. Joten otapa kepulainen se kokkarikorttisi ja tunge se sinne mihin ei päivä paista, ja niin syvälle ettet heti kohta ole sitä joka asiaan tyrkyttämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Keskustelun avaajana rohkenen kysyä josko kertoisit ystävällisesti mistä piilosta sinä tämän loppuun kuluneen kokkari kortin tempaisit tähän yhteyteen? Entisenä keskustan äänestäjänä, tunnetuista syistä entisenä, sittemmin perussuomalaista kuntavaaleissa äänestäneenä, toin julki oman näkemykseni persujen todellisesta asemoitumisesta Sysmän poliittisessa kentässä. Ilokseni havaitsen että näkemykseni on oikeaan osuva päätellen kepulaisesta reaktiosta asiaan. Joten otapa kepulainen se kokkarikorttisi ja tunge se sinne mihin ei päivä paista, ja niin syvälle ettet heti kohta ole sitä joka asiaan tyrkyttämässä.

    Terveiset sinne risukasaan, kyllä se siitä.

    Äänestä

Minusta nämä itsensä kehujat ja toisten haukkujat ovat vakavasti avun tarpeessa, hanki apua jos koko ajan harmittaa ja voi paremmin, kaikkea hyvää , on varmasti raskasta

Äänestä

Lampaita koko poppoo! Luonnonoloissakin lampaat laiduntavat laumoissa. Sosiaalisuus on tärkein lammasta määrittävä piirre. Laumassa kaikki syövät, juovat, liikkuvat ja lepäävät samaan aikaan. Yksin jäädessään lammas stressaantuu. Luontaisten lammaslaumojen vähimmäiskoko on neljästä viiteen eläintä. Lampaiden käyttäytyminen laumassa perustuu vahvaan emän ja karitsan väliseen suhteeseen sekä seurallisuuteen ja seuraamiskäyttäytymiseen. Lauma koostuu useista pienemmistä perheryhmistä. Synnyttävä uuhi vetäytyy laumasta, mutta palaa sinne pian karitsan kanssa. Sukukypsät pässit muodostavat pieniä laumoja, joissa on arvojärjestys. Uuhilaumat viihtyvät luonnossa pitkään samoilla laitumilla. Pässilaumat vaihtavat säännöllisesti paikkaa, ja niiden lauma hajoaa lisääntymiskaudella. Uuhet karitsoivat yleensä keväisin 1–3 karitsaa kerralla.

Äänestä
  • Pässilauma on pahasti yksin itseaiheutetussa oppositiossaan. Stressi aiheuttaa parisuhdeongelmia. Hyväksykää tosiasiat!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Pässilauma on pahasti yksin itseaiheutetussa oppositiossaan. Stressi aiheuttaa parisuhdeongelmia. Hyväksykää tosiasiat!

    Sisältyykö tähän asiayhteyteen tosiasioitakin? Jopas taas vitsin murjaisit!

    Äänestä

Uli Uli!
Timo on kansan äänillä valittu kunnanvaltuustoon, aika reippaalla kannattajakunnalla. Toisaalta olisi ihan hyvä, että olisi saanut vähän vähemmän ääniä niin ei pelkästään itseään äänestäneet, muka tietävät ressukat olisi päässeet edes varavaltuutetuiksi.

Äänestä

Näin on ja ei muuta kuin uusiin vaaleihin.Vaan mikä on se uusi puolue joka hänet ottaa. Kun hänellä on tapana jättää sen puolueen etu ja ne tavoitteet ja lupaukset mitkä on sitoutunut lupaamaan äänestäjilleen.On tosiaan valitettavaa että yhden henkilön sooloiluista ja oman edun tavoitteluista kärsii koko puolue.Mutta näin Huom kuntalaisille on vielä meitäkin jotka pitävät lupauksensa .Eikä olla toisten puolueiden ja niiden käskyjen ja mielivallan alla.

Äänestä
  • Ai mikä puolue ottaisi? no kepu tietysti. Ajattele mikä etu siitä koituisi, jopa kummallekin puolueelle, kummassakin ryhmässä äo kohoaisi kertaheitolla niinkin vähällä vaivalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ai mikä puolue ottaisi? no kepu tietysti. Ajattele mikä etu siitä koituisi, jopa kummallekin puolueelle, kummassakin ryhmässä äo kohoaisi kertaheitolla niinkin vähällä vaivalla.

    Ei voi olla niinkään , että yksi ihminen on aina oikeassa ja loput ovat väärässä ! Ja toisekseen kukaan meistä ei ole korvaamaton !

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ei voi olla niinkään , että yksi ihminen on aina oikeassa ja loput ovat väärässä ! Ja toisekseen kukaan meistä ei ole korvaamaton !

    Kuka onkaan se yksi ja ketä ovatkaan ne loput?

    Äänestä

  • Ja tytöt tietty kyselevät et onks setä ongelle menossa ku on matonenkin matkassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kovasti hyvin on istunut Sysmän persuihin tämä perinteisen tyylin maalaisliittolainen perässähiihto. On pakko myöntää että olin, kuten varmasti moni muukin, lievästi sanottuna naiivi äänestäessäni kuntavaalissa persua. Luotin heidän puheisiinsa ja uskoin että heillä olisi suuresti mainostamansa oma poliittinen linjansa jonka he tulisivat pitämään ja toimimaan sen mukaisesti. Eikö mitä. Nyt koko poppoo näyttää olevan pelkkiä keskustalaisten perässähiihtäjiä, puhutte yhtä yhtäällä ja kuitenkin teette toista toisaalla. Etenkin valtuutettu Aromaan, sydänveriään myöten ikuisen vasemmistolaisen kohdalla tämä tulee päällimmäiseksi aina häntä kuunnellessaan. Perussuomalaisuudesta ei ole jäljellä hiventäkään, jos sitä on koskaan ollutkaan. Entä nämä kaksi muuta valtuutettua? Pelkkää linjatonta keskustan perässähiihtoa, pelkkiä katteettomia jaaritteluja vaalikarjan sumuttamiseksi. Taitaa olla hyvinkin paikkansa pitävä tuo vanha sanonta ”minkäpä sitä koira karvoilleen mahtaa”.
Omapa on pesänne johon paskotte. Harvaa kyetään kusettamaan samalla asialla kahteen kertaan joten seuraavissa kuntavaaleissa ollaankin kertaalleen kusetettuna viisaampia!
Lumet sulaa mutta perässähiihto sujuu varmaan ilman luntakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu