Totuudellisesti

kolme vuotta ja kymmenen kuukautta sitten tuli se viimeinen niitti kaikille niille joiden nimi on tiedossa. Siksi ettei tullut sitä mahdollisuutta saada tehdä töitä pysyvästi itselle hyvin tärkeässä työpaikassa. Elämältä putosi pohja kokonaan pois. Oli pakko eristäytyä maailmalta, koska kipu oli niin valtavaa ja tuntui siltä, ettei sisin olisi kestänyt enää yhtään sellaista paikkaa missä esitystä olisi taas ollut pakko sietää, vaikka sen haitallisuudesta toistuvasti tiedotettiin. Mitään ei olisi koskaan saanut aloittaa kysymättä henkilöltä otseltään, mitä hän pitää tärkeänä omaan elämäänsä liittyen. Olisi säästytty valtavalta tuskalta ja sairauksilta ja elämää monella tapaa haitanneilta vuosilta. Ihminen itse tuntee itsensä parhaiten ja sen muut unohtivat kokonaan. Jotta rankat vuodet unohtuisivat ja pääsee elämässä tasapainoon, on katsottava eteenpäin. Siksi kaikki ne, jotka tavalla tai toisella olivat mukana rankoissa vuosissa, on välttämätöntä pudottaa pois, jotta ahdistus ja stressi loppuisivat. Elimistö oireilee yhä rankasti, jos näkee ihmisiä jotka jotenkin muistuttavat rankkoihin vuosiin kuuluneita henkilöitä, tai joita joku muu esittää. Siksi on mahdollista tutustua vain sellaisiin ihmisiin, joiden nimiä ei vielä tiedä. Yksikään ulkopuolinen ei voi koskaan tulla sanomaan kenen kanssa sinun pitää aikaasi viettää, on aina yksilön oikeus päättää itse siitä. Projekti varmaan tarkoitettiin auttamaan ihmisiä, mutta siinä se epäonnstui täysin ihan alusta asti. Kunpa vihdoinkin toteutuisi se hiljaisuuden vaatimus. Sellainen tunne tullut, että ihan kuin olisi jatkuvasti rangaistu siitä, että haluaa vain olla oma itsensä ja elää omien haaveiden mukaista elämää.