Mikä on keskustelijoiden mieli pide, että miksi kansioista tuli suosittuja. Omasta mielestäni päähenkilöiden vastakkaisuudet loivat jännityksen sarjaan, ainakin alussa. Myöhemmässä vaiheessahan Dana alkaa miettimään, jospa sittenkin.
Edellä kyseltiin sarjan hahmoista, päähenkilöiden lisäksi loistavan lisän sarjaan toivat Nämä kolme "örttiä", jotka tuntuivat aina tietävän kaiken, ainakin osapuilleen.
Mikä teki suosion
5
676
Vastaukset
- X-file
Joku näyttelijöistä kerran vastasi, että kaikkia tai ainakin suurta osaa ihmisistä kiinnostaa yliluonnollinen yms. ja se on yksi syy, miksi sarja on niin suosittu. Ja olen aivan samaa mieltä. Sarjassa on myös mielenkiintoisia hahmoja ja todella upeat kuvauspaikat, joten en ihmettele, että suosiota löytyi. Ja juonihan on sitten tietenkin aivan omaa laatuaan :)
- I've seen 'em all
Mainion dialogin saanut David Duchovny, Monen nuoren mieleen osuva sci-fi aihe tyylikkäästä kulmasta lähestyttynä, joka johtaakin ehkä jopa tärkeimpään...
Seurasin sarjaa nuorena, jolloin se oli ikäryhmältäni "tabu", joka vain lisäsi kiinnostusta. Nykyään seuraan sarjaa satunaisesti lähinä kulttiklassikon titteliä kantavana keskiverto sarjana.
Tietysti on myös mielenkiintoista nähdä sarja alusta asti ja seurata sen kehitystä. - Hyrre76
pääparin romanttinen jännite toi sarjaan mukavan mausteen =)
- Xari
Filujen suosiota on määritelty monelta eri kantilta mutta tuskin läytyy yhtä vastausta. Osatekijöiden summa on suosion salaisuus. Vuosituhannen vaihteen lähestyessä 90-luku kylpi paranormaalissa. Ihmisiä kiinnosti kaikki yliluonnollinen ja UFO-jutut olivat tapetilla lähes kaiken aikaa. X-Files osui juuri oikeaan suoneen. Löytyi suuri kirjo paranormaaleja tapauksia, mielenkiintoisia hirviöitä ja mutantteja. Ja sitten tietysti se kaiken suola, UFOt ja hallituksen salaliitot.
Joskus saa oikein miettiä että mitä yliluonnollisuuden aluetta filuissa EI oltaisi käsitelty. Sitten tietty tämä kaikki yhdistettynä järkevään juoniasetteluun, jossa FBI paranormaali yksikkö loi mielettömän hyvän kanavan tutkia erilaisia tapauksia. Eikä tietty pidä unohtaa Mulderin ja Scullyn välistä jännitettä.
Nyt ollaan toisen vuosituhannen puolella. Olettekos enää huomanneet UFO-villitystä tai paranormaaleita asioita käsitteleviä sarjoja/leffoja samassa mittakaavassa kuin 90-luvulla. Entäs ne hallituksen salaliitot joihin kaikki tuntui salaa uskovan muutama vuosi sitten, lähes unohdettuja juttuja. Sellaista se elämä vain on ja filut iski juuri siihen heikkoon kohtaan reilu kymmenen vuotta sitten ja iskikin voimalla.
Kari M.
- Restricted Access
-- http://gamma.nic.fi/~xfiles1 - Helzi
... x-filesissä juuri tuohon Totuuden etsimiseen ja Mulderin palavaan haluun löytää siskonsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380