Vihreitten Iiri Suomela poraa nytten kun hävis vaaleissa totaalisesti.
Iiris Suomela sai juuri sitä mitä tilas, tällänen ääripäähän "suojelussa meneminen" ei suomen kansalle käy.
Iiris Suomela sai juuri sitä mitä tilas, tällänen ääripäähän "suojelussa meneminen" ei suomen kansalle käy.
Vastaukset 113
Vanhimmat
Myyrän kohtalo on karu 🤣
Iiris on Hörhöjen Hörhö 😬
Ei kannata olla vihreä ei enää tykätä kun rakastatte vaan mamuja. Mamut ensin on vihreiden motto. Samoin käy persuille seuraavissa vaaleissa. Kaikki poliitikot pettää.
Vihreät ajoivat vaan maahanmuuttoa lisää vaan mamuja. Eipä onnistunut. Laki löytyi vihreille tekivät paljon pahaa.
On hörhömpi kuin hörhö
Aamulehdessä oli iso kirjoitus tästä tyttelistä. Mutta kyllä se on niin, että politiikan broilerikasvattamossa ei tule kypsäksi jos ei ole mitään koulutusta takana. Iiris-rukka ei ole saanut aikaiseksi mitään.
Aamulehtihän on jo pitkään ollut vihreiden mainosjulkaisu, samoin kuin Helsingin Sanomat.
Iiris voi nyt iiristellä rauhassa.
Taitaa myös Persut saada tukea Hesarilta
"Valtamedia aloitti Perussuomalaisten mainostamisen jo hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja, joten valtaeliitin työrukkaselle voi ennustaa hyvää vaalimenestystä"
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?223475
Alaikäisten matujengien ryöstöjä ja raiskauksia ei saisi uutisoida ennen vaaleja? Kuinka pitkää vaalikaranteenia ajattelit moisille uutisille? Riittäisikö kolme kuukautta? Vai pitäisikö matujengien rikosten uutisointi lopettaa kokonaan?
Katujengit rikastavat suomalaista kulttuuria. #"eno"
Sulta hukkui nyt pointti tuosta asiasta. Persut saaneet mediassa paljon tukea vaikka yritetään usein muuta väittää.
Kerrankin oikeus voitti ja eläköön sille !
Tampereen Sanomat 🤣🤣🤣
Joku päivä elät sen hetken, kun ajattelet muutakin kuin tummia miehiä. Siihen voi kyllä mennä vielä aikaa.
Niin ovat. Kaikki uutiset makujen ryöstöistä ja raiskauksista ovat saaneet suoraan persujen laariin. Kyllä persujen kannatus varmaankin vähenisi jos makujen ryöstöt ja raiskaukset loppuisi.
Mitä ajattelevat raiskausten uhrit ja heidän omaiset..? #"Eno".
Persuthan myös niitä rajoja olivat auki pitämässä silloin 2015.
Makuja ei kyllä saisi ryöstää eikä raiskata.
Joo, se hetki on vielä kaukana. Hyvin kaukana.
Iiris voi nyt rauhassa hyysätä valkoposkihanhia vanhusten sijaan.
Toimittajat on vihreitä,
Vassut lukee PRAVDAA 🤨🤔
Voi miten minä toivonkaan että Helsinki täyttyisi matujengeistä!
Silloin saisivat pääkaupungin vihreät ja vasurit elää ja kokea joka päivä sitä ihanaa monikulttuurista unelmaa!
Varmaan harmittaa kauhean hirveästi nyt kun sellsisia ei ole.
Nyt voi shortsien alle pukea verkkosukat ja patsastella kesän.
Iiris oli etnisten mamujen suojelija.
Iiris on nyt Onlyfansissa ja näyttää ihan kaiken.
No hyi
Aamulehden fanijuttu Iiriksestä oli tämän Eurovaalikampanjanjan avaus.
Nyt joutaa hengailla matujen kanssa Iiris Suomela.varmaan ihan kivaa.
Milan jaffin kanssa vaan samaan selliin..
Iiriksen mukaan palaute puolueen väeltä on ollut positiivista. Onneksi äänestäjät olivat eri mieltä Iiriksen toiminnasta ja arvoista samoin kuin koko puolueesta. Potkut tuli äänestäjiltä. Silti valittaa ettei viesti mennyt perille. Meni se ja siksi ääniä ei enää ropissut.
tolle ihan oikein.kerrankin osui mihin piti.aaaaaah ihanata hunajata iiris tippui .ei enää heilu ilmainen junalippu ja muut edut .saa tottua tavis elämään ei paistattele telkus antamas paskoja mielipiteitään.
