Nyt persuäänestäjien kannattaa nauraa varastoon mahdollisimman paljon. Kun persut pääsevät hallitukseen, sen jälkeen persuja äänestänyttä kurjalistoa ei enää paljon naurata. Vuoden vaalien 2015 jälkeiset tapahtumat toistuvat. Nyt vain moninkertaisina. Siinä köyhän tukka tärisee.
Persujen kannattaa nauraa nyt mahdollisimman paljon
Anonyymi-ap
23160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Oletkohan nyt oikein ymmärtänyt mikä on äänestämisen tarkoitus. Siis saada omaa agendaan, kannattamaansa agendaa esille. On toivottavaa, mikäli Perussuomalaiset menevät hallitukseen, he saavat asioita läpi, jonka vuoksi he ovat Perussuomalaisia äänestäneet.
"mikäli Perussuomalaiset menevät hallitukseen, he saavat asioita läpi, jonka vuoksi he ovat Perussuomalaisia äänestäneet."
Eli,jotka äänestivät persuja tulevat hyväksymään uuden kikyn.. Ja porvarien ylivallan,duunari tulee olemaan heikoilla...
Ei tainnut maahanmuuttaja viha kiihkossa ajatukset mennä loppuun asti..
En tiedä muista äänestäneistä, mutta kyllä minulla anakin hahmottui ennen äänestystä, millaista on odotettavissa, mikäli Perussuomalaiset menevät hallitukseen Kokoomuksen kanssa. Kikystä en tiedä, mutta leikkaukset ja talouden tasapainotus on ollut tiedossa, toivottavaa ja pakollistakin. Siinä tulevat kaikki ottamaan "turpaansa", koska menoja on leikattava . . . .
Mitä persunatsit hallituksessa tekevät ??? Levittävät agendaansa, valeita , vihaa ja rasismii!!
Todella ihanaa !!!!!
Mitkä persunatsit? Niinhän puolueen pitää toimia, levittää ja kertoa agendastaan. Mitä valheita Perussuomalaiset levittävät ? Mitä vihaa ja missä rasismia ?
Outoja väitteitä, eikä tietenkään mitään perusteluja.
Sipilän sanoin: "rikkailta EI kannata leikata koska heitä on niin vähän", asiaa koskevaan kysymykseen "miksi vähäosaiset ovat AINA leikkausten kohde?".
Hellan lettas sentään
jos olet suojatyöpaikassa niin sinne ei rahaa riitä 🙂
toivon mukaan suojatyöpaikkainen ei ole ottanut asuntolainaa tai ostanut konkurssiin menevästä taloyhtiöstä 🤣🤣🤣
Ei kai suojatyöpaikkainen mitään lainoja tarvitse ihan käteisellä on kaikki ostettu. Suojatyöpaikoissa kun tulee pitkälle toistasataa tuhatta rahaa vuodessa.
Kun rkp on hallituksessa persujen kanssa niin tämän persu Vigeliuksen ajamalla pakkoruotsin poistolla pyyhitään hanuria ja siitäkös alkaa nurina mutta kyllä persujen johto laittaa pullikoivat edustajat ruotuun.
Kiky Tulloo
Ja 35000.
Jos RKP on kaukaa viisas, se auttaa persut hallitukseen. Se on ainoa keino jolla persukupla puhkeaa.
Sanotaan "Sitä saa mitä tilaa". Persuäänestäjät eivät todellakaan tienneet mitä persuja äänestämällä tilasivat. Jos persut eivät taas onnistu kiemurtelemaan ulos hallitusvastuusta, sitten kyllä persuäänestäjätkin pian huomaavat, mitä tilasivat. Ja se on etenkin vähävaraisemmille vielä katkerampaa kalkkia nieltäväksi, mitä SSS hallitus juotti kansalle vuoden 2015 vaalien jälkeen.
Odottelee Italiassa valmiina meidän hallituksen vaihtoa.
Kuoliaaksinaurattajia nämä persut ovat ja sellaisiksi myös jäävät.
Kopiopersu jytkyttää köyhät maanrakoon?
Tällaista menee ylläpidolle kaikista kommenteistasi, ja häirikkönikeistäsi palstalla - tällä palstalla. Mennyt jo jonkin aikaa, jonka varmastikin olet huomannutkin. Tulee muuten jatkumaankin, ja toivon että kaikki jotka ovat kyllästyneet häiriköintiisi, tekevät saman. Sen ilmoituksen trollinikistä, voi tehdä myös anonyymisti.
"Ihan oikeasti ylläpito !
Mites menee noin niin kuin omasta mielestänne, ihan noin niinkuin sananvapauden suhteen - muiden kuin tuon multinikki trollin sananvapauden kanssa. Tuhansia häiriköntiviestejä kopioilla, osa poistettuja mutta aivan liian suurelta osalta edelleenkin palstalla, ja lisää tunnutte sallivat. Ei voi olla palstan järkevä sisältö, muiden käyttäjien harteilla, ja valvoa yhtä täysin sekaisin olevaa mielenterveyspotilas.
Terveisin häiriköintiin ja ylläpidon tehottomuuteen totaalisesti kyrpiintynyt palstalainen."
Vaha sana lasku: se parhaiten nauraa joka vimexi nauraa
Ei van noiden KELA tuet ales
Vaikka näin toisto on jo lapsillekin opetett koulussa.. ym tee näin tai ei näin se on opin isä ja äiti rassukka viherkommari
Onko persuilla oman vaaliohjelmattoman sekoilunsa jälkeen olemassa enää kuin huonoja vaihtoehtoja jäljellä? Hallitusvastuu tietää puolueelle kannatusromahdusta ja jopa mahdollista uutta hajoamista, kun taas oppositioon lähtö syönee myös mitäänsaamattoman puolueen kannatuksen?
Kun ei oo tuotu julki jo etukäteen olisit aiviinva lukenut