Äskettäin,Valtioneuvos Harri Holkeri,esitti n.s. pitkän listan käyttöönottoa.Politiikan arvostusta todella lisäisi jos ehdokkaat olisivat puolueen valitsemia,kokeneita poliitikkoja eikä missejä tai urheilusankareita.
Pitkät listat
Ruuneperi
3121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Holkerin ehdotukset olisivat osaltaan vahvistamssa perinteistä politiikka ja puoluekäsitystä.
Tosin ns. pitkät listat taitavat olla voimassa esim. Ruotsissa ja romahtaneessa sosialististenmaiden leirissä, missä lista taisi olla tosi pitkiä, eikä niitä tainnut olla kuin yksi kerrallaan ;-). Eli apu politikoille pitkistä listoista saattaa olla näennäinen.
Toisaalta puolueet ovat johtajiensa (omistajien) etuja ajavia mafiantyyppisiä liikeyrityksiä ja aivan selvää on, että ne tulevat ajatumaan syvään kriisiin, markkinoiden muutoksessa ja kysynnän laskiessa ;-). Äänestäjät kääntävät politikoille ja politiikalle selkänsä, koska ymmärtävät, ettei siitä ole heille hyötyä.
Esimerkkejä. Mietihän vaikka SDP:n ja SAK:n julkaisematonta avioliittoa ja demokratian vastaista voimankäyttöä. Tai lestapappien ja Keskustan polittis, uskonnollis, taloudellis, virkamiesliittoa pohjoisessa. Hyvä esimerkki politiikassa taitaa olla pelkästään Kokoomus, se ajaa avoimesti yritysten ja rahan asiaa, eikä ole koskaan kai kieltänyt sitä. Mitä nyt EU-projekti pakotti luopumaan arvoista koti-uskonto-isänmaa, mutta sekin tehtiin fiksusti kaikille tiettäväksi, että niiden fraasien aika oli mennä.
Vaaliliittojen kieltäminenkin saattaisi palvella perinteistä puoluekäsitystä ja politiikka käsitystä.
Noiden teknisten uudistusten ohella voisi luottamuksen palauttamista politiikkan palvella moraalinen, eettinen pohdiskelu.
Tavoitteeksi voisi asettaa vaikka, ihmisarvon palauttaminen ihmisille, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Syräyttämisen vastainen taistelu voisi tehdä kansakunnalle ja jollekin politikoille hyvää.
Jos moraali unohtuu politikoilta tyvenessä, niin historia opettaa, että sitä joudutaan sitten oppimaan verisen myrskyn oloissa.
Olen asioita pohdiskellessani joskus miettinyt,että äänestäjien valistumattomuus on eräs syy huonoihin vaalituloksiin,huonojen edustajien valintaan.
Ei osata ajatella edes omaa etua saati kansakunnan ja vielä vähemmän maailman.
Pahin ulkoparlamentaalinen voima,tai ainakin suurin,on ay-liike,markkinavoimat on toinen ja piilotellumpi.
Käsittääkseni meillä KEPUSSA pidetään kaksinkertainen jäsenvaalkierros. Eikö tämä jos mikään varmista demokratian toteutumisen. olipa kyse vaikka pitkistä listoista.Meidän vahvoilla alueillamme jäsenmäärät ovat huomattavia. Edustajat voivat mennä läpi jäsenäänillä. Ahtisaari-esivaalin mallisia villejä ääniä en hyväksy.
Esim. täällä Kuusamossa sopisi oikein hyvin kokeilla yhden miehen vaalipiiriä. Noita pienempiä kuntia voisi niputtaa vaalipiiriksi 2-10 kappaletta. Ja täällä pohjoisessa voitaisiin vaalipiirin edustajamäärä ratkaista hehtaarien perusteella eikä satunnaisia ihmisten muuttoja tutkimalla.