Kyllä,juhlin kun kuulin että tippui 😆
Ikävää että iiris tippui mutta fatimasta tulee puheenjohtaja ja puolue saavuttaa uuden kukoistuksen sillä maaseudulla insestöidään sanoo burkina fasolainenn fatima.
Kyllä vihreet kuivettuu politiikan kartalta pikku hiljaa, syy siihen on heidän hyökkäävä asenne.
Kyllä suomalaiset osaa metsänsä hoitaa ja ympäristöö suojella, mutta nämä eteläsuomen elokapinalliset elävät omassa kuplassa.
Kuka sitten vaatii liikennemerkkien työmiesten munat leikattavaksi jos vihreät kuihtuu? 🤔🤨
Suomeen tarvitsee perustaa Hihhuli-puolue näille Suomeloille
Kylä näin on, paree vaan että Iiriskin keskittyy niihin Basic instinct- reisikuviinsa.
Iiris Suomela joutui pannaan vaalien jälkeen.
Nyt saa Iiris kiukutella itsekseen jonkun aikaa, hyvä niin.
Miksiköhän itse jatkuvasti kiukuttelet näillä palstoilla?
Voi vain kuvitella mitä setien ongelmat ovat ja niitä löytyy laaja kirjo.
Tuon todellisuudentajun taso on kyllä kummastuttanut useammankin kerran.
Se kertoo neidin asioiden tiedoista kun selittää, ei polttoaineiden hinta vaikuta köyhiin, kun heillä ei ole autoja ? Tällainen tytteli oli sitten laitettu puolueen johtoon eikä kukaan vahtinut mitä likka sanoo. Eli kuljetusten hinnat ei nouse, kiinteistön kulut ei nouse , ym mistä apukoulusta vihreät näitä ihmisiä löytää ?
Viherhumppa ei kanna. Kansa tietää. Kaikki puolueet ovat ympäristöasialla. Vihreitä ei tarvita, ympäristoministeriötä ei tarvita.
Nasan mittausten mukaan Suomi on hiilinielu jo nyt. Se ei ole mielipide eikä arviolaskelma, vaan totta.
MÄ DIGGAAN IIRISTA ROHKEA NAINEN MUTTA SYMPAATTINEN
Mistä asiasta Suomela tietää yhtään mitään ?
Ideoliginen paska ei ole viisautta .
Hänen kannattaisi kasvaa ensin aikuiseksi , kuten kaikkien vihreiden , ennenkuin alkaa soittamaan suuta asioista joista he eivät tiedä yhtään mitään .
Jos jopa 1 + 1 laskutomitus on vihreille aivan liian vaikeaa ja hekö muka sitten osaavat muka hoitaa valtion tason asioita ?
Kuten vihr. ministeri Mikkonen esitti hanhille laskeutumispeltoja ..... täydellinen pelle koko puolue ministereinen jolle kaikki suomalaiset nauravat .
Niin ja lepakoille lepotilat.
Ja valkoposkihanhille vanhainkodit 0,8 hoitaja mitoituksella
Rutto, kolera ja vihreät.
Luontovihreille olis tilaus mutta myrkynvihreille mamuhyyssäreille ei löydy ymmärrystä . Ne ovat toistensa vastakohtia koska luontoa tulee suojella ja ihmisten lukumäärää tulisi syntyvyyden säännöstelyn avulla alentaa voimakkaasti .
Eikö persulla riitä maalitettavia vaan täytyy etsiä jatkuvasti samoja henkilöitä solvattavaksi?
Suomela ei edes istu eduskunnassa, joten voisit jo jättää hänet rauhaan.
Iiris sai ansionsa mukaan, kyllä kansa tietää.
Toivottavasti itse saat ansiosi mukaan.
Tästä ansio puutteesta on jo liittoon soitettu.
Iriksen täytyy perustaa lobbausfirma kuten emma kari. Saa hyvät avustukset valtiolta ja sitten toimii työryhmissä lobbaamassa maksajiensa asiaa.
Hahahaha, Iiris työkkäriin ja 9e tunti työkokeiluun
Iiriksen päivittäinen hod-dog annos.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2908330a-dac7-4830-9261-4da8c55a9340
Liian vaaleaa lihaa Irikselle. Yök, tuollasta en suuhuni pane.
Persu on keksinyt itselleen mielikuvitustyttökaverin, jolle on antanut nimeksi Iris. Kuvittelee tälle mielensä mukaisia asioita.
Iiris luuli ittestään liikoja, kansa näytti kaapinpaikan.
Oikeus voitti.
On ikävä etteivät suomalaiset huomaa että vihreän liikkeen toiminta on venäjältä ohjattua ja rahoitettua. Venäjän tarkoitus on heikentää länsimaita tällaisten hyödyllisten idioottien avulla kuten Iiris.
Soros on rahoittanut euroopan vihreitä. kai niitä rahavirtoja on suomeenkin tullut. ihmettelin muuten miksi italiasta tuli suomeen matuvyöryn jälkeen asianajajia hoitamaan matujen asioita kuten valituksia. Onko sattumaa tää. Ei ole.
Persut on ainoa puolue,jolla on julkista yhteistyötä Putinin Venäjän kanssa. Eipä tuo tunnu haittaavan äänestäjiä.
Vihreilläkin on varmasti yhteyksiä Venäjälle, mutta oppositioon.
Siinä on ero persujen diktatuuri ihannointia vai Vihreitten tuki oppositiolle.
PS lienee ainut suuri puolue jolla ei ole yhteyksiä Venäjälle. Sinimustat keräsi tietynlaiset yhteen .
Ei ole vai on,tietäneekö persu. EUssa persut ovat Venäjämielisten porukoissa. Ei ole vai on. Kuka tietää. Kenen joukossa seisot.
Kun miettiin vihreiden toimintaa hallituksessa huomaa helposti miten näitä hyödyllisiä idiootteja ohjattiin Moskovasta.
Nyt kun p#eräreikä pekka hamuaa presidentiksi tulee venäjältä rahoitus ja kiilaa tullaan lyömään muitten ehdokkaiden eteen.
Hyvä muistaa että pekka pyöri jo opiskelu aikoinaanVenäjän gay piireissä ja Venäjällä on varmasti hyvät kiristys keinot Pekan varalle.
Persut on venäjämielisiä,tarkennan putinin venäjän. Vihreät on ja ovat Venäjän opposition tukena.
Kysy vaikka isiltä.
Onko Suomela siis nykyään venäjämielinen persu?
Vihreä liike on lähtöisin DDR: sta ja sen perustivat entiset natsit ja kommarit.
Höpö höpö. Vihreä liike perustettiin DDR.ssä kampittamaan kapitalisteja.
Revi siitä viherhippi.
Aikaansa edellä. Muut tulleet jälkijunassa.
Sehän persuja korpee,zininensiirtymä,hekoheko.
Vihreät on DDR. n sosialistipuolueen apupuolue.
Täynnä natsimieliä kansanmurhaajia.
Persu elää menneisyydessä. Koetas rauhoittua, ja mene putinin luo, siellä on kutsunnat. Isänmaasi kutsuu.
Putin tykkää takuulla venäjälle hyödyllisistä idiooteista, jotka mainitsevat jatkuvasti natsit.
Heille kävi noin, koska heidän sanomansa on nyt kuultu.
Sivistyneessä maailmassa ajatellaan aivan toisin.
Yhden asian puolue, kadulla istuskelijoita. Agenda höttöä täynnä. SDP tulee näkemään samanlaisen kadon, varsinkin jos asettuu hyvinvointiyhteiskunnan pelastamista vastaan. Marin vei puolueen niin vasemmalle, että siellä ei ole kannattajia. Kristillidemarit saavat kannattajia lisää. Siinä on puolueella arvot kohdallaan. Suomalaisista sentään kaksi kolmesta kuuluu vielä kirkkoon. Vasemmistolaisia kannattaa vain yksi neljästä. Paska ideologia.
Tekoporvarit viisatuu oikestohallituksen aikaansaannosten aikana.
Velka on maksettava eikös juu.
Erikoista on antaa polttoaine ALE, kun ruoan hintaan tulee veronkorotus.
Erikoista on antaa veroale isotuloisille, kun keskituloinenkin on lirissä. Entäpä pienituloiset, veroprossa sinne tai tänne ei hetkauta.
Porvarit saivat mitä tilasivat, mutta onko suurin osa feikkeja.
Aika näyttää ja ulosottotilastot.
Ymmärrän kyllä,että veroalella isotuloisille tuetaan välillisesti pankkeja. Oikestohallitus tietää, että ylivelkaisuus on tapissa. Pankkituki olisi katastrofi äärioikeisto hallitukselle.
Maksajina,jälleen kerran heikompiosaiset.
Maan orjat sorron yöstä nouskaa...
Tuota samaa virttä on kuultu jo Lenini ajoilta. Miten on käynyt kommunisti valtioiden? Millaisia oli työläisten paratiisit? Karpo kerran ohjelmassaan kertoi lossivahdista joka oli töissä vaikka lossi oli viety pois jo vuosia sitten.
Kyse ei ole kommunismista vaan äärikapitalismista. Kuinka kohdellaan heikompiosaista. Köyhä ei pääse karkuun. Kapitalismi toimii, kunhan velatkin on yhteisiä.
Ei työläinen saa olla makdumiehenä kun bisnekset kusee.
Hyvinä aikoina kaikki on porvareita ja äänestulos oli mikä oli. Laskunmaksu alkaa, suurinosa tipahtaa takaisin alkupisteeseen,suurine velkoineen. Kuin luulet,äänestäkää feikkiporvari enää oikeistoa. Uusi kierros alkaa.
IIRIS SUOMELA ON SIELLÄ MISSÄ KUULUU OLLAKIN, POISSA EDUSKUNNASTA.
Se on kansan tahto.
Iiris imbesilli, kaikkien kahjojen esikuva.
Eikö sinulle kelpaa kukaan muu. Vaikka joku tollo persukaverisi käy esikuvaksesi.
Iiris ei olisi Perussuomaisten riveissä päässyt vessasiivoojaa ylemmäksi.
Esikuvasi kuitenkin persu, vielä ihmettelet miksi olet imbesilli.
Ottaako koville
Ei mitään asia osaamista Suomelalla,jatkuvaa ideologista hömppää vain tulee suusta ulos koko ajan
Ottaako kupoliin,persilli.
Iiris on malliesimerkki siitä millaisia hörhöjä vihreät vetää puoleensa.
Roskasakkia, jätteensyöjiä, ikuisia opiskelijoita ja heikkolahjaisia takapuolelle lätkijöitä.
Helpottaako tuo oloasi,persukas.
Jos helpottaa,niin vihreät ovat auttanut sinua toipumasn.
Jotain hyvää sentään Iiriksessäkin.
Iiriksen uusi ammatti voisi olla ilotyttö.
Pikemmin surutyttö
Tulee suru Suomen ja yrittäjien ja vanhusten puolesta, kun iiris pääsee vauhtiin.
Iiris on kykynsä nättänyt ja Iiris saa mennä.
Politiikka oli väärä uravalinta.
Suosittelen jäätelönmyyjäksi torille.
Helpottaako tuo oloasi,persukas.
Jos helpottaa,niin vihreät ovat auttanut sinua toipumaan.
Jotain hyvää sentään Iiriksessäkin.
Onko hoitojaksosi jo päättynyt, vsi onko taukoa muuten vain.
Iiriskin tsemppaa sinua jaksamaan.
Onnistuukohan..
Jäätelömyyjän täytyy osata antaa rahasta oikein takaisin.
Paremminkin ilotyttönä.
Viherpölhö tipahti korkeelta ja kovaa. Heh heh.
Ota laajempi kirjo haukuttavia., ehkä vaikutus paranee.
Sopisi hyvin Väyrysen presidettikampanjaan. Molemmilla yhtä terävä katse.
Molemmat on myös lukenneet kaikki kirjat.
Minkä merkkisellä poralla poraa?
Niekenterveys o törkeää oersu.
Onko oio nyt helpompaa,parempaa.
Verrataan Ennen ja Jäljeen Suomelaa.
Persu mielenterveytesi on törkeä asia.
Raittius tekisi hyvää vassarillekin.
Marin teki miehen työn pudottamalla vihreitä ja kommunisteja pois eduskunnasta .
Niin no, onhan se vahingonilo paras ilo, mutta se voi tapahtua sullekin joka ilakoit toisen menetystä ja pelkoa.
Iiris rukka. Oli aika olevinaan aikaisemmin. Ei kannattanut.
Jollain oudolla tavalla noita Iriksen aivopieruja on ikäväkin, varsinkin viikonlopun alle sijoitettuina.
No ei kyllä ole. Moista postaskaa halua kuulla enää ikinä kenenkään poliitikon suusta.
Iiiris Suomela on täysin pihalla todellisuudesta , tyhmä kuin saapas .
Pelkällä idioottimaisella fanaattisuudella ei pitkälle pötkitä .
https://www.youtube.com/watch?v=D6sph_4u0dw
https://www.youtube.com/watch?v=an6BP_kN86U
Jopa viherhörhöporukkaan liian seko.
No tuota ei ole kyllä älyllä pilattu.