Kuuluuko ajo-opetus ja liikennesäännöt bemari kuskeille

Tätä mietin, kun ajoin Iisalmesta etelään. Huomasin taustapeileistä hurjavauhtisia ohituksia tekevän tumman auton lähestyvän. Tulin juuri Ohemäen ohituskaistan alkuun, siis ohituskaista on tarkoitettu pohjoiseenpäin ajaville. Mikä ihmeen aavistus kävi mielessäni kun ajattelin, että kun noin hurjavauhtisia ohituksia tekee ohittaa varmaan myös sulkuviivojen kohdalla. Niin tapahtui. Vastaantuleville varatusta-, sulkuviivoin merkitystä ajoradasta huolimatta tämä vatipää paineli koko letkan ohi. Liekö kiire kuolemaan. Kun osoittaa tuollaista piittamattomuutta liikennesäännöistä ja kanssa liikennöivien terveydestä ja hengestä toivoisin kyseisten luupäiden poistuvan pikaisesti tieliikenteestä.
20272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

No venäläisille ei ainakaan kuulu noudattaa sääntöjä. Kai niillä on muitakin kuin mosseja.

Äänestä
  • Rekisteri oli valitettavasti suomalainen. Kuskista en tiedä.

    Äänestä

Kyllä ajo-opetus ja liikennesäännöt kuuluu myös Bemari kuskeille mutta jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia.

Äänestä

On voinut olla näitä 17 vuotiaita kuljettajia. Ne hirvittää liikenteessä.

Äänestä

Bemarikuskeilla täytyy olla päässä jotain vikaa.

Äänestä

Törkeät rikkomukset kannattaa ilmoittaa poliisille, sillä se voi olla joku humalainen tai muu huumehörhö. Kyllä ne laittavat vastaanottajat jos sattuvat olemaan lähistöllä.

Äänestä

Syntyykö ihminen kusipääksi ja ostaa bemarin vai muuttuuko normaali ihminen kusipääksi bemarin ostettuaan? joukossa saattaa olla asiallisiakin kuskeja mut 99% näistä penispumpuilla kaahaavista pennuista pilaa loppu porukan maineen...

Äänestä
  • Ovat luonnostaan varmaan sellaisia että ihailevat bemareita ja ostavat sellaisen ja sitten se luonne pääseekin valloilleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ovat luonnostaan varmaan sellaisia että ihailevat bemareita ja ostavat sellaisen ja sitten se luonne pääseekin valloilleen.

    Bemarikuskeille olisi syytä tehdä lobotomia.

    Äänestä

  • Niin voi myös olla viron tai idän ihme joka Suomessa asuu, aika monen maan ajokortilla saa suomalaisen ajokortin suoraan. Ja joissain maissa ajokortin saa kun antaa pienen avustuksen viranomainen viihde rahastoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Niin voi myös olla viron tai idän ihme joka Suomessa asuu, aika monen maan ajokortilla saa suomalaisen ajokortin suoraan. Ja joissain maissa ajokortin saa kun antaa pienen avustuksen viranomainen viihde rahastoon.

    Tuohan on ihan hyvä juttu. Kuvittelepas itsesi johonkin vieraaseen maahan missä et voi ajaa suomalaisella ajokortilla ja vieras valtio tarjoaa sinulle ilmaiseksi ajokorttia.

    Äänestä

Minä omiatam Bemarin ja oon omasta milestä ihan normali ihminen.

Äänestä

Hirmu hyvin ossoot kirjottee bemari kuskis? 😃

Äänestä
  • Olehan käynyt lukion niin kyllä äidikieli on hallussa.
    Mulla on bmv 325ix saapi lähtee viivale jos uskataa. Tojotakuljettajat ei kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Olehan käynyt lukion niin kyllä äidikieli on hallussa.
    Mulla on bmv 325ix saapi lähtee viivale jos uskataa. Tojotakuljettajat ei kiitos.

    No ee vissii ollu äidinkieli vahvin aine lukiossa.. 🙄 Toyotia monenlaisia.. 😉

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Olehan käynyt lukion niin kyllä äidikieli on hallussa.
    Mulla on bmv 325ix saapi lähtee viivale jos uskataa. Tojotakuljettajat ei kiitos.

    Pelkäätkö siis että Bemarisi ei pärjää Toyotalle? Ymmärrän kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Olehan käynyt lukion niin kyllä äidikieli on hallussa.
    Mulla on bmv 325ix saapi lähtee viivale jos uskataa. Tojotakuljettajat ei kiitos.

    Urpo! Peniksenjatke bimmeri homo

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Olehan käynyt lukion niin kyllä äidikieli on hallussa.
    Mulla on bmv 325ix saapi lähtee viivale jos uskataa. Tojotakuljettajat ei kiitos.

    Jos oot yhtä hyvä kuski kuin kirjoittajakin niin parempi kun et lähe uhoomaan edes mopo autoille... 🤣

    Äänestä

Hifk:n tappiot kiekkopeleissä riepoo eniten just pemarikuskeja

Äänestä

Vedet liikkuu ja kahelit ovat virran mukana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tätä mietin, kun ajoin Iisalmesta etelään. Huomasin taustapeileistä hurjavauhtisia ohituksia tekevän tumman auton lähestyvän. Tulin juuri Ohemäen ohituskaistan alkuun, siis ohituskaista on tarkoitettu pohjoiseenpäin ajaville. Mikä ihmeen aavistus kävi mielessäni kun ajattelin, että kun noin hurjavauhtisia ohituksia tekee ohittaa varmaan myös sulkuviivojen kohdalla. Niin tapahtui. Vastaantuleville varatusta-, sulkuviivoin merkitystä ajoradasta huolimatta tämä vatipää paineli koko letkan ohi. Liekö kiire kuolemaan. Kun osoittaa tuollaista piittamattomuutta liikennesäännöistä ja kanssa liikennöivien terveydestä ja hengestä toivoisin kyseisten luupäiden poistuvan pikaisesti tieliikenteestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu