Älä muuta Iihin

Anonyymi-ap

Sille joka luulee muuttavansa iloisena Iihin pieni vinkki vaan, että lue Ii-palstan keskusteluja. Huomaat pian millaisia ihmisiä Iissä asuu niin ymmärrät täysin miksi Iihin ei kannata muuttaa missään tilanteessa. Kateus, viha, katkeruus jne.

Yhtään sopivaa aluetta Iissä ei ole vuokra-asukkaille. Pohjois-Iihin voit mennä, jos haluat elää lestojen kanssa homeisissa rivitaloissa loppu elämäsi ajan henkisen väkivallan ympärillä.

Omistustaloa ei kannata ostaa ikinä, ellei sitten koko suku asu jo siellä. Et saa meinaan koskaan myytyä kiinteistöä pois Iissä. Tuhoat totaalisesti koko elämäsi. Kaikki on lähdössä, ehkä kärkkäinenkin jopa R-kioski lopetti. Konkursseja on tulossa sitä mukaan, kun väki köyhtyy ja Suomea ajetaan alas pääkaupunkiseudulta käsin.

Muista vielä se, että ihminen joka ei ollut esimerkiksi väkivaltainen tai masentunut läheisten seurassa ennen Iihin muuttoa voi muuttua Iissä jopa vuodessa täysin erilaiseksi ja ahdistuneeksi kuten loppuunpalaneeksi.

Unohda Ii ja hanki niillä muuttorahoillasi vaikka oma auto, jolla kulkea jostain turvallisemmalta lähialueelta.

Tilanne on mennyt koko ajan entistä huonompaan suuntaan, muuttotappio kiihtyy jatkuvasti.

20

2073

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joko kunnanjohtaja otti ritolat ?

      • Anonyymi

        Toivottavasti älyää ottaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti älyää ottaa

        koko Iin kunnantalon porukka joutas panna vaihtoon, ovat kuntalaisten rahoja jo törsänneet aivan uskomattomalla tavalla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        koko Iin kunnantalon porukka joutas panna vaihtoon, ovat kuntalaisten rahoja jo törsänneet aivan uskomattomalla tavalla

        Älkää nyt Iitä moittiko, onhan siellä niitä lastensuojelun huostaan ottamia pakana lapsia. lastensuojelun ja lestojen yhteinen bisnes on hurjaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti älyää ottaa

        Mutta Iistä voisi lopettaa Alko! Olisivat tyytyväisiä.


    • Anonyymi

      No on tietenki ko tyhjentävät kylät. Kaikki palvelut loppuu Kuivaniemestä ja Olhavasta. Ei sinne asukkaatkaan sillon jää. Muuttavat kokonaan muualle.

    • Anonyymi

      Täällä Iissä on ihan hyvä asua, aloittaja kyllä heitti melekosta shaissea. Ite tykkään omasta kunnasta ja ihmisistä täällä. Eri mielipitetitä kyllä riittää ja kaikkien kanssa ei tarvi olla samaa mieltä, mutta sellainen hyvä draivi ja tekemisen meininki mun mielestä on. Lisäksi Ii on muutovoittoinen kunta Oulun kyljessä. Perus palvelut Ouluun verrattuna on hyvät. Lestadiolaisuus ei ole ongelma - he käyttäytyvät hyvin muita kohtaan. Homeasuntoja voi löytyä mistä kunnasta vaan ja pohjois-iissä ei ole yhtään kunnan rakentamaa rivaria. T. Kauneus on katsojan silmässä!

    • Anonyymi

      Iin kunnassa toimii kepu mafia, iissä on ideaa vois muuttaa vaikka näin iin kunnan päättäjät on idiootteja kunnanjohtaja lähtien samoin kuin oli entinenkin kunnanjohtaja.

    • Anonyymi

      Mielestäni ap on hieman hölmö. Eiköhän ole jokaiselle selvää, että jos herra nimeltä TAPANI KANSA muuttaa Iihin, niin paras kunta.
      On se kyllä komea mies ja sanoisinpa nero sanoittaja!

      • Anonyymi

        Tapani Kansa asuu Kotkassa. Lopettakaa tuo valehtelu.


    • Anonyymi

      Ei kuule tulis pieneen mieleenkään sinne muuttaa. Joskus käynyt ja karmeita kokemuksia. Ihan läpimätää sakkia. Valehdellaan päin naamaa ja haukutaan seläntakana. Uskovaiset ovat sitten ihan oma tarinansa. Ei perkele.

    • Anonyymi

      Pari viikkoa sitten lapinreissulla käytiin tankilla ja kaupassa Iin keskustassa. Ihmeteltiin miksi ihmiset pukeutuvat verkkareihin/lenkkareihin, ovat keskellä päivää kännissä tai molempia? Otin muutaman tilannekuvankin paikasta. 😁😁😁

    • Anonyymi

      Kohta tulee vielä ohitustie kunhan kunnanjohtaja ottaa sen jalalle. Sitten ii onkin näivettynyt syrjäinen kyläpahanen jonne ei ole edes liittymiä tehty mutta jostain yli-iin, pudasjärven kautta sinne voi kokeilla eksyä

      • Anonyymi

        Kunnanjohtaja on myyrä Iin johdossa. Haluaa näivettää Iin talouselämän ohitustiehankkeen edistämisellään. Olisko piilodemari kepulaisen vaatteissa? Kenkää.


    • Anonyymi

      Ennen kaikkea Tikkasenharju on lestojen kansoittama alue Iissä. Pysyn kaukana.

    • Anonyymi

      Miten nopeasti Iissä pääsee lääkäriin, onko pitkä jono kiireettömään hoitoon? Mietin joskus sinne muuttamisesta. Kauniit maisemat ja asuntojen hinnat hätkähdyttävän halpoja. Introverttinä minulle on aikalailla sama millaisia ihmiset ovat, luonto on tärkein.

    • Anonyymi

      Iistä pitäisi lopettaa seuraavaksi Alko. Rauhoittuisi hieman vuokra taloissa meininki. Voisi Alkon siirtää Kuivaniemelle.

    • Anonyymi

      Ii on siinä mielessä hyvä kunta kun ei liittynyt ouluun ja voi siten päättää asioistaan paremmin jos kunnan tuottavan kasvun saisi nousemaan.
      Itsesään iiläisten käyttäytymisestä on sanomista,kun he ovat niin sisäsiittoisen oloisia ja kaikki toiselta paikkakunnalta tulevat ova vihollisia.
      En tiedä pelkäävätkö kollit baarissa että outo hyypiö vie niiden naiset tai jotain?
      Itse istuvat rigissä ja inttävät ooppelin jarrujen ongemista vaikka nais seuraakin olisi tarjolla.
      Kyllä tämän kyläpahasen läpi ajan ilman taukoa jos ei ole pakko pysähtyä.
      Ei vaan oha siellä äärettömän hyvä krilli haminassa.Kiitos siitä!

    • Anonyymi

      Baarit näyttää pärjäävän hyvin ja löytyy mukavasti työtöntä asiakaskuntaa. Myös huumeet myy hyvin.

      • Anonyymi

        Vielä paremmin menis baareilla ,kun paikalliset ei kattelis outoja kuin muikku vasusta..


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe