Harharetki lammen jäälle meinasi koitua koiran kohtaloksi Nakkilassa
Koiran harharetki naapurustoon oli päättyä huonosti. Naapuri kuitenkin huomasi pulassa olleen eläimen.
Lauri Silvander
13:27
Iltalehden kohu-uutinen
4
52
Vastaukset
- Anonyymi
Oksanen kertoo myymälävarkauksien olevan kaupalle taloudellisesti merkittävä kulu. Siksi niihin suhtaudutaan vakavasti.
– Kaikista varkaustapauksista ilmoitetaan aina poliisille. - Anonyymi
Poliisi huomauttaa myös viestipalvelu Twitterissä, että nostoon pitäisi saada työrauha ja mahdollista vainajaa ja tämän omaisia tulisi kunnioittaa.
- Anonyymi
viranomaiset tekivät kaiken voitavansa lohduttaakseen pitkään elossa ollutta norsua, jolle tehtiin lääketieteellinen toimenpide aiemmin tässä kuussa.
– Valitettavasti emme pystyneet pelastamaan Noor Jehania. - Anonyymi
"Pariskunnalle sattui vahingoittumisia vuosien varrella. Näistä vakavin oli nyt kadonneen kyhmyjoutsenen loukkaantuminen nuoleen, joka oli ammuttu jalkajousella. Tekijää ei ole saatu kiinni.
Kyhmyjoutsen oli hoidettavana vammansa takia Heinolan lintutarhalla. Lintu toipui. Pariskunnan jälleennäkeminen Asikkalassa oli liikuttava (siirryt toiseen palveluun), kirjoitti muun muassa Etelä-Suomen Sanomat valokuvien kera.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4131716- 1051348
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1721334Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171285- 451026
- 63936
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0890Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92881Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32866Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!110834