https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009518807.html
Tarina ei kerro, vittuuntuiko odottamiseen vai saamaansa palveluun tai sen puutteeseen
Tarina ei kerro, vittuuntuiko odottamiseen vai saamaansa palveluun tai sen puutteeseen
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Näitä pöljiä on valitettavasti vapaana
Ai hei, mitä sinne sote-demulileiriin kuuluu.
Paikan voisi sulkea, olisi ihmisten kannalta parempi, samalla säästyisi rahaa.
On turha kuvitella että tässä paikassa mikään kerrottu edes välttämättä pitäisi paikkansa.
Voisi. Täysin ala-arvoinen henkilökunta nimenomaan ensiavussa
Kertoo paljon paikasta, että asia on valtakunnan uutisena, mutta asiasta ei kerrota mistä on edes kyse. Ja mitä tälläinen yksityiselämän asia edes tekee lehdessä, varsinkaan kun kyseessä ei ole oikeuden tuomio.
Ihan kuin oikeuden tuomiokaan mistään kertoisi mitään. Hämeenlinnan poliisi siis julkaisee yksityiselämän asioita omina tuomioinaan valtakunnan mediassa.
Paras olisi myös lakkauttaa Hämeenlinnan poliiisi.
Ja mitä seuraa kun poliisi on tätä tasoa, mitä tasoa ovat muutenkin kyseenalaiset oikeuden tuomiot. No, ne ovat sitä itseään.
No jos omankäden oikeus otetaan käyttöön niin taitaisi käydä niin, että aika moni saisi kuulan kalloonsa alle vuorokaudessa
Miksi sä sitten hermoistuit siellä? Voisitko kertoa?
Olen tapaturmien johdosta joutunut käymään useastikin vuosien aikana Khks päivystyksesså ensiavussa. Sisään kirjautumisen jälkeen on pitänyt jonottaa joskus pidemmän, joskus lyhyemmän ajan. Tutkimuksiin päästyä olen kokenut saavani aina asiallista asiantuntevaa ja ystävällistä kohtelua, sekä diagnoosin mukaisia mahdollisia lisätutkimuksia, röntgen-, magneetti- tai TT kuvauksia, sekä tarvittavan oikean lääkityksen. Olen todella kiitollinen saamastani avusta sitä ensiavussa minulle antaneille, hoitajille ja lääkäreille.
Olet kyllä omituisen tapaturma-altis.
Silloin kun on kiirus tilanne päällä, ei kauaa vanhennuta ensiavussa.
Ilmeisesti ko. taatalla ei ollut mitään hätää, kun energiaa riitti riehumiseen, ongelma lieni henkistä lajia? Niskapersotteella pihalle tällaiset
Ensiapuun voi päätyä myös monenlaisen aivoihin vaikuttavan vaivan vuoksi. Käytös voi muuttua monella tapaa.. Ja jos taatoista puhutaan niin ne on kyllä kyseisessä lakassa siellä lasin takana leikkimässä jumalaa
Tantat on siellä tiskin takana luultavasti taas vitt*illeet ja odotuttaneet potilasta jolla kova avun tarve. Sitä ei tarinassa kerrota. Itse sain läheiseni aivoinfarktiin apua vaadittuani ensin yli 5 tuntia päästä lääkärille nyt.
Koko jonotustilan porukka oli vaihtunut useaan otteeseen ja sisään otettu jo kymmeniä jälkeemme tulleita jotka omin jaloin hymyssäsuin pystyivät kävelemään.
Päänaukominen ja vittuileva hymyily jatkui siihen asti kunnes hoitaja tiskillä huomasi että videoin koko tilanteen. Sitten päästiin ja nopeasti
Suurimmalta osalta KHKS ensiavun hoitajilta pitäisi leikata kunnolla palkasta ja jakaa se niille jotka oikeasti osaavat työnsä ja välittävät asiakkaan terveydestä
Terveydenhuoltoalalla vaikuttaa laajasti ymmärrys kadonneen että ollaan asiakaspalvelua alalla eikä itseä viihdyttämässä.
Mitä jos menisit parturiin ja siellä olisi joku murjaani joka sanoisi että sulle sopii parhaiten millin siili ja vielä paremmin kalju ja ei hyvällä niin sitten pahalla.
Tai jos parturi kertoisi että leikkurista on akku tyhjä ja sakset tylsät mutta laskutetaan nyt kuitenkin, ja asiakastiedoissa lukisi että tehtiin pitkiin hiuksiin permanentti vaikka hiukset ei oikeasti riittänyt edes silmien eteen.
Myönnän. Täällä hämeessä nää nostaa vaan palkkaa. Kukaan ei vaadi tekemään töitä
Vanhoilla ihmisillä on joku kuvitelma että Suomessa saa hoitoa päivystyksestä jos esin korva menee vaikusta tukkoon. Emme elä enää näiden lellittyjen hyvinvointisuomessa.
Tää. Nytkin joka pilalle hemmoteltu vanhus valitti hieman laihasta sopasta joka kuitenkin kannettiin eteen.
Suomessa saa muutako pakkohoitoa!